Pää kuin lipputangon nuppi

Nyt mä alan ymmärtää, miltä tuntuu, kun lipputangon nuppi heiluu siellä tangon päässä yhdellä pienellä metallitikulla kiinni. Mun päästä tuntuu tällä hetkellä siltä. Liikkuessa tuntuu, että muu kroppa jää jälkeen ainakin metrin ja meno on ihmeen huojuvaa. Ja kun riittävästi huojuu, niin tulee paha olo. Samalla tavalla pään kääntely aiheuttaa huimausta. Hyvä että pystyy liikkumaan vessaan ja takas. Ainoa hyvä asento on siis makuullaan selällään. Mutta 7 kuukautta tätä alkaa olla jo liikaa psyykelle. Ja viel pitäis jaksaa!

Ihmejuttuja

On nää niin ihmejuttuja. Eilen yhtäkkiä alkoi mennä taas oikea puoli totaalisen jumiin. Kipristää koko ajan kaulaa, olkapäätä ja niskaa. Särky on sellaista hermosärkyä, koska lihakset sinänsä ei ole jumissa. Heti kipristyksen jälkeen alkaa sitten huipata kävellessä oikein kunnolla. Jalat lähtee alta ja maa pomppii mukavasti. Kun pistää pötkölleen vähäksi aikaa, niin oireet helpottuu. Paskinta on, etten pysty olemaan kyljelläni, kun pää puutuu mutta toisaalta en pysty oleen myöskään istualteen, kun sattuu selkään. Ainoa hyvä asento on maata selällään, tosin siitäkin tulee hirveesti painetta päähän. Alkaa nyt vaikuttaa aika pahalta. Kaikki päivät menee siihen, että makaan selälläni. Kyllä tässä hermoja kysytään, jotta jaksaa oottaa ihmettä. Mutta fyssari oli myös sitä mieltä, että 'rauhassa' ottaminen ja etanan tavoin eläminen on ainoa ja paras tapa toipua. Ei yhtään ylimääräistä rasitusta siis niskoille tai hartsuille. Voi, voi! Kyllä on elämä muuttunut täysin kahdess kuukaudessa... Lähinnä helvetiksi siis!

Ei mitään logiikkaa

Jessus sentään, kuin tää paraneminen voi olla hidasta. Tänään oli niin hyvä päivä taas aamuun asti, kunnes yhtäkkiä 17 maissa maa alkoi taas lähteä jalkojen alta. Ei mitään järkeä. Nyt onkin koko illan ollut sellainen fiilis, että kuolema sais korjata pois koko tytön. Kivistelee sieltä sun täältä, eikä paranemisesta näytä saavan otetta ollenkaan... Voi voi. No, täytyy taas ketkuilla vaan eteenpäin ja koittaa jaksaa. :(

Ensimmäinen osa

Tänään se sitten alkoi. Taistelu whiplashin erikoisia ja selittämättömiä oireita vastaan. Herra tietää, miten se tulee päättymään mutta ainakin kirveet on nyt nostettu ja sotafiilis vallannut mielen. ;) Ensimmäinen oikea askel kuntoutumiseen on diagnoosi ja kunnon hoito.

Uskoisin, että menetelmänä on CST eli craniosacral therapy. Tai siis onkin, mutta fyssari ei turhaan alkanut leikkiä hienoilla termeillä, vaan meni suoraan asiaan. Terapialla vaikutetaan osteopaatin ja biomekaniikkaproffa Upledgerin kehittämällä menetelmällä keskushermoston luonnolliseen nestekiertoa eli craniosakraalirytmiin, joka on jokaisella olemassa ja joka vaikuttaa suoraan ihmisen keskushermostoon. Keskushermoston ongelmastahan tässä minullakin on kyse. Niska sai kovan kolaukset ja koko selkäydinkanava ja sen mukana myös hermokudos otti pientä 'damagea'.

Ja se taas aiheuttaa oireita käsiin ja jalkoihin ja päähän - siis koko kroppaan! On viiltelyä, puutumista, pistelyitä, paineen tunnetta, kipua, tikkuilua yms. Kaikki hermoperäistä! Keskushermosto kun on kokenut säikähdyksen kaatumisen yhteydessä tulleesta tällistä ja toimii 'ylikierroksilla'. Se pitää taas totuttaa toimiin normaalityylillä ja sitä nopeuttaa merkittävästi kraniosakraaliterapia eli CST. Samalla aletaan treenaan niskan ja kaularangan hallintaa, että saadaan vähän lihaa luiden ympärille tonne kroppaan. Mutta treeni on oltava todella pientä ja varovaista. Aloitetaan ihan minimistä, tyyliin niskassakin 5 kerran harjoitteista. ;) Toistaiseksi päivän ainoa harjoite on kiertää rintarankaa ja imeä kieltä kitalakeen. Että sillä viisii! ;) Näillä mennään, kuntoutumistavoitteeni on heinäkuu!

Ja nyt alkaa kuntoutus

Tänään se sitten tapahtui: sain lääkäriltä diagnoosin ja kuntoutussuunnitelman tulevaisuutta varten. Jos olisin heti osannut mennä oikealle lekulle, olisin varmasti nyt terve. No, mistäs sitä tietäs?

Ei onneksi ollut vaurioitunut niskanikamien ligamentteja, vaikkakin ylimmässä on nivelmekaniikkahäiriö. Eli pää ei edelleenkään käänny vasemmalle, koska oikea puoli kinnaa. Vähän kun vajaatoimintainen pöllö! ;)

No, kuulemma näin yliliikkuvanivelisen mobisointi on suht simppeliä. Eli vähän avitetaan nikamaa kevyesti liikuttamalla niin saadaan se helposti toimiin normaalisti. Ei tarvi lähteä manipulointiin, joka on se 'rankempi' versio ja jota ei tehdä kaularangan alueelle mielellään.

Tärkeintä kuntoutumisessa onkin sitten oma panos. Saan ison pinon treenejä, joita sitten aletaan työstää päivittäin. Fyssarin tärkeintä osa-aluetta lienee juuri yksilöllinen harjoittelun ohjaus, mikä ei muuten onnistu keltä tahansa. Ootan innolla huomista!!! :)

Kiinalaista sen olla pitää

Kävin tänään kiinalaisen lääketieteen kouluttajalla kunnostautumassa, kun tämä perinteisen medikalisaation uhrikunta ei tunnu tietävän mistään mitään. Tämä oli se kaveri, kenen numeron sain kuvauksissa tutulta naiselta.

Ihmeelliset oikeeseen reiteen, polveen ja nilkkaan ja lantioon tulleet mustelmat ovat kuulemma merkki siitä, että vamma alkaa hiljalleen parantua. Kolahdus oli niin kova, että vammatkin tuli syvälle. Nyt kun vamma alkaa parantua myös kipeän alueen verenkierto ja aineenvaihdunta alkaa hiljalleen palautua.

Modernin lääketieteen edustajan mukaan tulkinta mustelmista (Huom! Kaikki veri- yms. kokeet ja 6 lekuria tsekannut): 'Voi olla jopa leukemiaa'. Just joo!

Kiinalainen tsekkas ensimmäisenä koko mun rangan ja totes, että alaselkä on jumissa, kaularanka kahdesta kohtaa kiero ja niska jumissa. Sitten tsekattiin kielen väri (valkoinen -> viittaa stressiin tai hormonihäiriöihin), yleinen kunto, tehtiin haastattelu jne. Sitten vaan hommiin.

Akuneulat auttoi heti lihasjännitykseen, alaselän nikamalukot aukes niin että naks, naks mutta yläniskaan en antanut koskea. Pyhitetty Penttiselle. ;) Huomenna meen muuten sinne magneettikuvien kanssa. Sitten päätetään myös jatkohoidosta.

Sitten konsultoin vielä fyssarikamua huimauksesta, hän kertoili, että se jatkuu niin kauan, kunnes nikama saadaan kohdilleen. Ja ehkä sen jälkeenkin. Ei osaa sanoa! Seuraavaksi soitin Rahkolle siitä 'lattia jalkojen alta' -jutusta. Totes, että mee nettiin ja ota Segmontin manööverin ohjeet ja tee se. No, näin tein ja heti auttoi. Ei lähde lattia jalkojen alta enää niin pahasti. Siistii!

Jeps, mutta nyt täytyy mennä nukkuun, että jaksaa huomenna käydä kolmella lekurilla. ;)

Kohtalotovereita

Ylitin tänään itseni ja tein 15 minuutin kuvaukset. Tosin siinäkin meinas taju lähteä, kun jouduin kääntämään päätäni ja yritin samalla katsoa kameraan. No, saatiin 2 takkia kuvattua CM:n lehteen, vaikka mallista tuntuikin siltä, että jos kotiin ja sänkyyn tästä selviää, niin hyvä niin! Heti kun joutuu oleen jalkeilla ja liikuttaan niskaa, alkaa huimaus. Ärtsyy!

Puhuin samalla valokuvaajan kanssa ja sieltä löytyi kohtalotoveri. Sama juttu - lantio ja niskat vinossa ja tyyppi kävelee ihan päin seiniä. Ei tarvi olla suurtakaan heittoa, että kävely muuttuu hoippuvaks. Negatiivisen lohdullista kuulla, että kohtalotovereita löytyy. Mutta vielä kun löytyis niitä, jotka saa asiat myös kuntoon? Huomenna akupunktioon erikoistunut osteopaatti katsoo alaselkää (jalka turpoilee, on mustelmilla, jumissa) ja sitten sain keskiviikoksi ajan fysiatri Penttiselle, joka tsekkaa kaularangan kuvat ja päättää niskan hoidosta. Ehkä sitten alkaa myös asiat etenemään. Tänään kuvataan myös lanneranka ja tsekataan, ettei siellä o mitään rikki. Tuskinpa vaan, mutta hyvä ottaa kuitenkin kuvat, ennen kuin aloitetaan hoidot. Ärsyttävintä on taas kerran huomata, että itse johdan tätäkin paranemisprosessiani. Ylläri!

Taas ihmetellään

Koko eilinen ja tämän päivän aamu meni jo hienosti. Ilmeisesti parin kerran hieronnat per vko sai paikat sen verran auki, että olo oli suht hyvä melkein viikon ajan. Muutamana päivänä myös kävely oli jo ihan normaalia. No, tänään sitten tapahtui romahdus. Ilmeisesti kävelylenkin provosoimana alaselkä, lonkat ja koko lantio pamahtivat jumiin ja polvet, nilkat ja reidet lopetti yhteistyönsä. Jalat tuntuivat siltä, ettei niissä kierrä veri, reidet nousi täyteen pieniä mustelmia ja lisäksi jalat tuntuu ihan hönteiltä, ei omilta. Ilmeisesti alaselkä/lantio vetää jalkoja totaalisen jumiin. Ei käsitä! No, huomenna lähen Heikkilälle Hesaan Eiran sairaalaan vaikka se ois viimeinen matkani. ;) Kerron sitten, miten meni.

Ihmeellinen lihasmassa

On kyllä niin omituista tää lihashomma, ettei hyvä tosi. Kävin tiistaina ja tänään hierojalla, mikä helpotti tosi paljon mutta nyt on taas niskat ja hartiat niin jumissa, ettei pysty tekeen yhtään mitään.

Päätä särkee, viiltää takaraivolle, kasvot ja käsi on puutunut ja olotila on kaikin puolin sekava. Hmm. Mistä tää jumitus oikein juontaa juurensa? Miten ihmeessä tämmösten lihasten kanssa eletään?

Kun näitä on nyt 8 kertaa hierottu 4 viikon sisään, itse olen alkanut jumpata ja vielä Burunaa ja Sirdaludiakin menee roppakaupalla, niin mitä sitten auttaa, jollei nämä? Voiko lihakset jotenkin 'sairastua' siitä, että ne saa hirveen tärähdyksen?

Nykylääketieteestä vielä

Mieleen tuli myös Heikkilän kommentti nykylääketieteestä: 'Ei elä pitkään'.

Olen samaa mieltä tästäkin. Ei elä sellaisena kuin nyt. Edelleen on liikaa potilaita, jotka eivät saa mistään apua. Lisäksi diagnoosit, kausaalisuhteet ja vaihtoehtohoitojen dissaaminen on tarkoitettu pönkittämään vaan omaa paremmuutta ja tieteellistä ajattelutapaa, joka sekin on illuusiota. Usein asioita ei edes pystytä selittämään, vaikka yritystä olisi. Miten muuten kuin lääketieteen 'köyhyydellä' selitetään sitä paitsi kaikki web-terveysyhteisöjen- ja keskustelupalstojen tuhannet kysyjät, vastaajat ja sponsoroidut linkit?

Ennen kuin lekuriin edes mennään, piipahdetaan usein netissä etsimässä vastauksia. Usein sieltä löytyykin omaa mieltä tyydyttävä vastaus - oikea tai väärä. Mutta syitä ja seurauksiahan kaikki nykyään hakee, vaikkei niitä usein voida ees antaa.

Tsekatkaa huviksenne suomi24-palstan Terveys-osio. TAIVAS!

Lissää viinaa, se kävelee suoraan

Ei kestänyt ilo pitkään. Alaselkä pamahti jumiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja kävelystä tuli tuttua horjuntaa. Mutta nyt alkaa ainakin selvitä syy kävelylle. Kun niskat ja hartiat alkaa olla kunnossa, voittajaksi julistetaan lanneranka, lonkat ja alaselkä. Nyt sitten kärsitään horjumisesta, kunnes poppamies (ortopedi-traumatologi-DMR:n kannattaja) Heikkilä (www.anttiheikkila.com) pääsee maanantaina selän kimppuun. Halleluja! Ihmeitä ootellessa. :)

Mutta positiivista kuitenkin huomata, ettei fysiatria ja TULE-vaivat olekaan nykylääketieteen romukoppaan heitettyjä, vaan sieltä voi todella löytyä jotain kausaalisuhteita. Tähän asti missään mun kehon toiminnoissa ei ole ollut mitään logiikkaa.

Hullunkurista!

Mulle tuli illalla hirvee karkinhimo! Lähdin sitten lähi-Valintataloon ostoksille. Matkalla muuten huomasin, että olin jättänyt auton ovet apposen ammolleen tullessani sillä aikaisemmin. Se nyt ei hämmästytä ketään, kuka mut tuntee. ;)

No kas kummaa - yhtäkkiä huomasin käveleväni täysin normaalisti. Siitä on aikaa muuten kohta 6 viikkoa!!! En muistanutkaan, kuinka siistiä oli käppäillä ilman horjumista ja heilumista. No, en tietenkään uskonut sitä todeksi, vaan päätin vielä heittää kevyet lenkit kaverin kanssa iltasella. Sama juttu. Kävelin ihan normaalisti. Siihen päälle kokeilin vähän pyörähtää, käppäillä rappusia ja hyppiä. Kaikki ihan normaalisti. Hmm!? Koska olen sen verran kuitenkin realisti, ootan jo huomista jo innolla. Saas nähdä, mikä fiilis sitten on. Toivottavasti ylämäki jatkuu! ;)

Päivä kerrallaan

Sen verran jäi vielä kirjoittamatta, että päivä kerrallaan mentaliteetti on osoittautunut parhaaksi tavaksi elää sairaana. Eli odota liikoja mutta kuitenkin osaa nauttia jokaisesta päivästä, joka on edes suhteellisen hyvä. :) Suosittelen lämpimästi.

Taistelu terveydestä - osa 1

Hassua sinänsä, että yökötyskohtaus meni yhtä nopeasti pois, kun mitä se tulikin. Buranan jälkeen olo kohentui lähes normaaliksi ja pääsin liikkumaan pikkusiskolta (jonka luona olen hengannut viimeiset viikot päivisin, koska hänkin on kipeenä) omaan kotiin ajaen. Siistii!

Niska ja oikeaa hartia on kyllä edelleen ihan sikkekipeitä (tuikkii hermokipua ja puuduttaa) mutta muuten on suht hjuva olo. Niin joo, lukuunottamatta alaselkää ja pohkeita, jotka ovat ihan jumissa tulessa, samoin kuin syvät vatsalihakset. Nyt mä alan vihdoin uskoo mun yläasteen liiksan maikkaa, jota toitotti AINA, että ihmisen fysiikka on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja lisäksi hän tykkäs toistella fraasia: 'Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus'. Tämäkin toki on totta!

Tärkeintä tässä päivässä oli, että pääsin edes vähän nauttimaan tästäkin päivästä. Fiilistelin puiston penkillä 10 minuuttia, enkä voinut edes kuvitella, millaisen ilon ulkona yksin oleminen voi ihmiselle tuottaa! Ennen ois pitänyt päästä vähintään Thaimaahan, että osais nauttii auringosta mutta nyt riittää, että pystyy menee pihalle ulko-ovesta. Arvot on kyllä kokenut aika kolauksen tässä 7 viikossa. Hyvä niin... :)

Ihana päivä ja aurinko paista risukasaankin

Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Aivan mahtava kevätkeli. Harmi, että itse olen täällä neljän seinän sisällä jalat sohvalla ja niskan alla pyyhe.

Eilinen lenkki tuntui hyvältä, eikä keikuttanut yhtään koko aikana. Käytiin miehen kanssa laiturilla pussailemassa kevätauringossa ja tultiin luontoreittiä (kivet, kalliot,ruoho, pururata) kotiin, jotta tasapaino saisi harjoitusta ja keho tottuisi liikkumaan. Teki varmasti ihan hyvää, eikä ainakaan yöllä tullut hirveitä oireita.

Kotiin kun pääsin, aloitin taas alaselän ja niskojen/purentalihasten rentoutuksen. Siitä kun nousi ylös, niin johan alkoi veri kohista taas. Jalat tosin lähti alta, kun nousin sohvalta ylös.

Samoin tämä aamu meni ihan kivasti. Jotenkin asentotunnossa on edelleen jotain outoa - ihan kuin toinen puoli olisi täysin eri paria kuin toinen mutta yritän olla välittämättä siitä. Olen melko varma, että se johtuu lantio-alaselkä-lonkka -sektorista.

Kahden maissa alkoi yhtäkkiä tulla todella huono olo. Oikea puoli alkoi mennä lukkoon: taas samalla kaavalla. Rintaranka, käsi, kaula, kasvot, silmä ja takaraivo. Menin nopeasti maaten sohvalle ja otin 600g:n Buranan. Alkoi kyllä helpottaa välittömästi. Onneksi. Buranan voimalla pystyin jo syömään ja nousemaan sohvalta.

Kaikista pahinta on, kun ei pysty tekeen mitään, ennen kuin saa magneetin tulokset ja lekuri on kattonut kuvat ja päättänyt jatkosta. Meen nyt sille toiselle lekurille, sillä gurun aika on vasta toukokuun alussa. Pää ei kestä oottaa tuloksia sinne asti.

Nyt täytyy vaan ottaa iisisti, makailla ja yrittää pysyä pirtsakkana. Aina se ei ole helppoa! Varsinkaan silloin, kun on ollut monta hyvää päivää ja sitten taas yhtäkkiä tulee se superpaska päivä, jolloin ei pysy edes pystyssä. Pelkään sitä koko ajan, vaikka nyt oonkin jo selvinnyt melkein 5 pvää ilman sitä! Tämä pelkkä oleminen on vaan niin turhauttavaa nuorelle ihmiselle. Ja aina kun luulee olevansa vähän paremmassa kunnossa, alkaa lenkkeillä, nähdä kavereita, kirjoitella blogia yms., niin eikös sitten taas heitetä ihan sängyn pohjalle. On tää niin helvetin epäreiluu välillä. Sitä vaan yrittää miettiä sit niitä elämän hyviä asioita kuten ihanaa, kärsivällistä miestä, paluuta (ehkä) työhön, perhettä, kevättä ja parempia hetkiä. Jotenkin sitä on vaan pakko pysyä järjissään. :)