Kyl tosta kalu joskus tulee. Ihan snadisti vinossa edelleen C0 mutta ei vielä häiritse menoa. Jospa keho hiljalleen alkais tottua siihen, et nolla on löysä ja tekee ylimääräistä tukityötä... Niin se fyssari väittää, että käy, mutta kattoo ny sit.
Ei perkele, kohta ois muuttokin... Huokaus.... Nooh, ainaki uimahalli on sit lähes naapurissa. Siistii! Sit ku tulis vielä käytyäkin siellä...
Öitä!
Viime yönä vuokrasin 1000m2 omakotitalon Lahdesta Ala-Tonttilasta. Sen omistaja oli sellainen punapäinen 30v. rouva, jolla oli kivulias ero takana. Hän lähti purkamaan päätään Australiaan ja näin ollen mä sain talon 500e/kk. Ei paha. Hän vain halus luotettavan vuokralaisen.
Naapurissa oli Norjanharmaahirvikoira valjakko ja ne temmelsi aina mun pihalla. Yläkerta oli mun lääniä, alakertaan hän jätti omat kamansa. Hullun exän varalta nainen asennutti taloon murtohälärit, mutta sanoin, et mua ei haittaa, koska omistan aseita. (Puhuttiin eilen ampumaharrastuksesta kämppiksen kanssa...) Muutin taloon kesäksi ja siitäkös riemu ratkes, ku yläkerran varastoista löytyi Sherlock Holmesin näköisvahaopatsas... Siinä kaikki, mitä muistan. Jessus, mikä uni.
Miksi mä herään joka aamu sukat tollain puoliksi jaloissa? Eikä mitkä vaan sukat, vaan nyt ikivanhat Voguet... ;) Paska homma, oon tulossa kipeeksi. Kurrrrrrrkkuuuuuuuun sattuu ja kalvot kiristää yläniskasta. Tai sit se o väsy vaan. Enpä tiiä vielä.
Edit: Illalla on edelleen kurkku kipeä mut ei oo viel kuumetta, niinku kämppiksellä. Skannasin sit tunnin kuvia, kunnes hartsu sanoi, et riittää ja alkoi pistellä siitä kohtaa. Nyt lepiä huominen. Toivottavasti säästyn nuhalta.
Öitä!
Niska on on ollut tänään extrahyvä. Se niinkus alkais kestää! Ei se kunnossa ole, ku voi tiksata milloin vaan mut on se nyt parempi ku koskaan ennen. Paljon ei puutu tukea, et ois tukeva olla, nyt on snadisti semmoinen asentoepävarmuus vielä... Mut kyl se tästä. Kun toi saatanan kallo ny jotenki pysyis ylhäällä, eikä alkais taas tippua. Vitun paska pää, liian painava näin ohuelle rangalle.
Oih saatana, ku ulkona on HIENO valo. Nyt jos Anttila ois halunnut myydä mulle kameran, eikä perseillä puhelimessa päin naamaa, raahautuisin partsille tujauttaan parit maisemakuvat. Vaan kun ei kelvannut mun vähäiset rahat Anttilalle, niin olkoot.
Morot. ;)
Niska on outo. Niin karseessa jumissa, mutta toisaalta silti parempi ku ennen. En tiedä enää. Sitä se fyssarikin sanoi, että vaikea varmaan kuvata tilaansa, kun se muuttuu jopa joka viides minuutti. Niinpä sit kerroin listan erilaisista kalvovedoista, joita oli viime jaksolla: suppilo, kuppi, aivot tippunut, pallopää, korvaveto, kädestä hartsuun -ahdistus, korvan takaa kaulaan -veto, nollasta silmään jne. Noita oli varmaan joku 400. ;) No, se on vaan erinomainen merkki, että olo muuttuu, eikä ole jymähtänyt. Sais nyt jymähtää vaan kohdilleen kohta.
Hyvä asia on, ettei satu mihkään. Eka kerta about 15 kuukauteen. Huono asia on se, että nenäpaine ja otsakipu on HYVIN lähellä tulossa. Ei tartte ku aivastaa, niin oireet rymähtää päälle. Samoin hartsu tuntuu jumiutuneen, eli periaatteessa niska ois väsynyt. Hyvää on se, ettei koukistajat ole krampanneet. Toisaalta, syvät pikkulihakset yläniskassa on sitäkin enemmän... Nooh, kattellaan. Tuntemattomat ovat kalvojen tiet. Ihme muuten, ettei hermosto hepaillut Berliinin skaboista, vaikka ihan KATSELIN telkkaa. Poikkeus. Ei toistu, kun oon ny eroon päässy. ;) Nyt öitz kaikille!
Ps. Huomenna ois taas duuniakin luvassa. Mukavaa vaihtelua. Nalle-parkakin joutui seinälle ristiinnaulituks nuppineulalla... Se oli jatkuvasti selän alla, ja sitä ei sit kestä yhtään, et joku painaa.
Kai me sit otetaan magneetti, koska eipä tästä eteenpäin päästä. Vituttaa vaan maksaa 400 euroa taas omasta pussista, kun Pohjolahan ei korvaa mitään enää. Tai ainahan niiden kanssa voi yrittää tapella, mutta päättyy 99 % asiakkaan tappioon. Ainoa positiivinen asia on se, rasitusta yläniska on kestänyt huomattavasti enemmän mutta eipä se auta, kun johtaa lopulta samaan tilaan, jossa ei voi harjoitella eikä etenkään elää. MRI:stä sit näkee, ettei C7-tasolle ole syntynyt välilevyvammaa ja toisaalta, miltä yläniska näyttää. Eipä sieltä juuri mitään paljastune, kun ei mulla ole edes mitään kipuja, vaan kyse on yksinkertaisesti niskan instabiliteetista eli löysyydestä. Liian monta revähdystä samaan paikkaan. Yhdestä ois vielä selvinnyt mutta kun ranka on muutenkin perinnöllisesti niin löysä, niin kusessa ollaan. Mut lekurin mielestä kannattaa sulkea vamman paheneminen pois, niin ei tee turhaa työtä ja kärsi turhaan. Ainoa huono puoli tietenkin on, että jos niska on löysä, hoidolla ja harjoittelulla ei saada riittävää tukea, niin pississä ollaan. Meen mieluummin hautaan, kun annan leikata yläniskan. En tiedä, täytyy soittaa huomenna fyssarille ja kysyä, et mitäs myö tehdään. Hyvä puoli on se, että niska saadaan hoidolla pelikuntoon. Huono puoli on se, että sitä ei voida enää montaa kertaa hoitaa, kun se löystyy löystymistään.
Näin lähelle pääsin tervehtymistä ja tähän tyssäs. Samaa ympyrää oon nyt pyörinyt siitä huhtikuun muutosta asti eli 5 kuukautta. Kyllähän tää vetää aika hiljaiseksi, kun oon koko ajan uskonut pääseväni jotakuinkin elämään kiinni. Kaikkea ei voi saada.
Kundi tuskin tiesi vielä tuolloin, että palkkasin hänet ensivaikutelman perusteella. Myöhemmin hänet valittiin meidän teamleader-koulutusohjelmaan ja hän toimikin ansiokkaasti leaderin jobissa pyörittäen nopeassa ajassa isoksi kasvanutta 20 hengen projektiorganisaatioita! Tampereen tiimi oli yksi parhaiten menestyneistä promoottoritiimeistämme, siis monilla mittareilla. Tiimi myi hyvin ja se näytti voivan hyvin. Kaikki pitivät teamleaderistä ja teamleader piti kaikista. Minäkin pidin hänestä. Oikeastaan me kaikki diggasimme nuoren miehen aktiivisesta, reippaasta ja nöyrästä otteesta hommaansa. Diggaamme edelleen.
Takaisin Poriin... Kundi asteli sisään kaffilaan, tervehti mua iloisesti kaukaa ovelta. Istuimme ensin pienen hetken yläkerrassa. Meikäläinen kysyi luvan syödä - poikkeuksellisesti - haastattelun aikana ja semmoinen heltis. ;) Ajattelin, että tämän tyypin kanssa tulen niin erinomaisesti juttuun, ettei ole syytä olla liian virallinen tai hienostunut. Ja olinhan vetänyt tukka putkella rekryreissuja pari viikkoa ja nälkä huusi vatsassa tuonakin hektisenä päivänä. Muutaman hetken juteltuamme siiryimme kaffilan alakertaan. Yläkerrassa oli niin hirveä melu. Kundi oli ystävällinen, nappas muistaakseni joko mun läppärilaukun tai sit safkatarjottimen käteensä ja kiikutti sen itsestäänselvästi alakertaan. Minä taiteilin muiden tavaroiden kanssa. Onpa miellyttävä ihminen, muistan ajatelleeni.
Varsinaisiin juttuihin kun päästiin, oisin voinut lopettaa haastattelun minuutin jälkeen. Nuori mies oli "myynyt" aitoutensa, sydämellisyytensä ja rehellisyytensä meikäläiselle jo siinä vaiheessa, kun moikkas ovelta, kantoi mun tavarat ja oli avannut suunsa about kahdeksi minuutiksi. Tiesin jo tuolloin, että jossain vaiheessa hän tulee toimimaan meillä teamleaderinä ja todennäköisesti päätyy opiskelemaan kauppaa. Näin kävi. Nykyään elättelen ajatusta, että voisin palkata hänet meille valmistumisensa jälkeen vakkariksi. Noh. Katsotaan!
Miksi kerroin tämän tarinan? Samainen kundi kirjoitti tänään mun FB-wallille about 10 lausetta. Jokaisesta lauseesta välittyi se sama aitous, empatia, rehellisyys ja sydämellisyys, miksi olin hänet alunperinkin rekrytoinut. Nyt 1,5 vuotta myöhemmin tekisin saman valinnan taatusti uudestaan. Kiitos Porin poika! Sie oot hyvä tyyppi. Pidä tuo.
Päähänkin tuli tänään pallo. Kas. Sitähän ei ookaan ollut moneen viikkoon. Yläniska antoi periksi ja jotenki pää pääsi pullahtaan. Valot käy silmiin, samoin otsaa juimii. Voi voi. Pallo on siinä mielessä paha, että sille ei pysty tekeen mitään, niinkuin olen aiemminkin todennut. Nooh, kattellaan mihin tää menee. Voi olla, että helpottaakin vielä levolla tai sitten ei. Pahalta vaikuttais mut ans kattoo. Mietin tossa aikaisemmin sitä, että kuinka säälittävältä mun elämä vaikuttaa. Myöhemmin hiffasin, että säälittävä on väärä sana. Oikeampi on turha. Vaikka huomenna tippuis lentokone päähän ja kuolisin, niin kukaan ei menettäis mitään poislukien siis ne ihmiset, joilla on joku tunneside meikäläiseen. Aika hirveetä olla ihminen, jolla ei ole mitään arvoa vaikkapa yhteiskunnalle. Syö, nukkuu, paskoo ja on. Puhutaan täydellisestä olemisen vapaudesta!
Jaahas, se ois sit jätskin paikka. Paketti meni Pirkan Whiten Choco-feikkijäätelöitä alle viikossa. Kohta oon paitsi turha, myös lihava!
Joidenkin mielestä tämä on tylsää ja vie elämältä pohjan pois. Suurin osa ihmisistä säälii mua ja kokee, että elämä on hirvittävän surkeeta, yksioikoista ja ankeaa. Olennaisempaa kuin mitä muut aattelee, on tietty se, mitä omassa nupissa liikkuu. Minun elämäni arvosta kun ei ulkopuoliset päätä. Toki saavat olla mitä mieltä tahtovat, mutta en siitä kanna stressiä. Voi ollakin, että elämäni on pelkkää paskaa, mutta miksi itkeä asian perään, jolle ei kertakaikkiaan voi tällä hetkellä yhtään mitään? Hirveesti energiaa kuluu, jos murehtii jatkuvasti. No, kai tää on joku taito, että osaa sopeuttaa psyykkisen ja sosiaalisen aktiviteeettinsä kehon sanelemiin rajoihin. Vaatinut hirveen surutyön mutta nähtävästi tuottanut kuitenkin tulosta. Kyllähän mä vittuuntuneena ja katkerana katson, kun ihmiset tulee ja menee mun luo ja mun luota pois, mutta en mä jaksa sitä jatkuvasti surkutella. Mun kohtaloksi määrätty tää kidutus ja eristys ja sitä vastaan on turha uhmata. Se päättyy jossain vaiheessa tervehtymiseen tai hautaan mutta en halua jauhaa tulevaisuutta 24/7. Täytyy vaan pistää energia tästä päivästä selviämiseen ja pitää snadisti yllä toivoa paremmasta huomisesta.
Mistähän nää asiat tuli mieleeni... Hmm... Niin joo, alun perin karjalainen ystäväni soitteli eilen ja turistiin varmaan tunti tästä taistelijan sielusta, jonka molemmat olemme itsellemme kehittäneet. Hän taistelee niskansa kanssa, mutta myös monia muita haasteita vastaan. Hän muistaa aina ihmetellä/nostaa hattua, miten jaksan pitää pääni kasassa ja nähdä tulevaisuuden positiivisesti. Ja usein hän kysyy, että enkö mä pelkää sitä, etten tervehdykään? Tähän vastaan aina samalla tavalla: Miksi pelkäisin ja voinko mä hävitä enää enempää, mitä oon jo hävinnyt? Tuskin. Alemmas ei voi päästä, jollei sit saa jotain muuta vammaa tähän lisäks. Toistaiseksi kaikki kuukaudet vie kuntoa eteenpäin!
Ja tosiaan, niinku ennenki oon kirjoitullut, oon ihan alusta asti päättänyt, että jossen saa elämääni takaisin, tapan itseni ja en ole ajatellut kuolla moneen kymmeneen vuoteen. Näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jää paluu lähes arkeen. Tästä lauseesta seuraa syvä huokaus ja hiljaisuus, mutta ystäväni ymmärtää, miksi olen valinnut moisen tavan ajatella. Mun liikkeelle paneva ja eteenpäin työntävä voima on juuri se, että en halua elää helvettiä koko elämääni ja en halua kuolla ennen kuin olen tehnyt kaikki ne asiat, joista olen nyt vain haaveillut. Näin ollen joudun sulkemaan kokonaan sen vaihtoehdon pois, etten tervehtyisi ja jäisin kitumaan tähän tilaan, missä kukaan ei viihdy. Simppeliä! Miksi siis tuhlaamaan liikaa energiaa välietappeihin, tulevaisuuden vinkumiseen tai menneisyyden harmitteluun, kun sen energian voi käyttää paljon järkevämminkin. Oon surkutellut ihan riittävästi noita asioita tän 15 kuukauden aikana, jolloin kaikki on mennyt päivästä toiseen päin vittua. Enää ei jaksa.
Toiset ois jo pistänyt tikarin sydämeen, mut mä en vielä viitsi, kun fysiatri ja fyssari puhuu 1-3 vuoden projektista näiden hermovammojen kanssa. Mä luotan niin paljon noihin ihmisiin, etten ala vielä kyseenalaistamaan mitään heidän sanomaansa. Jos oon 2010 samassa jamassa ku nyt, sit saatan alkaa kattella alustavasti arkkuvaihtoehtoja. Mutta en vielä. En mä muista enää, mikä tän tekstin pointti oli, joten päätän lähetyksen tähän. Heipat. Pitäkäähän pää kasassa!
Hahaa, yksi nautinnollinen asia tässäkin päivässä: kaverit valittelee, ku joutuvat menemään huomenna duuniin! Voi reppuloita... ;) Mä käännän kylkeä klo 12 ja jatkan tyytyväisenä unia. Siinä päivän ilon aihe. Saa nukkua! En muista milloin oisin saanut aikaa itselleni ja lepäämiseen näin paljon ennen sairastumistani. Varmaan yläasteella? Jos sillonkaan. Enkä tokaluokalla... ;) Ehtiihän sitä tehdä onneks myöhemminkin, kun on nuori vielä. Kaikki hauska on vielä edessä, kun tästä nyt vaan tokenee. Ja sittenpä minua ei pidättele mikään, kun tästä kuntoudun.
Back to Berlin. On muuten mun suosikkikaupunki, yksi monista. Sitten Öitz!
Ps. Tunnustan, ihan kiva kun on tuo töllö. Vaikkei huvita kisoja kattoo, niin kuunnella jaksaa. ;)
Tekstit
Kaikki kommentit
