*huokaus* ... se on ollut lähipäivien yleisin reaktio, mitä musta on saanut irti. Mitään maailmoja kaatavaa ei ole oikeasti tapahtunut, mutta olo on ollut sellainen niinku olis. Tää on enempi nyt sitä kasautuneiden asioiden ahdistusta.
Selkä on ollut jo pitemmän aikaa ihan hyvä. Ainakin tämän blogin kirjoittajat, ehkä myös enemmistö lukijoista tietää, että näissä piireissä ihan hyvä on vielä kaukana terveestä, mutta kuitenkin... Ei nyt ainakaan sysipaska tai ees paska, vaan ihan hyvä. Sen kanssa siis pääosin pärjää. Kuntoutuminen ei tosin oo nyt hetkeen edennyt suuntaan eikä toiseen. Ei oo voimia. Kaikki energia on mennyt työ-, opiskelu- ja ihmissuhdesettien kanssa painimiseen. Se on ollut kuluttavaa ja nyt pitäisi keksiä mistä saisin voimia..
Noh, nyt on kuitenkin ollut nättiä keliä täällä Mansessa, niin on tullut oleiltua ulkosalla paljon. Kyllä mä sen tiedän, että vaikka tilanteet menis mihin, niin loppupeleissä viimestään aurinko ja lämpö auttaa jaksaan. Toivottavasti sitä laatua sitten kanssa tulee, muuten oon kusessa elokuulle asti. On kyllä tullut jo tsekkailtua suvantoa vähän sillä silmällä, nimittäin SuMu-silmällä. Koskas TV on ekat reenit? ;)
Viikon positiivinen asia: pääsen vihdoin starttaan skootterikauden!! Huomenna sit vielä uus eturengas, nykyinen ku on ihan tapposliksi.. on ollu tuuria matkassa, että ei oo vielä puhjennut se. Vielä pitäis pärjätä sen kanssa abt 20km. Vois varmaan tarkistaa ees paineet ennen lähtöö. Nyt on uus akkukin, niin pitäis hörähtää käyntiin myös sähköstartista.. Mmh. Tosin skootterit ja sähköstartit on kyllä aika lame. Tahtoo motskarin! Pitäis tosin varmaan ajella se korttikin siihen eka, jos meinaan leikkiä hengelläni. Ja hommata jostain rahaa korttiin ja pyörään. Joopa joo... Ostin muuten ajokauden ja henkilökohtaisen konkurssini kunniaksi nahkatakin! Sain alesta, kun myös kyseinen liike meni konkkaan. En oo ikinä omistanut aitoo nahkarotsia, jo oli aikakin!! Cool, nyt kelpaa kaasutella! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste selkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste selkä. Näytä kaikki tekstit
tiistai 28. huhtikuuta 2009
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Mrzim moj kralježnice!! (LoisLane)
No puhutaan sitten kielillä, prkl! :D Ja otsikon hyvin arvattava sanoma muutamalla tutulla kielellä:
Je déteste mon épine dorsale.
Odio mi espina.
Ich hasse mein Rückgrat.
Jag hatar min ryggrad.
I HATE MY SPINE.... no nyt alkaa vieraat kielet loppuun kesken, mutta sanoma varmaan tullut kaikille selväksi viimeistään tuossa lontoon kielen kohdalla.
Pientä selkävihaa on siis ilmassa, kun kuntoutuminen on taas ottanut hieman takapakkia. Enimmäkseen selän kanssa pärjää jo kivasti, mutta sitten on taas turhan usein tuttuja Bionic Woman -päiviä, jolloin täytyy pukea kaikki mahdolliset tuet ja vermeet, että selviää.
Oikea SI-nivel on taas parin päivän ajan ollut ärtyneenä. Löysin myös vahingossa alaselästä kohdan, johon kevyesti painamalla sain aikaan helvetilliset kivut. Ei nyt ihan taju mennyt, mutta päästin tuskaisen huudahduksen. Lieneekö kyseessä joku repeämäkohta vai onko tapahtunut jotain uusia mukavia paskoutumisia? Ja joo, joo, tiedän, tiedän.. Tahdonvoimaa todennäköisesti kysyy heti ensimmäisessä kommentissaan, miksi menin painelemaan selkää? :D Siinäpä kysymys, johon en itsekään tiedä vastausta. Noh, löytäähän TV:kin kaikkia mahdollisia kraatereita päästään, eli ei yhtään tuomita siellä mun physical explorationia.
Selkä on siis ollut oleellisesti paremmassa kunnossa, kun en ole täälläkään käynyt mies/naismuistiin valittelemassa. Tosin toinen, painava syy siihen on myös työ- ja opiskelumäärä. Aika hulluja tunteja tullut vedettyä viime aikoina... ja olen myös onnistunut kusemaan unirytmini. Se oli jo mukavasti toista kuukautta ihan kohdillaan, vaan ei enää. Taas menee hereillä pikkutunneille, jotka sitten muuttuvat suuremmiksi. Helposti kolmeen tai neljään... ja kun nukkuu huonosti, ei myöskään ole mainittavaa ruokahalua. Toivon hartaasti, että paino ei ala tippua. Sit ei kohta ees uppois suvantoon! Se kauhuskenaario pitää kuitenkin SuMulaisena pitää mielessä ja mussuttaa suklaata tyytyväisenä.
Palatakseni vielä vieraisiin kieliin. Mun mielestä on ihanaa, että Tahdonvoimaa opiskelee jotain noinkin eksoottista kuin kreikka! Ja onhan sulla siellä se latinakin. Onkos niistä muuten apua keskenään?
Tunnistaakos kukaan mun otsikkokieltä? ... muut kuin TV. ;)
Mutta nyt töiden ja pänttäämisen pariin. Tänään olisi 16:30 alkaen ohjelmistotuotannon tentti. Pakko jakaa kaikille tyylinäyte suomenkielisestä opuksesta:
"Yhden yleisen tulkinnan mukaan error on ihmisen toiminto, jonka tuloksena syntyy defect. Tämän tulkinnan mukaan fault on ohjelmakoodissa oleva defect, jonka tuloksena sitten failure aiheutuu".
........ näillä mennään.
Je déteste mon épine dorsale.
Odio mi espina.
Ich hasse mein Rückgrat.
Jag hatar min ryggrad.
I HATE MY SPINE.... no nyt alkaa vieraat kielet loppuun kesken, mutta sanoma varmaan tullut kaikille selväksi viimeistään tuossa lontoon kielen kohdalla.
Pientä selkävihaa on siis ilmassa, kun kuntoutuminen on taas ottanut hieman takapakkia. Enimmäkseen selän kanssa pärjää jo kivasti, mutta sitten on taas turhan usein tuttuja Bionic Woman -päiviä, jolloin täytyy pukea kaikki mahdolliset tuet ja vermeet, että selviää.
Oikea SI-nivel on taas parin päivän ajan ollut ärtyneenä. Löysin myös vahingossa alaselästä kohdan, johon kevyesti painamalla sain aikaan helvetilliset kivut. Ei nyt ihan taju mennyt, mutta päästin tuskaisen huudahduksen. Lieneekö kyseessä joku repeämäkohta vai onko tapahtunut jotain uusia mukavia paskoutumisia? Ja joo, joo, tiedän, tiedän.. Tahdonvoimaa todennäköisesti kysyy heti ensimmäisessä kommentissaan, miksi menin painelemaan selkää? :D Siinäpä kysymys, johon en itsekään tiedä vastausta. Noh, löytäähän TV:kin kaikkia mahdollisia kraatereita päästään, eli ei yhtään tuomita siellä mun physical explorationia.
Selkä on siis ollut oleellisesti paremmassa kunnossa, kun en ole täälläkään käynyt mies/naismuistiin valittelemassa. Tosin toinen, painava syy siihen on myös työ- ja opiskelumäärä. Aika hulluja tunteja tullut vedettyä viime aikoina... ja olen myös onnistunut kusemaan unirytmini. Se oli jo mukavasti toista kuukautta ihan kohdillaan, vaan ei enää. Taas menee hereillä pikkutunneille, jotka sitten muuttuvat suuremmiksi. Helposti kolmeen tai neljään... ja kun nukkuu huonosti, ei myöskään ole mainittavaa ruokahalua. Toivon hartaasti, että paino ei ala tippua. Sit ei kohta ees uppois suvantoon! Se kauhuskenaario pitää kuitenkin SuMulaisena pitää mielessä ja mussuttaa suklaata tyytyväisenä.
Palatakseni vielä vieraisiin kieliin. Mun mielestä on ihanaa, että Tahdonvoimaa opiskelee jotain noinkin eksoottista kuin kreikka! Ja onhan sulla siellä se latinakin. Onkos niistä muuten apua keskenään?
Tunnistaakos kukaan mun otsikkokieltä? ... muut kuin TV. ;)
Mutta nyt töiden ja pänttäämisen pariin. Tänään olisi 16:30 alkaen ohjelmistotuotannon tentti. Pakko jakaa kaikille tyylinäyte suomenkielisestä opuksesta:
"Yhden yleisen tulkinnan mukaan error on ihmisen toiminto, jonka tuloksena syntyy defect. Tämän tulkinnan mukaan fault on ohjelmakoodissa oleva defect, jonka tuloksena sitten failure aiheutuu".
........ näillä mennään.
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Hurts. (LoisLane)
Hmph. Onpas turhan vähän tullut kirjoiteltua tänne viime aikoina. :/ Nyt just kirjoittaminen tosin tekee kipeetä, joten joudun pitään tänkin suht lyhyenä. En tiedä tarkalleen mitä tapahtui, mutta olkapää on tällä hetkellä lähes yhtä kipeä kuin vuoden 2003 kolarin jälkeen. Ei mitään kannatusvoimaa, sattuu vaan. Täytyy vissiin teipata tai sitoa, että pystyy sen kanssa elään ku hommia on kuitenkin tehtävä, koneella...
Selkä sen sijaan on ollut parempi ja tänään oli muutenkin mukava päivä. Se lohduttaa. :) Se on kiva, kun läheiset kysyy, että missä kunnossa selkä on ja sain sanoa, että parempi! ... onneks kukaan ei oo kyselly olkapäästä mitään, olis mennyt mukava hetki piloille...
Pakko lopettaa kirjottelu tältä erää. Mou!
Selkä sen sijaan on ollut parempi ja tänään oli muutenkin mukava päivä. Se lohduttaa. :) Se on kiva, kun läheiset kysyy, että missä kunnossa selkä on ja sain sanoa, että parempi! ... onneks kukaan ei oo kyselly olkapäästä mitään, olis mennyt mukava hetki piloille...
Pakko lopettaa kirjottelu tältä erää. Mou!
torstai 5. maaliskuuta 2009
Virhearvio (LoisLane)
Heips.
Tänään tein ainoastaan kolme tuntia töitä, mikä mahdollisti loppupäivän laatuaikaa oman kullan kanssa. Ja vielä nyt illasta eräs ystävä poikkesi kylään ennen töihin menoaan. :) Takana siis mukava päivä, jollei kipuja lasketa... tuntuu vaan, että ne enimmäkseen lasketaan. :S
Selkä oli aamusta yllättävän hyvässä hapessa ja niinpä päätin sitten jättää tuen riskillä kotiin. Hyvä, tyttö... juurikin näin. Arvatkaapas vetikö selkä perseet päivän mittaan? Kyllä vaan... Mikä virhearvio? Missä? Koska mä opin?
Jotenkin sitä hyvinä päivinä tuudittautuu siihen parempaan oloon ja alkaa vanhasta muistista leikkiä 'tervettä'. Kuinka helvetin vaikeaa se on vaan nauttia siitä olosta, pitää silti tukea ja ottaa varman päälle, mahdollistaen eheämmän olon ehkäpä jatkossakin?? Voin kertoa. Tai kyllä te varmasti tiedätte muutenkin. VAIIIIIIKEAA.
Mulla pitäis vissiin olla joku huoltaja (anyone?!?) aina mukana varmistamassa, että en sitten ala kans superpalloileen. Sais kyllä teipata jesarilla mut vaan tähän tuoliin, niin ei tulis riehuttua ympäriinsä. Hmph.
Tänään myös oikea polvi on vittuillut jotenkin tavanomaista enemmän ja siitä johtuen kävely on ollut paikoin vajavaista. En tiedä millä sen pulttaisin tohon kunnolla, kun noi sen omat kiinnikkeet on niin paskat. Paskan möivät. Niin pidänkin tunkkini, prkl!!
Asiasta mersun takapenkille...ootteko te päivittäin pitkiä pätkiä sängyssä makoilevat ystäväiseni harkinneet Nintendo DS:n ostamista? Pikkunen käsikonsoli on maailman niska- ja selkävammaisten pelastus... Ainakin silloin jos on puolikskaan yhtä nörtti ku minä. :D Nojoo, mutta saahan siihen kaiken maailma Brain age -pelejä ja muita. Voi reenata ees aivoja, jos ei kroppa kestä. ;) Ja sitäpaitsi Nicole Kidman pelaa sitä brain agee siinä yhessä mainoksessa, eli luulis kiinnostavan... eh, whaaaat? Joo joo, meen nukkuun kans. Kohta.
TV, peruuntuuko allaskeikka nyt kokonaan tolla C7:n kilahtamisella? :/ Vai tsekataanko vielä huomenna nikamien happi ja tarkempi sijainti kartalla?
Tänään tein ainoastaan kolme tuntia töitä, mikä mahdollisti loppupäivän laatuaikaa oman kullan kanssa. Ja vielä nyt illasta eräs ystävä poikkesi kylään ennen töihin menoaan. :) Takana siis mukava päivä, jollei kipuja lasketa... tuntuu vaan, että ne enimmäkseen lasketaan. :S
Selkä oli aamusta yllättävän hyvässä hapessa ja niinpä päätin sitten jättää tuen riskillä kotiin. Hyvä, tyttö... juurikin näin. Arvatkaapas vetikö selkä perseet päivän mittaan? Kyllä vaan... Mikä virhearvio? Missä? Koska mä opin?
Jotenkin sitä hyvinä päivinä tuudittautuu siihen parempaan oloon ja alkaa vanhasta muistista leikkiä 'tervettä'. Kuinka helvetin vaikeaa se on vaan nauttia siitä olosta, pitää silti tukea ja ottaa varman päälle, mahdollistaen eheämmän olon ehkäpä jatkossakin?? Voin kertoa. Tai kyllä te varmasti tiedätte muutenkin. VAIIIIIIKEAA.
Mulla pitäis vissiin olla joku huoltaja (anyone?!?) aina mukana varmistamassa, että en sitten ala kans superpalloileen. Sais kyllä teipata jesarilla mut vaan tähän tuoliin, niin ei tulis riehuttua ympäriinsä. Hmph.
Tänään myös oikea polvi on vittuillut jotenkin tavanomaista enemmän ja siitä johtuen kävely on ollut paikoin vajavaista. En tiedä millä sen pulttaisin tohon kunnolla, kun noi sen omat kiinnikkeet on niin paskat. Paskan möivät. Niin pidänkin tunkkini, prkl!!
Asiasta mersun takapenkille...ootteko te päivittäin pitkiä pätkiä sängyssä makoilevat ystäväiseni harkinneet Nintendo DS:n ostamista? Pikkunen käsikonsoli on maailman niska- ja selkävammaisten pelastus... Ainakin silloin jos on puolikskaan yhtä nörtti ku minä. :D Nojoo, mutta saahan siihen kaiken maailma Brain age -pelejä ja muita. Voi reenata ees aivoja, jos ei kroppa kestä. ;) Ja sitäpaitsi Nicole Kidman pelaa sitä brain agee siinä yhessä mainoksessa, eli luulis kiinnostavan... eh, whaaaat? Joo joo, meen nukkuun kans. Kohta.
TV, peruuntuuko allaskeikka nyt kokonaan tolla C7:n kilahtamisella? :/ Vai tsekataanko vielä huomenna nikamien happi ja tarkempi sijainti kartalla?
torstai 26. helmikuuta 2009
Minä olen hukassa (Tahdonvoimaa)
Isossa pahassa susihukassa. Oikeasti. En pysy kehoni perässä. Mitä nyt tehdään, kun selkä putoaa matkalle!? Koin tuon tunteen viimeksi Valintatalossa syys-lokakuussa 08, kun vielä aktiivisesti koitin käydä ulkona. Se tuli tosta C7:sta. Entä miksi kasvot puutuu tasaisen varmasti oikealta, vaikka C0 on oikeassa asennossa? Tuokin oli jo poissa pitkään. Korvat ei soi - outoa.
Muutenkin on hermostosta samanlainen olo kuin syyskuussa ennen kuin nämä ihmeelliset kokovartalojumitukset ja muut alkoi. Oonko mä nyt paranemassa siitä viimeisimmästä yläniskatöyssystä vai onko mun kunto laskemassa? 'Anna mulle ne vastaukset', laulais Irina. Ja mä toivon samaa... Hitto, mä pelkään jo valmiiksi huomista. Uskaltaakohan sitä edes herätä enää?
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Uusi aluevaltaus :(LoisLane)
Tänään tajusin uuden asian selkäkivuistani. Kipualue on laajentunut radikaalisti viimeisen viikon aikana. Itse välilevyt taitavat olla kylläkin hieman rauhoittuneet (propsit siitä), mutta uusi tulokas on kahdesta alimmasta nikamasta selkeästi hieman oikealle ja ylös. Kipu ei ole ollut suuren suurta, joten en ole kauheasti tähän työkiireiden keskellä reagoinut. Tänään aamulla kuitenkin unen päätteeksi havahduin. Kipu. Ei saatana. Se kipuhan on paikallistunut kahden alimman nikaman lisäksi nyt mun oikeaan SI-niveleen. :S
Pystyn kuitenkin kävelemään ihan hyvin, mutta aika monessa tilanteessa tuo kipuilee. En jumalauta ala, jos se on tulehtunut. Alkaa taas se sama reumapaskalotto alusta. Tätäkö se tulee olemaan? Joka kerta kun tulehtuu joku nivel, niin jos niistä erehdyn jossain ääneen mainitsemaan, minut passitetaan suorinta tietä siihen samaan rumbaan. Ja Aktiaa tai Kelaa ei kiinnosta auttaa. EI TARTTE AUTTAA. Pitäkää tunkkinne! Minäkin pidän paskat niveleni. Onko nyt kaikilla hyvä mieli?
Mulla ei tietääkseni ikinä ole SI-nivelet tulehtuneet. Se onkin ollut oikeastaan se ainoa varma tekijä, joka mut on välttänyt reumadiagnoosilta. Sen vaan sanon, että jos tää perkele joskus tästä reumaksi menisi jalostumaan, niin Tahdonvoimaa ei oo ihan ainoa ku kiikkuis siellä suvannon kaiteella. Ja mulla on sinne sitten etuajo-oikeus. Työsuhde-etu ja kaikki. Täytyy nyt toivoa, että tää on vaan:
a) Jotain hetkellistä randomia.
b) Mun anatomian tuntemus on perseestä ja syytän väärää kohtaa.
c) Oon vaan kilahtanut ja kuvittelen kaikki kivut. (Niin kuin me kaikki vakuutusyhtiöiden ja Kelan mielestä ;)
Mikä vaan noista käy. Mutta jos se on oikeesti toi SI-nivel ku vammaa, niin en ala...
Pystyn kuitenkin kävelemään ihan hyvin, mutta aika monessa tilanteessa tuo kipuilee. En jumalauta ala, jos se on tulehtunut. Alkaa taas se sama reumapaskalotto alusta. Tätäkö se tulee olemaan? Joka kerta kun tulehtuu joku nivel, niin jos niistä erehdyn jossain ääneen mainitsemaan, minut passitetaan suorinta tietä siihen samaan rumbaan. Ja Aktiaa tai Kelaa ei kiinnosta auttaa. EI TARTTE AUTTAA. Pitäkää tunkkinne! Minäkin pidän paskat niveleni. Onko nyt kaikilla hyvä mieli?
Mulla ei tietääkseni ikinä ole SI-nivelet tulehtuneet. Se onkin ollut oikeastaan se ainoa varma tekijä, joka mut on välttänyt reumadiagnoosilta. Sen vaan sanon, että jos tää perkele joskus tästä reumaksi menisi jalostumaan, niin Tahdonvoimaa ei oo ihan ainoa ku kiikkuis siellä suvannon kaiteella. Ja mulla on sinne sitten etuajo-oikeus. Työsuhde-etu ja kaikki. Täytyy nyt toivoa, että tää on vaan:
a) Jotain hetkellistä randomia.
b) Mun anatomian tuntemus on perseestä ja syytän väärää kohtaa.
c) Oon vaan kilahtanut ja kuvittelen kaikki kivut. (Niin kuin me kaikki vakuutusyhtiöiden ja Kelan mielestä ;)
Mikä vaan noista käy. Mutta jos se on oikeesti toi SI-nivel ku vammaa, niin en ala...
tiistai 24. helmikuuta 2009
Tyyntä myrskyn edellä? (LoisLane)
Sitähän se eilinen vointi taisi enimmäkseen olla. :/ Tänään on alaselkä melko kipeä ja varsinkin nivelet ihme jökissä. Oon jo tässä vaiheessa vetänyt Miranaxia periaatteessa vuorokauden maksimiannoksen ja edelleen puskee kipu läpi. Tosin tää on nyt vielä ihan siedettävää, kun lääke selkeesti vaikuttaa. Kattellaan illemmasti kuinka plikan käy. Mutta pää ei oo kyllä edelleenkään kipee, se on plussaa. Nää muut onkin tutumpaa kauraa, niin ei friikauta samalla tavoin.
Koko ajan muuten huomaan hakeutuvani johonkin sikiöasennon tyyliseen tässä tuolilla. Sitten havahdun tilanteeseen ja suoristan rangan. Fyssarien mielestä se on joku alitajuinen keino suojella omaa kroppaa. Tai siis selkää tässä tapauksessa...
Huh. Saas tosiaan nähä mikä tilanne on illalla, kun Miranaxin vaikutukset lakkaa ja tässä pitäis kuitenkin monen monta tuntia pystyä tekeen töitä ja kotiaskareita. Puuh. Varmaan olis fiksua jättää suosiolla ainakin ton kajarin peukalointi huomiselle.
Koko ajan muuten huomaan hakeutuvani johonkin sikiöasennon tyyliseen tässä tuolilla. Sitten havahdun tilanteeseen ja suoristan rangan. Fyssarien mielestä se on joku alitajuinen keino suojella omaa kroppaa. Tai siis selkää tässä tapauksessa...
Huh. Saas tosiaan nähä mikä tilanne on illalla, kun Miranaxin vaikutukset lakkaa ja tässä pitäis kuitenkin monen monta tuntia pystyä tekeen töitä ja kotiaskareita. Puuh. Varmaan olis fiksua jättää suosiolla ainakin ton kajarin peukalointi huomiselle.
maanantai 23. helmikuuta 2009
Hyvä päivä ja vahva do-it-yourself-fiilis (LoisLane)
Tänään on ollut fyysisesti parempi olo kuin taas hetkeen. Aamuisin ja iltaisin paskan määrä on koko lailla vakio, mutta päivä on tässä yhtälössä se radikaalisti muuttuva tekijä. Tänään oli päivällä siis suhteellisen hyvä olla. Selkä on nyt lähinnä väsynyt illan mittaan, mutta pahoja särkyjä tai kipuja ei ole ollut! :) Niveliäkin särki vain aamupäivästä! Ja se taannoinen päänsärky/jomotus/pakotus on tän päivän osalta pysynyt poissa. Onko tää tottakaan?
Niinpä päivä on kulunut töiden, kotiaskareiden ja hifistelyn merkeissä. Kuuntelen paljon musiikkia ja olenkin vuosien varrella panostanut hyviin laitteisiin – Infinityn kajareihin ja Teacin vahvariin. Kuitenkin tässä alkuvuoden aikana vasen kajari on tietyin väliajoin särissyt, joten päätin tehdä asialle jotain. Ajattelin, että näin ensiksi voisin uusia piuhat ja jos se ei auttaisi, pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin. Ja eihän se piuhojen vaihtaminen täysin ongelmaa poistanutkaan. Ajattelinkin, että voisin ottaa huomenna meisselin kauniiseen kätöseeni ja purkaa koko paskan. Hykertelen täällä jo tyytyväisenä, kun saan hyvän syyn säätää tekniikan parissa! Joo, oon vähän outo tyttö.
Ei sitä aina tarvii miehiltä pyytää apua, kun kerran itekin osaa! :D Aina on omat skootterit ja autot huollettu. Harvemmin joutuu pyytään apua... paitsi tätä nykyä kantoapua. Pöh. Silloinkin pyörin ympärillä hermostuneena ja mutisen "kyllä mää sen itekin jaksaisin nostaa!!!" ja sitten kiroon selkäni muutamaan otteeseen ja jos hyvin käy, siirryn lopulta pois tieltä. Avuton nainen... tai kuten fyssari asian ilmaisi: "ovela", kun laittaa miehet tekeen asioita puolestaan. Se on kyllä hauska, miten tommonenkin asia on mahdollista nähdä taas niin monella eri tapaa. Mä oon edelleen sen avuttomuuden kannalla.
Tosin ehkä pitäis alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että aina ei oo pakko pystyä, jaksaa tai osata tehdä kaikkea itse, jos on mahdollista pyytää apuakin. Kyllähän sitä itsekin mielellään auttaa muita, niin miksi se tilanne olisi niin erilainen toisen ihmisen silmin? Joopa joo, ota tästä pääkopasta nyt sit selvää...
Niinpä päivä on kulunut töiden, kotiaskareiden ja hifistelyn merkeissä. Kuuntelen paljon musiikkia ja olenkin vuosien varrella panostanut hyviin laitteisiin – Infinityn kajareihin ja Teacin vahvariin. Kuitenkin tässä alkuvuoden aikana vasen kajari on tietyin väliajoin särissyt, joten päätin tehdä asialle jotain. Ajattelin, että näin ensiksi voisin uusia piuhat ja jos se ei auttaisi, pitäisi ryhtyä toimenpiteisiin. Ja eihän se piuhojen vaihtaminen täysin ongelmaa poistanutkaan. Ajattelinkin, että voisin ottaa huomenna meisselin kauniiseen kätöseeni ja purkaa koko paskan. Hykertelen täällä jo tyytyväisenä, kun saan hyvän syyn säätää tekniikan parissa! Joo, oon vähän outo tyttö.
Ei sitä aina tarvii miehiltä pyytää apua, kun kerran itekin osaa! :D Aina on omat skootterit ja autot huollettu. Harvemmin joutuu pyytään apua... paitsi tätä nykyä kantoapua. Pöh. Silloinkin pyörin ympärillä hermostuneena ja mutisen "kyllä mää sen itekin jaksaisin nostaa!!!" ja sitten kiroon selkäni muutamaan otteeseen ja jos hyvin käy, siirryn lopulta pois tieltä. Avuton nainen... tai kuten fyssari asian ilmaisi: "ovela", kun laittaa miehet tekeen asioita puolestaan. Se on kyllä hauska, miten tommonenkin asia on mahdollista nähdä taas niin monella eri tapaa. Mä oon edelleen sen avuttomuuden kannalla.
Tosin ehkä pitäis alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, että aina ei oo pakko pystyä, jaksaa tai osata tehdä kaikkea itse, jos on mahdollista pyytää apuakin. Kyllähän sitä itsekin mielellään auttaa muita, niin miksi se tilanne olisi niin erilainen toisen ihmisen silmin? Joopa joo, ota tästä pääkopasta nyt sit selvää...
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Päiväsadun aika! (LoisLane)
Lyhyt referaatti vuoteen 2003 asti, ja pitempää vuodatusta siitä eteenpäin.
Lähtötilanne: perheessä sekä välittömästä lähisuvusta löytyy sarkoidoosi, SLE, menier, reuma, Levyn kappaletauti, nivelrikko... ja tietysti herkkää hermostoa ja retkuja.
Olen elänyt pienestä pitäen yliliikkuvien, särkevien ja helposti rasittuvien nivelten kanssa. Ei kuitenkaan mitään fataalia, mitä ei tuen hetkellisellä käytöllä olisi saatu kuriin. Alle kouluikäisenä olin lättäjalkojeni vuoksi jossain tilaisuudessa ryhtimallina, tai siis lähinnä varoittavana esimerkkinä. Tehtävänä oli seistä ensin minulle ominaisesti ja sitten korjata ryhti. Olenkin hallinnut tuon ryhdinkorjaustekniikan aina tähän päivään asti. Kaikki kivut ja säryt pistettiin yleensä kasvukipujen piikkiin.
2003
Lokakuussa 2003 kaaduin skootterilla. Vauhtia oli enää hieman alle 20km/h, sillä olin jo ehtinyt hidastaa pihaan pysähtyäkseni. Maassa oli kuitenkin mutaa/liejua jarrutuskohdalla, jolloin jarrut menivät lukkoon. Kaaduin oikealle kyljelleni. Ensin maahan tärähti olkapää, sitten pää ja perässä päälleni 95kg:n skootteri.
Olkapää alkoi oireilla välittömästi, selkä hieman myöhemmin. Ajovarusteiden ansiosta verta ei tullut, eikä voinut siis tunnetusti sattuakaan. ;) Olin lähdössä seuraavana päivänä lomalle Espanjaan. Nuorena ja tyhmänä (nythän olenkin niin pirun vanha ja viisas) en suurempaa huutoa olkapään, tai muun kropan kipuilusta tuolloin pitänyt. Kättä en saanut nostettua hartiatasoa ylemmäksi, eikä se kestänyt edes puhelimessa puhumista. Myöhemmin selvisikin, että tärkein tukiristiside oli rysäyksessä revennyt ja se olisi pitänyt leikata heti, mutta tuolloin oli jo liian myöhäistä. Näillä mennään.
2004-2005
Tästä ajanjaksosta ei ole kovinkaan paljoa muistikuvia (päihteillä ei osuutta asiaan ;). Pyhitin lähes kaiken vapaa-aikani kamppailulajien treenaamiseen sekä muuhun kuntoiluun. Olkapää ja nivelet kipuilivat kausittain. Myös selkä alkoi ilmoitella itsestään erilaisten kiputilojen, jäykkyyden sekä väsymyksen merkeissä.
2006
Vuoden 2006 puolivälissä jo valmiiksi yliojentuva kyynärpääni vääntyi budo-treeneissä toisen harjoittelijan toimesta 20-30° yli. Kuvottava ääni ja välitön kipu. Kyynärpäävammat harvemmin kuulemma paranevat. Se on tullut jo nyt huomattua. Öisin on toisinaan pidettävä tukea kyynärpäässä, etten nuku sen päällä ja taivuta liikaa yli.
Vuoden loppupuolella hakeuduin jatkuvista nivelkivuista (lähinnä käsien pikkunivelet & raajojen saranakohdat: olkapäät, kyynärpäät polvet, nilkat) silloisessa kotikunnassani terveyskeskuksen lääkärille. Olin toki pienestä pitäen tottunut kestämään päivittäistä nivelkipua, mutta tällä kertaa kipukynnyksestä mentiin heittämällä yli. Pelkkä sorminivelten koskettaminen aiheutti järjettömät kiputilat, saati sitten, että olisi yrittänyt tehdä käsin yhtään mitään. Tästä seurasi useamman kuukauden tutkimusrumba, joka piti sisällään verikokeita, sokerirasitustestin, röntgenkuvaukset jne. Ja tietysti paljon lääkäriltä toiselle hyppäämistä, mutta ennen kaikkea ah-niin-tuttua arpomista lääkärien taholta, että mitähän tälle tapaukselle pitäisi tehdä?
Arpomisen tulos: Lähete TAYS:iin reumapoliklinikalle, sitä kautta käännettynä Valkeakosken sairaalaan. Röntgenkuvat otettiin ainoastaan käsistä, jotta sormien pikkunivelten tilanne saataisiin kartoitettua. Mitään suuria poikkeamia ei löytynyt suoranaisesti kuvista, mutta verikokeista paljastui HLA-B27 -positiivisuus, joka viittaa yleisimmin selkärankareumaan. Reumatekijä sen sijaan oli negatiivinen, ja koska en saanut itseäni kaikista paikoista täysin solmuun yliliikkuvuustesteissä, jätettiin diagnoosi tekemättä ja tapaus siirrettiin ö-mappiin.
Reumalääkäri vielä mainitsi lopuksi, että vaikka reumaa ei nyt todetakaan, on hyvin todennäköistä, että se aktivoituisi ennemmin tai myöhemmin jonkun tulehdustilan, esimerkiksi tavallisen flunssan yhteydessä. Sitä jäätiin kauhulla venailemaan, ilman sen kummempia kontrollisuunnitelmia.
2007
Alkuvuodesta 2007 minun oli pakko lopettaa kokonaan kamppailulajien harrastaminen jatkuvien nivel- ja selkäkipujen vuoksi. Tämä oli sekä fyysisesti että psyykkisesti minulle sanoin kuvaamattoman kova kolaus.
Vuosien 2007-2008 vaihteessa olin kuukauden sisällä mukana kolmessa muutossa kantoapuna, joiden vaikutuksia tämänhetkiseen tilaan ei kannata edes ajatella. Mitään välitöntä muutosta ei tuolloin selässä tai nivelissä ilmennyt.
2008
Alkukeväästä 2008 eräs miespuolinen ystäväni otti minua halatessa kiinni alaselästä, nosti ilmaan ja 'ruksautti' selkää (avatakseen lukkoja), jolloin pari alinta nikamaa pitivät ikävän äänen ja viiltävä kipu oli välitön. Kiputila kesti muutaman päivän, mutta fiksuna ja kiireisenä opiskelijana/työntekijänä ignorasin kivun ja se tuntuikin alkavan laantua päivä päivältä. Myöhemmin keväällä kipu kuitenkin palasi takaisin (en tosin yhdistänyt tuohon halaukseen), entistä kovempana.
Hakeuduin kesäkuussa 2008 omalääkärille, joka parin tutkimuskerran jälkeen oli satavarma selkärankareumasta, laittoi lähetteellä kiireisenä HaSa:n reumapolille Tätäkin aikaa sain odotella kaksi kuukautta (mietin vaan mitä tapahtuu ei-kiireisille). Siellä sama diagnoosiepäily jatkui, lähete: fysioterapiaa, rinta- & lannerangan röntgenet sekä SI-nivelten MRI.
HaSa:n oma fysioterapia oli maailman turhin. Fyssari totesi minun olevan tarpeeksi tietoinen asioista (oma äitini on fyssari ja lisäksi teen töitä alan ihmisille), eikä täten edes vaivautunut neuvomaan liikkeissä. Tällaisestako pitää potilaan yleensä maksaakin jotain? Onneksi kyseessä oli maksusitoumus sillä kertaa.
Noh, reumatologi päätyi syys-lokakuun kieppeillä siihen, että eipä se reuma edelleenkään ole aktivoitunut, mutta tämäkin painotti lähes yhtä positiiviseen sävyyn, että kyllä se siellä edelleen kytee. Nice. Otettujen kuvien löydökset kieroakin kierompaa selkää lukuun ottamatta normaalit. Kivut jatkuivat, syytä ei siis tälläkään kertaa löytynyt. Minulle määrättiin kasa lääkkeitä ja kehotettiin totuttelemaan kipuun ja sen kanssa elämiseen. Joopa... sain jopa itse määrätä mitä lääkettä haluan. :D Ihanaa kun lääkärit osaavat hommansa... Taas kerran mentiin perinteisellä "Sä oot ihan terve, lepoa ja buranaa" -kaavalla. Tosin tällä kertaa kyseessä oli Celebra.
Taas kertaalleen ö-mappiin päädyttyäni, olin vihdoin saanut tarpeekseni yleisen puolen toilailuista ja hakeuduin Tampereen ja varmasti koko Suomen parhaalle fysiatrille. Kyseessä siis sama fysiatri, joka on auttanut Tahdonvoimaa ja monia muita.
Fysiatri X oli suorastaan hiilenä kuultuaan edellisten "ammattilaisten" suoriutumisesta. SI-nivelet toki olivat kuvista päätellen ok, kuten aiempikin lääkäri totesi, mutta skolioosin lisäksi röntgenissä näkyi nikamien neliöitymistä, mikä taas kerran kääntää kurssin kohti selkärankareumaa. Tosin onneksi reuman pitäisi näkyä myös SI-nivelissä. Nou hätä? Ja muille lääkäreille ei tietysti tullut mieleen, että selkäkivuille on mahdollista olla muitakin syitä kuin se reuma.
Skolioosini johtuu fyssarin ja fysiatrin mukaan pääosin EDELLEEN jatkuvasta pituuskasvusta (!!?!). Pituuskasvu, joskin hidas sellainen, on seurannut minua siis järjettömän monta vuotta tavallista pitempään... Tästä johtuen hypermobiili rankani ei ole kyennyt reagoimaan kasvuun asettuen normaalisti, vaan on kehittänyt skolioosin, kiertyen itsensä ympärille. Toki tähän ovat vaikuttaneet myös vuosia jatkuneet huonot istuma-asennot, kamppailulajien selkärankapainotteiset horjutukset yms. Fysiatri X sanoi, että rankani on kuin spagettia – liikkuu joka suuntaan, eikä tukea ole nimeksikään. Myös lihasten välillä on huomattava epätasapaino, sillä ylä- ja alakroppa ovat eri paria.
Edellä mainitut asiat selittävät kuulemma selän ajoittaisen säryn, väsymisen, huonon ryhdin, lättäjalat ja muuta pientä kivaa, mutta fysiatri X ei edelleenkään ollut tyytyväinen tähän diagnoosiin kaikkien kipujen selittäjänä. Hänen pitkäjänteistä tutkimistaan on kiittäminen tilanteen selviämisestä. Ilmeisesti muuttorumban rasittama ranka ei kestänytkään tuota viime keväistä halausta, vaan kahden alimman nikaman välilevyt repesivät tämän tilanteen seurauksena.
Tapahtuman ja itse diagnoosin välillä ehti kulua puolisen vuotta, joiden aikana aktiivisena ihmisenä tein paljon asioita, jotka tällä hetkellä ovat ehdottomasti kiellettyjä, joko hetkellisesti, tai koko loppuiäksi. Tähänastisen elämäni aikana olen muutenkin tehnyt asioita, jotka ovat vain hajottaneet selkärankaa nikama nikamalta. Ja oli kuulemma onni, että lopetin kamppailulajit pääosin jo pari vuotta sitten. Tosin nyrkkeilyä jatkoin satunnaisesti oikeastaan aivan tuohon diagnoosiin asti, mutta eihän sitä lasketa kamppailulajiksi, eihän?! ;)
Fysiatri X siirsi minut tutkimusten jälkeen seinän taakse suoranaiselle hengenpelastaja-fyssarille. Marraskuulla alkoikin sitten CST-terapia erinäisten harjoitteiden tahkoaminen. Sain ihanaiselta fyssarilta myös lähetteen alaraajaongelmiin erikoistuneelle, toiselle fyssarille. Jouduin teettämään siis tukipohjalliset (näihin liittyvistä korvauksista ja muista on olemassa taas oma tarinansa), jotta saisin jalkateräni parempaan ryhtiin ja sitä kautta ryhtiä myös koko selälle.
Tässä siis pähkinänkuoressa eniten tähän aihepiiriin kuuluvat tapahtumat. Kysykää, jos jäi joku epäselväksi tai muuten vaan ihmetyttämään. Voin laittaa tuohon alle summauksen päivittäisistä tai ainakin viikoittaisista oireista. Loppupeleissä koen, että eniten jokapäiväistä elämääni rajoittaneet asiat liittyvät kuitenkin sapen toiminnalliseen häiriöön, nopeasti putoavaan verensokeriin sekä rutikuiviin limakalvoihin -> ts. hengenvaarallisiin nenäverenvuotoihin. Kipu on 'vain' kipua ja sen sentään saa tarvittaessa kuriin lääkkeillä. Siinä mielessä selkä on vielä "kiitollinen" hajotettava, sillä se antaa sentään vielä jotakin anteeksi ja on pitemmällä aikavälillä korjattavissa.
Kropan yleisimmät vammailut:
Nivelissä särky, jäykkyys tai vaihtoehtoisesti löysyys sekä äänet. Selässä väsyminen, koko selän särky, alaselän kipu ja hullut äänet. Muina oireina raajojen puutuminen, niska- & hartiavaivat, tinnitus, alhainen verenpaine sekä heikko ääreisverenkierto.
2009
Tällä hetkellä selän kuntoutuminen on suhteellisen hyvällä mallilla ja fyssari sanoikin, että ranka saadaan pitkällä aikavälillä suoristettua mahdollisesti kokonaan, tai ainakin lähes. Repeämät tulevat todennäköisesti vaivaamaan läpi elämän ja täten suuria painolasteja ei selälle sovi ladata enää ikinä. Eli ei vissiin kannata kysellä paljoa kantoavuksi muutoissa. :(
Tällä hetkellä minun on siis lupa kävellä ja vesijuosta. Muut liikuntalajit ovat kiellossa. Ehkä keväämmällä pääsen taas salille tekemään rauhallisia sarjoja, jos kuntoutus sujuu suunnitelmien mukaan. Käytän selkätukiliiviä paljon ja sen kanssa pystyykin elämään ihan kivasti. Välillä on huonompia päiviä, jolloin joutuu enimmäkseen vain makailemaan, mutta kun olen lueskellut teidän muiden tekstejä, niin tuntuu jotenkin, ettei minulla olisi tässä blogissa edes varaa valittaa, kun kuitenkin pystyn käymään koulussa ja tekemään (kotona) töitä.
Syyttävä sormi kääntyköön kohti Tahdonvoimaa, joka minut tänne nakitti. ;)
Lähtötilanne: perheessä sekä välittömästä lähisuvusta löytyy sarkoidoosi, SLE, menier, reuma, Levyn kappaletauti, nivelrikko... ja tietysti herkkää hermostoa ja retkuja.
Olen elänyt pienestä pitäen yliliikkuvien, särkevien ja helposti rasittuvien nivelten kanssa. Ei kuitenkaan mitään fataalia, mitä ei tuen hetkellisellä käytöllä olisi saatu kuriin. Alle kouluikäisenä olin lättäjalkojeni vuoksi jossain tilaisuudessa ryhtimallina, tai siis lähinnä varoittavana esimerkkinä. Tehtävänä oli seistä ensin minulle ominaisesti ja sitten korjata ryhti. Olenkin hallinnut tuon ryhdinkorjaustekniikan aina tähän päivään asti. Kaikki kivut ja säryt pistettiin yleensä kasvukipujen piikkiin.
2003
Lokakuussa 2003 kaaduin skootterilla. Vauhtia oli enää hieman alle 20km/h, sillä olin jo ehtinyt hidastaa pihaan pysähtyäkseni. Maassa oli kuitenkin mutaa/liejua jarrutuskohdalla, jolloin jarrut menivät lukkoon. Kaaduin oikealle kyljelleni. Ensin maahan tärähti olkapää, sitten pää ja perässä päälleni 95kg:n skootteri.
Olkapää alkoi oireilla välittömästi, selkä hieman myöhemmin. Ajovarusteiden ansiosta verta ei tullut, eikä voinut siis tunnetusti sattuakaan. ;) Olin lähdössä seuraavana päivänä lomalle Espanjaan. Nuorena ja tyhmänä (nythän olenkin niin pirun vanha ja viisas) en suurempaa huutoa olkapään, tai muun kropan kipuilusta tuolloin pitänyt. Kättä en saanut nostettua hartiatasoa ylemmäksi, eikä se kestänyt edes puhelimessa puhumista. Myöhemmin selvisikin, että tärkein tukiristiside oli rysäyksessä revennyt ja se olisi pitänyt leikata heti, mutta tuolloin oli jo liian myöhäistä. Näillä mennään.
2004-2005
Tästä ajanjaksosta ei ole kovinkaan paljoa muistikuvia (päihteillä ei osuutta asiaan ;). Pyhitin lähes kaiken vapaa-aikani kamppailulajien treenaamiseen sekä muuhun kuntoiluun. Olkapää ja nivelet kipuilivat kausittain. Myös selkä alkoi ilmoitella itsestään erilaisten kiputilojen, jäykkyyden sekä väsymyksen merkeissä.
2006
Vuoden 2006 puolivälissä jo valmiiksi yliojentuva kyynärpääni vääntyi budo-treeneissä toisen harjoittelijan toimesta 20-30° yli. Kuvottava ääni ja välitön kipu. Kyynärpäävammat harvemmin kuulemma paranevat. Se on tullut jo nyt huomattua. Öisin on toisinaan pidettävä tukea kyynärpäässä, etten nuku sen päällä ja taivuta liikaa yli.
Vuoden loppupuolella hakeuduin jatkuvista nivelkivuista (lähinnä käsien pikkunivelet & raajojen saranakohdat: olkapäät, kyynärpäät polvet, nilkat) silloisessa kotikunnassani terveyskeskuksen lääkärille. Olin toki pienestä pitäen tottunut kestämään päivittäistä nivelkipua, mutta tällä kertaa kipukynnyksestä mentiin heittämällä yli. Pelkkä sorminivelten koskettaminen aiheutti järjettömät kiputilat, saati sitten, että olisi yrittänyt tehdä käsin yhtään mitään. Tästä seurasi useamman kuukauden tutkimusrumba, joka piti sisällään verikokeita, sokerirasitustestin, röntgenkuvaukset jne. Ja tietysti paljon lääkäriltä toiselle hyppäämistä, mutta ennen kaikkea ah-niin-tuttua arpomista lääkärien taholta, että mitähän tälle tapaukselle pitäisi tehdä?
Arpomisen tulos: Lähete TAYS:iin reumapoliklinikalle, sitä kautta käännettynä Valkeakosken sairaalaan. Röntgenkuvat otettiin ainoastaan käsistä, jotta sormien pikkunivelten tilanne saataisiin kartoitettua. Mitään suuria poikkeamia ei löytynyt suoranaisesti kuvista, mutta verikokeista paljastui HLA-B27 -positiivisuus, joka viittaa yleisimmin selkärankareumaan. Reumatekijä sen sijaan oli negatiivinen, ja koska en saanut itseäni kaikista paikoista täysin solmuun yliliikkuvuustesteissä, jätettiin diagnoosi tekemättä ja tapaus siirrettiin ö-mappiin.
Reumalääkäri vielä mainitsi lopuksi, että vaikka reumaa ei nyt todetakaan, on hyvin todennäköistä, että se aktivoituisi ennemmin tai myöhemmin jonkun tulehdustilan, esimerkiksi tavallisen flunssan yhteydessä. Sitä jäätiin kauhulla venailemaan, ilman sen kummempia kontrollisuunnitelmia.
2007
Alkuvuodesta 2007 minun oli pakko lopettaa kokonaan kamppailulajien harrastaminen jatkuvien nivel- ja selkäkipujen vuoksi. Tämä oli sekä fyysisesti että psyykkisesti minulle sanoin kuvaamattoman kova kolaus.
Vuosien 2007-2008 vaihteessa olin kuukauden sisällä mukana kolmessa muutossa kantoapuna, joiden vaikutuksia tämänhetkiseen tilaan ei kannata edes ajatella. Mitään välitöntä muutosta ei tuolloin selässä tai nivelissä ilmennyt.
2008
Alkukeväästä 2008 eräs miespuolinen ystäväni otti minua halatessa kiinni alaselästä, nosti ilmaan ja 'ruksautti' selkää (avatakseen lukkoja), jolloin pari alinta nikamaa pitivät ikävän äänen ja viiltävä kipu oli välitön. Kiputila kesti muutaman päivän, mutta fiksuna ja kiireisenä opiskelijana/työntekijänä ignorasin kivun ja se tuntuikin alkavan laantua päivä päivältä. Myöhemmin keväällä kipu kuitenkin palasi takaisin (en tosin yhdistänyt tuohon halaukseen), entistä kovempana.
Hakeuduin kesäkuussa 2008 omalääkärille, joka parin tutkimuskerran jälkeen oli satavarma selkärankareumasta, laittoi lähetteellä kiireisenä HaSa:n reumapolille Tätäkin aikaa sain odotella kaksi kuukautta (mietin vaan mitä tapahtuu ei-kiireisille). Siellä sama diagnoosiepäily jatkui, lähete: fysioterapiaa, rinta- & lannerangan röntgenet sekä SI-nivelten MRI.
HaSa:n oma fysioterapia oli maailman turhin. Fyssari totesi minun olevan tarpeeksi tietoinen asioista (oma äitini on fyssari ja lisäksi teen töitä alan ihmisille), eikä täten edes vaivautunut neuvomaan liikkeissä. Tällaisestako pitää potilaan yleensä maksaakin jotain? Onneksi kyseessä oli maksusitoumus sillä kertaa.
Noh, reumatologi päätyi syys-lokakuun kieppeillä siihen, että eipä se reuma edelleenkään ole aktivoitunut, mutta tämäkin painotti lähes yhtä positiiviseen sävyyn, että kyllä se siellä edelleen kytee. Nice. Otettujen kuvien löydökset kieroakin kierompaa selkää lukuun ottamatta normaalit. Kivut jatkuivat, syytä ei siis tälläkään kertaa löytynyt. Minulle määrättiin kasa lääkkeitä ja kehotettiin totuttelemaan kipuun ja sen kanssa elämiseen. Joopa... sain jopa itse määrätä mitä lääkettä haluan. :D Ihanaa kun lääkärit osaavat hommansa... Taas kerran mentiin perinteisellä "Sä oot ihan terve, lepoa ja buranaa" -kaavalla. Tosin tällä kertaa kyseessä oli Celebra.
Taas kertaalleen ö-mappiin päädyttyäni, olin vihdoin saanut tarpeekseni yleisen puolen toilailuista ja hakeuduin Tampereen ja varmasti koko Suomen parhaalle fysiatrille. Kyseessä siis sama fysiatri, joka on auttanut Tahdonvoimaa ja monia muita.
Fysiatri X oli suorastaan hiilenä kuultuaan edellisten "ammattilaisten" suoriutumisesta. SI-nivelet toki olivat kuvista päätellen ok, kuten aiempikin lääkäri totesi, mutta skolioosin lisäksi röntgenissä näkyi nikamien neliöitymistä, mikä taas kerran kääntää kurssin kohti selkärankareumaa. Tosin onneksi reuman pitäisi näkyä myös SI-nivelissä. Nou hätä? Ja muille lääkäreille ei tietysti tullut mieleen, että selkäkivuille on mahdollista olla muitakin syitä kuin se reuma.
Skolioosini johtuu fyssarin ja fysiatrin mukaan pääosin EDELLEEN jatkuvasta pituuskasvusta (!!?!). Pituuskasvu, joskin hidas sellainen, on seurannut minua siis järjettömän monta vuotta tavallista pitempään... Tästä johtuen hypermobiili rankani ei ole kyennyt reagoimaan kasvuun asettuen normaalisti, vaan on kehittänyt skolioosin, kiertyen itsensä ympärille. Toki tähän ovat vaikuttaneet myös vuosia jatkuneet huonot istuma-asennot, kamppailulajien selkärankapainotteiset horjutukset yms. Fysiatri X sanoi, että rankani on kuin spagettia – liikkuu joka suuntaan, eikä tukea ole nimeksikään. Myös lihasten välillä on huomattava epätasapaino, sillä ylä- ja alakroppa ovat eri paria.
Edellä mainitut asiat selittävät kuulemma selän ajoittaisen säryn, väsymisen, huonon ryhdin, lättäjalat ja muuta pientä kivaa, mutta fysiatri X ei edelleenkään ollut tyytyväinen tähän diagnoosiin kaikkien kipujen selittäjänä. Hänen pitkäjänteistä tutkimistaan on kiittäminen tilanteen selviämisestä. Ilmeisesti muuttorumban rasittama ranka ei kestänytkään tuota viime keväistä halausta, vaan kahden alimman nikaman välilevyt repesivät tämän tilanteen seurauksena.
Tapahtuman ja itse diagnoosin välillä ehti kulua puolisen vuotta, joiden aikana aktiivisena ihmisenä tein paljon asioita, jotka tällä hetkellä ovat ehdottomasti kiellettyjä, joko hetkellisesti, tai koko loppuiäksi. Tähänastisen elämäni aikana olen muutenkin tehnyt asioita, jotka ovat vain hajottaneet selkärankaa nikama nikamalta. Ja oli kuulemma onni, että lopetin kamppailulajit pääosin jo pari vuotta sitten. Tosin nyrkkeilyä jatkoin satunnaisesti oikeastaan aivan tuohon diagnoosiin asti, mutta eihän sitä lasketa kamppailulajiksi, eihän?! ;)
Fysiatri X siirsi minut tutkimusten jälkeen seinän taakse suoranaiselle hengenpelastaja-fyssarille. Marraskuulla alkoikin sitten CST-terapia erinäisten harjoitteiden tahkoaminen. Sain ihanaiselta fyssarilta myös lähetteen alaraajaongelmiin erikoistuneelle, toiselle fyssarille. Jouduin teettämään siis tukipohjalliset (näihin liittyvistä korvauksista ja muista on olemassa taas oma tarinansa), jotta saisin jalkateräni parempaan ryhtiin ja sitä kautta ryhtiä myös koko selälle.
Tässä siis pähkinänkuoressa eniten tähän aihepiiriin kuuluvat tapahtumat. Kysykää, jos jäi joku epäselväksi tai muuten vaan ihmetyttämään. Voin laittaa tuohon alle summauksen päivittäisistä tai ainakin viikoittaisista oireista. Loppupeleissä koen, että eniten jokapäiväistä elämääni rajoittaneet asiat liittyvät kuitenkin sapen toiminnalliseen häiriöön, nopeasti putoavaan verensokeriin sekä rutikuiviin limakalvoihin -> ts. hengenvaarallisiin nenäverenvuotoihin. Kipu on 'vain' kipua ja sen sentään saa tarvittaessa kuriin lääkkeillä. Siinä mielessä selkä on vielä "kiitollinen" hajotettava, sillä se antaa sentään vielä jotakin anteeksi ja on pitemmällä aikavälillä korjattavissa.
Kropan yleisimmät vammailut:
Nivelissä särky, jäykkyys tai vaihtoehtoisesti löysyys sekä äänet. Selässä väsyminen, koko selän särky, alaselän kipu ja hullut äänet. Muina oireina raajojen puutuminen, niska- & hartiavaivat, tinnitus, alhainen verenpaine sekä heikko ääreisverenkierto.
2009
Tällä hetkellä selän kuntoutuminen on suhteellisen hyvällä mallilla ja fyssari sanoikin, että ranka saadaan pitkällä aikavälillä suoristettua mahdollisesti kokonaan, tai ainakin lähes. Repeämät tulevat todennäköisesti vaivaamaan läpi elämän ja täten suuria painolasteja ei selälle sovi ladata enää ikinä. Eli ei vissiin kannata kysellä paljoa kantoavuksi muutoissa. :(
Tällä hetkellä minun on siis lupa kävellä ja vesijuosta. Muut liikuntalajit ovat kiellossa. Ehkä keväämmällä pääsen taas salille tekemään rauhallisia sarjoja, jos kuntoutus sujuu suunnitelmien mukaan. Käytän selkätukiliiviä paljon ja sen kanssa pystyykin elämään ihan kivasti. Välillä on huonompia päiviä, jolloin joutuu enimmäkseen vain makailemaan, mutta kun olen lueskellut teidän muiden tekstejä, niin tuntuu jotenkin, ettei minulla olisi tässä blogissa edes varaa valittaa, kun kuitenkin pystyn käymään koulussa ja tekemään (kotona) töitä.
Syyttävä sormi kääntyköön kohti Tahdonvoimaa, joka minut tänne nakitti. ;)
tiistai 17. helmikuuta 2009
Stressipallo. (LoisLane)
Jahas. Minen nyt tajua, että mikä ihme näissä öissä ja nukkumisissa voi olla niin saatanan vaikeeta. Joku yleinen Uneton Tampereella -teema ilmeisesti menossa, kun kerran Tahdonvoimakin on valvoskellut aamuun asti. Itse nukuin viime yönä muutaman 10-15min pätkän ja aina kun heräsin johonkin stressipalloon, leposyke oli yli sadan. Hyh. Stressiä, närästystä, selkäkipua ja uutena bonarina nyt myös kallonpohjan jomotus. Vois melkein lähtee sinne Vegasin reissulle rodeoo testaileen. Se on etenkin retkupotilaille suunnattu laji. Veikkaan, että myös selkä tyksii. ;)
No joo, skippasin sitten luennot aamusta ja yritin nukkua (ja nukuinkin) muutaman tunnin sitten vielä ennen työpalista. Onneks oli edes nätti päivä, muuten jalkakäytävien liukkaus, asiakkaiden hankaluus ja oma väsymys olis kyllä hajottanu vieläkin enemmän. Kyllä olo on onneks vähän kohentunut nyt päivän mittaan. Huomenna taas uus palis, uudet kujeet.
Noh, kyllä viime yö kaikesta huolimatta sitä edeltäneen voittaa. Eilenhän siis heräsin vähän kukonlaulun jälkeen siihen, että kädet ja naama oli veressä. Nenäverenvuoto siis. Pelkään verta ihan järjettömän paljon muutenkin... kiva alku uudelle viikolle. Panique! Btw: Tuli tehtyä varmaankin uudet nopeusenkat välillä sänky – vessa!
Mutta nyt tää tyttö suunnittelee flippaavansa hetkeksi horisontaalisesti, kun kolottaa vanhan paikkoja siihen malliin, että vois olla fiksua vetää tirsat. :)
So long!
P.S. Edelleen venailen mielipiteitä kattavamman tilityksen laadusta. Kokonaisena vai pilkottuna? ;)
No joo, skippasin sitten luennot aamusta ja yritin nukkua (ja nukuinkin) muutaman tunnin sitten vielä ennen työpalista. Onneks oli edes nätti päivä, muuten jalkakäytävien liukkaus, asiakkaiden hankaluus ja oma väsymys olis kyllä hajottanu vieläkin enemmän. Kyllä olo on onneks vähän kohentunut nyt päivän mittaan. Huomenna taas uus palis, uudet kujeet.
Noh, kyllä viime yö kaikesta huolimatta sitä edeltäneen voittaa. Eilenhän siis heräsin vähän kukonlaulun jälkeen siihen, että kädet ja naama oli veressä. Nenäverenvuoto siis. Pelkään verta ihan järjettömän paljon muutenkin... kiva alku uudelle viikolle. Panique! Btw: Tuli tehtyä varmaankin uudet nopeusenkat välillä sänky – vessa!
Mutta nyt tää tyttö suunnittelee flippaavansa hetkeksi horisontaalisesti, kun kolottaa vanhan paikkoja siihen malliin, että vois olla fiksua vetää tirsat. :)
So long!
P.S. Edelleen venailen mielipiteitä kattavamman tilityksen laadusta. Kokonaisena vai pilkottuna? ;)
maanantai 16. helmikuuta 2009
Helöy! (LoisLane)
Kiitooooos ja kumarrus Tahdonvoimalle lämppäämisestä! Hypermobiili selkä löytyy kyllä, mutta kirjoittajaidentiteettini olkoon LoisLane. Tässä kohtaa kehään astuu siis selkä- ja nivelvammainen toimittaja-yrittäjä-ajanvaraushoitaja-medianomiopiskelija, (vai mikä se nyt oli?). Kuten edellisestä kombosta nokkelimmat saattavatkin päätellä, ikinä en oo tietotekniikkaan koskenut. Niinpä niin. Tässähän mä istun perse juurtuneena Kinnarpsiin lähes 24/7.
Tahdonvoimaa hieman kiirehti asioiden edelle. Olen siis lueskellut blogia reilun viikon verran ja menen vasta tammikuun puolivälissä. Vähän oli tarkoitus, että en kirjoittelisi, ennen kuin oon rämpinyt läpi jok'ikisen hermoston hepaamisen ja kuva-arvoituksen. Mutta tässä sitä ollaan. Niin ja siinäkin TV ehkä vähän liiotteli, että olisin jonkinlainen CST-tietäjä. Tiedän toki mistä on kyse ja ketkä sitä Suomessa haltsaa. Ite pystyn omien kokemusteni mukaan nimeään neljä, joiden käsiin kalvoni uskoisin. :)
Ja niin, vaikka oonkin enimmäkseen selkärikko, voin vakuuttaa, että blogauttelen myös whiplashiin liittyen. Vaikka itse (en ainakaan tietääkseni) kyseistä ihanuutta omista, olen kuitenkin seurannut menneinä vuosina vakavan whiplasharin, eli äitini kamppailua. Pari vuotta takaperin myös veljeni löysi rinnalleen oman whiplasharin, joten myös kälyni puolesta tiedän paljon retkuista.
Mietin pitkään, että sovinko blogailemaan tänne muiden joukkoon, kun nykyiseen happeeni ei liity mitään suurempia kolareita kieppeineen (uskomattomia juttuja kyllä mitä oon lueskellut :o), mutta kuten viisaammat ovat todenneet – eipä sitä kroppaa tarvitse aina liiskata katujyrällä, että se vetää jostain kilarit. Itselläni suurin osa jutuista lähinnä joko itse (tietämättäni) aiheutettuja, parin pienemmän insidentin seurauksia, tai ennen kaikkea perinnöllistä, joka on sekin vähintään kuusi plus lisänumero tässä elämän paskalotossa.
Pahoittelen jo näin alkuvaiheessa kielenkäyttöäni, mutta blogia läpi kahlatessani totesin, että eipä täällä oikeastaan kukaan sanomisissaan kainostele, joten ajattelin asettaa mukavasti oman lusikkani tähän yhteiseen kusimaljaan. *plumps* – sinne meni... tuleepas tänään jotenkin luokattomia kielikuvia. :D Tai siis en tässä nyt mitenkään lupaa, että se laatu olisi lähiaikoina (=koskaan) paranemassa.
Ohjeistakaapas nyt vielä aloittelijaa: olisiko minun tarkoitus ensin postata tänne jonkinlainen kattava vuodatus vuosien varrelta ja sitten jatkaa päivittäisistä tapahtumista, vai alkaa vaan blogailla tästä päivästä ja kertoa menneitä sitä mukaa kun mieleen tulee? Ehdotuksia, anyone? :)
Palataan astialle!
(Edit: muutin fontin ;)
Tahdonvoimaa hieman kiirehti asioiden edelle. Olen siis lueskellut blogia reilun viikon verran ja menen vasta tammikuun puolivälissä. Vähän oli tarkoitus, että en kirjoittelisi, ennen kuin oon rämpinyt läpi jok'ikisen hermoston hepaamisen ja kuva-arvoituksen. Mutta tässä sitä ollaan. Niin ja siinäkin TV ehkä vähän liiotteli, että olisin jonkinlainen CST-tietäjä. Tiedän toki mistä on kyse ja ketkä sitä Suomessa haltsaa. Ite pystyn omien kokemusteni mukaan nimeään neljä, joiden käsiin kalvoni uskoisin. :)
Ja niin, vaikka oonkin enimmäkseen selkärikko, voin vakuuttaa, että blogauttelen myös whiplashiin liittyen. Vaikka itse (en ainakaan tietääkseni) kyseistä ihanuutta omista, olen kuitenkin seurannut menneinä vuosina vakavan whiplasharin, eli äitini kamppailua. Pari vuotta takaperin myös veljeni löysi rinnalleen oman whiplasharin, joten myös kälyni puolesta tiedän paljon retkuista.
Mietin pitkään, että sovinko blogailemaan tänne muiden joukkoon, kun nykyiseen happeeni ei liity mitään suurempia kolareita kieppeineen (uskomattomia juttuja kyllä mitä oon lueskellut :o), mutta kuten viisaammat ovat todenneet – eipä sitä kroppaa tarvitse aina liiskata katujyrällä, että se vetää jostain kilarit. Itselläni suurin osa jutuista lähinnä joko itse (tietämättäni) aiheutettuja, parin pienemmän insidentin seurauksia, tai ennen kaikkea perinnöllistä, joka on sekin vähintään kuusi plus lisänumero tässä elämän paskalotossa.
Pahoittelen jo näin alkuvaiheessa kielenkäyttöäni, mutta blogia läpi kahlatessani totesin, että eipä täällä oikeastaan kukaan sanomisissaan kainostele, joten ajattelin asettaa mukavasti oman lusikkani tähän yhteiseen kusimaljaan. *plumps* – sinne meni... tuleepas tänään jotenkin luokattomia kielikuvia. :D Tai siis en tässä nyt mitenkään lupaa, että se laatu olisi lähiaikoina (=koskaan) paranemassa.
Ohjeistakaapas nyt vielä aloittelijaa: olisiko minun tarkoitus ensin postata tänne jonkinlainen kattava vuodatus vuosien varrelta ja sitten jatkaa päivittäisistä tapahtumista, vai alkaa vaan blogailla tästä päivästä ja kertoa menneitä sitä mukaa kun mieleen tulee? Ehdotuksia, anyone? :)
Palataan astialle!
(Edit: muutin fontin ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
