Tänä aamuna puolestaan heräsin rintaranka ja alaselkä aivan jumissa. Kroppa totteli siis fyssarin käskyä. Hienoa. Saan nimittäin seuraavat liikkeet vasta, kun yläniska ei ole kilahtanut kuukauteen. Voe morjens. ;)
Yläniska on nytkin ihan outo. Siis en ole tuntenut tällä tavalla mun takaraivoa koskaan. Varmaan ihan hyvä, että se on olemassa. Sehän on ollut sellaista kovaa korppua aina. Nyt se tuntuu niinkuin, öö, pehmeeltä iholta, eli just siltä 'liisteriltä', mitä yritin selittää yhdessä tekstissäni. Vaikea kuvailla. Jos ne tuntohermot kerta on ollut kuormittunut vikat 5 vuotta, niin ei ihme, että tuntuu hassulta, kun pää tunteekin nyt jotain.
On kyllä muutenkin ihan ihme olo. Siis ihan kun ois jonkun toisen kroppa. Tai siis niinhän mul onkin. Se kroppa, joka oli ennen 03 kaatumista. Keho oli niin tottunut siihen shokkiasentoon, että nyt tuntuu ihan oudolta tämä uusi, terve asento. Fyssari selitti jotenkin, että menee 1-2 vuotta, ennen kuin sidekudoskalvot ja hermosysteemi tottuu taas 'uuteen' oikeeseen asentoon. Kuulemma sidekudoksella (siis kalvoilla) on ihan käsittämätön ominaisuus mukautua aina uudelleen ja uudelleen.
Kai tota niskan alueen kalvojen venytystä vois siis omalla tavalla verrata raskauteen, jossa vatsakalvot yms. venyy (ei äkillisesti tosin) ja sit ne myös palautuu yhtä hiljaksiin takaisin. On kyllä ihmiskeho hieno kokonaisuus. On meillä herkkiksillä aikamoinen etu, kun saadaan kokea kaikki tämmöset oudot jutut, joista suurin osa ei tiedä mitään. Toki ois kiva, että tervehtyis joskus, mutta onhan tämä ainutlaatuinen tutkimusmatka.
Mietin kerran, että jos on kerta näin herkkä hermosto, niin pystyyköhän sitä tunnistamaan esim. alkavan syövän paljon aikaisemmin, kuin mitä se antais fyysisiä merkkejä. Pohdinkin tätä joskus CST-hoidon aikana. On mullakin aiheet, mitä pohdin. ;) Eipä täs muutakaan tekemistä ole kun ajattelu.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti