Aivot, osa 1

Psyykkisten toimintojen paikallistamisesta eri elimiin on kiistelty aina. Pitkä matka tultu siitä eteenpäin, ku sumerialaiset uskoivat noin 6000 vuotta sitten, että ihmisen mieli sijaitsee maksassa. Platon taas jakoi mielen kolmeen osaan: aistillisuuteen, rohkeuteen ja järkeen, joista viimeisimmän hän uskoi sijaitsevan aivoissa. Aristoteleksen mukaan mieli taas asui sydämessä ja aivojen tärkein tehtävä olisikin veren jäähdytys. Platon ja Arru vaikutti n. 300 eKr. Mutta sitten mielenkiintoisempaan asiaan...

Aristoteleen ja Platonin aikaan oli jo havaittu, että sydämen syke ja verenkierto vaihtelivat erilaisten tunnetilojen yhteydessä. Nämä havainnot ja luonnontieteilijöiden kiinnostus virtausoppeihin aiheuttivat sen, että psyykkiset toiminnot selitettiin johtuvaksi elimistön nestekierrosta. Syiksi esitettiin mm. verenkiertoa, lymfakiertoa ja aivo-selkäydinnestekiertoa. Viimeisimpäänhän pyritään vaikuttamaan myös craniosacraaliterapian keinoin. Tämän tyyppinen nestekiertoajattelu oli vallalla 1400-luvulle asti.

Kuulostaa ehkä hieman koomiselta, että tuolloin maksan uskottiin tuottavan "luonnollista nestettä", joka virtaisi sydämeen ja muodostaisi siellä "elämän nesteen" (spiritus vitae). Tämä taas virtaisi verisuonia pitkin aivoihin. Aivoissa sen uskottiin yhdistyvän hengitettyyn ilmaan, ja lopputuloksena olisi sielun neste (spiritus animae). Tällaisenä sielun nesteenä pidettiin sitten kaikkea aivo/selkäydinnestettä, johon ihmisen älylliset toiminnot sitten perustuivat.

Aikamoista teoriaa on siis ollut olemassa jo kauan, vaikkei nykytietämys aivoista sekä fyysisten ja psyykkisten toimintojen yhtenäisyydestä virtausajatteluun nojaakaan. Siitä joskus lisää, kun jaksan kirjoitella...

Nyt öitä. Omena-kaurapaistos loppui jo. ;)
<3