Dedis meni...

Naureskelin tos just huhtikuiselle viestilleni, missä kuntoutumistavoitteeni oli heinäkuu. No, huhtikuussahan huimaus ei ollut vielä edes kunnolla alkanut. Toukokuussa tavoite oli lokakuu ja nyt jos kysytään asiaa, niin se maaliskuu 2010. ;) Et sillä viisii... Ja niin viattomalta näyttäneen tapaturman seurauksena tämmönen show. Taivas! Ei sitä voi, kun ihmetellä.

Mutta lääkärin mukaan tapaturman muodolla ei ole väliä, vaan sillä, kuinka nopeesti pää tekee ko. liikkeen, onko aikaisempaa niskaongelmaa ja millainen hermostoltaan on. Mä kaaduin täysin odottamatta, oon elänyt tän jo kerran ja mulla on herkkä hermosto... Että hyvin menee!

Ja näitä kuulemma sattuu tosi paljon just kaatumisten ja harrastusten (lätkän taklaukset, nyrkkeily jne.) seurauksena ja edelleenkään lekurit ei tätä osaa tunnistaa. Normaalein tapa saada whiplash-vamma on kuitenkin se autokolari ja huono juttu on vielä se, että oireet voi tulla kuukausien ja vuosienkin päästä! Potilas ei ees muista välttämättä kauan sitten sattunutta vahinkoa. Ja kun lekurit taas ei osaa kysyä!

Top2 -tsemppaajat

Olen ottanut tavaksi lukea muutamaa saamaani tekstiviestiä, joka päivä. Niistä tulee hyvä mieli ja ne saa aina muistamaan, että vaikka olen ollut nyt 5 kuukautta kipeä, niin toivoa on kuitenkin vielä.

Viesti saman eläneeltä ystävältä:

'Sehän siinä taudinkuvassa (whiplashissä) on pahinta, et vaan aika auttaa.. Se ei sillo paljo helpota siinä hetkessä, knu pitäs elää ihaninta elämänaikaa! Mää tiedän kuinka helvettiä toi on. Aina voit mua oloissas konsultoida. Oon tässä elävä esimerkki siitä, että se (huimaus) kyl loppuu, vaikket sitä jaksais just nyt uskookaan. Mutta helppoo ei oo ja ite opinkin olemaan armollisempi itelleni -tosi kova prosessi se on. Pyri nauttiin ihan pienimmistäkin iloista!'

Toinen viesti äidiltäni, joka parantaa käsillä ja ennustaa:

'Rakas tyttäreni! Äiti kertoo taas sen sinulle: Tulet terveeksi, usko ja luota sanaani. Muista se joka päivä, silloinkin kun makaat yksin kotona, vain telkka ja känny seuranasi ja sinusta tuntuu et kukaan muu kuin sinä ei joudu kärsiin näin.. Sinun vaan täytyy uskoa paranemiseen, vaikka se tuntuu kaukaiselta haaveelta. Mutta kaikki haaveet ei toteudu, mutta tämä toteutuu.. :-) Aikaa vielä menee, mutta ei läheskään niin pitkään kun oot joutunu nyt kestämään.. :-D ja niin kun huomaat, pystyit parantaan miehesi päänsäryn CST-terapialla, niin fyssarisikin pystyy parantaan sinut kulta. Sinun onnesi on myös minun.'

Kummasti sitä sitten pärjää aina päivästä toiseen, vaikka välillä on itsekin jo varma, että usko loppuu juuri tänään. Mutta hirveen määrän sisua tää kyllä vaatii... Jossei pää pysyis kylmänä, niin sit tästä ei selviäis. Mutta jos mukana on hippusellinenkin järkeä, niin homma toimii. Tuota se fyssarikin aina hokee!

Harmaata

Kylläpä oli taas harmaa päivä. Sadekin alkoi riputella just. Urhoollisesti kävin kuitenkin Nässyssä polkemassa vettä. Ihana mies jaksaa mua aina sinne viedä!

Hauskaa sinänsä, viereisellä rannalla oli 10 ukkoa ja 3 pelastuskoiraa treenaamassa vesipelastusta ja yksi kaveri kuvaamassa touhua. Aina kun mun silmä vältti, kuvaaja zoomaili pitkällä putkella 'kelluvaa päätä', miltä mä oikeasti näytän tyynessä järvessä. Ü Ja just kun aloin vaihtaa vaatteita siinä muuten tyhjällä rannalle, sinne ilmesty hirvee ihmispaljous. 2 ulkomaalaista partiopoikaa, lenkkeilevä pari jne. Huh, huh...

Viime fyssarin jälkeen olen pärjännyt yllättävän hyvin. Vaikka oikea puoli petti saman tien, niin siltikään olo ei o ihan karmea. Mut se pitää ajatella niin, että vähemmän huono olo on hyvä asia! Terveestä olotilasta tässä nyt ei ihan heti pääse nauttii!

Kasvoista puutuu oikea puoli, oikea käsi lonksuu ja lonkkakin on taas tullut kipeeksi. Ja kaikki niskan takia. Lisäksi oon huomannut, että veden polkemisen jälkeen jalkapohjat on nykyään aina ihan tulessa... Samoin oon alkanut vetää juomaa väärään kurkkuun. Kai se rintakehän yläaukeamankin hermokudos on kärsinyt. Ihan sama. En jaksa enää miettiä asioita. Ihmeellisiä oireita tulee ja menee. Ehkä ne joku päivä vaan loppuu?

Oisko se tälläin?

Helevetti, kun ei osaa piirtää ees ni veemäistä ja rumaa oliota, mitä sen pitäis olla... Hmm... Mut hyvä yritys? Onneks oon markkinointisuunnittelija enkä graafikko...

Kuvaa hyvin mun viime vappua

Siili kantaa ilmapalloja ja luonnollisesti pallot poksahtaa paskaks piikkeihin. Siilin kommentti: Kuka tänkin paskajuhlan on keksinyt? Just tolta musta tuntui, kun vietin vappua 30min puutarhatuolissa, kun muut istui nurtsilla ja mua huimas siinä tuolissa istuessakin... Ja kahdeksalta kotiin, missä oli 33 lämmintä. Ja teekkarit lauloi yöhön asti sisäpihalla.

Ps. Tästä sairaudesta sais niin hyvän sarjiksen haastajaks Kiroilevalle Siilille: 'Vittuileva whiplash'.

Asenne ennen kaikkea

Onneksi on hyviä kannustajia, jotka tuo ihania kortteja. Teksti meni näin: Niinkuin Mietaa sanois, tästä on vain yksi suunta perkele - ylöspäin.

Mietaa osui naulan kantaan...

Naksuntaa

Oonkin täs jo pidempään ihmetellyt, miks mun päässä naksuu, kun oon kyljellään! Nythän mä sen tajusin! Silmälasin sanka painautuu tyynyyn ja sarana antaa periks... Hah... Luulin jo, että fyssari sai uusia haasteita... Puhuin just kolme tuntia puhelimessa frendien ja kohta lähtee ääni. Tai ehkäpä syynä on hyinen näsijärvi? Kävin taas vesikävelemässä, vaiks oli pirun kylmä ja tuulista. Olin - yllätys - ainoa... Ü

Ja lisää paskaa

Hyvä asiakkaamme,

Olemme virheellisesti maksaneet teille Suomen Terveystalolle kuuluvan laskun 270e. Pyydämme Teitä ystävällisesti palauttamaan suorituksen viipymättä.

Terveisin,
Vakuutusyhtiösi, joka sählää aina niin vitusti ja jota ei paskan vertaa kiinnosta mikään muu paitsi asiakkaan rahat.

Tämmöstistee tänään...

Luojan kiitos, nyt alkaa näyttää siltä, että tää paska antaa oikeasti periksi. Viime hoidon jälkeen olen pystynyt lisäämään merkittävästi aktiivisuutta ja ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen pystynyt seisomaan jonkin verran ilman sen suurempia outoja tuntemuksia.

Toki olotila on edelleen huono mutta on se nyt edistystä, jos on päässyt sille asteelle, että saa nauttia edes toisinaan siitä ns. normaaliolosta.

Kukaan muu kuin tämän tai vastaavat oireet kokenut ihminen ei voi tietää, kuinka vittumaista on elää mutta olla silti 'kuollut'. Neljän seinän sisällä olo alkaa tympiä tervettäkin - saati sitten sairasta, jolla kyse on siitä, ettei pysty tekemään mitään.

Kaikki ne psyykkiset virvokkeet, kuten liikunta, työ, muut harrastukset, sos. hetket kavereiden kanssa, illanvietot, matkustaminen ja paikan vaihto jne. on pois suljettu. Tässä tilanteessa on vaan PAKKO kehittää itselleen jotain korvaavaa tekemistä. Ja noita asioita, mitkä on menettänyt, ei kannata edes miettiä, koska siinä kiusaa vaan itseään.

Täytyy vaan keskittyä siihen, mitä jäi jäljelle ja pyrkiä nauttimaan pienistäkin iloista! Ja luottaa siihen, että saa ne menettämänsä asiat vielä joskus takaisin, koska ammattilainen on niin sanonut! Eihän tässä itsensä kituuttamisessa muuten olisi mitään järkeä, jollei näkisi itsellään edes jotain valoa tulevaisuudessa.

Tyhmä ukko

Tiedä sit pitäiskö itkeä vai nauraa mut ukko-kulta nauhotti 10 min mun itkua ja mesoamista kännykkäänsä. Tosi kivaa! Uhkas kuunteluttaa sen kaikille niille, jotka kysyy, mitä mulle kuuluu, kun sekin on kyllästynyt vastaan jokapäiväisiin tiedusteluihin siitä, mitä mulle kuuluu, kun ei tää tila tästä nyt hetkessä parane.

Saispahan tietää ainakin totuuden, kun ei sen vakavuutta moni kai tajua. Muille mun niska on venähtänyt, mut kun itse tietää, että samalla venähti selkäytimen ympärillä oleva hermokudos, ni tilanne ei paljon naurata...

Hyödyllinen tukiasema...

Menin tukiasema.net -sivuille, josko sieltä löytyis muitakin retkahdusvammapotilaita verrokeiksi. Paskan marjat! Mutta jotain 'hauskempaa' löysin... Artikkeli itsemurhasta, jossa luki näin: Nykyään Suomen rikoslaissa ei ole säädetty rangaistusta itsemurhasta.

WTF? Siis täh? Kuka sen sit joutuis kärsiin, jos kuollut ei voi oikeustoimikelpoinen henkilö... Ei tajuu. Ehkä rangaistus ois sit pintamullan hautapaikka kauimpaa puiston pimeästä nurkasta, mihin ois pisin matka P-paikalta... Eli omaiset saiskin rangaistuksen! ;) Anteeksi huono huumori mutta sallittakoon se 5 kk kipeenä olleelle.

Mietteitä

Jännä juttu, miten sitä voi menettää elämänsä ihan sekunnin murto-osassa ja kuinka vaikeaa ja hidasta sen takaisin saaminen voikaan olla!

Nyt antais mitä vaan, että vois edes kävellä normaalisti mutta aikaisimmin ko. asiaa ei tullut edes ajatelleeksi! Sama juttu esim. autossa istumisen kanssa. Ois aika mageeta, jos joskus vielä vois istua autossa, eikä maata tyynyn kans pidempiä matkoja takapenkillä kyljellään... Mutta turha miettiä jälkikäteen. Menetetty mikä menetetty.

Katse pitää muistaa suunnata kuitenkin aina tulevaisuuteen. Varmaan sellaista elämää, mitä oli ennen kaatumista, tuskin saan koskaan takaisin mutta jos nyt ees jotain rippeitä sais nautittavakseen, niin ois hyvä.

Vaatimustaso vaan nousee joka päivä, kun vointi paranee. Sit kun pystyy kävelee, surkuttelee, kun ei voi juosta. Ja jos joskus voi juosta, harmittaa, kun ei voi loikkia jne. Mutta niin sen pitääkin olla. Askel kerrallaan ylemmäksi saa haasteet riittämään muttei ole liian kova tahti.

Karjalaispappa sanoi hyvin uimahallissa: 'Pidähän tyttö huoli, että sie tuut kuntoon. Oot liian nuori eläkkeelle', ja nauroi paskasesti päälle... Siihen tähdätään. Matkaa on tosin vielä aika paljon.

Niin joo...

Ettei taas blogin tarkoitus unohtuisi, niin mainittakoon nyt sit, että viime CST-session jälkeen olen ensimmäistä kertaa pystynyt välillä käppäileen ihan tavallisesti. Ja viimeksi oli vasta 12. hoitokerta ja tuli 3 kk täyteen ko. hoitojen aloittamisesta!

Ennenhän se on ollut sitä, että kaksi huonoa oloa vaihtelee mut nyt vaihtelee jo toisinaan normaali olo ja huono olo. Kyllä se tästä... Toinen puoli vuotta ja voin varmaan jo suht hyvin...

Dedis

Fyssari oli sitä mieltä, että pystyisin jo elokuussa käveleen lyhyitä matkoja normaalisti. Ja kyllähän se niin on, että olen niitä kävellyt. Vaikkei olo ole normaali, niin on se nyt paljon parempi, kuin huhtikuussa. Ja kuulemma joulukuussa olen ihan toisenlaisessa kuosissa. Saas nähdä.

Täytyy vaan alkaa uskoa fyssaria, kun se sanoo, että paranen tästä ihan täysin. Milloin se on, sitä vaan ei tiedä. Pikkuhiljaa! Mutta ainakin tähän astiset lupaukset 'höntti olo lähtee kyllä pois päästä' ja 'pystyt käveleen elokuussa jo vähän normaalisti' ovat menneet oikein. Ehkä toi paranemisasiakin kolahtaa kohdilleen joskus? Onhan se kieltämättä kaukainen ajatus, että sais terveytensä takaisin, muttei kuulosta ollenkaan pahalta. ;) Jos nyt sais edes 90-prosenttia... Pienet huimaukset ja steppailut ei sit haittais.

Kaunis kesäpäivä...

Tänään käytiin ukkelin kanssa Makuunissa ja Valintalossa. Se tarkoittaa 800m. kävelyä. Kyllähän se pitkältä tuntuu mutta selvisin hengissä! Vähän alkoi loppumatkasta tuntua siltä, että näinkö sitä pääsee takaisin ollenkaan mutta taistelin.

Nyt tultiin just vesikävelemästä. Oli taas aikamoinen aallokko! Se on kyllä niin hassu olo, kun nousee ylös vedestä... Ihan kuin leijuis maan pinnalla. Vähän aikaa olo on sit tosi outo mut pienen lepäämisen jälkeen parempi, kun ennen vesikävelyä.

Jotenkin vesi kuulemma luo 'tukea' selkäytimelle, kun sen polkeminen kehittää syviä lihaksia. Niin helpolta kun se kuulostaa, vesikävelyssäkin on ihan omat sääntönsä, miten sitä tehdään. Ja vain 10min päivässä, ettei hermosto hepaa...

Toi oikee puoli on kyllä tosi hassun tuntunen, kun se on 5 vuotta väärässä asennossa ja nyt sitä yritetään saada oikeaan. Tai siis mobilisoimalla hermokudosta se hakeutuu automaattisesti oikein. Mut hyvin huomaa, et oikee puoli on se heikompi. Koko ajan jumissa, puutunut jne. Mut kyl se paremmaks paljon on mennyt!