Aktiivisuuden loppu ja notkuvat polvet

Minun aktiivisuus taisi loppua heti alkuunsa, kun on ollut sen verran pahat kiristykset jälkiseuraamuksena viikolta. Mennyt palautuessa eilinen ja tämä päivä. Ei tuo niska kestä autolla ajoa, vaan kiristyy ihan yläniskasta, kun sivuille vilkuilee.

No, nyt olen sitten päättänyt että keskityn siihen, etten innostu liikaa, vaan osaan lopettaa ajoissa, ettei tilanne mene kaoottiseksi. Tänään olin pari tuntia kylässä. Siitä tuli niin kauheat kiristykset päähän, että ei voi muuta kuin ihmetellä. Eikä auttanut verryttelyt. Tuntui, että kiristykset ovat niin kovat, etten saa niitä edes pois. Lopulta lähdin pyöräilemään, kun sama kai tuo mitä tekee, kun olo on hirveä joka tapauksessa. Merenranta on tuossa kohtuu vieressä n. 1km päässä. Aaltojan nuuhkin ja keltaista kuuta katselin. Sitten takaisin. Meinasin taas innostua pitemmälle retkelle, mutta päätin, että nyt olen järkevä ja menen kotia, kun pyöräillessä jalat alkoivat vähän tuntua taas hyytelöltä. Tulin kotiin. Tuntui, että polvet eivät oikein pidä, vaan notkuvat. Joskus muulloinkin tuo sama ilmiö. Johtuu Käpylän neurologin mukaan yläniskassa sijaitsevasta raajojen asentoa säätelevästä tumakejärjestelmähäiriöstä. Samasta syystä kädet/jalat saattavat "hävitä" tai luulee niiden olevan eri asennossa kuin ne oikeasti ovat. Pikkuhiljaa alkoi verryttely taas auttaa ja lopulta pääsin yläniskaakin "raksuttelemaan". Ennen verryttelyä niskan kierto oikealle 0 astetta. Verryttelyn jälkeen alkoi jo liikkua enemmän n. 40 astetta. Vasemmalle aina paremmat kierrot.

Sitten sisko soitti ja oltiin puhelimessa puoli tuntia ja paikat alkoi mennä jumiin taas. Varsinkin kun oli keskustelu melko synkistä asioista. Nuori mies, siskon miehen veli, oli väsähtänyt elämään ja päättänyt päivänsä. Surullista, että on niin paha olo, että ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Oli minullakin kausi, että en uskaltanut täällä kulkea kosken vierustaa, kun pelkäsin, että jos omassa synkyydessäni vahingossa hyppään koskeen. Mutta onneksi siitä selvittiin.