Etanan elämää

Näin jännää unta. Olin satasen aitojen finaalissa starttaamassa kauden kärkijuoksina SM-finaaliin. Hassua, että laji oli juuri aidat, joita en enää ikinä tule juoksemaan. Kun paikoillenne-komento kuului, nousi katsomossa seisomaan tumma nainen. Hänen seurassaan oli hieman vanhempi mieshenkilö, joka yritti pidätellä naista täysin riehaantumasta. Naisella oli megafoni kädessä ja hän karjui siihen todella kovaa "Eikö ole vieläkään mennyt kaaliin, että sun pitää elää etanan elämää"? Tuo nainen on fysioterapeuttini, päättelin. Tarina ei kerro, lähdinkö juoksemaan vai en, mutta tämä oli loistava muistutus siitä, että täytyy muistaa levon merkitys. Unet ovat kuningastie alitajuntaan ja niitä on fiksu kuunnella.

Kun aikoinani toukokuussa 08 menin ekan kerran CST:aan, sain tuon ohjeen fyssarilta: elä kuin etana, että loukkaantunut hermosto saa elpyä. Tärkeimmät levon hetket olisi käsillä juuri tuolloin, eli nuo ensimmäiset kuukaudet vamman sattumisesta. Mitä rauhallisemmin ottaisi, sitä vähemmän selkäydinshokki aiheuttaisi tuhojaan. Ja kyllähän mä elinkin kuin etana ensimmäiset kuukaudet. Käytännössä lepäsin 24/7. Ensimmäisen onnettomuuden jälkeen 2003 en moista tajunnut. Siitä jäikin päälle sellainen ylikierrosvaihe. Toisaalta, noita kierroslukemia voin kiittää mm. siitä, että luin itseni kauppakorkeakouluun ja tein pyyteettömästi töitä firmojeni eteen about 12/6 ja siinä ohessa hoidin aika paljon muutakin. ;) Ehkä nyt oli tervettä sammuttaakin kone, joskin se on todella vaikeaa, kun on käynyt ylikierroksilla vuosikausia. Joskus aina mietinkin, miksi kaikki muut ympärilläni on niin pirun hitaita, tehottomia ja saamattomia. Mutta ilmeisesti se onkin meikäläisen hermosto, joka on pyörittänyt about kahden ihmisen edestä kaikkia toimintoja. Ei huono saavutus, mutta pidemmän päälle keho ei olisi taatusti jaksanut. Eikä mielikään.

Takaisin etanointiin. Monet kerrat varmistelin, että onhan tämä nyt varmasti hyvä linja ja ruikutin, kuinka kaikki lihasvoima, koordinaatio ja energia valuu musta hukkaan, ku vaan makaan ja olen. Fysiatri perusteli lopulta niin hyvin levon merkityksen, että uskoin tietenkin auttajaani mukisematta. Itselleen ei ollut kovinkaan helppoa luopua kaikesta tekemisestä. Aluksi jopa ajattelu oli kielletty, koska se aiheutti niin hirveän puristuksen päähän. Niinpä vaan olin ja tuhlasin aikaani = elämääni. Onneksi nuppi oli sen verran jäässä, niin tunnit kulki nopeasti. Nyt en pystyisi millään samaan, ilman, että kilahtais kuupassa. Aika aikansa kutakinm onneksi tarvitsekaan palata sinne 1,5 vuoden takaiseen aikaan. Ehkä elämäni hirvein kokemus, kun päässä puristi jatkuvasti ja kaikkialle sattui aamusta iltaan. Tai itseasiassa vuoden 2003 onnettomuuden jälkeen olo oli vielä pahempi. Sen lisäksi, että oli kaikki nuo oireet, yrjösin jatkuvasti, oli ne kokovartalosähköiskut, tärinä, nykinä ja pienet poissaolokohtaukset. Silloinkin selvisin terveen papereilla lukuisilta neurologeilta ja fysiatreilta, vaikka vietin vuorokausikaupalla aikaa tiputuksessa sairaalassa särkyjeni takia. Tension neck... ;) Joo, joo... Ja luonnollisesti en saanut lääkitystä enkä etenkään ymmärrystä, koska en ollut eksynyt vahingossa Suvantokadulle.

Nykyäänkin tarvittaessa on kuitenkin osattava vaihtaa antiloopista etanamoodille, tai homma hajoaa käsiin. Mikään ei liene olennaisempaa, kun mennä jatkuvasti tutkan alapuolella, osata lyödä hanskat tiskiin, kun oireita alkaa tulla takaisin, perua kaikki aktiviteetti (se vähäinenkin;) ja tarvittaessa vetää verhot kii, töpselit seinästä ja viedä puhelin vaikka vessaan. Ja kun seuraavan kerran hämärtää, voi hommia taas jatkaa. Mutta se kuuluu tähän hermovammaan ja sitä täytyy muistaa kunnioittaa tästä hamaan hautaan asti. En tiedä ketään näin vakavasti loukkaantunutta, joka olisi parantunut täydellisesti. Ihminen vain tottuu ja sopeutuu siihen, että hänellä on omat rajoitteensa, eikä enää huomaakaan rajoittuneisuuttaa, mikä on tietenkin hyvä asia. Mutta keho kyllä muistuttaa, jos ei toimi niinkuin se vaatisi. Siksi täytyy vaan muistaa kuunnella sitä etukäteen, eikä vasta sitten, ku koko korttitalo murtuu.

Eimen, nyt kaffia! Siitä en luovu. Yksi pahe pitää olla, ettei täs nyt miksään pyhimykseks tuu leimauduttua. Ja uskon, että kaffe on parempi vaihtoehto, kuin rööki tai alkoholi. Tupakkaan en ole ikinä edes maistanut ja alkkiksen käyttökin on aina ollut lapasessa. Omasta mielestäni ainakin. :)

Hauskaa päivää!

Kropassa tapahtuu jotakin (Fedja)

Täällä ollaan hämmenyksen vallassa. Tiistaista asti on tuntunut siltä, että kroppa alkaa paranemaan. 2 vk sitten kävin kinesiologilla 3. kerran. Sen jälkeen niskan alaosa tuntui liikkuvan paremmin. Maha oli puolestaan kaameassa kunnossa, kun olin sortunut sokeriin, maitoon ja vehnään. Hoidon jälkeen oli myös 1.5 vk ylirasitusta, kun ensin oli pari vierasta ja sitten itse mökillä. Gluteenittoman ja sokerittoman dietin aloitin hoidon jälkeen ja suolisto on palautunut pikku hiljaa. Tällä viikolla on kroppa alkanut jotenkin parantua. Nyt on alkanut joustaan paikat ympäri kroppaa. Paljon pitää tosin jumpata, monta tuntia päivässä. Mahtava tunne, kun pystyy taas tekemään stabiloivia niskaliikkeitä ja niillä tuntuu olevan vaikutustakin, jota en ole koskaan aikaisemmin huomannut. Silti on outo olo. Ranka liikkuu paremmin ja kireydet eivät koko kropassa ole niin pahat kuin ennen ja helpommin laukaistavissa, alaniska liikkuu paljon paremmin, mutta päässä sitäkin pahemmat kireydet ihan yläniskassa. Tuntuu, että kireydet alkavat pakkaantua kallonpohjaan ja päähän. Ja kun pää on kireänä, kädet ja jalat ovat kylmät, paleltaa ja tinnitus on voimakasta. Toisaalta pääkiristyskin helpotta, kun saa löysättyä rintarangan alaosan ja vyötärön seutua selästä. En pysty istumaan suorassa, eikä rasituskestävyys muutenkaan ole vielä parantunut. Eilen kävin kylässä ja kyllä oli vaikea olla, kun päätä kiristi niin paljon. Silloin haluaisi olla hiljaa vaan ja katsoa alaspäin. Jos katsoo keskustelukumppania, kireys vain pahenee. No, 2h kestin. Näyttöä ei kestä katsella juurikaan. Silti tuntuu, että jotakin positiivista on tapahtumassa.

Saa nähdä minne tässä ollaan menossa. Eilen illalla en meinannut nukahtaa ollenkaan, kun tuntu siltä, että voiko tämä olla totta: 11 vuoden jälkeen kroppa alkaisi vihdoin lähteä parempaan suuntaan.

Eilen illalla oli mahtava sumu ja pikku pakkanen, joka magneetin lailla veti ulos pikku kävelylenkille. Aamulla heräsin klo 8 ja kuulin radiosta, että Pohjanmaalla sataa tänään lunta. Piti heti aukaista verhot, mutta ei näkynyt leijailevia hiutaleita. Nyt on lunta maassa pari senttiä!!

Äsken kävin uimassa. Tein hikitreeniä 10min, jota en ole tehnyt 5 vuoteen. Katsotaan mitä tuosta reissusta seuraa. Toivottavasti hyvää.

On ollut tällä viikolla taas näitä vamman kummallisuuksia. Keskiviikkona, kun paikat alkoi tosissaan aueta, oli vuoroin hiki, niin että oikein kunnolla haisi ja vuoroin paleli. Tuo hikihomma on kummallinen. Se saattaa aktivoitua esim. ruokaillessa, kun pureskelee. Välillä muuten vaan tulee hiki ja kuuma. Välillä suihkun jälkeen saa jonkun ajan kuluttua pestä uudelleen kainalot, kun lämmin vesi aktivoi hikoilun ja kainalot haisee. Onkohan se niin, että vamman seurauksena hikoilusysteemi on pielessä ja normaalitilassa hikeä ei erity. Sitten joku laukaisee hien erityksen ja sieltä tulee sitten kaikki kertyneet kuonat hien mukana, jonka takia väkevät hajut.

Saunaa ei kestä ollenkaan. Tulee väsy. Silmät tuntuu kummalliselta ja koko hermosto ärtyy, niin, ettei sitä voi moneen tuntiin venytellä. Viime jouluna kävin saunassa ennen jouluateriaa. Aterialla sitten alkoi väsyttämään, huippaamaan ja syke nousi. Söin aterian kiireesti ja makasin muutaman tunnin. Tänä vuonna olen kokeillut saunaa pari kertaa. Silloinkin alalauteilla, mutta sama reaktio.