Hyvät, pahat ja rumat olotilat (TV)

Tämä olo on niin perseestä. Oon melkein terve mutten ihan. Ei pitäis valittaa, koska tähän on tultu pikavauhtia - ja vauhti kuulemma kiihtyy loppua kohti. Oikeestaan viimeiset kaksi kuukautta kunto onkin harpponut jättiläisen askeleita eteenpäin, vaikka muutaman kerran kuopassakin on oltu. ;) Välillä en enää huomaa tasapaino-ongelmaa, mutta pienikin liikarasitus muistuttaa, että ranka on vielä epästabiili. Niin ärsyttävää. Mutta on tämä puoli voittoa, että alkaa olla terveitäkin hetkiä. Eipähän ole ollut vuoteen näin hyvässä kunnossa... Silti vielä pikkuisen uupuu. Ihan snadisti.

Vähän kuin ois 400 metrin matkalla vikassa kaarteessa ensimmäisenä. Vitunmoiset maitohapot jaloissa, tuntuu että piikkarit on tehty lyijystä, hiki kirvelee kasvoilla. Helvetillinen vastatuuli yltyy. Loppurutistus pitäisi jaksaa vielä jotenkin. Kaveri hengittää niskaan aivan sun takana. Sivusilmällä vilaisemalla näkyy jo sen kasvava varjo ja ilkikurinen virnistys. Pakko vaan laittaa tossua toiseen eteen, maali lähestyy joka askeleella. Mutta matka tuntuu vaan niin raskaalta...
Saas nähdä, käykö mulle niinkuin kaikkensa antaneelle 400 metrin juoksijoille: kun pääsen voittajana maaliin, kuukahdan tantereeseen ja viedään ambulanssille nesteytykseen. Loppuun asti taistelleena, väsyneenä mutta onnellisena.

No, sitä ei oikein uskalla iloita mistään, kun se saattaa heittää helvetisti takapakkia ilman syytä. Tai sitten hermosto kilahtaa, jos iloitsee liikaa. Aika hyvin se nyt on pysynyt halinnassa. Nyt kyllä on mennyt 2,5 viikkoa paremmin kuin ikinä. Oikeestaan vasta eilen tuli ekan kerran semmoinen totaalinen väsyminen korviin ja C7:aan. Ja heitti sitten tutun paineen nenään. Mutta onneksi sekin meni ohi levolla ja nyt on taas suht ok olo. Jokohan huomisen hoidon jälkeen saisin ensimmäisen terveen päivän, joita oli jo silloin marraskuussa ennen autotoilailua?

Huomenna saan ainakin uusia harjoituksia, jotka käy VIHDOIN C7:aan + niskarusettiin. Sit pitäis nenäpaineen pysyä poissa, kun niskan syviä pikkulihaksia päästään hinkkaan. Odotan.

Oujee!!!!!!!!!! :)

Sippas (Tahdonvoimaa)

Näin kauan kesti C7. Nyt tuli stoppi. Yhteys katkeaa totaalisesti tossa kohtaa. Mitähän siinä on tapahtunut? Ja taas perutaan kaverin tulo huomenna. Just tän takia en jaksa sopia mitään tai nähdä ketään, koska joudun perumaan ne viime hetkellä. Tai sit toinen vaihtoehto on, että näen jengiä väkisin huonossa kunnossa, ja se vasta johtaakin katastrofiin. Jos kuitenkin kunto on huomenna parempi ja se kamu tulee, niin heitän hänet sit samantien pihalle, jos mainitsee sanallakaan, että oonpas mä hoikka. ;) Niinkuin normaalisti...

Varsin invalidisoiva sairaus. Sosiaalisesti, psyykkisesti ja fyysisesti. En muuten todellakaan aio synnyttää tämmöisen hermoston omaavia lapsia, eli en siis tee lapsia. Jos mies niitä tahtoo, tehköön ne jonkun toisen kanssa. Sehän olisi silkkaa vittuilua lapsilleen, kun on kokenut sen, miltä tuntuu olla elossa oleva kuollut, jonka keskushermosto ei toimi. En toivoisi omaa kohtaloani, tai pientä osaakaan siitä, kenellekään.

Nyt mä meen nukkuun. En ees jaksa syödä, vaikka päivällinen oottais edelleen ja nälkäkin olisi. Miksi panostaa mihinkään, jos kerta sairas on kuitenkin 24/7, eikä siihen voi mitenkään vaikuttaa? Niinpä. Niin turhauttavaa, ettei haittaa vaikka välillä on syömättä monta päivääkin. Meikata (eli sutasen poskipunaa, taivutan ripset + heitän huulikiiltoa) jaksan joka aamu. ;)