No ohoh...

Heitti ihan järjettömän möntin keskelle päätä yläniskaan. Eilen jo vähän tuntui oudolta, mut tänään sit myrkyn lykkäs. Käsittämätöntä. Löi totaalisen lukkoon koko takaraivon. Ja mitään en ole ehtinyt tehdä, mikä sen ois voinut aiheuttaa. No, kattellaan täs pari päivää, aukeeko ittestään, vai mistä kenkä puristaa. Ei voi käsittää... Siis kuin kiveä toi putki yläniskasta päähän. Ehkä lepo ja impeuriumin vastaisku eli 800 mg Burana tehoaa. Tai sitten ei. On tää nyt kumma juttu, ei voi muuta sanoa. Tuntuu, että meen sitä huonompaan kuntoon, mitä parempaan kuosiin hermosto tulee. Niska on ni löysä. Ei auta valittaa, pakko vaan kärsiä.

Oireiden psykologisointia, hullutuksia, leimautumista ja kykyä pitää oma pää

Viimeksi fyssarin kanssa puhuttiin siitä, miten yhteiskunnalla (eli ihmisillä) on erinomainen kyky psykologisoida useat vaivat, joille ei löydy näkyvää kliinistä selitystä tai löydöstä. Olipa kyse selkäkivusta, rintapistoksesta tai pääkiristyksestä, lopulta se menee psyykkeen piikkiin, jos fyysistä ei löydy. Sellaista tilaa ei yksinkertaisesti voi olla olemassa, jota ei pystytä rationaalisin keinoin todistamaan. Tässä valossa uskovaiset erinäisine jeesuksineen ja jumalineen, Juhan af Graanin kaltaiset UFO-bongarit sekä henkiään säännöllisesti tapaavat meediot, poppomiehet ja kokonaiset kansat kuulostavat erityisen hörhöiltä. ;)

Psyykkiseksi alun perin täysin fyysisen oireen voi muuttaa joko potilas itse tai häntä ympäröivät ihmiset asennoitumisellaan ja tietämättömyydellään. Jos miettii retkahdusvammaa ja sen oireistoa on itsestäänselvää, kuinka joidenkin vuosien jälkeen kipu, joka ei katoa lääkkeillä ja jota lääkärit ja läheiset vähättelee, muuttuu psyykkiseksi. Aluksi tietty hoetaan, että älä välitä siitä, anna mennä vaan, unohda koko juttu jne. Sitten kun huomataan, että potilas ei vaan voi tehdä niin jostain selittämättömästä syystä, nostetaan handyt ilmaan ja aletaan psykologisoida oireitta. Tai ehkä oire sinänsä ei psykologisoidu, mutta potilaan mieli on helppo leimata tahraantuneeksi. Ja kun muut riittävän kauan hokevat, ettei potilasta mikään vaivaa, hän alkaa kyseenalaistaa omat tuntemuksensa ja yhtyy ajatukseen.

Ryhmäpaine on melkoinen voima! Harva yksittäinen ihminen pystyy pitämään pintansa, jos valtaosa ryhmästä on hänen kanssaan eri mieltä. Tämän ovat näyttäneet niin monet tutkimukset kuin hirmuteot maailmanhistoriassa. Hyväksyikö kukaan vaikkapa natsitouhua tai Ruandan kansanmurhia? Ei tietenkään. Silti löytyi satoja ja tuhansia ihmisiä, jotka olivat valmiit ryhmäpaineen nimissä toteuttamaan auktoriteeteilta saamiaan käskyjä ja tappamaan viattomia kasapäin.

Erityisen hankala on olla eri mieltä yleisenä normiauktoriteettina tai vaikkapa asiantuntiajasemassa olevan henkilön ja etenkin usean henkilön - kanssa. Vähemmistö, varsinkin yksilö, jyrätään vaivattomasti. Niin tää maailma pyörii. Massa on valtaa ja auktoriteetit osaavat käyttää tätä valtaa häikäilemättä! Tätä tapahtuu kaikkialla jatkuvasti, ja moni päätöksentekotilanne perustuu tähän systeemiin, sallitusti.

Niin kauan ongelmaa ei tietenkään ole, kun vähemmistön edustaja pystyy argumentoimaan tai todistamaan mielipiteensä/kantansa/näkemyksensä, eikä tästä aiheudu hänelle itselleen ongelmia. Todistappas joku epämääräinen kipuoire, ahdistustila tai kalvoveto jotenkin. Vaikeaa on. Ahdistavaksi asia käy siinä vaiheessa, jos vaikkapa vakuutuskorvaus tai Kelan tuki riippuu tästä todistusaineistosta.

Mullakin osa frendeistä/muusta lähipiiristä on hokenut alusta asti, että "sä vaan kuvittelet oireet", "et halua lähteä enää ihmisten ilmoille", "oot erakoitunut", "pelkäät julkisia" tiloja yms. muuta tietämättömän suusta pullahtavaa paskaa. Ja viimeistään nyt, kun oireisto on pitkittynyt yli vuoden mittaiseksi, monet ajattelee, että mulla on pälli lauennut ja en esimerkiki vain halua tulla töihin, käydä ulkona, shoppailla tai suunnitella tulevaisuutta. Kukas nyt tommosta haluais tehdä? Totta helvetissä sitä mieluummin on tulottomana, työttömänä ja ilmankontaktia neljän seinän sisällä. Ja kivut sekä huimaus on ihan must-juttu, joita oon aina kaivannut tuomaan haastetta muuten liian kivaan elämääni. ;)

Kai tiettyjen ihmisten on helpompi käsitellä asia, joka on heille tuntematon, kun sille saa vain jonkun selityksen. On helpompi aatella, että päässä viiraa, kun että selkäydin/aivokalvot ja lihaskalvot on revähtänyt. Toi on niin ymmärrettävää! En mäkään voi ikinä ymmärtää täysin vaikkapa Down-lapsen vanhempien huolta, murhetta ja tuskaa, vaikka kuinka yrittäisin. Kokemusmaailma on niin erilainen, ettei se vaan ole koskaan täysin mahdollista. Ja kun tähän yhdistää sen, että retkahdusvammaherkkiksiä on Suomessa vain joitain satoja, ja heistäkin suurin osa on psyykkisesti sairaiksi julistettu ja jotkut oikeastikin psyykkisesti epätasapainossa, leima on helppo lyödä kelle tahansa.

Mutta onneksi on sit näitä ihmisiä niinkuin mun fyssari ja fysiatri, jotka ihan kirkkaalla naamalla puhuvat siitä, kuinka kyseessä on "vaan" herkän ihmisen tuki- ja liikuntaelintrauma. Luoja sitä helpotusta, kun joku puhuu samaa kieltä, eikä itte tarvi olla koko ajan joko puolustelemassa tai selittämässä kimuranttia kuviota. Tosin sit siinä käy helposti niinkuin meikäläisellä, että kun lopettaa selittelemästä asioita ja viis veisaa siitä, millaiseksi ne leimaa sut selän takana, huomaa pian olevansa suhteellisen "erikoinen" tyyppi. Ja erikoiset tyypit, jotka käyttäytyy selittämättömästi on helppo sulkea ulos "tavallisten" eli nk. normaalien ihmisten piireistä. Nooh, kuka normaaliuden määrittelee, on tietenkin eri asia. Sen tekee valtaryhmät. Niin se on aina mennyt ja tulee menemään.

Vaikka suvaitsevaisuus ja erilaisuuden sietokyky on onneksi lisääntynyt, lopulta massa on se, joka sanelee normaaliuden pelisäännöt. Mutta sitä ei saa ajatella liikaa, tai tulee ainoastaan paha mieli ja vitutus. Ette kuulkaa arvaa, kuinka kova itsetuntemus ja luotto omaan mieleen saa olla, että pystyy sanomaan satojen ihmisten edessä: "Ei, minä en ole hullu, vaikka kalvoni, joita te muut ette edes tunne olevan olemassa, kiristävät päätäni ja en pysy siksi pystyssä, että ne välittävät väärää tietoa raajojeni asennosta aivoilleni". Yksi maailman hankalimpia lauseita ymmärtää, väittäisin! Ja vaikka uskoo tuohon itse ja sanoo sen ääneen myös muile, silti ei saa hyväksyntää koskaan kaikilta. Mutta tätä varten ihmisille on luotu jalo taito sulkea asiat tietoisuuden ulkopuolelle, lopettaa stressaaminen siitä, mitä muut ajattelevat ja elää elämäänsä tyytyväisenä eteenpäin. Se riittää, että itse tietää miten asiat on oikeasti. Lähipiiri, joka sut oikeasti tuntee on kyllä sit samaa mieltä, ja muiden mielipiteillä ei olekaan juuri mitään käytännön merkitystä. Kovaa kanttia vaaditaan kaikin puolin ja sitähän piisaa.

Kova jätkä

Aika kova jätkä toi Bolt. Saas nähdä, pistääkö "teini" ekana maailmassa satasen alle ysin joskus. Kaveri on vasta 22, eli kisavuosia on edessä monia! =) Samoin sois naisten korkeuden MM:n jo pikkuhiljaa murtuvan. Taitaapi olla vuodelta -87. Nooh, kyl se viel menee.

Stressipäivä

Mikähän vitun stressipäivä nyt on? Koko aika hirvee stressi... Siis kropassa. Ei osaa rauhottua ollenkaan. Pakko ravata juomassa, vessassa ja avaan ja sulkeen ikkunaa. Hedarikin ois. Snadisti huono olo. Silmät kipeet. Argh. Johtunee eilisestä hoidosta. Oli nääs tiukka setti taas. Siis hyvä, mut jouduttiin ns. myöhentään C0:aa, et saatiin se 1/1000 liikehäiriö pois. Ja kyl me venytettiin koko putkee falxin kautta... Oikein hanurissa asti tuntui, kun otettiin nupista kevyesti kii ja venytettiin... Nooh, viimekski oli tosi hyvä olo, ku 2-3 päivää oli mennyt...

Lokeillakin on joku vitun stressi. Huutaa ku hullut ikkunat takana. Autotkin kaahaa. Järvi myrskyää. Kaikki stressaa tänään. Tarttuvaa? Öitä, nyt päikkärit, eihän tästä mitään muuten tuu...

Erä- ja otteluvoitto

Kaksi naista, kaksi tietokonetta, yksi tulostin, yksi kaapeli. Ajurit oikein, kaapeli oikein, kytkennät oikein. Kysymys kuuluu: Miksi vitussa se ei tulosta?

Neljä aivolohkoa miettii, kaksi naista alkaa savuta. Molemmilla hermosto herkällä, paska päivä ja nälkä. Toisella alkaa heittää silmissä retkun takia, toisella äärimmäisen rasituksen. Kysymys kuuluu: Miksi saatanassa nämä ei asennu ajatuksen voimalla?

Kaksi veljeä, molemmat IT-alalla. Kaksi puhelinsoittoa. Kaksi sekuntia. Ja kappas: Problem solved. Kysymys kuuluu: Miksei me itte tajuttu, että oli paikallinen tulostin kytkettynä ja asennettuna täysin oikein, mutta... RJ45-verkkokaapelillla! Puhuttiin koko ajan USB:sta, mutta käytettiin verkkokaapelia... Niinpä niin. Mulla menee niskan piikkiin, entäs tolla toisella?

Lopputulos:
Kaksi naista, kaksi tulostavaa konetta (toinen Vistalla ja toinen XP:lla) lainapiuha ja yksi toimiva tulostin. Vau! Mistäs mustetta saadaan lisää? ;)

Tampereen parhaat pitsat

Kun nyt kehuun alettiin, niin Teiskonkadun Kotipizzan vertaista palvelua ja ystävällistä pitsan kuljettaa, joka kantaa tarvittaessa pitsan mulle sänkyyn asti, saa hakea! Propsit sinnekin, kuka lie onkaan se mukava nainen itse pizzeriassa. :) 26 euroo perhepitsasta ja isosta cociksesta ei tunnu missään, kun on noin ihania ihmisiä vastaanottamassa tilausta ja kuljettamassa.

Jaahas, ny mä hyydyn ja känny menee pois. Hyi minua...

Tampereen parhaat taksikuskit

Taksitarkastajalle tulevista palautteista 98 % on negatiivista. Eli minä kuulun vähemmistöön iloisine viesteineni. Ihmiset, antakaa positiivista palautetta! "Kiitos", "mukavaa päivää" ja "olitpa sinä hyvä kuski" ei maksa sun suusta mitään mutta piristävät kummasti taksikuskin arkea.

Kuskit tekee kovaa työtä, taistelevat alati vähenevistä asiakasmääristä ja saavat ihan liian vähän rahaa siihen nähden kuinka laadukasta palvelu Suomessa on. Lähes kaikilla on uudet, turvalliset autot, niitä osataan ajaa ja kaiken lisäksi asenne liikenteessä toimimiseen on kohdillaan. Kyydissä on turvallista. Ainakin Tampereella. Kyllä minä maksan 9,50 euroa Suvantokadulta Rauhaniemeen milloin vaan! Johan se bussikin maksaa about 2,50 e ja ei voida palvelusta puhua.

Mistä tuntee Mansen parhaat kuskit:
- ajaa veemäiselle liuskalle meitin talon eteen ylös asti, ilman että nokka tai perä niiaa niskalle ikävästi katukivetykseen
- lähes pysähtyvät tasa-arvoisiin risteyksiin, jos on pienikin vaara että väistämisvelvolliset tulisi kylkeen
- hidastaa Lapinniemen R-kioskin jälkeiselle pikkusillalle, jossa on mukalakivetys
- välttelee Hämeenkadun mukuloita sekä turhia liikennevaloja, jarrutuksia ja yyberkiihdytyksiä
- avaa ovet autoon noustessa ja poistuessa
- hymyilee ja tsemppaa paranemisessa
- vilpittömän aidolla ja auttaivaisella asenteella tekee normipäivistäkin ikimuotoisia.

Kiitos Jukka Tikkanen ja Timo Järvinen. Ootte mun TOP2-suosikkikuskit. Vaikka mun toinen pankkikortti jäikin Timon autoon tänään... Prkl. Täytyy soitella perään. ;)

Laiskuus iski

Ja koska multa on hoidon jälkeinen rehkiminen kielletty (=olen laiska) tilasin Kotipizzan. Nam. Ja söinkin jo puolet... ;)

Tehokkaat setit

Olipa tehokas hoito! Jokohan tällä sais ekan terveen päivän? Nooh, kattotaan myöhemmin sitä. Nyt hyvät yöt. ;)

Fight Club

Olen aina pitänyt Sarasvuota nerokkaana jamppana bisnessaralla. Uskomukseni sai vahvistusta. Kattokaas ny, mitä hän on tällä kertaa luonut. Pistäkää äänet sopivalle, ennen kuin avaatte linkin. Tulee aika kovaa kitarametallia taustalla. Great.

Fight Club

Simppeliä safkaa

1. Mee Lidliin ja osta esikypsytettyä kanan (tai kalkkunan) rintafileetä pakastettuina. Ois ollut Sjögren tai Sjöman. En jaksa lähtee tonkiin roskiksia.

2. Nakkaa puoliteholla mikroon 3 min. Ja sit 3 min täydellä teholla.

3. Vedä täysjyväpaahtoleivät paskasteesta mukaan ekaan settiin eli sulamaan muutamaks minuutiks. Lätki leiville sit salsaa, ketsuppii tai vaikka majoneesii, jos siltä tuntuu.

4. Kanaset mikrosta leiville, mausteeksi vaiks pippuria tai grillaus/kanamaustetta ja avot.

5. Kämppis on syönyt vuosia Lidlin ko. tuotteita ja edelleen se on MM-tason urheilija. Eli ilmeisen hyvä vaihtoehto nuo!

6. Kiitos. Oli hyvää ja valmistukseen todella meni 4 minuuttia. Ja on muuten hiukkasen edullisempia kuin suomalaisputiikkien kanafileet.

Swingi, verot ja vetelehtiminen

Dodii, nyt on maksettu yliopiston jäsenmaksu sekä autovero ja -vakuutus. Jessus, heti ku pärjään ilman autoa, myyn sen. Pelkkiä kuluja ja saastetta. Päivän toiseks paras juttu oli opiskeluoikeus, mikä tarkoittaa sitä, et vois rykästä pari esseetä pois alta ja nostaa vaiks opintotuen vielä elokuulta. Kerrankin ei menis tulosrajat yli! Jaksaiskohan sitä opiskella? Hmm... Kirjat on oottanut sängyn alla nyt 2 kuukautta. Ois se tavallaan ilmasta rahaa valtiolta, joka ei oo mun sairastelua tukenut. Perkele, mä rykäsen noi opintoviikot kasaan ja nostan loppuvuodelta joka kuulta tuet. Vähän takas päin Kelalle kuraa...

Saan avaimet uuteen kämppään ens viikolla. Sit vois periaattees roudaa kamat. Tai minähän en tee mitään. En ole vielä päättänyt, milloin itse ruho muuttaa, mut joskus syyskuussa varmaan. Täytyis jostain kaivaa asunnon osoite, et sais sähkösopparin tehtyä. Netin vedän puhelimest, ku en nyt yhtään viittis maksaa neljääkymppiä kuussa 4 megan yhteydestä, jota käytän toisinaan. Toisaalta, mitä nopeempi yhteys, sitä enemmän työaikaa. ;) Jos naapurilla on suojaamaton langaton verkko, palloilen sit siinä. Taas kerran muistan, miksi inhoon muuttoja... Sama ku puhelimen vaihto: rutiinit särkyy.

Asuntoo ajatellen mikro, imuri ja kunnon työtuoli ois investointilistalla. Kun oon oppinut oleen ilman telkkaria, en taida semmosta ostaakaan. Viihdettä saa netistä ihan riittävästi. Tai ehkä joustan ja hommaan digivirittimen koneeseen. Mieluummin ku töllön, voisin hankkia kameran. Frendi bongas fiksun tarjouksen yhdestä digijärkkäristä, mut sit ku soittelin perään, eihän niitä ollut missään. Eli se hankinta saa ny odottaa. Laitetaan neki rahat matkarahastoon.ja edellinenki pokkari on maksamatta, ku liike unohti laskuttaa sen 1,5 vuotta sitten... Hyvät mulle. En oo kokenut velvollisuudekseni muistuttaa täs taloustilanteessa. Ja tilikausikin on jo päättynyt, joten se lienee jo hävikeissä. ;)

Tänään kokeilin, miten multa sujuu svingin alkuasento. Sujuuhan se, mut en mää jaksa siinä kauaa olla. Etukumara, selkä suorana, perse pystyssä, kallistus lantiosta... Yläniska kantaa, vaikka C0-väliin oikeelle sattukin. Hartsu ei jaksa. No, ainaki pystyin moiseen asentoon vääntäytyyn, mikä on puoli voittoa. Sen totesin, et golffia tuskin pelaan enää, koska riuhtaisu ja kierto, mikä koko rankaan tulee, on jotain ihan karmeeta. Tai ku puttaa, niin yläniska venyy siinä alaspäin, että näkee pallon. Sit siitä kumarasta täytyy käännellä päätä sivuttain reiän ja mailan/pallon välillä. Ei onnistu. Siis jo ajatuksen tasolla kuulostaa typerältä aloittaa golf uudestaan. Mut ans kattoo nyt. Ei passaa manata.

Sen sijaan päätin aloittaa Tesoman uimahallissa 3 kertaa viikossa heti syyskuun alusta. MUTTA... Ensin pitää lunastaa opiskelijakorttiin tarra yo:lta, että saa ostettua bussikortin TJL:n toimistosta opiskelijahinnalla. Siis se bussikortti käy sit noihin kaupungin uimahalleihin, jotka on hirveitä paikkoja... Eiks saatana missään talossa vois olla uima-allasta? Mä vihaan halleja yli kaiken! Ei auta itku markkinoilla. Sinne vaan.

Nyt kännykkä pois ja valmistautuun henkisesti huomiseen. Siitä tulee kivuliasta, koska nolla on ihan vinossa ja hermot siellä välissä. Toisaalta, jos ens kerran jälkeen sais jo muutaman normaalin päivän. Kattellaan. Ei uskalla iloita, ku todennäköisesti huomenna taksi ajaa kolarin tai mä liukastun matkalla taksilta fyssarille tai jotain.

Näin ikkääs

Nyt on lakanat vaihdettu, kotia siistitty ja kaikki kadonneet tavarat metsästetty. Päivän löytö oli Bepanthen, rakas huulirasvani. ;) Edelleen hirvittää toi sängyn alus, mutta sinne ei ole asiaa imurin kanssa. Kaikista hirvein asento, mitä kuvitella voi. Ja eipä sieltä muuta löytyis kuin laskuja.

Niska on onneks pikkusen parempi ja alkaa jo tuntua niskalta. Hermostokaan ei ole separoinut, vaiks oonki itteeni taas rasittanut. Vielä kun sais yläniskaa puuttuvan tuen, ettei se valskais kun vanhan naisen rakko, mutta minkäs teet. Ei voi määräänsä nopeemmin edetä. Onneks ny kuitenki pystyy treenaan koukistajia ja limellä, ni se on puol voittoa.

Nyt

Nyt saa hämppi tulla! Mulla on suojelija valmiina taistoon.

Lukki (Musti ja LIP, älkää lukeko tätä)

Paskat mää pysty nukkuun, ku tiedän sen seinälukin hengaavan elävänä sängyn lähellä. Tosin... Kävi mielessä, et entäs jossei se ollutkaan lukki, vaan seinässä olevan nuppineulan varjo? Hmm... Yritin viel vähän etsiskellä oliota giljotiiniin ja etsintäpuuhissa tuli nälkä. Onneks oli iskän tekemään moussakaan pakkasessa. Kiitsa!

Sit aukaisin netin ja aloin siedättää itteeni lukkikohtaamiseen. Tiesittekö, että lukkeja on 3200 erilaista ja Suomessa niistä vain 12 variaatiota. Lukit ovat ihmisille vaarattomia. Mutta rumia ne on ku saatana. Varmaan johtuu siitä, että niiden etu- ja takaruumis on sulautunut semmoseksi palloksi ja raajat on helvetin pitkät. Knobbina, kun lukki tuntee olonsa uhatuksi, se tiputtaa yhden koipensa, joka jää sätkiin ja hämää vihollista. Toivotaan, että tää mun lukki tunsi olevansa tappolistalla ja pudotti kaikki jalkansa.

Mielikuvitus on hassu juttu. Kun tiedän, et se pikkuperkele pyörii mun huoneessa, tunnen sen lähes joka raajassa. Todellisuudessa ne on hermojen antamaa häiriösignaalia... Samalla tavalla sitä luulee jokaista sänkyyn tipahtunutta näkkileivän palaa lukin vartaloksi. Ja höyhentyynyn muotoutuessa niskalle kuuluu semmonen sihinä. Se on lukki IHAN varmasti. Todennäköisesti unohdan koko asian huomenna ja sit se saatana pääsee yllättään mut uudestaan joku päivä.

Nooh, mä vedin taisteluhaarniskan päälle just in case. Pitkät juoksutrikoot jalkaan ja laitoin seuraks poolon, pitkillä hihoilla. Eipähän mee vaatteiden sisään, kun lahkeetki on sukissa. Hetken aikaa aattelin, että tempasen makuupussin esiin, mut sielläkös lukkeja vasta vois ollakin toissakesän jäljiltä. Tosin, sen verran oon sissi, etten ikinä pakkais 150 euron makuupussia spiderit sisällä, saatika kosteena, mikä just houkuttelee lukkeja.

Tulee lukeista mieleen mun kämppä Pariisissa, mis olin 1998 kesän. Sen sisäpihalle mentiin sellaista valkoista kiviseinäistä käytävää pitkin. Luonnollisesti seinämä oli etenkin aamulla snadisti nihkeä ja se oli täynnä lukkeja. Hyi vittu. Mä kuljin sen kaks metriä AINA silmät kii, koska oisin laatannut samantien muuten. Sama juttu oli meitin lomakämpillä Alicantessa, mutta käytävä oli vielä PALJON pidempi. Liikkuessani sitä pitkin kuljin keskellä käytävää, enkä vahingossakaan osunut seinämiin. Actionheron piti mennä avaan valmiiksi käytävän päässä oleva kotiovi, koska en vaan pystynyt seisoon hetkeekään paikallani. Parempi opetella lukkeihin (ja muurahaisiin, hyttysiin ja sääskiin), koska muutan maan tasoon. Sielläkös on snadisti kosteampaa, mikä taattu houkuttelee lukit mun luo. No, sänky ainaki irti seinistä.

Tietääks joku, miksi seinälukki viihtyy vaaleissa seinissä? Onks ne jotain materiaalia, joka on sit kosteutta imevää vai häh? Johtuuks se jotenki väristä? Vai onkohan semmoisella pinnalla vaan tukeva kävellä? Ei, nyt on pakottauduttava nukkuun. Niska on parempi, ni unia auttaa lisää. Saatana, jos yöllä herään lukki kasvoilla. Siinä on taas tahdonvoima ja mielenlujuus koetuksella, ettei pomppaa pystyyn... Täytyy vaan myrkyttää se sit tolla hiuslakalla...

Öitä. Olkoot unenne lukittomia. Etenkin Mustin!