Ihmissuhteista jotain...

Tunnen runsaasti ihmisiä. Sosiaalinen verkostoni ylittää moninkertaisesti sen keskimääräisen suhteiden kirjon, mitä ihmisellä tyypillisesti on. Minusta tuo on pelkästään rikkaus niin kauan kuin ei yritä olla kaikkien paras ystävä tai kuvittele, että nuo kaikki ihmiset suhtautuvat minuun samalla tavalla ja olisivat yhtä läheisiä.

Olen hyvin tarkka siitä, keitä kutsun ystävikseni, lähipiirikseni ja perheenjäseniksi. Ystävyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen täytyy olla todella vahva, jotta voin aidosti sanoa ihmisen kuuluvan läheisiini. Runsas tai säännöllinen yhteydenpito ei tarkoita automaattisesti ystävyyssuhdetta. Ja toisaalta, ne ihmiset joiden kanssa tulee keskustelua vaikka kerran vuoteen, saattavat olla sydänystäviäni. Sellaiset ihmiset, jotka olen nähnyt vain kerran tai pari tai todennut olevani heidän kanssaan samalla aaltopituudella, eivät ole automaattisesti ystäviäni. Myöhemmin toki heistä saattaa tulla sellaisia. Sama päätee rakastumiseen ja rakkauteen. En osaa sanoa kellekään kerran tai kaksi deittaamalleni tyypille, että rakastan häntä. Rakkauden syttymiseksi tarvitsee olla niin paljon enemmän yhteistä kokemushistoriaa. Luottamus, kunnioitus ja arvostus sen sijaan saattavat rakentua todella nopeasti, jopa ensitapaamisen aikana. Riippuu niin ihmisestä, miten ja missä ajassa sosiaalinen suhde kehittyy.

Muutama vuosi takaperin vaikutin jonkin verran eräällä henkistä kasvua ja kehitystä sivuavalla kansainvälisellä foorumilla, missä tuhannet foorumin jäset kertoivat toisilleen lähes joka viestissään "I love you", "The love of my life" ja "You are my soul mate"-siivuja. Olo oli ulkopuolinen. Ikuista ystävyyttä ja rakkautta vannottiin tuntemattomillekin muutaman nettikeskustelun perusteella. Minä en osannut. Vaikka kuinka tunsin yhteenkuuluvuutta foorumilaisten kanssa, en voinut sanoa rakastavani heistä ketään. Hehän olivat vain nettialiaksia, joista en ollut nähnyt edes kuvaa. FB on muuttanut nettisuhteiden rakentumista merkittävästi, positiivisella tavalla. Vaikka FB-profiili on usein rakennettu edustamaan itseään, kertoo kuvat tästä ihmisestä paljon enemmän kuin pelkkä verkkonimi. Vaikka verkossa voi syntyä läheisiä ja pitkäkestoisia ihmissuhteita, ei ne vain netissä pysyessään ole kuitenkaan täysin sama asia kuin live-elämässä. Ja sitä paitsi verkossa kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa niin kauan, kun toimitaan nettinimillä ilman kuvia.

Niin, nythän unohdin jo, mistä olin kirjoittamassa, joten täytynee keskittyä Vancouverin lopetukseen. Rock-konsertti menossa, ilotulitusta odottellen. ;) Väittävät muuten, että ihmisen älykkyys riittää vain noin 150 FB-kaverin kanssa vuorovaikuttamiseen. Itselläni taitaa olla Facessa about 15 ihmistä, joiden kanssa pidän aktiivisesti yhteyttä. Maksimissaan. Ja tuossakin on jo perhe mukana. Ketähän ne loput yli 300 kontaktia ovat? Kaikki ihmiset tunnen, sillä olen pitänyt sen linjan, etten ole hyväksynyt verkostooni täysin tuntemattomia. Jokaisen FB-kontaktini olen tavannut ainakin kerran tai sitten suhde on rakentunut ajan saatossa ensin vaikkapa jossain foorumilla. En jaksa jakaa arkista elämääni täysin ttuntemattomien kanssa ja miettiä lähes tulkoon jokaista sanaani, minkä wallilleni tai jonkun toisen walille kirjoitan. Myäs valokuvakansiot näkyy vain tietylle piirille, jota tosin edelleen epäilen kun ei tuohon Faceen oikein enää voi luottaa.

Ja vaikka tänne kirjoittelenkin omia ajatuksiani, niin täällä tuntemattomat taas eivät näe muiden ihmisten sanoja minulle, sillä blogi ei ole ystäväpiirini vuorovaikutusmesta. Osa heistä lukee tätä säännöllisesti. Jahka muistan, mistä olin avautumassa, palaan astialle. Veikkaisin että olin kirjoittamassa sellaisesta ihmisryhmästä, joka elää tuuliviirin elämää pomppien jutusta toiseen vailla mitään pysyvyyttä, päämäärää tai pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Olen muuten itsekin tietyissä asioissa tuon ryhmän edustaja, mikä on mielestäni ihanan rentouttavaa ja vapauttavaa. Mutta nyt nukkumaan. Vancouver on eletty ja saa palata takaisin normaaliin rytmiin, jonka olympialaiset sekoitti juuri kun se oli saatu kuntoon. Mutta en valita! Pekingiä en pystynyt katsomaan enkä kuuntelemaan ollenkaan.