Kuula oli ihan päin helvettiä. Nollassa on edelleen se sama ongelma, ettei saada sitä sinne, mihin kuuluu ja se luiskahtaa aina pois. En tiedä, mikä sen estää, mut joku siellä on tiellä. Todennäköisesti jotain lihaksen/kalvojen arpikudosta. Ja kun nolla jää vinoon, sen kanssa kyllä elelee, mutta hiljalleen se alkaa rullaa kehoa lukkoon ja lopulta olo on karsea oikeelta yläniskasta: Koko pää korvan takaa, alta ja yltä on yhtä kovaa kasaa kökköä. Mut ei auta ku vähitellen sitä runksuttaa paikoilleen. Ei sitä voi pakottaakaan, kun se ei mene. Suojajännitys täytyy vähitellen purkaa ja sit ku jännitys antaa periksi, nolla luiskahtaa paikoilleen ja yleensä pysyykin. Tää kaikki kaaoshan siis alkoi siitä syyskuisesta kävelystä ja koneella olosta. Siihen asti nolla oli ollut oikein nätisti rivissä jo monta kuukautta, mut nyt taas tapellaan sen kanssa oikein olan takaa.
Fyssari on edelleen sitä mieltä, et kyllä se kuntoutuu, mut antaa nyt oottaa itseään. Mä en olis niinkään varma, koska tää ei ole vielä yhtään päivää ollut normaali. Siis nolla. No, kattellaan. Eipä tässä muutakaan voi tehdä, kun antaa ajan kulua ja pysytellä järjissään, vaikkei takeita kuntoon tulemisesta olekaan. Mutta sillehän ei sit voi mitään, jos on paska säkä ja sit vaan täytyy alkaa miettiä plan B:ta. Vois alkaa miettiä sitä tietty jo nyt, kun näin surkeelta aina vaan näyttää, mutten jaksa vielä vaivata itseäni lisähuolilla. Täytyy vaan toivoa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kroppa tosiaan toipuu melkein loppuun asti. Sillä nyt ei mitään väliä ole, vaikkei juosta ja hyppiä voi ikinä, mutta kävelemään ja istumaan pitäisi pystyä. Muuten ei tule mistään mitään.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti