Ekasta vammasta

Vastaan näin, kun puhelimesta voi naputella tekstejä muttei kommentoida, kun jostain syystä P1i ei muka ymmärrä blogin html:ää vaikka toisen saman Bloggerin alle luodun blogin tajuaa. ;)

Mulla ei varsinaisesti ollut 'ensimmäistä' vammaa mutta luulen, että se tuli siitä, kun kaaduin motskarilla paikoiltaan ajokoulussa - parikin kertaa. Oireet ainakin alkoi 2 kk:tta kaatumisesta. Tosin olin sitä ennenkin kaatunut noin 5 kertaa vaikka missä. Ja lisäksi hypännyt 10 vuotta korkeutta, jossa niskaa retkahtetaan jatkuvasti taaksepäin, puhutaan siis tuhansista toistoista vuodessa! Hmm... Tuota en aikaisemmin muistanutkaan.

Oireet kesti tasan 6 kk:tta - kipuja vain, muutaman päivän hönö/epätodellinen olo. Muistan elävästi, kun itkin sitä kuumassa suihkussa entisessä kämpässä ja exän mielestä 'pillitin pienestä'.

Kivut oli hermokipuja: Viiltely, pistely, poltto. Mikään osa ruumiista ei säästynyt kivuilta. Sitä ihmeteltiin kanssa kolmessa sairaalassa, 10 lekurin ja magneetin, neuron ja psykologian puolen voimin: diag. tension neck. ;) Sitten menin fyssarille ja kävin pari kuukautta ja johan alkoi kadota kivut. Hönöolo hävis, kun kävin Tapani Rahkolla Taysissa asentohoidossa kerran. Nytkin muuten hävis Epleyn manööverilla se ns. 'pumpulikävely' ja epätodellinen olo. Tietenkin suuntasin ekana toukokuussa, kun tajusin, että oireissa on jotain tosi tuttua monen vuoden takaa. En nyt just muista, missä kaarikäytävässä sakka silloin on, kun tulee pumpulikävelyä, mutta soitin toukokuussa Tapsalle taas, kun luulin, että auttais nytkin. Auttoi joo korvaperäiseen huimaukseen muttei tietenkään keskushermosto/niskaperäiseen.

Mutta jälkikäteen ajateltuna tajuan, että ei ne oireet hävinnytkään sitten oikeasti! Oli vaan niin kiire ja ne oli niin salakavalia, etten tajunnut niitä! Olin koko ajan ihan tukossa (lopetin Bodypumpinkin, kun en enää päässy kyykkyyn) ja oikeastaan nyt ekaa kertaa tiedän, miltä tuntuu, kun ei ole tukossa. Ja mitä enemmän treenasin, sitä enemmän menin lukkoon. Joskus sitä kyllä ihmettelin mutta enhän minä retkua silloin osannut aatella, kun luulin, että sen saa autokolarista, niinkuin kaverikin!

Oli niin kiire koulussa ja töissä, etten ees tajunnut olevani lukossa. Niinhän se menee...
Tämä kaatuminen pakotti hyvin pysähtyyn. Kun nyt vaan kone lähtis uudelleen käyntiin!

Fyssari kyllä varoitti, et nyt menee sitten tuplaten yhtä pitkään kuin ekalla kerralla ja seuraavaa kertaa EI saa tulla! On se optimisti, kun sanoo koko ajan, että kyllä sä paranet. Oot niin nuori vielä. On sitä muutkin ollut nuoria. ;) Kattellaan!