Ai niin, pakko kertoa viime kertaisesta hoidoreissusta muutama nyanssi. Olin tosiaan lähdössä fyssarille ja pihassa noin 10 metrin päässä ulko-ovesta oli tulossa talon huonokuntoisin mummeli sisään päin. Ensinnäkin taksikuski tietenkin luuli, että mummeli menee taksiin ja lähti kiiruhtimaan tätä rouvaa ja hänen laukkuaan kohti. Minä puolestaan jäin odottamaan rouvaa ovelle ja huikkasin taksikuskille, että kanna sää vaan ne rouvan kassit, koska minä en voi. Kuski naurahti ja totteli! ;) No, minä pitelin ovia ja odottelin kaksikkoa.
Mutta kas, rouva oli aavistuksen hitaampi mitä luulin. Alkoi puuskuttaa. No siinä sitten vakuuttavasti näytin kaulatukeani ja pahoittelin tosiaan mummelille, etten voinut itse kantaa kasseja ja kiittelin kuskia, että hän hoiti jobin puolivahingossa. Autoin kuitenkin rouvalta liukuesteet pois ja saattelin hänet kuskin kanssa hissiin asti. Ja tiedättekös, mitä rouva sanoi kiitellessään minulle? "Sinä taidat olla ulkomaalainen, kun olet niin kovin kohtelias". Sitten seurasi hetken hiljaisuus: "Ja niin kovin tumma. Ja puhut tuolla tavalla murtaen". Minä mumisin jotain, että olen Lahdesta, en sen kauempaa. No sitten rouva heitti vielä loppuun erinomaisen kevennyksen: "Ihanaa nähdä noin energisia ja elinvoimaisia nuoria, kiitos teille. Tyttö, sinä taidat olla tulevan kevään ylioppilaita, eikö? No, kiitos vielä tuhannesti ja onnea ylioppilaskirjoituksiin".
Jep, jep. Mitä tästä voidaa päätellä? Mummeli oli vissiin puolisokea tai sitten minä todella vain osaan feikata olevani elämäni kunnossa, nuori ja terve ja täynnä energiää. Tai siis, nuori ja täynnä energiaa kyllä olen, mutta terveyden puute näkyy kasvoilta ja silmistä, jossei aivan sokea ole. Ja tuo puhuminen... Murretta?! Tarkistinkin taksikuskilta, puhunko hänen mielestään murretta, ja ei hän ollut ollenkaan samaa mieltä. Eli ehkä mummelilla oli myös valikoiva kuulo. Tai sitten minä todellakin ollut liian kauan vailla kunnollisia ihmiskontakteja ja en osaa enää puhuakaan. Tosin juurihan mä puhuin putkeen 1,5 viikkoa kaikesta jenkkien finanssipolitiikasta mäkihyppyyn ja koirien kasvatukseen. Nyt on taas sosiaalisuusannosta seuraaviksi kahdeksi kuukaudeksi.
Miehelleni totesinkin, ku käytiin Pirkkalan ABC:llä tankkaamassa matkalla anoppilasta kotiin, että johan oli mielenkiintoinen uusi paikka. Näin ainakin 50 ihmistä kerralla, palauttelin mieleeni, miten autoa tankataan ja jopa tervehdin paria tuttua tyyppiä vaistomaisesti. Ajattelin jo unohtaani kaikki sosiaaliset taidot ja että mitäs se sellainen elämä onkaan, mutta eiköhän tuo reissu rankaise sen verran, että pysyn visusti erakkona seuraavat viikot. Kattellaan. ;)
Tekstit
1 kommentti:
Kyllä Mustia nauratti tuo sinun taksi juttusi, että luultiin ulkomaalaiseksi kun auttelit mummoa... Kuinkahan tuohon lauseeseen pitäisi suhtautua, yleensä vanhemmat henkilöt saattavat olla hyvinkin rasistisia, mutta poikkeuksiakin kyllä näköjään löytyy.
Itselläni ei ulkomaalaisista ole ollut huonoja kokemuksia, ainoastaan romaaneista...
Ja tuo oli jotain niin hupaisaa, että luuli sinua kevään ylioppilaaksi. Ei sillä ettetkö olekin nuoren näköinen, mutta et ehkä alle kakskymppinen.
Ja vielä tuo murrekin, joka kyllä saattaa hyvinkin selittyä sillä että oma mummosihan oli pohojanmaalta. Ja myös Mustin puheeseen on tarttunut muutama sana sieltä, ja niin ne vaan kulkee suvussa eteenpäin, ihan huomaamatta.
Mutta se täytyy sanoa et tuo toisen auttamisen uskoisin olevan kodin kasvatuksen peruja. Olen yrittänyt iskostaa sitä teihin jo pienestä ja ilokseni olen huomannut sen menneen perille. Sinäkin itse kipeänä autat toista, jonka koit apua tarvitsevan. Se oli päivän hyvä teko! :)
Itsekin olen sitä mieltä, et jos suinkin pystyn pyrin tekemään joka päivä jonkun pienen hyvän teon kanssa ihmisille. Siitä saa itsellekin niin hyvän mielen, kuten
joulun alla kun olimme parkkihallissa Lady in pinkin kanssa äidin ja tyttären takana jotka etsivät epätoivoisesti parkkirahaa, mutta eivät sitä löytäneet. Palasivat autolle etsimään, ei löytynyt sieltäkään, kuulimme, mentiin heidän tykönsä ja kysyttiin paljonko heiltä uupuu. Euro, he sanoivat, ojensin sen heille ja voi sitä lämmintä kiitoksen tulvaa ja hymyä jonka saimme osaksemme.
Vielä pitkään puhuimme keskenämme, kuinka ihanaa oli kun heidän ei tarvinnut lähteä kauppakeskukseen hakeen sitä euroa.:)
Parkkipaikalla kun jää pysäköinti aikaa, annan usein lapun seuraavalle ja näen sen tuottavan todellista iloa ja hämmästystä. Ja tietenkin sitä toivoo et avunsaaja tekee joskus toiselle myös hyvän teon muistaessaan että itseäänkin on autettu.
Niin pienillä asioilla voi saada hyvää aikaan, kun vaan kaikki huomaisivat sen...
Lähetä kommentti