Uaaah. Vähän ennen kasia selvisin kotiin tentistä. Voin kertoa, että muutama tunti kivikovalla penkillä ei nyt ollut tässä tilanteessa mitenkään herkkua... :/ Sain sentään luvan suorittaa tentin läppärillä, niin nivelet ei räjähdelly seinille. Särki kyllä, mutta se on perus. Sitten kun oli vielä se selkätukiliivi, rannetuki ja mukana varmuuden vuoksi kyynärpäätuki, niin sain tänään uuden lempinimen: Bionic Woman. Se on kyllä melko kuvaava nimike. :D
No juu, selkätukiliivi ei lohduttanut ihan hirveesti, kun se penkki oli niin paska. Eka tunti meni vielä jotenkin, mutta sitten oikee SI-nivel ja alaselkä veti kilarit ja koko muu ranka väsyi. Siinä sitten kiemurtelin ja yritin keskittyä. :S
Noh, onneksi sain ees tentissä käyntiin kuuluisan paskageneraattorini. Tekstiä tuli siis paljon, mutta keskittymiskyky oli keskinkertainen.. kyllä noista silti aina kunniakkaasti on selvitty. Mut ei oo kyllä toi paikoillaan istuminen mun juttu. Ei varmaan tällä selällä pystyis enää vetään läpi mitään yo-kirjotuksia. Ihme, että nivelteni kanssa oon niistäkin selvinnyt kuitenkin ihan perinteisesti kirjoitellen, vaikka kyllä se koville otti jo silloinkin.
Ja TV, voin kysellä viisaammilta tarkemmin noista homeopaattisista. Ite käytän vaan paria valmistetta säännöllisemmin, niin en osaa suorilta antaa sulle vastauksia... mutta ne toimii kyllä monessa, sen voin sanoo varmaks. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nivelet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nivelet. Näytä kaikki tekstit
maanantai 2. maaliskuuta 2009
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Uusi aluevaltaus :(LoisLane)
Tänään tajusin uuden asian selkäkivuistani. Kipualue on laajentunut radikaalisti viimeisen viikon aikana. Itse välilevyt taitavat olla kylläkin hieman rauhoittuneet (propsit siitä), mutta uusi tulokas on kahdesta alimmasta nikamasta selkeästi hieman oikealle ja ylös. Kipu ei ole ollut suuren suurta, joten en ole kauheasti tähän työkiireiden keskellä reagoinut. Tänään aamulla kuitenkin unen päätteeksi havahduin. Kipu. Ei saatana. Se kipuhan on paikallistunut kahden alimman nikaman lisäksi nyt mun oikeaan SI-niveleen. :S
Pystyn kuitenkin kävelemään ihan hyvin, mutta aika monessa tilanteessa tuo kipuilee. En jumalauta ala, jos se on tulehtunut. Alkaa taas se sama reumapaskalotto alusta. Tätäkö se tulee olemaan? Joka kerta kun tulehtuu joku nivel, niin jos niistä erehdyn jossain ääneen mainitsemaan, minut passitetaan suorinta tietä siihen samaan rumbaan. Ja Aktiaa tai Kelaa ei kiinnosta auttaa. EI TARTTE AUTTAA. Pitäkää tunkkinne! Minäkin pidän paskat niveleni. Onko nyt kaikilla hyvä mieli?
Mulla ei tietääkseni ikinä ole SI-nivelet tulehtuneet. Se onkin ollut oikeastaan se ainoa varma tekijä, joka mut on välttänyt reumadiagnoosilta. Sen vaan sanon, että jos tää perkele joskus tästä reumaksi menisi jalostumaan, niin Tahdonvoimaa ei oo ihan ainoa ku kiikkuis siellä suvannon kaiteella. Ja mulla on sinne sitten etuajo-oikeus. Työsuhde-etu ja kaikki. Täytyy nyt toivoa, että tää on vaan:
a) Jotain hetkellistä randomia.
b) Mun anatomian tuntemus on perseestä ja syytän väärää kohtaa.
c) Oon vaan kilahtanut ja kuvittelen kaikki kivut. (Niin kuin me kaikki vakuutusyhtiöiden ja Kelan mielestä ;)
Mikä vaan noista käy. Mutta jos se on oikeesti toi SI-nivel ku vammaa, niin en ala...
Pystyn kuitenkin kävelemään ihan hyvin, mutta aika monessa tilanteessa tuo kipuilee. En jumalauta ala, jos se on tulehtunut. Alkaa taas se sama reumapaskalotto alusta. Tätäkö se tulee olemaan? Joka kerta kun tulehtuu joku nivel, niin jos niistä erehdyn jossain ääneen mainitsemaan, minut passitetaan suorinta tietä siihen samaan rumbaan. Ja Aktiaa tai Kelaa ei kiinnosta auttaa. EI TARTTE AUTTAA. Pitäkää tunkkinne! Minäkin pidän paskat niveleni. Onko nyt kaikilla hyvä mieli?
Mulla ei tietääkseni ikinä ole SI-nivelet tulehtuneet. Se onkin ollut oikeastaan se ainoa varma tekijä, joka mut on välttänyt reumadiagnoosilta. Sen vaan sanon, että jos tää perkele joskus tästä reumaksi menisi jalostumaan, niin Tahdonvoimaa ei oo ihan ainoa ku kiikkuis siellä suvannon kaiteella. Ja mulla on sinne sitten etuajo-oikeus. Työsuhde-etu ja kaikki. Täytyy nyt toivoa, että tää on vaan:
a) Jotain hetkellistä randomia.
b) Mun anatomian tuntemus on perseestä ja syytän väärää kohtaa.
c) Oon vaan kilahtanut ja kuvittelen kaikki kivut. (Niin kuin me kaikki vakuutusyhtiöiden ja Kelan mielestä ;)
Mikä vaan noista käy. Mutta jos se on oikeesti toi SI-nivel ku vammaa, niin en ala...
maanantai 23. helmikuuta 2009
Hyvä päivä ja vahva do-it-yourself-fiilis (LoisLane)
Tänään on ollut fyysisesti parempi olo kuin taas hetkeen. Aamuisin ja iltaisin paskan määrä on koko lailla vakio, mutta päivä on tässä yhtälössä se radikaalisti muuttuva tekijä. Tänään oli päivällä siis suhteellisen hyvä olla. Selkä on nyt lähinnä väsynyt illan mittaan, mutta pahoja särkyjä tai kipuja ei ole ollut! :) Niveliäkin särki vain aamupäivästä! Ja se taannoinen päänsärky/jomotus/pakotus on tän päivän osalta pysynyt poissa. Onko tää tottakaan?
Niinpä päivä on kulunut töiden, kotiaskareiden ja hifistelyn merkeissä. Kuuntelen paljon musiikkia ja olenkin vuosien varrella panostanut hyviin laitteisiin – Infinityn kajareihin ja Teacin vahvariin. Kuitenkin tässä alkuvuoden aikana vasen kajari on tietyin väliajoin särissyt, joten päätin tehdä asialle jotain. Ajattelin, että näin ensiksi voisin uusia piuhat ja jos se ei auttaisi, pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin. Ja eihän se piuhojen vaihtaminen täysin ongelmaa poistanutkaan. Ajattelinkin, että voisin ottaa huomenna meisselin kauniiseen kätöseeni ja purkaa koko paskan. Hykertelen täällä jo tyytyväisenä, kun saan hyvän syyn säätää tekniikan parissa! Joo, oon vähän outo tyttö.
Ei sitä aina tarvii miehiltä pyytää apua, kun kerran itekin osaa! :D Aina on omat skootterit ja autot huollettu. Harvemmin joutuu pyytään apua... paitsi tätä nykyä kantoapua. Pöh. Silloinkin pyörin ympärillä hermostuneena ja mutisen "kyllä mää sen itekin jaksaisin nostaa!!!" ja sitten kiroon selkäni muutamaan otteeseen ja jos hyvin käy, siirryn lopulta pois tieltä. Avuton nainen... tai kuten fyssari asian ilmaisi: "ovela", kun laittaa miehet tekeen asioita puolestaan. Se on kyllä hauska, miten tommonenkin asia on mahdollista nähdä taas niin monella eri tapaa. Mä oon edelleen sen avuttomuuden kannalla.
Tosin ehkä pitäis alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että aina ei oo pakko pystyä, jaksaa tai osata tehdä kaikkea itse, jos on mahdollista pyytää apuakin. Kyllähän sitä itsekin mielellään auttaa muita, niin miksi se tilanne olisi niin erilainen toisen ihmisen silmin? Joopa joo, ota tästä pääkopasta nyt sit selvää...
Niinpä päivä on kulunut töiden, kotiaskareiden ja hifistelyn merkeissä. Kuuntelen paljon musiikkia ja olenkin vuosien varrella panostanut hyviin laitteisiin – Infinityn kajareihin ja Teacin vahvariin. Kuitenkin tässä alkuvuoden aikana vasen kajari on tietyin väliajoin särissyt, joten päätin tehdä asialle jotain. Ajattelin, että näin ensiksi voisin uusia piuhat ja jos se ei auttaisi, pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin. Ja eihän se piuhojen vaihtaminen täysin ongelmaa poistanutkaan. Ajattelinkin, että voisin ottaa huomenna meisselin kauniiseen kätöseeni ja purkaa koko paskan. Hykertelen täällä jo tyytyväisenä, kun saan hyvän syyn säätää tekniikan parissa! Joo, oon vähän outo tyttö.
Ei sitä aina tarvii miehiltä pyytää apua, kun kerran itekin osaa! :D Aina on omat skootterit ja autot huollettu. Harvemmin joutuu pyytään apua... paitsi tätä nykyä kantoapua. Pöh. Silloinkin pyörin ympärillä hermostuneena ja mutisen "kyllä mää sen itekin jaksaisin nostaa!!!" ja sitten kiroon selkäni muutamaan otteeseen ja jos hyvin käy, siirryn lopulta pois tieltä. Avuton nainen... tai kuten fyssari asian ilmaisi: "ovela", kun laittaa miehet tekeen asioita puolestaan. Se on kyllä hauska, miten tommonenkin asia on mahdollista nähdä taas niin monella eri tapaa. Mä oon edelleen sen avuttomuuden kannalla.
Tosin ehkä pitäis alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että aina ei oo pakko pystyä, jaksaa tai osata tehdä kaikkea itse, jos on mahdollista pyytää apuakin. Kyllähän sitä itsekin mielellään auttaa muita, niin miksi se tilanne olisi niin erilainen toisen ihmisen silmin? Joopa joo, ota tästä pääkopasta nyt sit selvää...
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Päiväsadun aika! (LoisLane)
Lyhyt referaatti vuoteen 2003 asti, ja pitempää vuodatusta siitä eteenpäin.
Lähtötilanne: perheessä sekä välittömästä lähisuvusta löytyy sarkoidoosi, SLE, menier, reuma, Levyn kappaletauti, nivelrikko... ja tietysti herkkää hermostoa ja retkuja.
Olen elänyt pienestä pitäen yliliikkuvien, särkevien ja helposti rasittuvien nivelten kanssa. Ei kuitenkaan mitään fataalia, mitä ei tuen hetkellisellä käytöllä olisi saatu kuriin. Alle kouluikäisenä olin lättäjalkojeni vuoksi jossain tilaisuudessa ryhtimallina, tai siis lähinnä varoittavana esimerkkinä. Tehtävänä oli seistä ensin minulle ominaisesti ja sitten korjata ryhti. Olenkin hallinnut tuon ryhdinkorjaustekniikan aina tähän päivään asti. Kaikki kivut ja säryt pistettiin yleensä kasvukipujen piikkiin.
2003
Lokakuussa 2003 kaaduin skootterilla. Vauhtia oli enää hieman alle 20km/h, sillä olin jo ehtinyt hidastaa pihaan pysähtyäkseni. Maassa oli kuitenkin mutaa/liejua jarrutuskohdalla, jolloin jarrut menivät lukkoon. Kaaduin oikealle kyljelleni. Ensin maahan tärähti olkapää, sitten pää ja perässä päälleni 95kg:n skootteri.
Olkapää alkoi oireilla välittömästi, selkä hieman myöhemmin. Ajovarusteiden ansiosta verta ei tullut, eikä voinut siis tunnetusti sattuakaan. ;) Olin lähdössä seuraavana päivänä lomalle Espanjaan. Nuorena ja tyhmänä (nythän olenkin niin pirun vanha ja viisas) en suurempaa huutoa olkapään, tai muun kropan kipuilusta tuolloin pitänyt. Kättä en saanut nostettua hartiatasoa ylemmäksi, eikä se kestänyt edes puhelimessa puhumista. Myöhemmin selvisikin, että tärkein tukiristiside oli rysäyksessä revennyt ja se olisi pitänyt leikata heti, mutta tuolloin oli jo liian myöhäistä. Näillä mennään.
2004-2005
Tästä ajanjaksosta ei ole kovinkaan paljoa muistikuvia (päihteillä ei osuutta asiaan ;). Pyhitin lähes kaiken vapaa-aikani kamppailulajien treenaamiseen sekä muuhun kuntoiluun. Olkapää ja nivelet kipuilivat kausittain. Myös selkä alkoi ilmoitella itsestään erilaisten kiputilojen, jäykkyyden sekä väsymyksen merkeissä.
2006
Vuoden 2006 puolivälissä jo valmiiksi yliojentuva kyynärpääni vääntyi budo-treeneissä toisen harjoittelijan toimesta 20-30° yli. Kuvottava ääni ja välitön kipu. Kyynärpäävammat harvemmin kuulemma paranevat. Se on tullut jo nyt huomattua. Öisin on toisinaan pidettävä tukea kyynärpäässä, etten nuku sen päällä ja taivuta liikaa yli.
Vuoden loppupuolella hakeuduin jatkuvista nivelkivuista (lähinnä käsien pikkunivelet & raajojen saranakohdat: olkapäät, kyynärpäät polvet, nilkat) silloisessa kotikunnassani terveyskeskuksen lääkärille. Olin toki pienestä pitäen tottunut kestämään päivittäistä nivelkipua, mutta tällä kertaa kipukynnyksestä mentiin heittämällä yli. Pelkkä sorminivelten koskettaminen aiheutti järjettömät kiputilat, saati sitten, että olisi yrittänyt tehdä käsin yhtään mitään. Tästä seurasi useamman kuukauden tutkimusrumba, joka piti sisällään verikokeita, sokerirasitustestin, röntgenkuvaukset jne. Ja tietysti paljon lääkäriltä toiselle hyppäämistä, mutta ennen kaikkea ah-niin-tuttua arpomista lääkärien taholta, että mitähän tälle tapaukselle pitäisi tehdä?
Arpomisen tulos: Lähete TAYS:iin reumapoliklinikalle, sitä kautta käännettynä Valkeakosken sairaalaan. Röntgenkuvat otettiin ainoastaan käsistä, jotta sormien pikkunivelten tilanne saataisiin kartoitettua. Mitään suuria poikkeamia ei löytynyt suoranaisesti kuvista, mutta verikokeista paljastui HLA-B27 -positiivisuus, joka viittaa yleisimmin selkärankareumaan. Reumatekijä sen sijaan oli negatiivinen, ja koska en saanut itseäni kaikista paikoista täysin solmuun yliliikkuvuustesteissä, jätettiin diagnoosi tekemättä ja tapaus siirrettiin ö-mappiin.
Reumalääkäri vielä mainitsi lopuksi, että vaikka reumaa ei nyt todetakaan, on hyvin todennäköistä, että se aktivoituisi ennemmin tai myöhemmin jonkun tulehdustilan, esimerkiksi tavallisen flunssan yhteydessä. Sitä jäätiin kauhulla venailemaan, ilman sen kummempia kontrollisuunnitelmia.
2007
Alkuvuodesta 2007 minun oli pakko lopettaa kokonaan kamppailulajien harrastaminen jatkuvien nivel- ja selkäkipujen vuoksi. Tämä oli sekä fyysisesti että psyykkisesti minulle sanoin kuvaamattoman kova kolaus.
Vuosien 2007-2008 vaihteessa olin kuukauden sisällä mukana kolmessa muutossa kantoapuna, joiden vaikutuksia tämänhetkiseen tilaan ei kannata edes ajatella. Mitään välitöntä muutosta ei tuolloin selässä tai nivelissä ilmennyt.
2008
Alkukeväästä 2008 eräs miespuolinen ystäväni otti minua halatessa kiinni alaselästä, nosti ilmaan ja 'ruksautti' selkää (avatakseen lukkoja), jolloin pari alinta nikamaa pitivät ikävän äänen ja viiltävä kipu oli välitön. Kiputila kesti muutaman päivän, mutta fiksuna ja kiireisenä opiskelijana/työntekijänä ignorasin kivun ja se tuntuikin alkavan laantua päivä päivältä. Myöhemmin keväällä kipu kuitenkin palasi takaisin (en tosin yhdistänyt tuohon halaukseen), entistä kovempana.
Hakeuduin kesäkuussa 2008 omalääkärille, joka parin tutkimuskerran jälkeen oli satavarma selkärankareumasta, laittoi lähetteellä kiireisenä HaSa:n reumapolille Tätäkin aikaa sain odotella kaksi kuukautta (mietin vaan mitä tapahtuu ei-kiireisille). Siellä sama diagnoosiepäily jatkui, lähete: fysioterapiaa, rinta- & lannerangan röntgenet sekä SI-nivelten MRI.
HaSa:n oma fysioterapia oli maailman turhin. Fyssari totesi minun olevan tarpeeksi tietoinen asioista (oma äitini on fyssari ja lisäksi teen töitä alan ihmisille), eikä täten edes vaivautunut neuvomaan liikkeissä. Tällaisestako pitää potilaan yleensä maksaakin jotain? Onneksi kyseessä oli maksusitoumus sillä kertaa.
Noh, reumatologi päätyi syys-lokakuun kieppeillä siihen, että eipä se reuma edelleenkään ole aktivoitunut, mutta tämäkin painotti lähes yhtä positiiviseen sävyyn, että kyllä se siellä edelleen kytee. Nice. Otettujen kuvien löydökset kieroakin kierompaa selkää lukuun ottamatta normaalit. Kivut jatkuivat, syytä ei siis tälläkään kertaa löytynyt. Minulle määrättiin kasa lääkkeitä ja kehotettiin totuttelemaan kipuun ja sen kanssa elämiseen. Joopa... sain jopa itse määrätä mitä lääkettä haluan. :D Ihanaa kun lääkärit osaavat hommansa... Taas kerran mentiin perinteisellä "Sä oot ihan terve, lepoa ja buranaa" -kaavalla. Tosin tällä kertaa kyseessä oli Celebra.
Taas kertaalleen ö-mappiin päädyttyäni, olin vihdoin saanut tarpeekseni yleisen puolen toilailuista ja hakeuduin Tampereen ja varmasti koko Suomen parhaalle fysiatrille. Kyseessä siis sama fysiatri, joka on auttanut Tahdonvoimaa ja monia muita.
Fysiatri X oli suorastaan hiilenä kuultuaan edellisten "ammattilaisten" suoriutumisesta. SI-nivelet toki olivat kuvista päätellen ok, kuten aiempikin lääkäri totesi, mutta skolioosin lisäksi röntgenissä näkyi nikamien neliöitymistä, mikä taas kerran kääntää kurssin kohti selkärankareumaa. Tosin onneksi reuman pitäisi näkyä myös SI-nivelissä. Nou hätä? Ja muille lääkäreille ei tietysti tullut mieleen, että selkäkivuille on mahdollista olla muitakin syitä kuin se reuma.
Skolioosini johtuu fyssarin ja fysiatrin mukaan pääosin EDELLEEN jatkuvasta pituuskasvusta (!!?!). Pituuskasvu, joskin hidas sellainen, on seurannut minua siis järjettömän monta vuotta tavallista pitempään... Tästä johtuen hypermobiili rankani ei ole kyennyt reagoimaan kasvuun asettuen normaalisti, vaan on kehittänyt skolioosin, kiertyen itsensä ympärille. Toki tähän ovat vaikuttaneet myös vuosia jatkuneet huonot istuma-asennot, kamppailulajien selkärankapainotteiset horjutukset yms. Fysiatri X sanoi, että rankani on kuin spagettia – liikkuu joka suuntaan, eikä tukea ole nimeksikään. Myös lihasten välillä on huomattava epätasapaino, sillä ylä- ja alakroppa ovat eri paria.
Edellä mainitut asiat selittävät kuulemma selän ajoittaisen säryn, väsymisen, huonon ryhdin, lättäjalat ja muuta pientä kivaa, mutta fysiatri X ei edelleenkään ollut tyytyväinen tähän diagnoosiin kaikkien kipujen selittäjänä. Hänen pitkäjänteistä tutkimistaan on kiittäminen tilanteen selviämisestä. Ilmeisesti muuttorumban rasittama ranka ei kestänytkään tuota viime keväistä halausta, vaan kahden alimman nikaman välilevyt repesivät tämän tilanteen seurauksena.
Tapahtuman ja itse diagnoosin välillä ehti kulua puolisen vuotta, joiden aikana aktiivisena ihmisenä tein paljon asioita, jotka tällä hetkellä ovat ehdottomasti kiellettyjä, joko hetkellisesti, tai koko loppuiäksi. Tähänastisen elämäni aikana olen muutenkin tehnyt asioita, jotka ovat vain hajottaneet selkärankaa nikama nikamalta. Ja oli kuulemma onni, että lopetin kamppailulajit pääosin jo pari vuotta sitten. Tosin nyrkkeilyä jatkoin satunnaisesti oikeastaan aivan tuohon diagnoosiin asti, mutta eihän sitä lasketa kamppailulajiksi, eihän?! ;)
Fysiatri X siirsi minut tutkimusten jälkeen seinän taakse suoranaiselle hengenpelastaja-fyssarille. Marraskuulla alkoikin sitten CST-terapia erinäisten harjoitteiden tahkoaminen. Sain ihanaiselta fyssarilta myös lähetteen alaraajaongelmiin erikoistuneelle, toiselle fyssarille. Jouduin teettämään siis tukipohjalliset (näihin liittyvistä korvauksista ja muista on olemassa taas oma tarinansa), jotta saisin jalkateräni parempaan ryhtiin ja sitä kautta ryhtiä myös koko selälle.
Tässä siis pähkinänkuoressa eniten tähän aihepiiriin kuuluvat tapahtumat. Kysykää, jos jäi joku epäselväksi tai muuten vaan ihmetyttämään. Voin laittaa tuohon alle summauksen päivittäisistä tai ainakin viikoittaisista oireista. Loppupeleissä koen, että eniten jokapäiväistä elämääni rajoittaneet asiat liittyvät kuitenkin sapen toiminnalliseen häiriöön, nopeasti putoavaan verensokeriin sekä rutikuiviin limakalvoihin -> ts. hengenvaarallisiin nenäverenvuotoihin. Kipu on 'vain' kipua ja sen sentään saa tarvittaessa kuriin lääkkeillä. Siinä mielessä selkä on vielä "kiitollinen" hajotettava, sillä se antaa sentään vielä jotakin anteeksi ja on pitemmällä aikavälillä korjattavissa.
Kropan yleisimmät vammailut:
Nivelissä särky, jäykkyys tai vaihtoehtoisesti löysyys sekä äänet. Selässä väsyminen, koko selän särky, alaselän kipu ja hullut äänet. Muina oireina raajojen puutuminen, niska- & hartiavaivat, tinnitus, alhainen verenpaine sekä heikko ääreisverenkierto.
2009
Tällä hetkellä selän kuntoutuminen on suhteellisen hyvällä mallilla ja fyssari sanoikin, että ranka saadaan pitkällä aikavälillä suoristettua mahdollisesti kokonaan, tai ainakin lähes. Repeämät tulevat todennäköisesti vaivaamaan läpi elämän ja täten suuria painolasteja ei selälle sovi ladata enää ikinä. Eli ei vissiin kannata kysellä paljoa kantoavuksi muutoissa. :(
Tällä hetkellä minun on siis lupa kävellä ja vesijuosta. Muut liikuntalajit ovat kiellossa. Ehkä keväämmällä pääsen taas salille tekemään rauhallisia sarjoja, jos kuntoutus sujuu suunnitelmien mukaan. Käytän selkätukiliiviä paljon ja sen kanssa pystyykin elämään ihan kivasti. Välillä on huonompia päiviä, jolloin joutuu enimmäkseen vain makailemaan, mutta kun olen lueskellut teidän muiden tekstejä, niin tuntuu jotenkin, ettei minulla olisi tässä blogissa edes varaa valittaa, kun kuitenkin pystyn käymään koulussa ja tekemään (kotona) töitä.
Syyttävä sormi kääntyköön kohti Tahdonvoimaa, joka minut tänne nakitti. ;)
Lähtötilanne: perheessä sekä välittömästä lähisuvusta löytyy sarkoidoosi, SLE, menier, reuma, Levyn kappaletauti, nivelrikko... ja tietysti herkkää hermostoa ja retkuja.
Olen elänyt pienestä pitäen yliliikkuvien, särkevien ja helposti rasittuvien nivelten kanssa. Ei kuitenkaan mitään fataalia, mitä ei tuen hetkellisellä käytöllä olisi saatu kuriin. Alle kouluikäisenä olin lättäjalkojeni vuoksi jossain tilaisuudessa ryhtimallina, tai siis lähinnä varoittavana esimerkkinä. Tehtävänä oli seistä ensin minulle ominaisesti ja sitten korjata ryhti. Olenkin hallinnut tuon ryhdinkorjaustekniikan aina tähän päivään asti. Kaikki kivut ja säryt pistettiin yleensä kasvukipujen piikkiin.
2003
Lokakuussa 2003 kaaduin skootterilla. Vauhtia oli enää hieman alle 20km/h, sillä olin jo ehtinyt hidastaa pihaan pysähtyäkseni. Maassa oli kuitenkin mutaa/liejua jarrutuskohdalla, jolloin jarrut menivät lukkoon. Kaaduin oikealle kyljelleni. Ensin maahan tärähti olkapää, sitten pää ja perässä päälleni 95kg:n skootteri.
Olkapää alkoi oireilla välittömästi, selkä hieman myöhemmin. Ajovarusteiden ansiosta verta ei tullut, eikä voinut siis tunnetusti sattuakaan. ;) Olin lähdössä seuraavana päivänä lomalle Espanjaan. Nuorena ja tyhmänä (nythän olenkin niin pirun vanha ja viisas) en suurempaa huutoa olkapään, tai muun kropan kipuilusta tuolloin pitänyt. Kättä en saanut nostettua hartiatasoa ylemmäksi, eikä se kestänyt edes puhelimessa puhumista. Myöhemmin selvisikin, että tärkein tukiristiside oli rysäyksessä revennyt ja se olisi pitänyt leikata heti, mutta tuolloin oli jo liian myöhäistä. Näillä mennään.
2004-2005
Tästä ajanjaksosta ei ole kovinkaan paljoa muistikuvia (päihteillä ei osuutta asiaan ;). Pyhitin lähes kaiken vapaa-aikani kamppailulajien treenaamiseen sekä muuhun kuntoiluun. Olkapää ja nivelet kipuilivat kausittain. Myös selkä alkoi ilmoitella itsestään erilaisten kiputilojen, jäykkyyden sekä väsymyksen merkeissä.
2006
Vuoden 2006 puolivälissä jo valmiiksi yliojentuva kyynärpääni vääntyi budo-treeneissä toisen harjoittelijan toimesta 20-30° yli. Kuvottava ääni ja välitön kipu. Kyynärpäävammat harvemmin kuulemma paranevat. Se on tullut jo nyt huomattua. Öisin on toisinaan pidettävä tukea kyynärpäässä, etten nuku sen päällä ja taivuta liikaa yli.
Vuoden loppupuolella hakeuduin jatkuvista nivelkivuista (lähinnä käsien pikkunivelet & raajojen saranakohdat: olkapäät, kyynärpäät polvet, nilkat) silloisessa kotikunnassani terveyskeskuksen lääkärille. Olin toki pienestä pitäen tottunut kestämään päivittäistä nivelkipua, mutta tällä kertaa kipukynnyksestä mentiin heittämällä yli. Pelkkä sorminivelten koskettaminen aiheutti järjettömät kiputilat, saati sitten, että olisi yrittänyt tehdä käsin yhtään mitään. Tästä seurasi useamman kuukauden tutkimusrumba, joka piti sisällään verikokeita, sokerirasitustestin, röntgenkuvaukset jne. Ja tietysti paljon lääkäriltä toiselle hyppäämistä, mutta ennen kaikkea ah-niin-tuttua arpomista lääkärien taholta, että mitähän tälle tapaukselle pitäisi tehdä?
Arpomisen tulos: Lähete TAYS:iin reumapoliklinikalle, sitä kautta käännettynä Valkeakosken sairaalaan. Röntgenkuvat otettiin ainoastaan käsistä, jotta sormien pikkunivelten tilanne saataisiin kartoitettua. Mitään suuria poikkeamia ei löytynyt suoranaisesti kuvista, mutta verikokeista paljastui HLA-B27 -positiivisuus, joka viittaa yleisimmin selkärankareumaan. Reumatekijä sen sijaan oli negatiivinen, ja koska en saanut itseäni kaikista paikoista täysin solmuun yliliikkuvuustesteissä, jätettiin diagnoosi tekemättä ja tapaus siirrettiin ö-mappiin.
Reumalääkäri vielä mainitsi lopuksi, että vaikka reumaa ei nyt todetakaan, on hyvin todennäköistä, että se aktivoituisi ennemmin tai myöhemmin jonkun tulehdustilan, esimerkiksi tavallisen flunssan yhteydessä. Sitä jäätiin kauhulla venailemaan, ilman sen kummempia kontrollisuunnitelmia.
2007
Alkuvuodesta 2007 minun oli pakko lopettaa kokonaan kamppailulajien harrastaminen jatkuvien nivel- ja selkäkipujen vuoksi. Tämä oli sekä fyysisesti että psyykkisesti minulle sanoin kuvaamattoman kova kolaus.
Vuosien 2007-2008 vaihteessa olin kuukauden sisällä mukana kolmessa muutossa kantoapuna, joiden vaikutuksia tämänhetkiseen tilaan ei kannata edes ajatella. Mitään välitöntä muutosta ei tuolloin selässä tai nivelissä ilmennyt.
2008
Alkukeväästä 2008 eräs miespuolinen ystäväni otti minua halatessa kiinni alaselästä, nosti ilmaan ja 'ruksautti' selkää (avatakseen lukkoja), jolloin pari alinta nikamaa pitivät ikävän äänen ja viiltävä kipu oli välitön. Kiputila kesti muutaman päivän, mutta fiksuna ja kiireisenä opiskelijana/työntekijänä ignorasin kivun ja se tuntuikin alkavan laantua päivä päivältä. Myöhemmin keväällä kipu kuitenkin palasi takaisin (en tosin yhdistänyt tuohon halaukseen), entistä kovempana.
Hakeuduin kesäkuussa 2008 omalääkärille, joka parin tutkimuskerran jälkeen oli satavarma selkärankareumasta, laittoi lähetteellä kiireisenä HaSa:n reumapolille Tätäkin aikaa sain odotella kaksi kuukautta (mietin vaan mitä tapahtuu ei-kiireisille). Siellä sama diagnoosiepäily jatkui, lähete: fysioterapiaa, rinta- & lannerangan röntgenet sekä SI-nivelten MRI.
HaSa:n oma fysioterapia oli maailman turhin. Fyssari totesi minun olevan tarpeeksi tietoinen asioista (oma äitini on fyssari ja lisäksi teen töitä alan ihmisille), eikä täten edes vaivautunut neuvomaan liikkeissä. Tällaisestako pitää potilaan yleensä maksaakin jotain? Onneksi kyseessä oli maksusitoumus sillä kertaa.
Noh, reumatologi päätyi syys-lokakuun kieppeillä siihen, että eipä se reuma edelleenkään ole aktivoitunut, mutta tämäkin painotti lähes yhtä positiiviseen sävyyn, että kyllä se siellä edelleen kytee. Nice. Otettujen kuvien löydökset kieroakin kierompaa selkää lukuun ottamatta normaalit. Kivut jatkuivat, syytä ei siis tälläkään kertaa löytynyt. Minulle määrättiin kasa lääkkeitä ja kehotettiin totuttelemaan kipuun ja sen kanssa elämiseen. Joopa... sain jopa itse määrätä mitä lääkettä haluan. :D Ihanaa kun lääkärit osaavat hommansa... Taas kerran mentiin perinteisellä "Sä oot ihan terve, lepoa ja buranaa" -kaavalla. Tosin tällä kertaa kyseessä oli Celebra.
Taas kertaalleen ö-mappiin päädyttyäni, olin vihdoin saanut tarpeekseni yleisen puolen toilailuista ja hakeuduin Tampereen ja varmasti koko Suomen parhaalle fysiatrille. Kyseessä siis sama fysiatri, joka on auttanut Tahdonvoimaa ja monia muita.
Fysiatri X oli suorastaan hiilenä kuultuaan edellisten "ammattilaisten" suoriutumisesta. SI-nivelet toki olivat kuvista päätellen ok, kuten aiempikin lääkäri totesi, mutta skolioosin lisäksi röntgenissä näkyi nikamien neliöitymistä, mikä taas kerran kääntää kurssin kohti selkärankareumaa. Tosin onneksi reuman pitäisi näkyä myös SI-nivelissä. Nou hätä? Ja muille lääkäreille ei tietysti tullut mieleen, että selkäkivuille on mahdollista olla muitakin syitä kuin se reuma.
Skolioosini johtuu fyssarin ja fysiatrin mukaan pääosin EDELLEEN jatkuvasta pituuskasvusta (!!?!). Pituuskasvu, joskin hidas sellainen, on seurannut minua siis järjettömän monta vuotta tavallista pitempään... Tästä johtuen hypermobiili rankani ei ole kyennyt reagoimaan kasvuun asettuen normaalisti, vaan on kehittänyt skolioosin, kiertyen itsensä ympärille. Toki tähän ovat vaikuttaneet myös vuosia jatkuneet huonot istuma-asennot, kamppailulajien selkärankapainotteiset horjutukset yms. Fysiatri X sanoi, että rankani on kuin spagettia – liikkuu joka suuntaan, eikä tukea ole nimeksikään. Myös lihasten välillä on huomattava epätasapaino, sillä ylä- ja alakroppa ovat eri paria.
Edellä mainitut asiat selittävät kuulemma selän ajoittaisen säryn, väsymisen, huonon ryhdin, lättäjalat ja muuta pientä kivaa, mutta fysiatri X ei edelleenkään ollut tyytyväinen tähän diagnoosiin kaikkien kipujen selittäjänä. Hänen pitkäjänteistä tutkimistaan on kiittäminen tilanteen selviämisestä. Ilmeisesti muuttorumban rasittama ranka ei kestänytkään tuota viime keväistä halausta, vaan kahden alimman nikaman välilevyt repesivät tämän tilanteen seurauksena.
Tapahtuman ja itse diagnoosin välillä ehti kulua puolisen vuotta, joiden aikana aktiivisena ihmisenä tein paljon asioita, jotka tällä hetkellä ovat ehdottomasti kiellettyjä, joko hetkellisesti, tai koko loppuiäksi. Tähänastisen elämäni aikana olen muutenkin tehnyt asioita, jotka ovat vain hajottaneet selkärankaa nikama nikamalta. Ja oli kuulemma onni, että lopetin kamppailulajit pääosin jo pari vuotta sitten. Tosin nyrkkeilyä jatkoin satunnaisesti oikeastaan aivan tuohon diagnoosiin asti, mutta eihän sitä lasketa kamppailulajiksi, eihän?! ;)
Fysiatri X siirsi minut tutkimusten jälkeen seinän taakse suoranaiselle hengenpelastaja-fyssarille. Marraskuulla alkoikin sitten CST-terapia erinäisten harjoitteiden tahkoaminen. Sain ihanaiselta fyssarilta myös lähetteen alaraajaongelmiin erikoistuneelle, toiselle fyssarille. Jouduin teettämään siis tukipohjalliset (näihin liittyvistä korvauksista ja muista on olemassa taas oma tarinansa), jotta saisin jalkateräni parempaan ryhtiin ja sitä kautta ryhtiä myös koko selälle.
Tässä siis pähkinänkuoressa eniten tähän aihepiiriin kuuluvat tapahtumat. Kysykää, jos jäi joku epäselväksi tai muuten vaan ihmetyttämään. Voin laittaa tuohon alle summauksen päivittäisistä tai ainakin viikoittaisista oireista. Loppupeleissä koen, että eniten jokapäiväistä elämääni rajoittaneet asiat liittyvät kuitenkin sapen toiminnalliseen häiriöön, nopeasti putoavaan verensokeriin sekä rutikuiviin limakalvoihin -> ts. hengenvaarallisiin nenäverenvuotoihin. Kipu on 'vain' kipua ja sen sentään saa tarvittaessa kuriin lääkkeillä. Siinä mielessä selkä on vielä "kiitollinen" hajotettava, sillä se antaa sentään vielä jotakin anteeksi ja on pitemmällä aikavälillä korjattavissa.
Kropan yleisimmät vammailut:
Nivelissä särky, jäykkyys tai vaihtoehtoisesti löysyys sekä äänet. Selässä väsyminen, koko selän särky, alaselän kipu ja hullut äänet. Muina oireina raajojen puutuminen, niska- & hartiavaivat, tinnitus, alhainen verenpaine sekä heikko ääreisverenkierto.
2009
Tällä hetkellä selän kuntoutuminen on suhteellisen hyvällä mallilla ja fyssari sanoikin, että ranka saadaan pitkällä aikavälillä suoristettua mahdollisesti kokonaan, tai ainakin lähes. Repeämät tulevat todennäköisesti vaivaamaan läpi elämän ja täten suuria painolasteja ei selälle sovi ladata enää ikinä. Eli ei vissiin kannata kysellä paljoa kantoavuksi muutoissa. :(
Tällä hetkellä minun on siis lupa kävellä ja vesijuosta. Muut liikuntalajit ovat kiellossa. Ehkä keväämmällä pääsen taas salille tekemään rauhallisia sarjoja, jos kuntoutus sujuu suunnitelmien mukaan. Käytän selkätukiliiviä paljon ja sen kanssa pystyykin elämään ihan kivasti. Välillä on huonompia päiviä, jolloin joutuu enimmäkseen vain makailemaan, mutta kun olen lueskellut teidän muiden tekstejä, niin tuntuu jotenkin, ettei minulla olisi tässä blogissa edes varaa valittaa, kun kuitenkin pystyn käymään koulussa ja tekemään (kotona) töitä.
Syyttävä sormi kääntyköön kohti Tahdonvoimaa, joka minut tänne nakitti. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
