lauantai 27. helmikuuta 2010

Modernia naapuriapua

Sattuipa tänään hauska juttu. Pistin hetki sitten kahvit tulille, lähdin viemään roskia ja ruokkimaan kettuja ja liito-oravia, niinkuin kutsun rasvakikkareiden nakkaamista tuohon omalle pihapläntilleni ulko-oven eteen. ;) Kesken ruokintaoperaation tunsin silmät selässä ja kappas, joku miekkonen harmaassa tuulipuvussaan tuijottaa intensiivisesti kulman takaa. Sen verran raksutti, että potkin nopeesti suojalumet kikkareiden päälle ja riensin esittelemään itseni naapurille, joka paljastui taloyhtiön puheenjohtaja herra V:ksi. Erittäin lupsakka vajaa kuuskybänen varastotyöläinen, joka harrastaa kaupparatsun hommia, eli trokaa kamaa Suomeen ruotsalaisista huutokaupoista ja myy niitä eteenpäin toiminimellä.

Juteltiin pihassa tovi, kun seinänaapuri tuli omalle partsilleen mukaan keskusteluun. Taas käteltiin. Oikein mukava raksamies ja autonkorjaaja, joka lupas fiksaa Mitsun putken fiksulla hinnalla. Harmittavaa, että kaveri oli juuri myynyt ison kaksion tosta mun naapurista ja etsinyt ostajaa 5 kuukautta. Ei hitto! Jospa olisin tiennyt.

Meni taas tovi, niin seuraamme liittyi villakoira Simon ulkoiluttaja herra X. Ei pysty muistamaan nimeä. Oikein mukava miekkonen hänkin. Tässä vaiheessa vedin sairaskortin esille ja ilmoitin, etten jaksa seisoa enää kovin kauaa. Nojailin jo lumikolaan kaksin käsin... Meni 25 minuuttia ja olin kertonut elämäntarinani ja saanut kaksi kolmesta kuulijasta liikkumaan kyyneliin, mikä tosin ei ollut tarkoitus. Yhdessä tuumin miehet päätti antaa naapuriapunsa toipilaalle ja hoitelivat lumet pois mun pikkukatolta, veivät roskat mun oven eestä, putsasivat auton lumesta siinä samalla, kolasivat ton mun ovelle johtavan pikkutien ja sokerina pohjalla, siivosivat parvekkeen.

Jaa, miten ne mun partsille päätyivät? Niinpä... Ystävällisyyteen vastaan aina ystävällisyydellä ja totesin olevani sen verran hyvässä kunnossa, että kutsuin kollit kahville. Kauhea sekasotkuhan täällä taas oli, mutta ei siinä mitään. Suoraan sanoen sillä ei ole paskankaan väliä, vaikka tavarat on hujan hajan, kunhan ei kasva sammalta pinnoilla eikä nurkissa ole hometta. Epäjärjestys on eri asia kuin sellainen ällöttävä paskaisuus.

Tällä kertaa lattialla pönötti sievässä kasassa keskellä olkkaria mm. kaljatölkkejä, Olavi Moilasen kirjoja, pillerirasioita, mieheni kalsarit, lime kuminaru. sukkia, mainoksia, vöitä, puhtaita vaatteita, muutamia muovimukeja, haarukoita sekä lahjaksi saamani raskaustesti. Ei jumalauta sentään! Potkin ne nopeesti sängyn alle piiloon. Perussettiä. Luonnollisesti en ollut varautunut vieraiden ihmisten kohtaamiseen, vaan toppatakin alla oli läpinäkyvä valkoinen toppi väärinpäin (ei rintsikoita tietenkään;), hiukset pipon alla (onneksi pestyinä)! tuhannen solmussa ja jalassa mukavat mutt niin rumat Eastonin kollarit ja ah niin tutuksi tulleet lenkkarit... Ja koska pää on mitä on, kahvipannussakin odotti litra keitettyä vettä. Mitkä porot? Miehet parkkeeras onneksi töllön ääreen ja meikä häippäs ihmistäytymään vessaan. Oli siinä ukkojen ilmeessä pidättelemistä, kun tulin meikit naamassa, hiukset kammattuina ja farkut jalassa takaisi n. ;)

Onneksi olin fiksu ja sanoin pojille kutsun yhteydessä, että se on tehokas 15 minuuttia kahvittelua ja sit on sovittu puhelinpalaveri. Lauantaina klo 19. No joo... Mut oli aivan oikeasti! Tunteroinen me sitten lopulta rupateltiin ja saldo oli seuraava: kaupparatsu osti mun pränikät psykan kirjat, joissa oli niin pieni kirjasin, etten ole jaksanut avatakaan niitä, +20 prossaa alkuperäisen hinnalla. Lisäksi hän haki mulle himastaan (mun yläpuolella, vieressä) vaihdossa muutaman alan opuksen lainaks. Opiskellut psykologiaa harrastuksena koko elämänsä. Mitsu menee korjaukseen ensi viikolla kaverihintaan. Tämän kolmannen miehen vaimo taas paljastui kotipalveluyrittäjäksi, joka tarvitsisi konsultaatiota ja markkinointisuunnittelua firmansa kasvattamiseen. Vaihdoin konsultoinnin kotipalveluun ja ens viikolla rouva tulee siivoamaan kämpän, ja mä vastavuoroisesti jelppaan häntä firman kanssa. :D

Ainoa huono puoli tässä on se, että herrat alkoi leipoa musta taloyhtiön uutta puheenjohtajaa ja etsivät hirveellä innolla asuntoa, jonka voisin ostaa. Ei jestas sentään. Lisäksi heistä tuli niin hyviä tuttuja, että sain kahvikutsut vastavierailulle ens viikolle. Harvinaisen avointa. Ihanaa! Nyt palautellaan yllättävästä aktiviteetista ja odotellaan porukoita kisakatsomaan. Meikä ei pysty mitään kisoja katsomaan, kun tuli seisottua ja istuttua niin kauan. Semmoinen päivä sit tänään! ;)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Helmee! Miksei kaikkialla ole noin avointa porukkaa. :D

Mari kirjoitti...

Hahaa, mahtavaa! :D
Ehkä munkin pitäis hieroo hiukan tuttavuutta niiden harvojen naapurien kans, joihin törmään. Voisin myös hiukan itkettää miehiä elämäntarinallani sen sijaan, että oon vaan se päivät pitkät kotona nököttävä ja sauvakävelyä harrastava vanhapiika... :)

Tahdonvoimaa kirjoitti...

Moi Mari!

Mä oon kans 6 päivää viikosta nököttävä piika kaikista sosialisoitumisyrityksistä huolimatta. ;) Jos pystyis olemaan hyvä kotivaimo, tai ois kivaa mut kun ei pysty ees tekeen kotivaimon hommia. ;)

Anteeks muuten etten ole saanut vastattua sun meiliin. Mun silmken rasituskestävyys on suuntautunut siihen esseeseen. Mutta vastaan vielä. :D

Sauvakävele ens viikolla tänne Kalkkuun niin nuupistutaan yhdesä mun naapurimiesten kanssa. ;)

Tahdonvoimaa kirjoitti...

* tää ois kivaa.

Mari kirjoitti...

Kalkku on vielä turhan kaukana kävelyreissua ajatellen, mutta sinne on hyvä tähdätä maaliskuun aikana ;)
Mä oon kanssa ollut koneella niin vähän kuin mahdollista, kun kroppa alkoi mennä jo jökkiin tästä kökötyksestä. Mun tietokonetuoli on isotäti-vainaan perintöjakkara, joten tässä saa ryhdin kuka vaan pois tolaltaan!

Sun linkittämän Tolle-jutskan ansioista muuten muistin "Läsnäolon voiman" hyllyssäni ja viesti upposi hiukan paremmin kaaliin nyt kuin vuosi sitten, kun koitin sitä viimeksi lukea. Moni asia on tässä talven aikana tullut todettua jo itekkin.

Siispä huolestuneet tulevaisuudennäkymät on tällä hetkellä haudattu, vaikka mieli yrittäisi huudella mitä hirveyksiä... Kuinkahan paljon oon käyttänyt aikaani tulevaisuuden suunnitteluun ja ihan turhaan... ;)

Tahdonvoimaa kirjoitti...

Moiks!

Juu. tai sit mä tähtään sinne autolla, josko pystyis jo ajeleen. ;)

Kyllä tuo tulevaisuuden miettiminen on luonnollista ja siinäkin on omat hyvät puolensa. Mä ajattelen niin, että jossei koskaan laittais itselleen mitään tavoitteita tai päivittäis tulevaisuuden unelmia ja haaveita uusiin, joskin nykytilanteeseen sopiviin, niin mikä se eteenpäin puskeva voima sitten olis?

Mutta toisaalta, ei sekään ole jees, että elää vaan tulevaisuudesta ja unohtaa nauttia nykyhetkestä tai stressaa niin paljon tulevaisuudesta, ettei meinaa housuissaa järjissään. Niin ihanan hankalia asioita! ;)
Kultainen keskitie on todella vaikea löytää, sen oon ainakin itse huomannut.