Olisikin noin yksinkertaista. Kaikesta päätellen sinulla Tahdonvoimaa tuo shokkitila taitaa olla päätekijä, koska saat CST hoidosta noin hyvän avun.
Osalla varmaan oireisto johtuu hermoston shokkitilasta, mutta uskon, että osalla taas voi olla rajusta venytyksestä tulleita repeämiä ja verenpurkaumia ihan pitkälle aivoihin --> diffuusi aksonivaurio tai otsalohkovaurio, kun harmaavalkoinen massa osuu kallon pinnalla oleviin rosoihin (esim. haju-, makuaistipuutokset). Osalla näiden yhdistelmä shokki+vaurio.
Useat Whiplash-oireiset reagoivat CST:hen tosi rajusti: (usean) päivän kestävä pahoinvointi, oksentelu, voimakas huimaus ja monesta Whiplash:ilta se on kiellettyjen hoitojen listassa. En tiedä onko kyseessä liian raju hoito (koska hoitoa pitäisi antaa todella hellävaraisesti ja tämä on harvinaista) vai se, että kalvokiristys suojaa isompaa vahinkoa, jolloin kalvon löysyttäminen provosoi varsinaisen oirekuvan.
Jos minulla vamma olisi pelkkä shokki, uskon, että olisin saanut CST:stä aikanaan huomattavan paljon enemmän apua, kuin mitä sain ja olisin huomattavasti paremmassa kunnossa nyt ja saisin itseni parempaan kuntoon itsehoidolla, enkä joka yön jälkeen olisi aina lähtöpisteessä 0. Minä annan itselleni CST:tä lähes päivittäin. Opettelin sen apinoimalla fyssaria, joka antoi hoitoa. Ja tarviihan siihen oman kehon tuntemusta ja kykyä aistia kehoaan. Itsehoidolla vaikutus ei ole niin voimakas kuin toisen antama, mutta parempi kuin toisen huono CST hoito.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Hei mielenkiintoista, annat itsellesi CST:tä? Wau. :)
Kyllä mäkin käsittelen toisaalta tiettyjä hermopisteitä niskassani, kasvoissani jne. Ja nyt kun mietin asiaa, niin olen tehnyt sitä ihan vahingossa/huomaamatta viimeiset 5 vuotta. Kun kyselin kavereilta, niin nekin sanoi, että ainakin sulla oli käsi niskassa "hieromassa". Totta!
Joo, mulla oli toi keskushermostoshokki "diagnoosina", jos sitä nyt sitten voi diagnoosiksi kutsua. Periaatteessa aivoissa ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla sen suurempaa häikkää, koska oireet tulevat selkeästi niskan hermoista/selkäydinhermoista, eikä aivohermoperäisiä oireita suoraan ole. Ja toisaalta vammamekanismikin oli sellainen, että rempaisu ei kohdistunut yläniskaan, etenkin kun mulla ei tullut sitä eteentaivutusta juuri ollenkaan.
Pääasiassahan niska kippas taaksepäin yli, eikä ihan hirveästi, koska kuitenkin oli se reppu selässä ja en lyönyt päätäni. Ihmeellistä sinänsä, että refleksit toimii kuitenkin noin hienosti, vaikka oli puhelin kädessä ja juttu kesken...
Eikä mulle tullut mitään tajuttomuuksia tai pääoireita sen kummemin. Niskaan vaan ja nekin, kun oli kulunut 1,5 kuukautta. Pikku hiljaa alkoi sitten huimata, sattua, särkeä ja jumittaa. Kuvittelin, että oireet meni jo kokonaan ohi, kun huhtikuussa kävin lenkillä jne. Toki olo oli outo muttei hälyttävä - aattelin, että varmaan se tästä normalisoituu. En osannut epäillä tossa vaiheessa mitään vakavampaa, kun ei ollut syytä. Eikä lääkäritkään osanneet epäillä...
Mulla ainakin alkoi oireet tulla esiin vasta hoidon myötä, kun hermosolut alkoi muistamaan tapahtunutta traumaa ja käymään sitä läpi. Tai näin mä olen päätellyt. Ja nyt ne varmaan käy läpi myös sen viisi vuotta sitten tapahtuneen... Silloin nimittäin teloin ton oikean lonkankin. Mutta huhtikuuhun asti olin "lamaantuneessa" tilassa.
Ei tuntenut mitään, ei tajunnut mitään, ei sattunut mihinkään jne. Vasta hoidon myötä alkoi oireilu ja hoidon myötä se on lähtenyt paranemaankin. Eli sinänsä diagnoosi pelkästä keskushermostoshokista + C6:sen repeämästä on järkevä. Mutta mistäs sitä tietää?
Se on kyllä jännä, kuinka monilla CST-terapeuteilla on joku ihmeellinen pakkomielle kovistella potilaita. Oma terapeutti lähes tulkoon koskee muhun ja silti tuntuu siltä, niinkuin joku olisi juuri hieronut sut päästä varpaisiin... Auts...
Ai niin, anteeksi: en saa mainita samassa lauseessa hierontaa ja CST-terapeuttia. ;) NÄin olen luvannut...
Lähetä kommentti