Maineesta kuus (TV)

Usein puhutaan, kuinka ihmisellä pitää olla hyvä imago eli maine. Minullakin. Jokaisella. Sillä hyvällä maineella kuulemma pärjää nyky-yhteiskunnassa niin työssä, koulussa kuin sosiaalisissa suhteissa. Maineen luomiseen sisältyy odotus, jonka mukaan imago on jotain sellaista, joka syntyy muiden liittäessä minuun erilaisia ajatuksia, mielipiteitä ja tunteita. On tietenkin henkilöstä riippuvaista, kuinka paljon antaa muiden odotusten vaikuttaa siihen, millainen itse todellisuudessa on ja millaisena persoonana itseään pitää.

Ihmisellähän on ns. kaksi identiteettiä: ihanneminä ja tosiminä. Ensimmäinen on useinkin juuri muiden muiden odotusten, mielikuvien, arvojen ja asenteiden synnyttämä kokonaisuus, jollainen ihminen haluaisi olla. Jälkimmäinen on sitten se tyyppi, joka peilistä katsoo ihan tosielämässä - eli todellinen minä. Sen tuntee yleensä vain ihminen itse. Monet muut ovat joutuneet tutustumaan vain ihanneminään. Suurin osahan ihmisistä pyrkii olemaan juuri sellaisia, että he miellyttävät muita, eivät niinkään itseään. Sad.

No, oli miten oli, ihanne- ja tosiminän pitäisi olla jotenkin linjassa keskenään, jotta ihminen voi sietää itseään. Tämä onkin vaikea yhtälö. Miellyttää yhtä aikaa muita ja olla samalla itse tyytyväinen. Hmm... Elämä on taiteilua sen kanssa, missä asioissa tosiminä ja missä ihanneminä kohtaavat tai joutuvat jopa suoranaiseen ristiriitaan. Jos haluaa olla ammattimalli mutta painaa 120 kiloa ja naama näyttää enemmän perunapellolta kuin iholta, on kylmä totuus se, ettei mallitoimistojen listoille kannata edes yrittää hankkiutua. Tässä tapauksessa ulkoiset realiteetit siis estää ihanneminän toteuttamisen. Tai vaikkapa meikäläisen tapauksessa: vaikka kuinka haluisin lukea yliopistossa matematiikkaa tai teoreettista fysiikkaa, minulla ei ole sinne ovea avoinna, koska luonnontieteet jäi opiskelematta ja pää ei riitä noin vaikeuden asioiden opiskeluun. Äly ehkä riittäisi mutta sisukkuus ja tahto ei. Ei vain kiinnosta numerot niin paljon. No can do. Mutta pystyn onneksi elämään tuon asian kanssa. ;)

Takaisin maineeseen...

Joillekin on tosi tärkeää, että nämä muiden mielikuvat itsestään natsaavat yhteiskunnassa yleisesti hyvinä pidettyjen arvojen kanssa. Tänä päivänä nämä arvot valitettavan yksioikoisesti liittyvät tosin tehokkuuteen/suorittamiseen, pärjäämiseen ja vahvuuteen. Tästä näkökulmasta minulla on muuten ollut erinomainen maine: Olenhan seitsemän aineen ylioppilas, suoritan (joskin ikuisesti) paria yo-tutkintoa, olen tehnyt duunia 15-vuotiaasta, omistan kasvavan firman, teen (tein) neljää duunia, olen yhdistys- yms. aktiivi jne. jne.

Mutta tiedättekös mitä? Itse on pidä noiden kyseisten suoritusten varaan rakentuvaa mainettani juuri minään. Kuka tahansa perusfiksu ja ahkera olisi voinut saavuttaa samat etapit elämässään, jos olisi todellakin halunnut. Ei ehkä samalla alalla tai elämän osa-alueilla mutta joillain kuitenkin. Minulle paljon tärkeämpää kuin olla tehokas ja menestyvä, on ollut olla empaattinen, ymmärtäväinen, kunnollinen, auttavainen ja sisukas pehmistelijä, joka osaa laittaa itsensä likoon ja ottaa elämästä kaiken irti - sen, mikä nyt tässä tilassa on mahdollista.

Auts, joku ajattelee nyt: "Tyttöparka tuhoaa mainettaan tässä blogissa hirveellä kyydillä".
Jostain syystä monien mielestä minun pitäisi panostaa enemmän tuon tehokkuus/suorittamis -maineen ylläpitoon. Hitto. Mähän yritän joka päivä pysyä hengissä ja positiivisena, vaikka elämä on pääosin pelkkää helvettiä. Eikö tuo nyt riitä? Viimeisen vuoden ajan olen keskittynyt siihen, että itselläni, sekä niillä ihmisillä, joita rakastan ja joista välitän, olisi hyvä mieli, henkinen tasapaino sekä tietenkin hauskaa.

Viimeisin tapahtuu useimmiten minun kustannuksellani. ;) Tämä sairaus ja sen mukanaan tuomat "oudohkot" (= sysipimeät) kuntoutuskeinot ovat mahdollistaneet tähän jälkimmäiseen tavoitteeseen erinomaista settiä. Oheisella videolla laitan itseni likoon ja näytän livenä, kuinka pään hermokalvoja elvytetään resonaattoriputkella.

Kiitos videon kuvaajalle, että sain laittaa tämän meidän höpsöttelyn tänne. Ainakin todistusti mulla on ollut viime viikolla kivaa n. 1.45 minuuttia. Herkille katsojille varoitus: Videon lopussa esiintyy v-alkuinen kirosana. Herkkäsieluiset sulkekoon korvansa. Jos osaisin, editoisin sen lopun pois. Mutta en osaa. Tervemenoa "maine"! Nyt ei suoriteta, vaan nyt nauretaan Tahdonvoimalle. Naurakaa sitten kanssa.