Turhuuksia ja kodin tuunausta

Ohessa päivän kulku kuvina lopusta alkuun tai alusta loppuun.

Olen aivan puhki. Asunto sai uuden ilmeen. En tiedä miksi tuli tarve laittaa kaikki uusiksi, mutta niinhän me tehtiin. Tää meni tavallaan hieman munille, koska naapurin rouvanhan piti tulla tekeen suursiivous. Toisaalta, haluunko mä vieraan ihmisen sorkkivan mun tavaroita? En. Iskä tyhjensi vaatekomeron sängylle, meikä istui hievahtamatta perseellään äiteen kanssa ja lajiteltiin kaikki vaatteet ja äiti järjestä vaatemyyjän tarkkuudella kaikki kuteet riveihin. Suurin osa lähti tosin keräyksiin ja alakertaan odottamaan hetkiä, joilloin voi vetää kaikki paidat pään läpi, käyttää kauluksia, niskalenkkitoppeja, keinokuituja tai muita ns. ahdistusvaatteita. Enköhän me kohta taas muuteta, niin voin vaan siirtää kamat laatikoissa taas uuteen paikkaan. Argh.

Ei jumalauta, että kuteita olikin paljon. Mitä mä olen ajatellut ostaessani nuo kaikki? Ajattomuutta ja klassisuutta varmaan, koska osa neuleista, housuista ja paitapuseroista on jopa 5 vuotta vanhoja ja edelleen niitä voi pitää yhdistelemällä niitä toisiin kivoihin kuteisiin. Ja tuunaamalla niistä saa kuin uusia. Mutta siltikin, mitä ihminen tekee viisillä bikineillä, sadalla printtipaidalla tai 20 jakkutakilla, joista 18 ei tykkää? Ei mitään. Pistin siis lähetyksen Punaiselle Ristille. Silkkaa hulluutta hautoa vaatteita komeroissa, kun osa maailman ihmisistä palelee pakkasilla tai kulkee kauhtuneet kamat yllään. Sinne meni vaatteet niille, jotka niitä tarvitsee oikeasti.

Ja minä puolestani löysin vihdoin kenkäni. Jes, jes, jes!!! Melkein 8 kuukautta kuljinkin samoissa lenkkareissa ja feikkikukkacrockseissa. Nyt on ihkaoikeet talvikengät, toiset täysin identtiset lenkkarit (mitä helvettiä?), Ihanat ilmatyynylliset sisäpelitossut, tennarit ja taas kerran, ne pirun korkkarit. Ja ei ole tyytyminen yksiin, vaan niitä tunki jälleen ovista ja ikkunoista! Mistä niitä tulee? Enkös mä heittänyt ne jo kerran menemään?vielä enemmän ihmetyttää, milloin mä olen ostanut nuo ja ennen kaikkea miksi? Käytin ennen onnettomuuttakin korkkareita n. 15 kertaa vuodessa. Eli varsin harvoin. Olisin antanut kaikki kengut keräykseen, koska niillä liukkailla pohjilla ja korkolapuilla ei pysy tervekään pystyssä, saatika sairas. Popot päätyi lopulta kenkien taivaaseen. Enkä tunne huonoa omaa tuntoa. En nimittäin haluaisi tappaa ketään antamalla heille liukaspohjaiset popot. Edelleen mystisesti kadoksissa ovat golfkengät. Niillä ainakin pysyis pystyssä, kun on napit pohjassa...

Kiitos äiti ja iskä. Kyllä sisko lentää perseelleen (toivottavasti vain kuvainnollisesti!), kun näkee uudistuneen kämpän ja tämän väriharmonian. Sanotaanko näin, että siskoni on about 100 kertaa enemmän feng shui -hengetär ja sisustusorientoitunut kuin minä. Siinä missä hän valitsee tuleviin juhliinsa suurin piirtein sormuksen, hääpuvun, juhlapaikan servetit ja sukkanauhan pitsin värin täydelliseen matchiin keskenään, meitsille tuollaiset ei ole niin justiinsa. Toki pitää muistaa kunnioittaa tilanteen luonnetta ja tapahtumanjärjestäjiä, mutta siihen se mun innostus yleensä loppuukin. Kai tämä on jotain kapinointia sille, että on ollut muotimaailmassa niin nuoresta ja vaatteet, asusteet ja muutkin kulutusmateria tunkee ulos joka rööristä.

Siskon asunto/sisustuspuuhia on aina niin ihana katsella. Kun toinen innostuu ja iloitsee jostain niin paljon kuin mitä hän tästä asioiden matchaamisestä, ei voi kuin olla onnellinen hänen puolestaan. Sitä pikkutarkkuuden määrää ei voi sanoin kuvata! Park tarinaa olisi, mutta ne jääköön tulevaisuuteen. Hauskaa seurattavaa se on. Jahka joskus saan oman pysyvän kodin, niin ovet ovat auki sekä sisustussuunnittelijaystävälleni että siskolleni. Mä voin antaa budjetin ja jotkut linjaukset ja antaa ton toisen osapuolen ja ulkopuolisten hoitaa toteutus. Kunhan siitä tulee meidän näköinen ja kodin tuntuinen. Se riittää meitsille. :)
Ehkä pitäisi olla enemmän kiinnostunut siltä, miltä kotonaan (tai työpöydällään;) näyttää, tai miltä omat kasvot näyttää, mutta ei jaksa keskittyä visuaalisuuteen samalla tavalla kuin aiemmin. Ja suuret linjat on tärkeämpiä tällä hetkellä. Keskityn mieluummin siihen, miltä tuntuu, kuin siihen, miltä näyttää. Tällä hetkellä.

No sen verran panostin itseenikin, että leikkasin uudet hiukset ja vaivauduin avaan tuotenäytteet paketeista. Niitä tipahtaa edelleen luukusta säännöllisesti. Kun viitsin, voisin pitää meikkikutsut. Eli toivon, että meikkaajaystäväni tulisi jelppiin oikeiden tuotteiden jakamisessa oikeille ihmisille. No, ammattilaisen tatsia odotellessa rajasin kokeeksi silmäni, kynällä Auts. Ei hyvä asento. Ei sitten niin ollenkaan. Tulipahan kokeiltua. Ihme ettei tullut tuostakin allergista reaktiota. ;)

Jeps, nyt lepoo ja Dr Phillii. Milloinkohan mulla on ollut viimeksi mahdollisuus katsoa telkkaa ennen tätä nousukautta? En edes muista. Ai että sit voi pienestä olla onnellinen. Istuminen rokkaa! Monille on niin kovin itsestäänselvää, että voi istua (tai seisoa!) koko päivän, mutta meitsille se on todella suuri saavutus. Pienet ilot on usein ne parhaimmat...