Etanan vaikee elämä

On muuten vaikee olla ja elää kun etana. Etenkin kun ennen on elänyt kuin höyryjuna. Tää on hyvää treenii nyt! Elää hitaasti ja hievahtamatta - 24/7. Vähänkin jos hosuu, se kostautuu kyllä. Elämä tällä hetkellä kuvaa fraasi: Kuin olisi koko ajan paskat housussa ja rautakanki niskassa. Cool.

Nyt vasta tajuu, kuinka vaikeeta onkaan olla kääntämättä päätä, kun joku huutaa sun nimee sivulla? Jos käännät päätä, jalat lähtee alta. Tai kuinka mahdotonta on olla kääntämättä päätä alaspäin, kun näet kaverin leffassa sun alapuoleisella rivillä ja se moikkaa sua? Jos katsot alaspäin, koko kroppa kaatuu pään liikkeen mukana.Tai kuinka vaikeeta on ajaa autoa ilman, et näkee sivuilleen? Tai kirjoittaa koneella tekstiä ilman, että katsoo alaspäin. Nop!

Kaikista vaikeinta on pitää mieli virkeenä ja ajatukset kirkkaina ja uskoa, että nämä kaikki vitun hirveet oireet johtuu niskasta. Jos vähän varvasta kolottaa, se johtuu niskasta. Tai jos lonkkaan sattuu, se tulee niskasta. Tai jos pää puutuu, se tulee niskasta. Outoo, outoo, outoo.

Paranemista?

Hip hei, tänään on ollut suht ok päivä. Huojuminen ja heiluminen on ollut läsnä vain silloin tällöin. Välillä tuntuu siltä, että pyörryn ja välillä olo on kuin ennen vanhaan. Oikea puoli lapaa ja niskaa jumittelee omia aikojaan säännöllisesti, samoin kasvot puutuilee toisinaan. Välillä ei jalat kanna ja toisinaan tulee hirveä hiki ja vilu vuorotellen. Ihmeellistä mutta ilmeisesti kaikki on mahdollista, jos selkäydin on nyrjähtänyt. Kuulemma selkäydin pitää ajatella pitkänä sukkana, jossa putken toisen pään venytys venyttää putkea kokonaan. Kaikki oireet käsissä, jaloissa, rinnassa ja päässä selittyvät sillä, että ytimen hermosolut ovat nyt säikähtäneet ja ne pitää saada palautettua ennalleen. Siihen auttaa vaan harjoitteet ja aika.

Normi päivä

Ihmeellinen maailma. Tänään aamulla heräsin perinteiseen viiltely-pistelyyn klo 13. Ja silti väsytti niin pirusti. Nyt kun kello on 19.30, oon ihan valmis meneen taas nukkumaan. Tuntuu, että koko keho käy ihan etanakellon mukaan. Tosin niinhän mun käskettiinkin elää. 10-prosenttisella teholla normaalista. Se tosin on niin kovin vaikeaa. Olotila on jotenkin hassu. Välillä on ihan normaali olo ja välillä lähtee jalat alta. Kun kävelen puoli kilsaa, niin koko niska, pää ja käsi puutuu. Hah! Heti, kun pääsee istuun tai makaan, niin helpottaa. Paskinta tässä onkin just, että päivät on keskenään niin erilaisia. Koskaan ei tiedä, milloin joutuu ottaa seinistä tukea. Mutta toisaalta joukkoon mahtuu myös todella hyvät 3 viikkoa. Jatketaan ihmettelyä!

Seikkailua

Tänään alkoi uusi show. Lattia ei lähde enää jalkojen alta - paitsi silloin tällöin. Sen sijaan uusi juttu on eri ruumiinosien 'jälkiaaltoliike'. Kun liikutan käsiä tai jalkoja, tuntuu että ne liikkuisi vielä kaksi sekuntia sen jälkeen, kun pysäytän liikkeen. Outo tunne! Mutta koska fyssari sanoi, että kaikki on mahdollista ja johtuu oikeasti niskoista ja että tulen kohtaamaan mitä erikoisempia oireita jatkossakin, osaan jo suhtautua näihin huumorilla. Vaikeinta on vaan uskoa, että kaikki todella voi johtua retkahduksesta mutta toisaalta, jos selkäydin venähtää, niin kai sitä voi tulla mitä vaan ihme juttuja. Kai ne hermosolut hakee nyt paikkaansa ja muotoutuu siellä uudelleen? Sitä ootellessa.

Oman tilan hyväksyminen

Tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin myönsin itselleni, että niskat ei tästä toivu määräänsä nopeammin, vaikka miettisin asiaa 24/7. Hermokudoksen palautuminen ennallaan on hidas prosessi ja siinä ei auta vippaskeino. CST:llä kehoa voidaan auttaa palauttamaan normaalikuntonsa muttei sekään hetkessä tapahdu.

Niskan ja kaularangan hallinnan harjoittelu tulee olemaan vielä pidempi tie. Syvien tukilihasten treenaaminen on hidasta mutta olen siihen valmis. Mitäpä sitä ei tekisi, että pääsis kiinni ns. normaaliin elämään. Aikaahan tää varmaan ottaa mutta jos lopputulos on hyvä, niin miksei sitä aikaa tähän uhraisi? Näin terveyden menetettyään sitä vasta huomaa sen merkityksen. Koko elämä pysähtyy kuin seinään, kun terveys menee. Millään ei ole mitään väliä, jossei ole terveyttä. Töihin ei pääse, palkkaa ei voi kuluttaa, ystävien kanssa ei pysty hengailemaan, kaikki hauskanpito rakkaan kanssa jää, matkustaa ei uskalla ja muutenkin elämä on pausella.

Sitä oppii nauttimaan ihan uusista asioista: omasta seurasta, auringosta, pienistä kävelylenkeistä, muutamista hyvistä hetkistä, siitä että saa jutella vieraiden ihmisten kanssa yms. Vaikeinta on kuitenkin myöntää itselleen, että tässä minä 26 vee nuori, aktiivinen, positiivinen ja elämänmyönteinen yrittäjä makaan sohvalla, koska olen käynyt 200 metrin kävelylenkillä, joka oli selkeästi liikaa ja meinasi taju lähteä. Tai pyytää miestä laittaan kengän nauhat kiinni, käymään kaupassa, siivoamaan, ajamaan rauhallisemmin, hakemaan sitä ja tätä. Tai joutua soittaan äitille joka päivä tsemppauspuhelun, ettei menetä toivoaan paranemiseen. Tai elää päivä kerrallaan, antaen ajan hoitaa tehtäviään. Kova kouluhan tämä on ollut! Ja jos tästä selviää, niin kyllä on taas entistä vahvempi.

Vittumainen whiplash

Tulin siihen tulokseen, että tää tauti vittuilee mulle. Just kun luulee, että on parempi olo, toivoa täynnä ja jalat on vihdoin kantanut 3 viikkoa, sitten tulee takapakkia niin helvetisti. Kaks päivää on mennyt sängyn pohjalla, kun huippaa ja heitättää niin paljon.

Tää selkeesti haluu koitella mua mutta en kyllä anna sille periksi. Mä oon aina ollut se Tiikeri, en Ihaa. Siinä missä Tikru mennä vipeltää, on eloisa ja aktiivinen, niin Ihaa itkee partaansa ja on maansa myynyt. Oli tilanne sitten hyvä tai paha, niin Tikru jaksaa Rokata. Ihaa on jo valmiiksi maansa myynyt, vaikkei mitään negatiivista ole sattunutkaan.
Vaikkei aina ookaan helppoo olla Tikru, niin ainakin yritän. Välillä on toisaalta pakko olla myös Ihaa, jos siltä tuntuu. Kukapa sitä pokkana viittis väittää, että on kivaa olla muiden armoilla, kipeenä, paskana ja kevyessä masiksessa, kun ei pysty tekeen mitään? No, kerrankos sitä kokeilee jotain uutta roolia.

Muiden vaan tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, mistä on kyse. Kaikki aattelee, että tolla nyt on vähän niskat kipeet, joten mitä ihmettä se tekee saikulla ja valittaa? Kunpa sitä vois jotenkin kertoa, että hermoärsytys kaularangan ja niskan alueella on sama kuin sanoisi tasapainolle ja koordinaatiolle, että menkää sekaisin! Ja kaupan päälle tulee tinnitus, näön hämärtyminen, käsien pistely ja vitutus ja eristäytyminen normaalielämästä.

Koko kehon asentotunto on kiinni kaularangan pelittämisestä. Ei muuten kantsii oikeesti loukata niitä... Kaatuminen selälleen on tosiaan 50 km/h seinään autolla.

Päivän uutena oireena kurkkukipu

Nyt siis tiedämme, mitä käy, kun rintalastassa oleva hermokudos alkaa ärtsyilemään: sattuu ihan helvetisti kurkkuun ja rintalastaan. Just joo! Että pitikin...

Pää kuin lipputangon nuppi

Nyt mä alan ymmärtää, miltä tuntuu, kun lipputangon nuppi heiluu siellä tangon päässä yhdellä pienellä metallitikulla kiinni. Mun päästä tuntuu tällä hetkellä siltä. Liikkuessa tuntuu, että muu kroppa jää jälkeen ainakin metrin ja meno on ihmeen huojuvaa. Ja kun riittävästi huojuu, niin tulee paha olo. Samalla tavalla pään kääntely aiheuttaa huimausta. Hyvä että pystyy liikkumaan vessaan ja takas. Ainoa hyvä asento on siis makuullaan selällään. Mutta 7 kuukautta tätä alkaa olla jo liikaa psyykelle. Ja viel pitäis jaksaa!

Ihmejuttuja

On nää niin ihmejuttuja. Eilen yhtäkkiä alkoi mennä taas oikea puoli totaalisen jumiin. Kipristää koko ajan kaulaa, olkapäätä ja niskaa. Särky on sellaista hermosärkyä, koska lihakset sinänsä ei ole jumissa. Heti kipristyksen jälkeen alkaa sitten huipata kävellessä oikein kunnolla. Jalat lähtee alta ja maa pomppii mukavasti. Kun pistää pötkölleen vähäksi aikaa, niin oireet helpottuu. Paskinta on, etten pysty olemaan kyljelläni, kun pää puutuu mutta toisaalta en pysty oleen myöskään istualteen, kun sattuu selkään. Ainoa hyvä asento on maata selällään, tosin siitäkin tulee hirveesti painetta päähän. Alkaa nyt vaikuttaa aika pahalta. Kaikki päivät menee siihen, että makaan selälläni. Kyllä tässä hermoja kysytään, jotta jaksaa oottaa ihmettä. Mutta fyssari oli myös sitä mieltä, että 'rauhassa' ottaminen ja etanan tavoin eläminen on ainoa ja paras tapa toipua. Ei yhtään ylimääräistä rasitusta siis niskoille tai hartsuille. Voi, voi! Kyllä on elämä muuttunut täysin kahdess kuukaudessa... Lähinnä helvetiksi siis!

Ei mitään logiikkaa

Jessus sentään, kuin tää paraneminen voi olla hidasta. Tänään oli niin hyvä päivä taas aamuun asti, kunnes yhtäkkiä 17 maissa maa alkoi taas lähteä jalkojen alta. Ei mitään järkeä. Nyt onkin koko illan ollut sellainen fiilis, että kuolema sais korjata pois koko tytön. Kivistelee sieltä sun täältä, eikä paranemisesta näytä saavan otetta ollenkaan... Voi voi. No, täytyy taas ketkuilla vaan eteenpäin ja koittaa jaksaa. :(

Ensimmäinen osa

Tänään se sitten alkoi. Taistelu whiplashin erikoisia ja selittämättömiä oireita vastaan. Herra tietää, miten se tulee päättymään mutta ainakin kirveet on nyt nostettu ja sotafiilis vallannut mielen. ;) Ensimmäinen oikea askel kuntoutumiseen on diagnoosi ja kunnon hoito.

Uskoisin, että menetelmänä on CST eli craniosacral therapy. Tai siis onkin, mutta fyssari ei turhaan alkanut leikkiä hienoilla termeillä, vaan meni suoraan asiaan. Terapialla vaikutetaan osteopaatin ja biomekaniikkaproffa Upledgerin kehittämällä menetelmällä keskushermoston luonnolliseen nestekiertoa eli craniosakraalirytmiin, joka on jokaisella olemassa ja joka vaikuttaa suoraan ihmisen keskushermostoon. Keskushermoston ongelmastahan tässä minullakin on kyse. Niska sai kovan kolaukset ja koko selkäydinkanava ja sen mukana myös hermokudos otti pientä 'damagea'.

Ja se taas aiheuttaa oireita käsiin ja jalkoihin ja päähän - siis koko kroppaan! On viiltelyä, puutumista, pistelyitä, paineen tunnetta, kipua, tikkuilua yms. Kaikki hermoperäistä! Keskushermosto kun on kokenut säikähdyksen kaatumisen yhteydessä tulleesta tällistä ja toimii 'ylikierroksilla'. Se pitää taas totuttaa toimiin normaalityylillä ja sitä nopeuttaa merkittävästi kraniosakraaliterapia eli CST. Samalla aletaan treenaan niskan ja kaularangan hallintaa, että saadaan vähän lihaa luiden ympärille tonne kroppaan. Mutta treeni on oltava todella pientä ja varovaista. Aloitetaan ihan minimistä, tyyliin niskassakin 5 kerran harjoitteista. ;) Toistaiseksi päivän ainoa harjoite on kiertää rintarankaa ja imeä kieltä kitalakeen. Että sillä viisii! ;) Näillä mennään, kuntoutumistavoitteeni on heinäkuu!

Ja nyt alkaa kuntoutus

Tänään se sitten tapahtui: sain lääkäriltä diagnoosin ja kuntoutussuunnitelman tulevaisuutta varten. Jos olisin heti osannut mennä oikealle lekulle, olisin varmasti nyt terve. No, mistäs sitä tietäs?

Ei onneksi ollut vaurioitunut niskanikamien ligamentteja, vaikkakin ylimmässä on nivelmekaniikkahäiriö. Eli pää ei edelleenkään käänny vasemmalle, koska oikea puoli kinnaa. Vähän kun vajaatoimintainen pöllö! ;)

No, kuulemma näin yliliikkuvanivelisen mobisointi on suht simppeliä. Eli vähän avitetaan nikamaa kevyesti liikuttamalla niin saadaan se helposti toimiin normaalisti. Ei tarvi lähteä manipulointiin, joka on se 'rankempi' versio ja jota ei tehdä kaularangan alueelle mielellään.

Tärkeintä kuntoutumisessa onkin sitten oma panos. Saan ison pinon treenejä, joita sitten aletaan työstää päivittäin. Fyssarin tärkeintä osa-aluetta lienee juuri yksilöllinen harjoittelun ohjaus, mikä ei muuten onnistu keltä tahansa. Ootan innolla huomista!!! :)

Kiinalaista sen olla pitää

Kävin tänään kiinalaisen lääketieteen kouluttajalla kunnostautumassa, kun tämä perinteisen medikalisaation uhrikunta ei tunnu tietävän mistään mitään. Tämä oli se kaveri, kenen numeron sain kuvauksissa tutulta naiselta.

Ihmeelliset oikeeseen reiteen, polveen ja nilkkaan ja lantioon tulleet mustelmat ovat kuulemma merkki siitä, että vamma alkaa hiljalleen parantua. Kolahdus oli niin kova, että vammatkin tuli syvälle. Nyt kun vamma alkaa parantua myös kipeän alueen verenkierto ja aineenvaihdunta alkaa hiljalleen palautua.

Modernin lääketieteen edustajan mukaan tulkinta mustelmista (Huom! Kaikki veri- yms. kokeet ja 6 lekuria tsekannut): 'Voi olla jopa leukemiaa'. Just joo!

Kiinalainen tsekkas ensimmäisenä koko mun rangan ja totes, että alaselkä on jumissa, kaularanka kahdesta kohtaa kiero ja niska jumissa. Sitten tsekattiin kielen väri (valkoinen -> viittaa stressiin tai hormonihäiriöihin), yleinen kunto, tehtiin haastattelu jne. Sitten vaan hommiin.

Akuneulat auttoi heti lihasjännitykseen, alaselän nikamalukot aukes niin että naks, naks mutta yläniskaan en antanut koskea. Pyhitetty Penttiselle. ;) Huomenna meen muuten sinne magneettikuvien kanssa. Sitten päätetään myös jatkohoidosta.

Sitten konsultoin vielä fyssarikamua huimauksesta, hän kertoili, että se jatkuu niin kauan, kunnes nikama saadaan kohdilleen. Ja ehkä sen jälkeenkin. Ei osaa sanoa! Seuraavaksi soitin Rahkolle siitä 'lattia jalkojen alta' -jutusta. Totes, että mee nettiin ja ota Segmontin manööverin ohjeet ja tee se. No, näin tein ja heti auttoi. Ei lähde lattia jalkojen alta enää niin pahasti. Siistii!

Jeps, mutta nyt täytyy mennä nukkuun, että jaksaa huomenna käydä kolmella lekurilla. ;)

Kohtalotovereita

Ylitin tänään itseni ja tein 15 minuutin kuvaukset. Tosin siinäkin meinas taju lähteä, kun jouduin kääntämään päätäni ja yritin samalla katsoa kameraan. No, saatiin 2 takkia kuvattua CM:n lehteen, vaikka mallista tuntuikin siltä, että jos kotiin ja sänkyyn tästä selviää, niin hyvä niin! Heti kun joutuu oleen jalkeilla ja liikuttaan niskaa, alkaa huimaus. Ärtsyy!

Puhuin samalla valokuvaajan kanssa ja sieltä löytyi kohtalotoveri. Sama juttu - lantio ja niskat vinossa ja tyyppi kävelee ihan päin seiniä. Ei tarvi olla suurtakaan heittoa, että kävely muuttuu hoippuvaks. Negatiivisen lohdullista kuulla, että kohtalotovereita löytyy. Mutta vielä kun löytyis niitä, jotka saa asiat myös kuntoon? Huomenna akupunktioon erikoistunut osteopaatti katsoo alaselkää (jalka turpoilee, on mustelmilla, jumissa) ja sitten sain keskiviikoksi ajan fysiatri Penttiselle, joka tsekkaa kaularangan kuvat ja päättää niskan hoidosta. Ehkä sitten alkaa myös asiat etenemään. Tänään kuvataan myös lanneranka ja tsekataan, ettei siellä o mitään rikki. Tuskinpa vaan, mutta hyvä ottaa kuitenkin kuvat, ennen kuin aloitetaan hoidot. Ärsyttävintä on taas kerran huomata, että itse johdan tätäkin paranemisprosessiani. Ylläri!

Taas ihmetellään

Koko eilinen ja tämän päivän aamu meni jo hienosti. Ilmeisesti parin kerran hieronnat per vko sai paikat sen verran auki, että olo oli suht hyvä melkein viikon ajan. Muutamana päivänä myös kävely oli jo ihan normaalia. No, tänään sitten tapahtui romahdus. Ilmeisesti kävelylenkin provosoimana alaselkä, lonkat ja koko lantio pamahtivat jumiin ja polvet, nilkat ja reidet lopetti yhteistyönsä. Jalat tuntuivat siltä, ettei niissä kierrä veri, reidet nousi täyteen pieniä mustelmia ja lisäksi jalat tuntuu ihan hönteiltä, ei omilta. Ilmeisesti alaselkä/lantio vetää jalkoja totaalisen jumiin. Ei käsitä! No, huomenna lähen Heikkilälle Hesaan Eiran sairaalaan vaikka se ois viimeinen matkani. ;) Kerron sitten, miten meni.