Kyllä se kuulkaas niin vaan on, että herkkää hermostoa vastaan on turha taistella. Siitä hetkestä, kun huomasin, että nyt alkaa niska väsyä ja lähteä hakeen tuen kalvoista, meni totaalijumiin 2 päivää. Ja ihan sama mitä tekee, niin sitä hermoston ylireagointia ei pysty pysäyttään.
Tuntuu siltä, että kroppa reagoi entistä herkemmin kaikkeen. Tai sit se johtuu siitä, että oon ollut enemmän jalkeilla ja puuhastellut normaalia aiemmin. Kummallinen juttu. Niskasta puuttuu niin paljon tavaraa, että ton pään stabiloiminen on ihan mahdotonta. Kun yrittää treenata, se jumittaa pintalihakset tai hermosto hepaa. Kun ei tee mitään, viimenenki tuki lähtee ja sitten ne pintalihakset vasta kramppaaki. Sen oikein huomas eilen, kuinka koukistajat sanoi STOP ja se iski kaikki lihakset jumiin. Alkoi oikeen särkee lihaksia, mikä on tietty sen merkki, et on ne ainakin töitä tehny. Mut ei ihminen voi toimia normaalisti, kun siltä puuttuu kaularangasta puolet nivelsiteistä ja syvät tukilihakset. Miksei ne uusiudu mulla? Kai ne revähti sit niin monta kertaa, että ranka vaan jäi löysäks. Arpi repes aina arven vierestä ja arpi vastaa voimakkuudeltaan n. 70-80 %:a alkuperäisestä kudoksesta. Ei se ranka voikaan toimia, kun alkaa faktoja miettiin.
Ongelma on nyt selkeesti vakiintunut tonne C2-tasolle, mikä on sit yhteydessä C7-hartsuun. Kumpi on kana ja kumpi muna, en tiiä. Ei tiedä kukaan. Toki oman haasteensa tuo löysä C0, joka tykkää kääntyä oikeelle ja alkaa vetää silmään ja hiljalleen päätä jumiin. Ihanaa olla täysin rikki monesta kohtaa! Hyvä minä. Kuinka onnistuinkin tekemään tämän kaiken ja vain alle 28-vuotiaana! Ei paha. Tää on tämmönen hidas ja tuskallinen henkinen ja sosiaalinen itsemurha enemmänkin kuin fyysinen vamma. Kipujen kanssa voisin elääkin, mutta en sen kanssa, etten loppuelämäni aikana pääse enää duuniin, ulos himasta, ulkomaille tai tekeen mitään kivaa.
Kivaksi ei lasketa sitä, että pääsee itte kuselle ja takas tai että frendit käy täällä lätisemässä tai että kaikki raajat liikkuu, muttei niillä voi tehdä mitään, kun ihminen ei vaan jaksa olla pystyasennossa. Wou.
Aikamoinen kohtalo. Harva terve tietää, kuinka vittumaista on olla pystyynkuollut. Jos saisin valita, oisin mieluummin iskenyt itteni siihen vieressä maanneeseen kiveen ja kuollut ihan oikeasti. Tai sit loukannut itseni TOSI pahasti, koska sitä varten mulla on elvytyskieltoasiakirjat tehtynä. Vaan kun ei.
Joku halusi, että kärsin hirveimmän mahdollisen kohtalon, mitä nuori, aktiivinen ihminen voi joutua kokemaan: fyysisesti täysin terve, sosiaalisessa eristyksessä live-maailmasta ja psyykkisesti vittuillaan päin naamaa. Ja kaiken lisäks on niin huonos kunnossa, ettei voki purkaa vitutustaan edes hakkaamalla nyrkkeilysäkkiä tai potkimalla kiviä. Tämmönen helvetti lyödään päälle ja sit viedsään kaikki keinot pitää pää kasassa. Varmaan huomenna halvaantuu kädet, etten voi ees kirjoittaa enää tota vitun Vuodatuskirjaa. On tää hienoo. No mulla on vielä 8 tehokasta kuukautta juosta tätä oravanpyörää, missä jokainen askelma on vuorattu pienillä terävillä nauloilla. Nautitaan ny sit, koska buddhalaisten mukaan koko elämä on kärsimystä.
Ei auta itkee menneisyyttä vaan keskittyy miettimään, mitähän vittuu sitä sit keksii, jossei parane. Aikamoinen shokkihan siitä tulee, kun tajuaa, että on taistellut kaikki nää päivät turhaan. Täytyis alkaa val,istautuu, mutten ole viel uskaltanut. Ja vielä ei ees vituta satasella, kun on kuitenkin jotain toivoa mutta kattellaan sit ens keväällä. Tässä naista mitataan. Katotaan, kauan se kestää sekoamatta! Katotaan kauan se kestää ilman, että pääsee kampaajalle, shoppaileen tai kaffilaan frendien kanssa. Katotaan kauan se sietää sitä, että päässä kiristää. Viedään välillä kuulo, näkö ja muutkin aistit. Pistetään lasinsiruja kuvainnollisesti perseeseen tai pilluun. Annetaan polttaa kurkkunsa kuumalla kahvilla, jotta herkkii hermoja sais särkee sekin 5 päivää. Pistellään sitä neuloilla koko kropasta. Annetaan vähän näköhäiriöitä ja tinnitustä ja ennen kaikkea kipuja. Viedään siltä työpaikka, hiillostetaan se ulos omistamistaan firmoista, pakotetaan myymään omaisuutensa, ottamaan vitunmoiset lainat jne. Ja sit katotaan, kuinka monta kertaa se vitun idiootti on valmis rämpiin sieltä samasta kuilusta pois, vaan todetakseen, että aina se ote lipeää ennen pintaa. Kauan se nöyryyttää itteään joutumalla kannattamaan muilla kauppakassit, hoidattamaan parempikuntoisilla muutot, siivoukset jne. Ja ennen kaikkea kuinka kauan selviää tästä kaikesta ilman tuloja tai yhteiskunnan tukea käytännön asioissa, koska se on terve, eikä ansaitse saada penniäkään Kelasta, eikä apua mihinkään kotihommiin.
Jollain on todella hauskaa mun kustannuksella. Välillä tekis todella mieli vaan lyödä itseltään kirveellä tää paska ranka katki ja laittaa sairaat palaset johonkin parantavaan laatikkoon odottamaan parempaa huomista. Ja sit ku nyt ois parantunut, kasata niistä ittelleen uus terve ranka. Vaan ku ei mee ihan niin. Ehkä ihan hiukkasen vituttaa, ku oon maannut päivän selälläni ja kuunnellut Golden Girlsin toisen tuotantokauden ja yrittänyt sanoo kropalle, ettei sekoais. Toinen vaihtoehto ois ollut olla duunissa, näkee frendejä, käydä vaiks ostaa vaatteita ekaa kertaa vuoteen, syödä Stockmannin eessä pultsaripenkeillä kanasalaatit, jatkaa siitä terassille ja lopulta vaiks Lahteen porukoille junalle tai Hesaan kuvauksia tekeen. Mutta turha tuommoisia on ees haaveilla, kun kroppa ei tottele. No can do. Se on se 10 %:a, joka selkeesti ny vainoaa mua päivä päivältä enemmän.
Ja please, no comments tähän tekstiin. Ei jaksa yhtään mitään lätisemistä, kuinka aurinko paistaa risukasaan. Faktahan on se, että kaikkiin kasoihin ei koskaan voi paistaa. Pitäköön tunkkinsa kaikki vittu.
Tekstit
