keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Tropeista (Fedja)

Luontaistuotekaupasta :>. Anis ja fenkoli auttavat vatsan toimintaan. Mistä lie sen tiedon poiminut. Ja ne ovat myös hyvän makuisiakin.

Olen käynyt antioksidanttiklinikan lääkärillä 2003 ja funktionaalisen lääketieteen lääkärillä käsittämättömien vatsaongelmien takia 2005. Sieltä on jotakin tietoutta vitamiineistä tarttunut.

Mikäs siinä, jos vatsa kestää mitä tahansa ruokaa. Mulla ei enää kestä edes normaalia ruokaa. Ja olen allergisoitunut tosi monelle ruoka-aineelle. Nytkin ennen tätä tulehdustilaa suolisto oli 2vk ajan alkanut lamaantua koko ajan enemmän ja enemmän + pissa alkoi tulla liruuttamalla. Aivan kuin putket olisi turvoksissa ja neste ei pääse kunnolla tulemaan.

Tuon Lysiini-aminohappo vinkin Herbekseen sain, kun yritin viime vuonna etsiä netistä mikä minulla oikein on tän vamman lisäksi. Kun tajusin, ettei vamma oireile siten miten kroppa nyt ja viime vuoden alusta alkaen oireili. Silloin törmäsin CFS verkkoon. Siellä on hepuilla huimasti saman kaltaista oireilua, kuin mitä itsellä on noiden tulehdustilojen aikana ja muutenkin: brain fog, osalla painetta päässä, lähimuisti heikko, lihasvärinää ja -tärinää, lihasvoima heikko. Neurologisia oireita tyypillisesti henkilöillä, joilla yliliikkuvuuksia. Sinänsä mielenkiintoinen asia tuo viimeinen.

Ei kommentteja: