Ihmissuhteista jotain...

Tunnen runsaasti ihmisiä. Sosiaalinen verkostoni ylittää moninkertaisesti sen keskimääräisen suhteiden kirjon, mitä ihmisellä tyypillisesti on. Minusta tuo on pelkästään rikkaus niin kauan kuin ei yritä olla kaikkien paras ystävä tai kuvittele, että nuo kaikki ihmiset suhtautuvat minuun samalla tavalla ja olisivat yhtä läheisiä.

Olen hyvin tarkka siitä, keitä kutsun ystävikseni, lähipiirikseni ja perheenjäseniksi. Ystävyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen täytyy olla todella vahva, jotta voin aidosti sanoa ihmisen kuuluvan läheisiini. Runsas tai säännöllinen yhteydenpito ei tarkoita automaattisesti ystävyyssuhdetta. Ja toisaalta, ne ihmiset joiden kanssa tulee keskustelua vaikka kerran vuoteen, saattavat olla sydänystäviäni. Sellaiset ihmiset, jotka olen nähnyt vain kerran tai pari tai todennut olevani heidän kanssaan samalla aaltopituudella, eivät ole automaattisesti ystäviäni. Myöhemmin toki heistä saattaa tulla sellaisia. Sama päätee rakastumiseen ja rakkauteen. En osaa sanoa kellekään kerran tai kaksi deittaamalleni tyypille, että rakastan häntä. Rakkauden syttymiseksi tarvitsee olla niin paljon enemmän yhteistä kokemushistoriaa. Luottamus, kunnioitus ja arvostus sen sijaan saattavat rakentua todella nopeasti, jopa ensitapaamisen aikana. Riippuu niin ihmisestä, miten ja missä ajassa sosiaalinen suhde kehittyy.

Muutama vuosi takaperin vaikutin jonkin verran eräällä henkistä kasvua ja kehitystä sivuavalla kansainvälisellä foorumilla, missä tuhannet foorumin jäset kertoivat toisilleen lähes joka viestissään "I love you", "The love of my life" ja "You are my soul mate"-siivuja. Olo oli ulkopuolinen. Ikuista ystävyyttä ja rakkautta vannottiin tuntemattomillekin muutaman nettikeskustelun perusteella. Minä en osannut. Vaikka kuinka tunsin yhteenkuuluvuutta foorumilaisten kanssa, en voinut sanoa rakastavani heistä ketään. Hehän olivat vain nettialiaksia, joista en ollut nähnyt edes kuvaa. FB on muuttanut nettisuhteiden rakentumista merkittävästi, positiivisella tavalla. Vaikka FB-profiili on usein rakennettu edustamaan itseään, kertoo kuvat tästä ihmisestä paljon enemmän kuin pelkkä verkkonimi. Vaikka verkossa voi syntyä läheisiä ja pitkäkestoisia ihmissuhteita, ei ne vain netissä pysyessään ole kuitenkaan täysin sama asia kuin live-elämässä. Ja sitä paitsi verkossa kuka tahansa voi esiintyä kenenä tahansa niin kauan, kun toimitaan nettinimillä ilman kuvia.

Niin, nythän unohdin jo, mistä olin kirjoittamassa, joten täytynee keskittyä Vancouverin lopetukseen. Rock-konsertti menossa, ilotulitusta odottellen. ;) Väittävät muuten, että ihmisen älykkyys riittää vain noin 150 FB-kaverin kanssa vuorovaikuttamiseen. Itselläni taitaa olla Facessa about 15 ihmistä, joiden kanssa pidän aktiivisesti yhteyttä. Maksimissaan. Ja tuossakin on jo perhe mukana. Ketähän ne loput yli 300 kontaktia ovat? Kaikki ihmiset tunnen, sillä olen pitänyt sen linjan, etten ole hyväksynyt verkostooni täysin tuntemattomia. Jokaisen FB-kontaktini olen tavannut ainakin kerran tai sitten suhde on rakentunut ajan saatossa ensin vaikkapa jossain foorumilla. En jaksa jakaa arkista elämääni täysin ttuntemattomien kanssa ja miettiä lähes tulkoon jokaista sanaani, minkä wallilleni tai jonkun toisen walille kirjoitan. Myäs valokuvakansiot näkyy vain tietylle piirille, jota tosin edelleen epäilen kun ei tuohon Faceen oikein enää voi luottaa.

Ja vaikka tänne kirjoittelenkin omia ajatuksiani, niin täällä tuntemattomat taas eivät näe muiden ihmisten sanoja minulle, sillä blogi ei ole ystäväpiirini vuorovaikutusmesta. Osa heistä lukee tätä säännöllisesti. Jahka muistan, mistä olin avautumassa, palaan astialle. Veikkaisin että olin kirjoittamassa sellaisesta ihmisryhmästä, joka elää tuuliviirin elämää pomppien jutusta toiseen vailla mitään pysyvyyttä, päämäärää tai pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Olen muuten itsekin tietyissä asioissa tuon ryhmän edustaja, mikä on mielestäni ihanan rentouttavaa ja vapauttavaa. Mutta nyt nukkumaan. Vancouver on eletty ja saa palata takaisin normaaliin rytmiin, jonka olympialaiset sekoitti juuri kun se oli saatu kuntoon. Mutta en valita! Pekingiä en pystynyt katsomaan enkä kuuntelemaan ollenkaan.

Vittuilu kielletty (TV)

Sattuipa erikoinen tapaus yksi päivä foorumilla. Uusi jäsen rekkasi foorumille sisään, otti asiakseen huomauttaa minulle satunnaisesta voimasanojen käytöstä - sekä julkisesti että privaviestillä.

No, minuakos tällainen alkoi suoraan sanoen vituttaa. Onneksi omassa blogissani saan sentään käyttää tätä v- sanaa. Ei se kaunis ole mutta kuvaa tunnetilaani tällä hetkellä.

Tästä vittu-sanan käytöstä kyse oli uuden käyttäjän kommentissakin. Myös perkeleet, helvetit yms. oli kai hänelle liikaa. Toki monellakin foorumilla käytetään myös termejä kyrpiä, paskoutua yms. Kielenkäyttö kun on niin henkilökohtainen asia ja aikuisia kun ollaan, jokainen päättää siitä itse.

Tämän kpl, edit 7.5.09 n. klo 15.00:

Mielestäni foorumin moderaattoreilla on oikeus ja velvollisuus puuttua täysin ala-arvoiseen käytökseen - kuten tässäkin tapauksessa toimittiin. Vaikkei kyse ollut kumminkaan puolin suorasta hyökkäyksestä toista kohtaan, moinen on hyvä kitkeä alkuunsakin pois. Kaikkien foorumeiden säännöissä pitäisi lukea, että ne on luotu hyvän hengen mukaiseen käyttöön, eikä tappelukentiksi. Mutta välillä tunteet kuohahtaa.

Sairaalle, juuri eronneelle, työttömälle, köyhälle ja muutenkin vittuuntuneelle vittuilu on aika vaarallista. (Hahaa, sainpas tungettua sen tännekin, oikein tuplasti)Täydelliseen ivailusävyyn saapunut privaviesti odotti boksissani siis eroa seuranneena päivänä. Hieno päivän aloitus. ;) En jaksa viestiä referoida, koska asialla ei niin ole enää väliä. Lyhyesti, viestissä kyseenalaistettiin älykkyyteni, järkeni, koulutukseni ja sosiaaliset kykyni. Vapaa maailma! :)

Aika kovaa settiä siis sillä perusteella, että kiroilen joskus foorumiviesteissäni, eikä privaviestin lähettäjä minua tuntenut. Ja foorumilla olevista viesteistä kirosanoja löytyy häviävän pienistä lauseista. No, tämä riitti henkilökohtaisen hyökkäyksen syyksi. Tai olla tennispallo nenässä hyökkääjällä ihan jostain muusta syystä, ja sai minusta hyvän sijaiskohteen. Toivotaan näin. Aikamoista.

Vastasin viestiin yhtä ikävään sävyyn, rivien välistä samalla tyylillä vittuillen. Seuraus: uusi käyttäjä lähti foorumilta, tuntematon ihminen loukkasi minua, minua loukkasin häntä ja muita foorumilaisia piilovittuilemalla uudelle käyttäjälle, lensin pihalle ylläpidosta (muiden ylläpitäjien toimesta) ja aattelin vielä jakaa asian täällä blogissani.

Joku ajattelee nyt, että mikä idiootti mä olen, kun huudan omia tyhmyyksiäni täällä ääneen. Kun uskoo siihen, että välillä kannattaa päästää höyryt pihalle, vaikka se johtais myös siihen, että joku loukkaantuu ja ittekin saa turpiinsa, niin eipähän ainakaan saa sydänkohtausta patomalla kaikkea sisällään ja kuolemalla hiljalleen pystyyn.

Olen aina sanonut sitä, että verkko on kuin tosielämä pienoiskoossa. Tämä oli hyvä esimerkki siitä.

Toivottavasti tänään aukeaa yläniska. Nyt näyttäis aika heikolta... :( Olo on ihan hirveä. Kai mä sit ansaitsen vaan tämän kaiken, kun oon niin huono ihminen -kaikin puolin. Niinkuin ym. tekstikin kertoi.