Kuulumiset

En mä jaksanut olla tekemättä mitään! Pakko kirjottaa ennen kun unohtuu, että fyssarin mukaan hermostoni oli jo paljon paremmassa kunnossa. Itestään ei oikein tunnu siltä, kun ei ole pystynyt liikkuun normaalisti kohta viiteen kuukauteen. Mutta kai se on uskottava, kun niin ammattilainen sanoo.

Kyllähän sitä tosin oottaa The Päivää, että on täysin terve, mutta eipä sitä tiedä edes, tuleeko sellainen. Ja ainakaan se ei tule yhtäkkiä, vaan hitaasti ajan kanssa. Hermovammoista toipuminen vie tovin. Ja aika monelle retkahdusvammapotilaalle jää jotain oireita. Siihenkin pitää varautua.

Itse kestäisin kyllä kipuakin mutta se, ettei pysty käveleen tai istuun, kun joitain minuutteja päivässä, ei sovi. Nyt kaikki kipupotilaat älähtää... Jos tähän tilaan jään, niin sitten täytyy alkaa katsella jo hautapaikkaa. Tämän hetkinen elämä ei millään tavalla vastaa käsitystä ihmisarvoisesta elämästä. Mutta kyllä sitä solujen paranemista kuulemma koko elämän ajan tapahtuu ja tätä jaksaa vain sillä ajatuksella, että tämä on väliaikaista.