Ihmissuhteista jotain...

Tunnen runsaasti ihmisiä. Sosiaalinen verkostoni ylittää moninkertaisesti sen keskimääräisen suhteiden kirjon, mitä ihmisellä tyypillisesti on. Minusta tuo on pelkästään rikkaus niin kauan kuin ei yritä olla kaikkien paras ystävä tai kuvittele, että nuo kaikki ihmiset suhtautuvat minuun samalla tavalla ja olisivat yhtä läheisiä.

Olen hyvin tarkka siitä, keitä kutsun ystävikseni, lähipiirikseni ja perheenjäseniksi. Ystävyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen täytyy olla todella vahva, jotta voin aidosti sanoa ihmisen kuuluvan läheisiini. Runsas tai säännöllinen yhteydenpito ei tarkoita automaattisesti ystävyyssuhdetta. Ja toisaalta, ne ihmiset joiden kanssa tulee keskustelua vaikka kerran vuoteen, saattavat olla sydänystäviäni. Sellaiset ihmiset, jotka olen nähnyt vain kerran tai pari tai todennut olevani heidän kanssaan samalla aaltopituudella, eivät ole automaattisesti ystäviäni. Myöhemmin toki heistä saattaa tulla sellaisia. Sama päätee rakastumiseen ja rakkauteen. En osaa sanoa kellekään kerran tai kaksi deittaamalleni tyypille, että rakastan häntä. Rakkauden syttymiseksi tarvitsee olla niin paljon enemmän yhteistä kokemushistoriaa. Luottamus, kunnioitus ja arvostus sen sijaan saattavat rakentua todella nopeasti, jopa ensitapaamisen aikana. Riippuu niin ihmisestä, miten ja missä ajassa sosiaalinen suhde kehittyy.

Muutama vuosi takaperin vaikutin jonkin verran eräällä henkistä kasvua ja kehitystä sivuavalla kansainvälisellä foorumilla, missä tuhannet foorumin jäset kertoivat toisilleen lähes joka viestissään "I love you", "The love of my life" ja "You are my soul mate"-siivuja. Olo oli ulkopuolinen. Ikuista ystävyyttä ja rakkautta vannottiin tuntemattomillekin muutaman nettikeskustelun perusteella. Minä en osannut. Vaikka kuinka tunsin yhteenkuuluvuutta foorumilaisten kanssa, en voinut sanoa rakastavani heistä ketään. Hehän olivat vain nettialiaksia, joista en ollut nähnyt edes kuvaa. FB on muuttanut nettisuhteiden rakentumista merkittävästi, positiivisella tavalla. Vaikka FB-profiili on usein rakennettu edustamaan itseään, kertoo kuvat tästä ihmisestä paljon enemmän kuin pelkkä verkkonimi. Vaikka verkossa voi syntyä läheisiä ja pitkäkestoisia ihmissuhteita, ei ne vain netissä pysyessään ole kuitenkaan täysin sama asia kuin live-elämässä. Ja sitä paitsi verkossa kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa niin kauan, kun toimitaan nettinimillä ilman kuvia.

Niin, nythän unohdin jo, mistä olin kirjoittamassa, joten täytynee keskittyä Vancouverin lopetukseen. Rock-konsertti menossa, ilotulitusta odottellen. ;) Väittävät muuten, että ihmisen älykkyys riittää vain noin 150 FB-kaverin kanssa vuorovaikuttamiseen. Itselläni taitaa olla Facessa about 15 ihmistä, joiden kanssa pidän aktiivisesti yhteyttä. Maksimissaan. Ja tuossakin on jo perhe mukana. Ketähän ne loput yli 300 kontaktia ovat? Kaikki ihmiset tunnen, sillä olen pitänyt sen linjan, etten ole hyväksynyt verkostooni täysin tuntemattomia. Jokaisen FB-kontaktini olen tavannut ainakin kerran tai sitten suhde on rakentunut ajan saatossa ensin vaikkapa jossain foorumilla. En jaksa jakaa arkista elämääni täysin ttuntemattomien kanssa ja miettiä lähes tulkoon jokaista sanaani, minkä wallilleni tai jonkun toisen walille kirjoitan. Myäs valokuvakansiot näkyy vain tietylle piirille, jota tosin edelleen epäilen kun ei tuohon Faceen oikein enää voi luottaa.

Ja vaikka tänne kirjoittelenkin omia ajatuksiani, niin täällä tuntemattomat taas eivät näe muiden ihmisten sanoja minulle, sillä blogi ei ole ystäväpiirini vuorovaikutusmesta. Osa heistä lukee tätä säännöllisesti. Jahka muistan, mistä olin avautumassa, palaan astialle. Veikkaisin että olin kirjoittamassa sellaisesta ihmisryhmästä, joka elää tuuliviirin elämää pomppien jutusta toiseen vailla mitään pysyvyyttä, päämäärää tai pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Olen muuten itsekin tietyissä asioissa tuon ryhmän edustaja, mikä on mielestäni ihanan rentouttavaa ja vapauttavaa. Mutta nyt nukkumaan. Vancouver on eletty ja saa palata takaisin normaaliin rytmiin, jonka olympialaiset sekoitti juuri kun se oli saatu kuntoon. Mutta en valita! Pekingiä en pystynyt katsomaan enkä kuuntelemaan ollenkaan.

TC

TC rulez. ;) Nyt kun on taas "työelämässä" täytyy pysyä kiinni ihmisissä ja hommissa. Niinpä ruudulla möllöttää mm.
- FB
- Twitter
- Basecamp
- Dropbox
- oma projektiohjelma
- pari blogia
- pari meiliä
- 5 wordiä
- 1 excel
- muutama notepad
- kuvia

Huokaus. ;) Ja kaikkin ohjelmiin on tietty omat salasanat. Ei ihme, ettei hermosto kestänyt vielä vuosi sitten tällaista työntekoa. Aivot joutuu käymään jatkuvasti täysillä meitsin duunissa. Tuhat ja yks asiaa yhtä aikaa tekeillä, isoja kokonaisuuksia, abstraktia ajattelua, yhteyksiä, etiketin hallintaa, projektiorganisointia jne.

Minämarkkinat (TV)

Kun on ollut vuoden poissa reality-elämästä, osaa arvostaa verkossa olevaa elämää. Verkkoon synnytettyä näennäisosiaalista identiteettiä rakennetaan ns. minämarkkinoilla. Jokainen esittää verkossa itseään, joskin pyrkien antamaan itsestään mahdollisimman positiivisen kuvan. Sama lainalaisuus pätee tosin reality-elämässäkin.

Erityisen paljon ja säännöllisesti tätä minän rakennusta tapahtuu Facebookissa, josta on tullut ihmisten lähes koko sosiaalinen elämä. Siellä minää on helppo rakentaa erilaisten visuaalisten objektien, kuten kuvien ja videoiden avulla. Facebookin lisäksi identiteetti muotoutuu mm. keskustelufoorumeilla, omilla kotisivuilla, verkkoyhteisöissä, blogeissa jne. Verkkoon, etenkin suoituimpiin verkkoyhteisöihin, onkin syntynyt monia vakioverkkohengareita, jotka pörräävät kaikissa edellä mainitsemissani minämarkkinapaikoissa joillain tietyillä nimimerkillä. Mielenkiinnon kohteet, tapa nähdä toiset ihmiset, vaikuttamiskeinot, argumentointityyli jne. paljastavat nämä vakionimet, siis nimimerkin lisäksi tietenkin.

Facebook eroaa kuitenkin muista mainitsemistani minämarkkinapaikoista. Siellä jokainen esiintyy omana itsenään eli rakentaa aitoa minuuttaan, eikä piiloudu nimimerkin taakse. Vai hetkonen. Esiintyvätkö ihmiset sittenkään FB:ssä omina itsenään, vaikka nimi näkyykin kaikille sievästi siellä vasemmassa yläkulmassa?

Suurin osa taitaa rakentaa FB:iin mahdollisimman viehättävää, trendikästä, hyvinvoivaa ja ihailtavaa verkkominää. Näin sanoo Tampereen yliopistossa tehty tutkimus FB-yhteisöstä. Voiko tuo tutkimus olla oikeassa? Kyllä se ainakin graduseminaarissa on hyväksytty. Hmm. Tästähän täytyy ottaa selvää, aikaa kun on.

Käytännön minitutkimus FB:ssä tapahtuvasta minän rakentamisesta

Selailin aikani kuluksi 356 kaverini profiilit läpi tänään. Mieleeni nousi yksi ajatus:
Miten lähes kaikilla kavereillani on elämä niin täydellisesti?

Eikö kukaan todellakaan ole surullinen, huolissaan, tuskastanut, ahdistunut, vittuuntunut, loukattu, jätetty, petetty, hyljätty, unohdettu tai muuten vaan huonolla tuulella? Alan uskoa yhä enemmän tuohon tukimukseen, kun se väittää, että sosiaalinen verkkoidentiteetti on ylipositiivinen toisinto tosielämästä. Katsoin tarkemmin frendieni statuksia.

- "töissä menee hyvin"
- "häät tulossa, ihanaa"
- "vauva syntyy milloin vaan"
- "tänään gradu painoon"
- "äitini 60-vee kemut mallillaan"
- "mieheni osti uuden auton" jne.
- "kesäbilekutsut lähti matkaan"

Elämä on verkossa superpositiivista

Näin se täytyy olla, että FB:ssä todella halutaan rakentaa täysin tietoisesti mahdollisimman ihailtavaa, arvostettavaa ja hyväksyttävää identiteettiä. Mutta eihän silloin ole enää kyse todellisen minän esittämisestä, kun elämää suuremmat huolet tuntuivat olevan aamuruuhkat, kevätflunssa, liian kalliit vaipat ja talvivaatteiden peseminen/pakkaaminen. Eihän tämä voi olla mahdollista, että kaikilla menee vaan ja ainoastaan tasaisen hyvin. Mutta pakko se on uskoa, jos he niin kerta sanovat.

Kuva kertoo totuuden...
... juuri sellaisena, kuin sen postaaja haluaa

Nopea katsaus frendien valokuva-albumeihin. Ehkä siellä on näitä elämän ryvettämiä, ei niin hehkeiltä näyttäviä kuvia todellisuudesta? Ei hitto, ei ollut. Lähes poikkeuksetta kuvakategorioista löytyi tällaista settiä:

- Minä ja puolisoni (häät, häämatkat, kihlajaiset, uusi koti, matkat, happy-happy)
- Lapset (synnytysosastolta, ultrakuvaa, ensimmäiset askeleet, lapset ulkomailla, lapset eläintarhassa, lapset yksin, yhdessä ja vanhempien kanssa)
- Työjuttuja (valmistujaiset, ylennysbileet, minä edustuskekkereissä, minä työmatkalla, minä ja työkaverit, meidän konttori jne.)
- Frendit (bilettämässä, ulkomailla, hauskaa pitämässä) ja
- muuta sekalaista.

Ei ollut juurikaa negaa. Oonko mä nyt ainoa, joka pistää FB:iin ittestään aitoja kuvia elämänruntelemana, kuihtuneena ja laihtuneena varjona itsestään? No, hitto.

Näyn, olen siis olemassa

Kyllä se on pakko alkaa uskoa, että "Näyn, olen siis olemassa" -ajattelu on tullut jäädäkseen. Kun on olemassa verkossa - kivoina kuvina sekä tietyssä paikassa koko sosiaalisten suhteiden verkostossa - ja tietenkin jakaa henkilökohtaiset asiat, joita ei edes tosielämässä jakaisi, on vahvoilla FB:n minämarkkinoilla.

Mutta sen kyllä huomaan, ettei ole helppoa olla sinkku tuolla FB:n syövereissä. Eihän sitä koskaan voi tietää, onko FB:ssä esillä todellinen minä vai verkkominä, joka on siis useimmilla vain überpositiivinen toisinto todellisuudesta. Kun etsii FB:stä treffiseuraa tai kumppania, jo pelkästään nämä kysymykset askarruttavat pientä mieltä koko yön:

- Onko minä se, kuka hän sanoo olevansa? Täsmääkö henkilötunnus nimeen? Eihän FB:ssä tarvitse näyttää edes syntymäaikaansa.
- Näyttääkö tyyppi todella noin helvetin hyvältä luonnossa?
- Miksi hitossa se on Kirkan frendi, kun Kirka on jo taivaassa?
- Onko se tuon ikäinen, mitä väittää olevansa? Vai onkohan kakun kynttilämäärä sittenkin lavastettu?
- Miksi se kuuluu Taistelevat Koppelot -grouppiin? Mikä piru se edes on? Joku lintubongariseura? Vai lintuvihaajaseura?
- Onkohan se ihan tervejärkinen, kun sillä on Jaquarinsa kuvia noin 60 - julkisessa esittelyssä? Meneekö tuo harrastus nyt hiukkasen yli, vai ei?
- Miksi se on laittanut treenatusta yläkropastaan 5 kuvaa omaa albumiin?
- Miksei siitä näy kuin nimi ja kuva? Ovatko muut tiedot jotenkin liian pahoja kerrottavaksi? Vai onkohan se joku salainen agentti 007? Vai ihan muuten vaan outo? Vaiko vain persoonallinen?
- Miksi se hymyilee joka kuvassa onnellisena? Onko se aitoa vai tekaistua onnea? Onkohan tyyppi ihan feikki tai playeri?

Nyt joku aattelee, että minä oon ihan hullu muija, kun käytän frendien statuksia minicase-sosiaalitutkimuksen tekoon. Ei, en ole. Kiinnosti vain tämä minämarkkinat-aihe niin pirusti, että pakko ottaa selvää, puhuuko akateemikkojen tutkimukset ihan bullshittiä vai onko ne totta myös arjessa.

Kyllä ne näyttäisi totuutta kertovan. Hmm. Ei muuta kuin takaisin onlineen minämarkkinoille kavereiden kanssa chattaamaan. Johan tässä blogissa alkoikin olla vähän tylsää. ;)