Itsenäisyyspäivän jälkeen (Musti)

Uskon itsenäisyyden olevan kaikille suomalasille tärkeä asia, se pitäisi muistaa joka päivä eikä vain joulukuun 6. Arvostan suuresti myös sotaveteraaneja jotka ovat taistelleet itsenäisen suomen puolesta, jotta meillä kaikilla olisi vapaa parempi maa elettävänä.
Olen sytyttänyt ikkunalaudalle kaksi kynttilää klo. 18.00 joka ikinen vuosi, jossa ne juhlavasti palavat ja aina katseen osuessa niihin muistan erikoisesti edesmenneitä isääni ja appeani, jotka taistelivat rintamalla laittaen henkensä alttiiksi itsenäisen suomen puolesta.

Katson toki televisiosta linnan kutsut, mutta jotenkin en saa niistä enää sellaista fiilistä kuin ennen nuorempana. Siellä nuo kaikki viimesen päälle pyntätyt ihmiset syövät ja juovat meidän tavallisten tallaajien verorahoilla ja juhlan jälkeen upeat puvut joutavat kaappiin pölyttymään, sillä jos saisi kutsun seuraavanakin vuonna niin uusi pukuhan se olisi taas hankittava. Kuka sitä nyt vuoden vanhalla samalla menisi, kaikki tutut vielä muistaisivat sen.. hirveää...

Itsenäisyyspäivän paraati on myös hienoa katseltavaa ja aika usein käymme Veskun rannassa katsomassa ja kuuntelemassa vesiurkujen esitystä, jossa kaikki sateenkaaren värit hehkuvat juhlallisen musiikin soidessa.

Tänä vuonna tuokin esitys jäi katsomatta ja kaikki muukin tuntui toisarvoiselta. Ajatukseni olivat totaalisesti Tahdonvoiman luona, koska tiedän että kaikki juhlapäivät ovat useimmille meistä todellista juhlaa, mutta sairaalle vain lisää kärsimystä. Koska muut saavat nauttia terveenä kaikesta ihanasta, mutta sairas on sairas juhlapäivänäkin...

Silti uskon ja toivon tämän päivän olevan parempi kuin eilinen ja että vuoden päästä liput hulmuavat tangoissa niin itsenäisyyden kuin Tahdonvoimankin tervehtymisen johdosta.
Huomenna menen taas Tampereelle Tahdonvoiman tykö, kenenkäs muun, siellä on minun toinen kotini niin kauan kuin tunnen että minua tarvitaan, voin olla avuksi ja pitää seuraa Tahdonvoimalle jotta pitkät arkipäivät tuntuisivat edes vähän lyhyemmiltä.

Nyt lähden tekemään sellaista hommaa joka olisi pitänyt tehdä jo kaksi kuukautta sitten, nimittäin lehtipino odottaa viejäänsä ja kallistelee uhkaavasti ja kaatuessaan peittää lähes koko keittiön lattia-alan.
Idolskin alkaa puolen tunnin päästä ja on jännä nähdä pitääkö ainoa nainen pintansa kahden miehen puristuksessa. Pian se nähdään.
Mutta nyt lähden hikiseen hommaan, josta en kyllä voi sanoa nauttivani, mutta pakkohan sekin homma on joskus tehdä. Huomenna kirjoittelenkin jo toisesta kaupungista kuulumisia, joten siihen asti hellurei ja hellät tunteet!