Kysyin lekurilta ennustetta mutta sain yllättävän vastaukse siihen perinteisiin 'vaikea sanoa, nämä ovat niin yksilöllisiä'. Ennuste meni jotenkin näin:
'Olet parantanut tosi hienosti, kun yleensä retkahdusvammapotilaat ei pysty/saa treenata ollenkaan ekaan 4-5 kuukauteen ja sä pystyt jo vähän kävelemäänkin. Ja näkeehän sen sun kävelystäkin, että kannat jo niskaasi paljon varmemmin. Mutta paljon sieltä vielä puuttuu stuffia'.
Just.
'Tämän kuntoutus vaan vaatii kärsivällisyyttä (ja tiedän-ettei-sinulla-ole-sitä -katse minuun;) mutta ei ole vaihtoehtoa, ettetkö paranisi tästä. Eihän?'.
Sitten juteltiin 25 minuuttia siitä, mitä tapahtuu, kun saa retkahdusvamman ja miten se kuntoutetaan - TAAS. Lopuksi penäsin vastauksen kysymykseen, olenko toivoton tapaus.
'Et'.
Autonomisen- ja kipuhermoston ehdoilla syvät lihakset vahvistaen ja ajan kanssa. Jotain hän selitti hermosäikeiden ja kipureseptoreiden moninkertaistumisesta ja välittäjäainetasapainon sekoamisesta ja tietty lihasten revähtämisestä. Hermojuuret säikähtää kovaa äkillistä venytystä ja vähitellen palautuu normaalitilaansa ja tuo hermoreseptoreiden ja välittäjäaineiden määrä hiljalleen palautuu normaaliksi ja autonomisen- ja kipuhermoston yliaktiviteetti lakkaa. Mutta jostain syystä niin ei aina tapahdu mutta miksi, kukaan ei tiedä.
Tiesittekö, että MRI-kuvissa näkyy vaan 1,5 mm:n kokoiset hermotupet, eikä niistäkään voi sanoa yhtään mitään kuvan perusteella. Mutta sen sijaan kaikki suuremmat ligamenttirepeämät ja välilevyvammat pitäisi aina nähdä, pitkänkin ajan jälkeen, jos on kuvattu oikein ja leku osaa tulkita kuvia.
Semmosta tänään. Saas nähdä huomenna, millainen on olo, kun tänään käänneltiin rankaa vaiks mihin. En ole taivuttanut päätä taaksepäin 8 kuukauteen. Tulihan sekin kokeiltua tänään. Ei ollut kiva tunne, kun keho karkas alta.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti