Sunnuntaita (Tahdonvoimaa)

Taas on se - nimittäin viikon tylsin päivä. Sunnuntai konkretisoi kaiken paskan niin täydellisesti. Ai kun ois kiva lähteä leffaan, käydä syömässä tai piipahtaa vaikkapa luistelemassa, kun nyt vihdoinkin on pakkasta. Mutta luistella, hiihtää tai lumilautailla ei tartte enää koskaan. Leffassa varmaan sekoaa silmät ja syömään ei edes viitsi yrittää lähteä, kun muistaa miten viimeksi kävi. Siwan kautta tultiin kotiin syömään maksalaatikkoa.

No, avasimpas sitten Facebookin. Kavereilta tippuu kutsuja glögi-illanistujaisiin. Joku ilmoitti juuri synnyttäneensä pikkuisen pojan. Pari oli lisännyt kuvia häistä ja häämatkaltaan. Ihmisten profiileissa iloiset tonttulakkipäiset tyypit juhlivat jotain pikkujouluna. Taitaa olla joku ensimmäinen adventtikin.

Niinpä niin. Kai se on pakko onnitella lapsen saanutta ja kiittää kutsuista juhliin. Vitutus kasvaa päivä päivältä. Parempi pistää FB kiinni ja karvaasti myöntää, että tasan eivät käy onnen lahjat. Antaa muiden nauttia elämästä. Mä keskityn huomaamaan, kuinka jatkuva fyysinen huono olo ja sen myötä kasvava vitutus ja katkeruus imevät musta päivä päivältä sen pienen toivon rippeen, että saisin vielä joskus ELÄÄ.

Arvostakaa sitä, mitä teillä on, sillä jos on terveyttä, on kaikkea. Älkää siis itkekö sen perään, mitä teiltä puuttuu, jollei se ole terveys.