Nyt aletaan olla aikasmoisessa kusessa. C7 heiluu samalla tavalla ku syksyllä, koska hermokudos ärtyy jostain ihan ylhäältä. Ei auta ku kiskoo nuppia pois rangasta ensi kerralla ja löysyttää entisestään löysää niskaaf. En vittu tiedä, mitä täs pitäis tehdä. Sen tiedän, että elämä ei näin tule jatkumaan. 15 kuukautta olen tehnyt turhaa työtä, koska en pääse kuilusta enää pinnalle. Mulla oli hyvät mahkut kuntoutua keväällä, mutta ei ku piti muuttaa helvettiin sen yhden luota ja tappaa ittensä liikarasituksella. No, hän on ainakin tyytyväinen. Etäisesti muistan suutuspäissänsä heittämät sanat, toivottavasti et koskaan parane. Sai, mitä tahto. Toivottavasti ei ollut tosissaan. Luulis tajunneen sen 12 kuukauden aikana, mitä mun kitumista katteli, että tämän kanssa kukaan halua elää. En toivo samaa kohtaloani edes pahimmalle vihamiehelleni, joskin sellaisia ei meikäläisellä edes ole. On paljon ihmisiä, joista en pidä syystä tai toisesta, mutta en mää vihamiehiä ole hankkinut.
Vittu sentään, ei muuta ku ukkosella pellolle ja toivotaan että salama osuu päähän. Ainoo ilo on se, että pystyy tekeen koukistajia. Joskin se kostautuu taatusti. Olkoot paranematta sitten. Ei tässä pakottamallakaan eteenpäin pääse, se on huomattu. Fyssari heitti ilmoille epäilyn siitä, et C6-7:n välilevy ois pamahtanut kunnon pullistumaks. Siinähä oli magneettikuvissa alkava protruusio. Mennäänkö magneettiin omakustanteisesti, kun Pohjola, Suomen paskin vakuutusyhtiö, ei tietty korvaa enää mitään. Sehän tän kruunais koko homman, että pitäis alkaa leikkaa selkää. Yks hyvä puoli siinä ois: hermosto on niin sekaisin, ettei varmaan heräis nukutuksesta. Toisaalta, oireet viittaa nyt kyllä tonne ihan kallonpohjan suuntaan... Ihan yks lysti. Mä alan ny nukkuun, ku huomenna ois puhelinpaltsu aamupäivällä. Yhtään jaksai ny sitäkään.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti