Tekemättömyydestä

Tekemättömyys - 5 kuukautta sitten oisin kysynyt, mitä se on. Nyt tiedän. Se aikaa itsensä kanssa, omassa maailmassa, omien ajatusten kanssa. Se on päätös siitä, ettei mene vessaan vaikkei vessata, hae vettä vaikkei janota, kurkista ulos ikkunasta vaikkei se kotipiha mitenkään ole muuttunut. Kykyä vain olla ja möllöttää. Mutta helppoa se ei ole. Etenkään, kun suoraan kiireisestä työmaailmasta tippuu täysin tekemättömyyden kehään. Kun ei voi tehdä mitään, ei siitä olemisesta voi nauttia. Sillon kun taas oli terveyttä nauttia, niin tekemättömyys oli kirosana. Ei ollut mahdollisuutta - muka - joutilaisuuteen. Tekemättömyys on vähän sama, kuin tyhjät lauseet sanojen välissä. Oikein käytettynä se onkin koko merkkijärjestelmän ydin, mutta jollei asiaa joudu lähempää tarkastelemaan, sitä ei tajua. Ja niinkuin tauot puheessa. Tai musiikissa. Ne antavat lopulta ääneen sanotuille sanoille ja soitetuille sävelille merkityksen ja rytmin. Tekemättömyys, joutilaisuus tai hiljaisuus tekevät itsessään jo paljon.

Jatkan olemista ja pistän puhelimenkin pois, niin etten voi ees kirjoitella blogiin - ainakaan vähään aikaan. Adjö!