Tylsä sairaus

Pahinta tässä sairaudessa on se, että just kun luulet olevasi kunnossa ja TOSI lähellä paranemista, oireet vaan muuttuu. Toisaalta hyvä, että oireet muuttuu, eikä tilanne junnaa paikoillaan. Merkki paranemisesta!

Mutta on se niin ärsyttävää, kun luulet just olevas kunnossa ja sit taas tulee tiputus todellisuuteen. Ja mikään muu ei auta kun aika. Sitä pitäs elää elämän ihaninta aikaa mutta ei, sitä vaan makaa sängyn pohjalla. Ja hermosolujen uusiutuminen/palautuminen kestää 1-3 vuotta. Että paskaa on odotettavissa vielä aika kauan...

Mä en tajua, miten jotkut ovat kestäneet näitä oireita vuosia, kun itse oisin valmis luovuttamaan vaikka saman tien, jossei CST-terapia todistetusti auttaisi minua. Mutta kyllä tämä on kova koulu, jonka käytyään ei pikkuasiat hetkauta millään tavalla!

Erikoista on...

On toi ihmisen kroppa niin outo. Pienestä on kiinni se, onko sitä terve vai sairas, ja täysin toimintakyvytön vai terve. Oma huimaukseni on muuttunut aika 'mielenkiintoiseksi' viime päivinä. Oikeastaan mulla on 3 erilaista olotilaa:

1. Hetkittäin on ihan normaali olo. Saatan monta kertaa päivässä huomata, että hei, nythän tuntuu omituisen normaalilta... Ei ole nimittäin viiteen kuukauteen ollut sitä normaalia oloa. Mutta tätä iloa ei kauan yleensä kestä.
2. Kävellessä ja seisoessa tuntuu, että putoaa alaspäin. Tämä on kaikista selkein silloin, kun nousee vesikävelyn jälkeen vedestä. Sitä täytyy aina sanoa aivoille, että 'ei me tiputa'. Ennen tätä oloa oli se 'maa lähtee jalkojen alta' -olo mutta onneks se on aika hyvin kadonnut.
3. Keikkuva olo. Tuntuu, että joka askeleella pomppii eteenpäin kuin kumipallo konsanaan. Tämä on koomisen tuntuista, eikä sitä voi selittää mitenkään... Ehkä lähimmäks osuu mielikuva siitä, että pää on kuin vieterin päässä oleva pallo.

Että elä nyt sitten näiden kanssa normaalia elämää. Niinhän kaikki sanoo: Et vaan välitä oireista. Kunpa se meniskin niin mutta kun ei...

Kyl se tästä

Tänään kävin ihan itse kävelemässä 500 metriä. Lähi-Salesta ostin mandariinin, Valtsusta jätskin ja sit kotiin portaiden ja ruohikon kautta. Siinä ne tuntohermosolut kehittyy koko ajan. Illalla mennään sit vesikäveleen. Kyllä se tästä. Hidasta on mutta senhän minä tiedän. Ja tosi harmi, kun joutuu jättään kaiken kivan väliin mutta ei sitäkään auta voivotella. Pakko mennä päivä kerrallaan ja toivoa, että aika parantaa haavat.

Niskatuki läks

Tästä päivästä eteenpäin lopetan niskatuen käytön paitsi automatkoilla ja jos haluan erityisen hyvää palvelua kaupassa tai huomiota rannalla. ;) Vähän sama, ku vieroittais lasta tutista. Tuttia ei tartte mihinkään mutta se on enemmän henkinen juttu lopussa!

Paha menneisyys..

Fyssari oli muuten sitä mieltä, että mun retkuvamma on peruja 5 vuoden takaa, ku kaaduin prätkällä. 'Sul on niin mielenkiintoinen hermosto', hän totesi. 'Sut on ilo parantaa'.

Retkahdusvammaa ei vain osattu silloin tunnistaa, eikä näin ollen hoidettu. Nyt vaan kaatuminen toi kaikki oireet esiin. Niinpä niin. Oon mä ihmetellytkin joskus, miksi toi oikee puoli on aina kiukutellut. Ja olen juossut lekuris milloin mistäkin syystä - ja aina oikeen puolen vamman takia. Ja kaikki johtuu siitä fucking kaatumisesta 5 v sitten. Onneks on vakuutus.

Miten me saatais neurologit ja fysiatrit ymmärtään tätä sairautta?! Tai edes tunnistamaan sen? Ehkäpä perustan jatkos whiplash-yhdistyksen... Tosin se EI ole eka juttu, mitä teen, kun tervehdyn. Lähen 2 kuukaudeksi lomalle. Ü

Rohkea tyttö

Kävin tänään ihan YKSIN kaupassa ostamaan Magnumit. 400m ees-taas ja homma toimii... Ja vielä menin portaita alas, tosin silloin oli ukko seurana. Meillä oli juhlat. Aihe sinänsä on hieman outo: Fyssarin mukaan olen virallisesti siirtynyt retkahdusvamman paranemisen viimeiseen vaiheeseen, joka voi kestää ties kuin kauan.

Motoriset hermosolut toimii, sillä osaan jo liikkua luonnollisesti, mutta tuntohermosolut on paskana vielä. Nuppi on selkeä mutta liikkuminen ei onnistu. Pystyn kyllä istumaan jo melko sujuvasti mutta kävely ja seisominen on kuin humalaisen hapuilua. Jokaisella askeleella saa sanoa itselleen, että 'Sinä et nyt tipu maan läpi' ja 'Kyllä Sinä etenet, vaikkei siltä päässä vaikuta'. Tuntohermosolut välittää aivoihin ihan bullshittiä... Paskiaiset. Mut kun se saadaan kuntoon, niin SITTEN on bileet ja kaikki sileeks... Ja bensaa sataa ja sillain... Odotamme kiltisti vaan sitä päivää, kun totean, että kappas, nyt oon terve! En uskalla ees ajatella sitä... Liian kiva mielikuva.

Elämäni paskimmat synttärit

Täytin muuten juuri vuosia. Yli 20 ja alle 30. Oli muuten elämäni paskimmat synttärit. Makausta porukoiden lattialla patjalla ja aina välillä ylös kuselle ja juomaan. No, parempi kun viime vappu, pääsiäinen, juhannus tai miehen synttärit! Pääsiäistä en muista, vappuna makasin +30 asteen helteessä himassa jo klo 19, juhannuksena nukkumaan klo 22 ja miehen synttärit makuultaan himassa. Eli vikat 5 kuukautta yhtä helvetin tylsyyttä ja olemista vaan...

Voiko jalkaa huimata?

Oletko koskaan miettinyt, voiko jalkaa huimata? Voin kertoa, että kyllä voi. Kun istun pidempään esim. kovalla tuolilla, pakarat tai reidet alkaa huojua. Se on vähän kuin sisäistä tärinää mutta enemmän sellainen tunne, niinkuin jalka valskaisi, siis huojuisi... Outoa... Mutta onneksi siihenkin on lääke: cranium-pään, eli ristiluun käsittele CST:n keinoin. Niin sitä tehtiin viimeksikin ja jalkojen huimaus katosi. Tsadaa!

Ihana päivä

Tein oikean valinnan lähtemällä äitin kyydillä Lahteen viettään tätä viikkoa. Ilma on kaunis ja tässä terassilla on kiva loikoilla. Harmi, että olen saanut jostain pienen flunssan poikasen. Kurkku on karhee ja olo muutenkin nuhainen.

Täytyy toivoa, ettei ainakaan tule kuumetta, kun sitten kaikki oireetkin pahenee ja ei pääse harjoittelemaan veteen, mikä taas olisi tosi tärkeetä. Saas nähdä, mikä olo on tän viikon lopussa, kun on nytkin mennään niskan kanssa jo jatkoajalla. Pää painuu kaularankaan siinä määrin, että olo on välillä kuin kännikäisellä. Mutta vielä ei ole totaalista romahdusta tullut. Toivottavasti ei tulekaan.

Jaahas, nyt käyn Enkelien ja Demonien kimppuun, jos sen sais loppuun tänään.

Taas Lahdessa

Nyt mennään jo jatkoajalla niskan kanssa. Eilen oli jo aika huono olo, meinas ykä tulla ja tänään vielä vähän pahempi. Aamulla kävely oli suht normaalia mutta iltapäivää kohti alkoi taas tutut tasapainohäiriöt ja huimaus.

Pää painuu kaularankaan ja aiheuttaa noita karseita oireita. Alkaa oksettaan, pää puutuu, hartiat menee ihan jumiin ja tuntuu siltä, että putoaa just sillä sekunnilla maasta läpi, kun hermot tietty painuu alaspäin siellä nikamien välissä. No, niistä välittämättä lähen nyt vesikäveleen. Onneksi kohteena on nyt Merrasjärvi, jossa vesi on 22 astetta. Nässyä 4 astetta lämpimämpää.

Päivän sosiaalinen hetki

Kävin taas vesikävelemässä Kalevan uimahallissa. Meni minuutti, niin ympärilleni oli kerääntynyt 2 pappaa (toisella vain 1 jalka ja toisella murtunut selkä), 2 italialaista kuntouimaria (jotka käy selkeästi näyttäytymässä hallissa) sekä yksi keski-ikäinen auto-onnettomuudesta kuntoutuva mies, joka ei ollut kävellyt yli vuoteen. Epäilen, että mun sydämeen on asennettu vauvana ihmismagneetti, koska toi sama ilmiö toistuu vähän joka paikassa...

Korvat lukossa selitin siinä sitten miehille kohtaloani, kun tuo niskatuki aina herättää lukuisia kysymyksiä. Ympärille alkoi kertyä myös muita vesikävelijöitä - kaikki yhtä innokkaana kuulemaan tarinani. Hassu huomata, kuinka sosiaalisia suomalaiset lopulta on, kun joku vaan uskaltaa aloittaa jutun. Niskatuki on helppo keskustelunavaus.

Ehkä tuossa ois hyvä vinkki niille, jotka aina sanoo, ettei kukaan tule juttelemaan. Uteliaisuus yhdistää meitä kaikkia lopulta, kunhan joku uskaltaa avata pelin.

Muutenkin olo on ollut ihan hyvä. Tai ei nyt hyvä mutta sellainen tasainen. Pystyy oleen jo aika kauan jalkeilla ilman, että tulee paha olo tai alkaa hirveesti huimata. Mutta ei tässä vielä terve todellakaan olla. Tämä päivä onneksi meneekin nopeasti, kun äiti ja sisko tuli käymään meillä ja mieskin pääsi töistä normaalia paljon aikaisemmin. Ja Dan odottaa mua Enkelien ja demonien kanssa! ;)

Kettumaista

Päivä muuttuu jännemmäks...

Pakko kirjoittaa vielä tänne, että nyt kun lähdin äskön vessaan, niin kävely oli ihan normaalia. Mitä ihmettä? Ihan sama.

Nyt luen viel hetken Brownin Enkelit ja demonit -opusta ja sit schlafen gehen eli nukkuun. Eilen jutskailtiin FB:ssä vanhan mallikaverin kans Berliinistä ja tuli hirveä matkakuume. Aattelin, et joskus myöhemmin lähen viel Saksaan takas mallin hommiin. Olin siel kerran jo 1,5 kk ja rakastuin Hampuriin niin paljon, että käytiin siel frendin kanssa vuosi sitten uudestaan.

Mun vuokraisäntä oli sellain superrikas gentlemanni, joka johti viel 60-vuotiaana yhtä Saksan suurinta vakuutusyhtiötä. Sen Carreraa ja motskarii sai aina lainata, lukaalia oli meil kahdella 200m2 ja joka aamu pöydällä ootti tuoreesta verigreipistä puristettu aamujuoma. Hassu pappa! Entinen jazz-muusikko, jolta oli vaimo kuollut ja se majoitti aina malleja himassaan. Mut tosi asiallinen, toisin kun vois kuvitella... Just soiteltiin viime viikolla kuulumisia ja lupasin palata hommiin Saksaan ja käydä moikkaan ainakin Hampurissa samalla. Mut Berliiniin mä seuraavaks meen. Ihastuin siihen tulisesti viime reissulla. Ü Hitto vaan, ku isä oli heittänyt kaikki lukion vanhat kirjat roskiin, ni nyt ei pääse treenaan kieltä, kun ois aikaa. No, Deutsche Welle ja BBC mul on tossa molottanut koko ajan...

Ihmeellistä on

Tänään oli kyllä niin hämärä päivä. Aamusta oli ihan outo olo. Ei oikein osannut sanoa, oliko se hyvä vai huono. Sitten päivemmällä olo oli täysin normaali, ihan niinkuin ei sairautta ois ollutkaan. Iltapäivällä alkoi huimaamaan sillain perinteisesti ja nyt illalla se muuttui taas sellaiseksi normaaliksi tasapaino-ongelmaksi. Ota tästä nyt sitten selvää. Pitää vaan katsoa päivä kerrallaan! Ü

Perskeleen FB

Innostuin näppäileen FB:tä eilen vanhan mallikaverin kanssa melkein puoleen yöhön ja nyt väsyttää niin pirusti... Taisin luvata tarjota hänelle 4 kaljaa Aleksanderplatzin tv-tornissa, KUN oon terve. Että nyt ois sit pakko parantua... Ü

Heräsin vasta 12.30. Tänään oli taas vähän parempi päivä, kun eilen. Askel on lähes normaali, vaikka kyllä se vielä vähän hakee. Sen verran just, ettei nyt kunnossa ole mutta melkein. Mutta kuitenkin parempaan päin joka päivä. Parantumisen huomaa hyvin siitä, että nyt pystyy jo oleen paljon pidempiä aikoja ylhäällä, vähän puuhasteleen jotain ja huonot hetket on lyhentyneet merkittävästi. Ja vaikka puuhasteliskin, niin siitä ei enää tule sellainen höntti olo päähän, niinku ennen. Aikaisemmin oli aina pakko käydä lepään jo aamupalan laittamisenkin jälkeen mutta nyt ei tartte enää.

Kyl se joku päivä loksahtaa kohdalleen ja huomaa, että kappas, nyt se on kunnossa. Mutta sen verran vielä niskassa ja hartioissa kipristää, ettei tässä kunnossa olla mutta ainakin parempaan menossa. Johan tässä on kärsittykin. Kohta 5 kuukautta täynnä. Huh...