Oloja ja oloja

Tuntuu.että tää kroppa menee vaan hassummaksi päivä päivältä. Toisaalta on parempi olo, toisaalta oudompi, koska olo on niin lähellä tavallista. Ei paljon puuttuis että oisin ihan hyvä olla muttei kuitenkaan. Todella erikoista.

Oireisto on keskittynyt tuonne ojentajien päihin, aivan päälaelle. Oisko ne sit splenius capitikset, en muista. Jotkut jotka nousee tonne aivan päälaelle ja aiheuttavat hassuja tuntemuksia nimenomaan päähän ja päälaelle. Ja lisäksi sit jakkiin joutuu suuri takaraivohermo, joka menee juuri tuolla about korvan korvaudella ja hiukka ylempänäkin. Nuo suuret pinnalliset niskaa tukevat ojentajalihakset vaurioituu kuulemma lähes poikkeuksetta whiplash-tyyppisessä vammassa, samoin kuin nuo kaulan koukistajat tuolla kaulan alla. Ehkäpä tää tästä taas iloksi muuttuu, kun muutama päivä hoidsta ln mennyt.

Oon taas tänään pitänyt puhelinta kädessä ihan liian kauan, joten nyt heipat kaikille. Siinä vaiheessa kun korvat alkaa huutaa ja kosvot puutua, on oltu liikaa koneella tai puhelimella. Vaihdetaan sit nyt telkkaan, jos enää edes kuulen mitään kitinän alta.

Sieltä alkaa kohta Dr. Phil. ;) ;)

V*ittuileva whiplash, osa 2

"Nolla vinossa. Vituttaako?".
No ei ees ketuta, koska lihakset alkaa jo hieman tukea...

Whiplash - paljon muutakin kuin niskavamma (TV)

Kuulin tutulta hassun jutun. Helsingin yöelämässä eli strippibaareissa vaikutti 80-luvulla suosittu strippari, jonka työnimi oli Whiplash. Mitenkään vammaamme aliarvioimatta tai asiayhteyttä sotkematta kysyn ihan mielenkiinnosta, tietääkö joku moisesta herrasta jotain enemmänkin, vai onko tämä vain urbaanilegenda?

Ettei vaan... (Tahdonvoimaa)

Olisi liian kiva viikko tulossa, varmistin sen tietenkin tiskaamalla ja siivoamalla. Ei kerta koneella voi istua (staattista + nuppi on rangassa, niin ruutu sattuu silmiin) mutta pystyy oleen pystyssä, niin ollaan sitten.

Eipä sitä jaksa pelkkää kattoakaan tuijottaa. Onhan sitä katteltu ihan tarpeeksi.

Puolet jäi tiskaamatta mutta ne saa jäädäkin. Ehtiihän ne hoitaa vaikka huomenna, perjantaina tai viikonloppuna tai joskus seuraavan vuoden aikana. Kun eihän mulla mitään muutakaan tekemistä ole. Kappas kuinkas sattuikaan.

Ulkonakin ois taas nätti ilma. Taidanpa lähteä Kauppiin iltapäiväkävelylle. Vai meniskö shoppaileen kevätvaatteita? Ai niin joo, mutta enhän mä pysty, enkä mä niillä vaatteilla tee mitään. Vaatteita on erilaisia vaikka joka päivälle mutta mä kuljen muutamissa kotihousuissa ja trikoopaidoissa.

No, ehkä suhautan frendille kahville ja hiustenleikkuuseen. Jaa, niin joo. Mutta enhän mä saa autoa tallista saatika jaksa kantaa päätäni sitä puolta tuntia.

No mitäs mä sit teen? En mitään. Samaa kuin vikan vuoden. Olen. Tylsistyn. Kun silmät on tälläisinä ei pysty ees tekeen koneella hommia. Puhelinkin sattuu silmiin. Verhotkin täytyi laittaa kiinni, kun kirkas aurinko sattui päähän. On tämä elämä niin hienoa, ettei sanoin pysty kuvailemaan.

Voikohan tylsyyteen kuolla? Tiedättekö ketään, joka olisi menehtynyt suoranaisesti tylsyyteen? Ei siis välillisesti masentumisen tai yksinäisyyden vaikka. Kuollut ihan siksi, ettei keholla ollut tekemistä ja ruumiintoiminnot vaan loppui.

Mitä ihmiset yleensä tekee, kun ne joutuu makaan sängyssä? Muuta kuin kaulankoukistajia ja niskan stabiliteettiä leukaliikkeillä? No, onneks voin ees tehdä noita, se on kaikki kotiinpäin.

Hermostohan pelittää aika kivasti mutta niskanhallinta ei riitä pystyasennossa, kun sieltä on kaikki paskana. Mä en käsitä, kuinka rakenteet ees pääsi noin pahasti repeilemään, eikä sitä edes tajunnut.

Luulis, että jos pehmytkudos menee täysin paskaksi, siitä aiheutuis jotain oireita heti. Mutta ei. Niinpä ei osannut ees laittaa kylmää, kohoa ja käärettä, kun ei sattunut mihinkään.

Ja siitähän seuraa aina hyvä tervehtymisprosessi, kun ensihoito menee päin persettä. Ja jotta niskan rikkoutuminen oikein varmistettiin, pari OMT:tä venytti ja mobilisoi sitä heti vamman syntymisen jälkeen.

Kyllä nekin on vitun kuutteja. Nykyisen hoitajani sivuilla on kerrottu laveasti niskavammoista ja lukee myös, että niskan tuore tapaturma estää mobilisointihoidon.

Miten joku toinen 6 vuotta itteään kouluttanut ja 15 vuotta hommia tehnyt ei muka tiedä sitä? Tai siis kukaan muu mua hoitaneista fyssareista?

Eikö pehmytkudosvammojen ensihoito kuulu jokaisen fyssarin opinto-ohjelmaan?
Ei ihme, ettei tosta saa kalua.
En kyllä aio todellakaan maksaa laskuja, joita OMT:ltä tulee joskus, jos muistavat laittaa. Laitan reklamaation + whiplash -infon ja toivotan hyvät kesät. Ja tietty pistän mukaan nykyisen hoitavan lekurini ja fyssarini mainoksen heidän pitämistään Niskavamman tunnistus ja hoito -kursseista.

Menkööt sinne opettelemaan, niin eivät pasko muiden(kin) niskoja tulevaisuudessa.

Sippas (Tahdonvoimaa)

Näin kauan kesti C7. Nyt tuli stoppi. Yhteys katkeaa totaalisesti tossa kohtaa. Mitähän siinä on tapahtunut? Ja taas perutaan kaverin tulo huomenna. Just tän takia en jaksa sopia mitään tai nähdä ketään, koska joudun perumaan ne viime hetkellä. Tai sit toinen vaihtoehto on, että näen jengiä väkisin huonossa kunnossa, ja se vasta johtaakin katastrofiin. Jos kuitenkin kunto on huomenna parempi ja se kamu tulee, niin heitän hänet sit samantien pihalle, jos mainitsee sanallakaan, että oonpas mä hoikka. ;) Niinkuin normaalisti...

Varsin invalidisoiva sairaus. Sosiaalisesti, psyykkisesti ja fyysisesti. En muuten todellakaan aio synnyttää tämmöisen hermoston omaavia lapsia, eli en siis tee lapsia. Jos mies niitä tahtoo, tehköön ne jonkun toisen kanssa. Sehän olisi silkkaa vittuilua lapsilleen, kun on kokenut sen, miltä tuntuu olla elossa oleva kuollut, jonka keskushermosto ei toimi. En toivoisi omaa kohtaloani, tai pientä osaakaan siitä, kenellekään.

Nyt mä meen nukkuun. En ees jaksa syödä, vaikka päivällinen oottais edelleen ja nälkäkin olisi. Miksi panostaa mihinkään, jos kerta sairas on kuitenkin 24/7, eikä siihen voi mitenkään vaikuttaa? Niinpä. Niin turhauttavaa, ettei haittaa vaikka välillä on syömättä monta päivääkin. Meikata (eli sutasen poskipunaa, taivutan ripset + heitän huulikiiltoa) jaksan joka aamu. ;)

Helöy! (LoisLane)

Kiitooooos ja kumarrus Tahdonvoimalle lämppäämisestä! Hypermobiili selkä löytyy kyllä, mutta kirjoittajaidentiteettini olkoon LoisLane. Tässä kohtaa kehään astuu siis selkä- ja nivelvammainen toimittaja-yrittäjä-ajanvaraushoitaja-medianomiopiskelija, (vai mikä se nyt oli?). Kuten edellisestä kombosta nokkelimmat saattavatkin päätellä, ikinä en oo tietotekniikkaan koskenut. Niinpä niin. Tässähän mä istun perse juurtuneena Kinnarpsiin lähes 24/7.

Tahdonvoimaa hieman kiirehti asioiden edelle. Olen siis lueskellut blogia reilun viikon verran ja menen vasta tammikuun puolivälissä. Vähän oli tarkoitus, että en kirjoittelisi, ennen kuin oon rämpinyt läpi jok'ikisen hermoston hepaamisen ja kuva-arvoituksen. Mutta tässä sitä ollaan. Niin ja siinäkin TV ehkä vähän liiotteli, että olisin jonkinlainen CST-tietäjä. Tiedän toki mistä on kyse ja ketkä sitä Suomessa haltsaa. Ite pystyn omien kokemusteni mukaan nimeään neljä, joiden käsiin kalvoni uskoisin. :)

Ja niin, vaikka oonkin enimmäkseen selkärikko, voin vakuuttaa, että blogauttelen myös whiplashiin liittyen. Vaikka itse (en ainakaan tietääkseni) kyseistä ihanuutta omista, olen kuitenkin seurannut menneinä vuosina vakavan whiplasharin, eli äitini kamppailua. Pari vuotta takaperin myös veljeni löysi rinnalleen oman whiplasharin, joten myös kälyni puolesta tiedän paljon retkuista.

Mietin pitkään, että sovinko blogailemaan tänne muiden joukkoon, kun nykyiseen happeeni ei liity mitään suurempia kolareita kieppeineen (uskomattomia juttuja kyllä mitä oon lueskellut :o), mutta kuten viisaammat ovat todenneet – eipä sitä kroppaa tarvitse aina liiskata katujyrällä, että se vetää jostain kilarit. Itselläni suurin osa jutuista lähinnä joko itse (tietämättäni) aiheutettuja, parin pienemmän insidentin seurauksia, tai ennen kaikkea perinnöllistä, joka on sekin vähintään kuusi plus lisänumero tässä elämän paskalotossa.

Pahoittelen jo näin alkuvaiheessa kielenkäyttöäni, mutta blogia läpi kahlatessani totesin, että eipä täällä oikeastaan kukaan sanomisissaan kainostele, joten ajattelin asettaa mukavasti oman lusikkani tähän yhteiseen kusimaljaan. *plumps* – sinne meni... tuleepas tänään jotenkin luokattomia kielikuvia. :D Tai siis en tässä nyt mitenkään lupaa, että se laatu olisi lähiaikoina (=koskaan) paranemassa.

Ohjeistakaapas nyt vielä aloittelijaa: olisiko minun tarkoitus ensin postata tänne jonkinlainen kattava vuodatus vuosien varrelta ja sitten jatkaa päivittäisistä tapahtumista, vai alkaa vaan blogailla tästä päivästä ja kertoa menneitä sitä mukaa kun mieleen tulee? Ehdotuksia, anyone? :)

Palataan astialle!

(Edit: muutin fontin ;)

Maksalaatikko-Joge -kuppi ja uusi bloggaaja (Tahdonvoimaa)

Päivän ruoka: Tahdonvoiman erikoinen, eli maksalaatikko-Joge -kuppi. Onpahan vähä erilaista välillä. ;) Ja luonnollisesti Bisnes Bushidon tarjoilemana...

UUSI KIRJOITTAJA:

Saamme riveihimme craniosacraaliterapiaan vuodesta 2002 perehtyneen loisLanen. Koska LL on niin lahjakas kirjoittaja ja ansioitunut CST:läinen, kelpuutimme hänet bloggaamaan whiplash-blogiin, vaikka kyseessä onkin selkävammainen! LoisLane on suorittanut pääsyvaatimuksen kiitettävästi ja lukenut tämän blogin yli 1000 kirjoitusta muutamassa viikossa! Hieno suoritus.

Allekirjoittanut toivottaa mukavia hetkiä LoisLanen parissa ja toteaa, että ainakin itse on nauranut ko. henkilön kommenteille kippurassa. ;)

Medscape-artikkeleita whiplashistä lisätty blogilinkkeihin (Tahdonvoimaa)

Medscapen julkaisuita whiplashistä löydät täältä. Valitse oma aiheesi ja tutustu. Vaatii rekisteröitymisen muttei maksa mitään.

Huom!

Linkit päivitetään myös ylläpitämällemme niskavammafoorumille, johon pääset blogin oikeasta yläreunasta.

Tervemenoa esittämään mielipiteesi tai kysymään ko. aiheesta, aiheen vierestä tai sitä kevyesti hipoen. ;)

IS jutusta (Fedja)

Kyllähän juttu liippaa Whiplashejä samoin kuin muitakin vammaryhmiä.

Tässä poimintoja:
"Vakuutusturva on pelkkä vitsi, ihmisillä ei ole oikeusturvaa vakuutusyhtiöltä tai Kelalta korvauksia hakiessaan." (Työtapaturman uhri P.Salo)

"Kyllä osa kollegoista antaa sellaisia lausuntoja, etten tiedä, ovatko he vakuutusyhtiöiden osakkaita vai muuten maksamia." (Ortopedi I. Tulikoura, IS haastattelu huhtikuu 2007)

"Voimattomuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunne iskevät hylkäyspäätöksen saaneisiin korvauksenhakijoihin erityisesti siksi, ettei vakuutuslääkärien tarvitse perustella kannanottojaan. Paitsi Helasen, myös esimerkiksi Petri Salon kuitenkin tarvitsee - kaikin mahdollisin keinoin."

"O.Tenovuo asiantuntijalehdessä 2006:
Lääkärin kertoma tapaus: Sivutoiminen vakuutuslääkäri totesi potilaan paperien perusteella työkykyiseksi, mutta kun hän sattumalta hoiti myöhemmin samaista potilasta yksityislääkärinä, diagnoosi oli päinvastainen."

"Koska mitei kaikkien suomalaisten mielestä terveydenhuollossa kaikki on päin p:tä, alkaa olla kriisikeskustelun paikka." (Vakuutuslääkäri I. Torstila)

Tuija Brax:in kommentteja:
"...olen perustanut työryhmän pohtimaan ratkaisukeinoja korvauspäätösjärjestelmän kehittämiseksi."
- Erinomaista. Vielä jos ratkaisukeinot keksitään ja viedään käytäntöön. Onhan tämän aiheen ympärillä aikaisemminkin ollut puhetta, muttei tekoja.
"On harkittava, miten muuttaa vakuutusoikeus nykyistä läpinäkyvämmäksi. Yksi idea on, että potilasta hoitavalla lääkärillä olisi jatkossa mahdollisuus esittää vastaväite oikeuden asiantuntijalääkärille. Jääviyskritiikin kitkemiseksi yksi hyvä keino voisi olla asiantuntijalääkärien sidonnaisuuksien julkinen rekisteri."

"Asiat pitäisi puida yksistään siivilioikeudessa" (P.Salo)

Whiplashvammaisia kiinnostavaa jutussa oli maininta KKO:n ennakkopäätöksestä reilu viikko sitten:
Työntekijälle aiheutui betonilattialle kaaduttuaan aivovamma, vaikka se ei näykkään magneettikuvissa. Vakuutusyhtiö määrättiin maksamaan korvaukset.

Whiplash-vammaisella on joissakin tai aika monessakin tapauksessa myös aivovamma. Näissä tapauksessa lähes poikkeuksetta kuvissa ei näy mitään. Ja onhan ed. mainittu päätös eteenpäin Whiplash-vamman tunnustamiseen. Aivovamman parissa ovat tehneet töitä pitempään ja nyt ovat päässeet tuohon pisteeseen. Miksei sitten Whiplash-vammankin kanssa.

Keskustelu aiheesta jatkuu niskavammafoorumilla!

Retkahdusvamman ennuste positiivinen (Tahdonvoimaa)

Vaikka tätä blogia nyt sattuu kirjoittamaan pari pitkittyneestä oireilusta kärsivää, niin muistakaa kuitenkin, että n. 90 % retkahdustapauksista on suhteellisen lieviä ja paranevat täydellisesti noin vuodessa. Alla lainaus whiplashin ennusteesta eMedicine.comista.
Ja mitä positiivisemmin suhtautuu paranemiseen ja uskoo TODELLA paranevansa, sitä nopeampaa ja täydellisempää tervehtyminen on, kertoo -08 julkaistu tutkimus (Karolinska Institute, Ruotsi). Asenteella on iso merkitys - kaikessa.

OUTLOOK/ ENNUSTE

- Most people recover completely from a whiplash injury in the first six weeks.

- Others' symptoms continue to improve over the course of a year.

- There is a 40% chance of experiencing some symptoms after three months, and an 18% chance after two years. No reliable way exists to predict the prognosis.

- A worse outcome has been reported in people with a more rotated or inclined head position at the time of impact injury.

- The amount of time that elapses between injury and the onset of neck symptoms can predict the severity of injury and prognosis. A shorter time signifies a potentially severe injury with more frequent long-term complications.

What the fucking whiplash?(Tahdonvoimaa)

Se on kato niin, että Suomessa ei ole whiplash-vammaa tai potilaita - suurimmalle osasta lekureita vakuutusyhtiöille tai Kelalle. ;) Tai siis julkisesti.

On kahdenlaista diagnoosia:
- Tension Neckiä
- Kulumaa

Jaa miksi?

No kun molemmista on löydettävissä näyttö ja whiplash-vammasta ei, koska hermoperäiset eivät ole mitään. Ja koska kumpaakaan niistä ei tartte korvata tapaturma-, työtapaturma tai liikennevakuutuksesta. Sillä viisii myös vittuuntuneena vastailee Fedjalle Tahdonvoimaa. Kerro mullekin sen lekurin nimi, niin hyökkään kimppuun, kun näen joskus Oulussa. ;)

Kun oon terveempi skannaan tänne kaikki sairaskertomukseni, diagnoosini yms. olennaisen paperinivaskan, mistä näkee, kuinka hyvin tämä homma Suomessa toimii. ;)

Tällä hetkellä keskityn kärvistelyyn. Viikonlopun aion makaa ja maanantaina lähden taas altaalle, vaikka ois mikä. Se helpottaa, vaikka siinä yläniska rasittuukin tietty lisää. Mutta pakko saada vähän liikettä tonne rööriin. Taistelen koko ajan itteni kanssa, että kehtaisko sitä soittaa taas ens viikolle kriisiaikaa fyssarille...

Mutta näin sen muuten vasta tajuaa, että onpa hienoa, että on löytänyt lekurin ja fysioterapeutin, jotka ovat sitä mieltä ihan aidosti, että retkahdusvamma on olemassa ja ei siitä tartte ikinä tapella. Diagnoosi on 13.4, kaularangan nyrjähdys, eli sen lähemmäs ei vois kai retkahdusvammaa suomalaisessa diagnostiikassa päästä. Vai onko WAD:lle olemassa joku oma diagnoosiluokka?

Aah, onneksi saan MA uuden reseptin Klotriptyliä. Sit siirryn takas kahteen tabuun. Ne auttaa nimittäin mulle tohon jumitukseen ihan suoraan... Sitä ootellen...

Tension Neck igen (Fedja)

GRRRRRRRR!!!!

Oon niin pahalla päällä ettei tosi. En ole muuten tajunnut, että tää munkin homma on kulkenut Tension Neck:na vuoteen 2003 asti, kun menin Ortoniin ja WAD (Whiplash associated disorders) tuli diagnoosiksi. Ihmettelin vaan, että mistä Tahdonvoimaa puhuu, kun puhuu Tension Neck:stä.

Onko ne lääkärit ihan täysiä hölmöläisiä. Tuleeko Tension Neck yhden yön aikana alkaen rajusti ja voimakkaan pahoinvoinnin kanssa? Miten ne ovat voineet laittaa Tension Neck:ksi sellaisen oireilun, joka ei edes täsmää TN määrittelyyn?

Ja arvatkaas mitä? OYS:n näppärä huippuneurologi on jättänyt viimeisestä epikriisitä WAD:in pois ja laittanut Tension Neck:n tilalle. Ja epikriisiin pitkät sepostukset siitä, kuinka kyseessä ei ole piiskuniskuvamma. Millä ihmeen perusteella? Vielä itse sanoi vastaanotolla hartioista, että nämähän ovat hyvässä kunnossa. Per-c-stä äijä. Tauti. Karkaisin kimppuun, jos tulisi vastaan kadulla.

Että on ammattitaitoinen neurologi. OIKEIN HUIPPUAMMATTILAINEN JA OSAAVA LÄÄKÄRI. MENKÄÄ KAIKKI WHIPLASH POTILAAT HÄNELLE HETI. Nimen voitte saada minulta.

Ei uskoisi, että tää on edelleen tällaista touhua ja vuosi on 2008. Whiplash:n oireistosta on tiedetty jo kummiskin vuosikausia.

Voi Fedja, tiedän niin tunteen (Tahdonvoimaa)

Siis sen, kun vierottuu kaikesta! Mä elin kanssa täyttä hiljaiselämää ensimmäiset 5 kuukautta. Paitsi ettei kiinnostanut nähdä ketään, kun oli niin huono olo, niin ei olisi edes voinut nähdä.

Nekin kerrat, kun olen lähtenyt johonkin, ei vaan palvellut tarkoitustaan, koska tiesin jo valmiiksi, mitä siitä seuraa. Syyskuussa näin jonkin verran frendejä, kävin lounaalla työimmeisten kanssa yms. ja kärsin aina loppupäivät siitä. Nyt oon lopettanut noikin pienet hetket suosiolla, kunnes kunto on sellainen, että oikeasti uskaltaa lähteä. Koomista sinänsä, mua esti lähtemästä milloin oli liian kova penkki, milloin selkänojan puute. Ei sitä muut ymmärrä, että kyse ei ole siitä, etteikö haluais lähteä, vaan ettei ole kuntoa.

Kylässä ovat kyllä käyneet ystävät ja sukulaiset mutta siitäkin seuraa vaan katastrofi, kun innostuu liiaksi 'emännöimään', kuten kaatelemaan kahvia yms. rasittavaa! Ja eihän hyviä ystäviä kehtaa tosta vaan nakata pihalle, kun tulee huono olo. Sit vetää itsensä ihan piippuun ja jumittaa koko seuraavan päivän. Mutta sitähän muut ei ole näkemässä...

Haaveilen niin siitä, että joskus vielä vois vaan lähteä kahville tai syömään ystävien kanssa ilman, että joutuu aina miettiin seurauksia. Saatika baariin tai humpalle johonkin. ;) Ja olishan se kiva tehdä jotain miehenkin kanssa. Koska se on varma, että kunnossa ei parisuhteesta saa oikein mitään irti, kun toinen tekee kaiken yksin, kun meikä ei pysty mihinkään. On tämä kyllä niin vitusta ettei hyvä tosi.

Ps. Mulla on odottanut pöytäliina ompelua nyt seitsemän kuukautta. ;) Kattellaan.

Muistutus neurologille (Fedja)

Kesäkuussa kävin neurologilla OYS:ssa. Kohtelu oli sen verran karmeaa, että aion laittaa perään muistutuksen ja nyt se pitäisi alkaa tekemään. Lähtijäisiksi vastaanotolta rupesin itkemään ja sanoin, että tämä on aina tätä samaa paskaa täällä OYS:ssa: Ette ymmärrä tästä oireistosta yhtään mitään. Lääkäri siihen, että kyllä he ymmärtävät. Minä jatkoin, että ette tästä minun oireilusta. Lääkäri koko vastaanoton aikana ei ollut pätkääkään kiinnostunut siitä minkälainen tämä vamma. Keskittyi lukemaan muiden kirjoittamia lausuntoja ja kyseenalaistamaan kaiken minkä minä sanoin + Käpylän neurologin diagnoosit. Hänen mukaansa en voi enää muistaa sitä miten tapaturma tapahtui, koska aikaa on 11v. Kuljetuspalvelusta kommentoi sen verran, että miten olet voinut niitä saada; nehän on liikuntarajoitteisilla; mikäs siinä linja-autossa on vikana; sinähän passivoituisit ihan kokonaan, jos saisit lisää taksimatkoja. Epikriisiin oli kirjannut, että nytkin tuli vastaanotolle linja-autolla. Oireherkistynyt olen, koska hän kokeili selkää ja mulla sattui polvet lyömään loukkua, kun tulee noita heijastekipuja. Sen jälkeen menin istumaan tuoliin. Siihen lääkäri kohta, että nyt istut tuohon tuoliin noin reilusti ja nojaat selkää tuolin nojaan, eikä näytä käyvän kipeää yhtään ja kun hän vain hipaisi, niin polvet löivät loukkua. Siihen sanoin, että selässä on tietyt kohdat jotka ovat kipeitä. Siihen lääkäri, että hän kyllä koski moneen kohtaan ja joka kohdassa sama reaktio. Idiootti, paska.
Lopulta sanoin lääkärille siinä itkun keskellä, etten enää kuuntele sinua (koska hänkään ei kuunnellut minua). Lähdin pois vastaanotolta ja sanoin, etten enää koskaan tule tähän sairaalaan. Olisi vaan pitänyt häippästä jo aikaisemmin eikä kuunnella lääkärin törkeyksiä paria tuntia, koska niin kauan vastaanotolla meni ilman mitään hyötyä.

Epikriisiin oli kirjoittanut samaan sävyyn asiat kuin vastaanotolla. Oli tarkkaan kuvannut kuinka kyseessä ei ole piiskaniskuvamma, koska ei ole edestakaista liikettä ollut päähän, vaikka mistä se sitä voi tietää, kun ei ollut vieressä katsomassa. Kysyin Ortonin fysiatrilta, että onko retkahdusvamma ja Whiplash eri asia, koska niiden mekanismit ovat jollakin lailla erilaiset. Eivät kuulemma ole. Käpylän kuntoutuskeskuksessa myös retkahdusvamma (kaatumiset, putoamiset yms) ja Whiplash-vamma kuuluvat samaan kategoriaan, koska oireisto samanlainen.

Minulle ei puhunut mitään jostakin konversiosta, mutta oli heittänyt konversio? epikriisin loppuun ja Cymbaltaa lääkitykseksi tulevaisuudessa. Jotenkin älytöntä, että eivät voi diagnosoida niskavammaksi, koska heillä ei ole käsinkosketeltavaa, esim. MRI kuvaa, jossa löydökset. Sen sijaan hihasta voi heittää minkä tahansa psyykkisen arvion mututuntumalla ilman mitään perusteluja. Epikriisin loppuun oli vielä laittanut, että allekirjoittaneen anteeksipyynnöistä huolimatta potilas poistuu paikalta. ANTEEKSIPYYNNÖISTÄ. Kehtasi vielä valehdella.

Herkät hermot vaatii 'herkät' varusteet

Kun menee pihalle puhelimeen, pitää olla kesälläkin pipo päässä ja kaula suojattuna. Muuten tulee AHH eli autonomisen hermoston hepaus. Yllä whiplash-potilaan normivarustus 10 min ulkona piipahtamista varten.

Lumpeita biitsillä ja pervo perässä

Olin vesikävelemässä toista kertaa tänään. Tällä kertaa siskokin oli mukana. Sisko, jota voisi luulla varusteiden perusteella lätkänpelaajaksi tai painonnostajaksi. Mutta ei.

Hän on vain niskavammainen korukaupan työntekijä. Siitä varusteet! ;) Kun se raukka on ollut duunissa 3 h, se joutuu käveleen koko seuraavan päivän Holeysit jalassa, koska sen jalkapohjia polttaa niin paljon. Mutta lekuri on sanonut saman hänelle: rest makes rusty. Act as usual.

Takaisin biitsille... Vaihdettiin vaatteita pyyhkeen sisässä, kun karvainen ahdistelija alkoi lähestyä. Hänen silmät tuikki intohimoa. Hän tuli kohti meitä sulavin liikkein. Olimme ihan varmoja, että hän oli saapunut ottamaan naista -juuri tänä iltana. Hänen iso suunsa päästi kiimaisia äännähdyksiä. Ja sitten se tapahtui. Tiputin pyyhkeen kriittisellä hetkellä. Olin varma, että ahdistelija kävisi meihin juuri nyt käsiksi.

Mutta ei. Kiinteä perä heiluen hän kääntyi ja ui takaisin ulapalle. Tuo ilkikurinen SORSA. Perkele.

Omituista on

Taas yksi ihmeellinen päivä puolessa välissä. Aamulla kun heräsin, askel alkoi painua maasta läpi. Uiminen helpotti oloa niin paljon, että pystyin käydä kävelemässä 'punaiselle postilaatikolle', eli 300 m. Sitten aloinkin katsoa Pekingin kisoja ja totesin, että iso telkka aiheutti hirveän migreenin. Nyt oonkin maannut illan sängyssä pimeässä. Ajattelin pyhittää illan työnteolle muttei mitään toivoa.

Tässä vaiheessa, kun on 6 kk sairastanut, luulis, että oireet alkais helpottaa mutta vielä mitä. Nyt sumenee näkö, korvat on alkanut tinnittää ja kävely on mennyt entistä vaikeemmaks.

Vaikka tasapaino on parantunut, niin tuntohäiriöt on muuttuneet mitä erikoisemmiksi. Kävellessä tuntuu, niinku koko selkäydin heiluis tai joku ottais siihen kiinni. Välillä putoaa maan läpi, välillä on normaali olo ja välillä huimaa päästä pirusti.

Mutta kaikki on kuulemma normaalia... Aika kauan saa varata paranemiseen, jos nyt on mennyt 6 kk ja ollaan vasta tässä vaiheessa. Eipä ois maaliskuussa uskonut, että seuraavat vuodet menee kuntoutuessa ilman pystyy käytännössä katsoen tekemään yhtään mitään. Aika perseestä!

Paralympialaisiin mars

Sisko keksi loistavan jutun, kun jälleen kerran mietittiin, miten päättäisi päivänsä, jos olisi pakko. Vanhaa kesätyöpaikkaa kunnioittaen päädyttiin LLV:n kattoon, joka 162 on metriä merenpinnasta. Siitä sit vaan roiskasis meneen 12 volttia kerien asfalttiin pää eellä huutaen samalla: Mä oon parempi kuin Joona Puhakka Pekingissä. Ei muuten tarttis ees haudata, kun tuskin jäis hirveesti osia jäljelle.

Mut olipa hyvä läppä. Nyt nää Wigwam-siskokset menee nukkuun... Ettei hermosto hepaa!

Paska päivä

Tänään oli taas yksi huonoimmista päivistä 6 kuukauteen. Olen ollut tällä viime ja viikolla koneella useita tunteja sekä yrittänyt liikkua ja kävellä mahd. paljon. Niinhän siinä kävi, että jouduin sitten makaamaan koko tämän päivän sängyssä, kun olo on ollut niin huono. Yleisesti tasapaino on parantunut hyvin mutta niska ei kestänyt rasitusta ja pää on painunut kaularankaan ja tipun taas maasta läpi ja huimaa niin pirusti. Lisäksi alkoi puutua kädet ja koko pää ja muutenkin kävelin päin seiniä. Että se siitä töihin paluusta...

Puhelin rikki

Höh, tänään hajosi sitten lopullisesti meikäläisen kännykkä. Viimeiseen neljään päivään siinä ei ole toiminut netti, eikä myöskään sähköpostit. Sen takia en ole pystynyt tännekään raapustamaan kuulumisia. Välttelen nimittäin koneella istumista kuin ruttoa, sillä niska ja käsi menee aina läppärityöskentelystä ihan jumiin. Tosin tässä olotilassa sillä ei liene väliä, koska ne on jumissa joka tapauksessa. Tässä olikin 9 niin erinomaista päivää, että melkein aattelin jo paranevani. Mutta eipäs kannata hihkaista.

Tänään alkoi taas tutulla tavalla huimata, maa lähteä jalkojen alta ja perinteinen särky päässä. Ja kaksi viikkoa poissa ollut silmän ja korvan puutuminenkin tuli takas... Jep, jep! Nyt lisään elämäni paskimman pääsiäisen ja vapun lisäksi myös elämäni paskimman äitienpäivän... Onneksi minulla ei ole pieniä lapsia, sillä olisin täysin kykenemätön huolehtimaan heistä tässä tilassa. Saati, että itse pysyn pystyssä, jos pitäisi vielä kantaa, syöttää tai leikittää lasta. Olisi muuten kiva kuulla sellaisten ihmisten, joilla on ollut pieniä lapsia ja retkahtanut niska yhtäaikaa, mietteitä siitä, miten elämä sujui. Itselläni tuntuu olevan ongelmia huolehtia ihan omasta syömisestä ja liikkumisesta makkarin ja vessan välissä.

Puhuin muuten tänään äitini kanssa, joka oli jutellut yhden naisen kanssa, jolla oli täysin samat oireet kuin minulle. Hänelle ne oli vain tulleet aivokalvon/selkäytimen tulehduksen yhteydessä. Sinänsä lohdullista, että hänkin on vuodessa päässyt lähes erinomaiseen kuntoon. Aluksi hän ei ollut pystynyt kävelemään metriäkään (moneen kuukauteen) mutta siitä se tila hiljalleen oli kohentunut sitten itsestään. Ehkä mullekin käy niin, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen ja odottaa ja tehdä, niin kuin ammattilaiset sanoo.

Mutta millä ihmeellä sais ton nupin kestämään???? Nuori ihminen 24/7 jostain särkee ja vitutus kasvaa eksponentiaalisesti.