Rakkaudesta kapulaan (ja työhön)

Ette muuten arvaa millaista iloa tuottaakaan se, että pystyy tekemään edes vähän töitä! Heräsin yöllä 5.23 mielessäni firman blogin teemottelu, tägitys ja tarkennettu markkinointisuunnitelma. En muuta ku narupalloon valot ja hommiin. Yön pimeydessä naputtelin sitten ajatukset ylös ja painelin seiskalta nukkumaan. Heräsin sitten 14 pintaan ja jatkelin hommia. Nyt se on valmis! Mitä luojan lykky on, että olen nopea kirjoittajana ja ajattelija. Jos kirjoittaisin sille kahden käden puusormitekniikalla, voisin yhtä hyvin vääntää strategiaa vuodelle 2013. ;)

Lisäksi sain aivan kuningasidean erään erinomaisen potentiaalisen asiakkaan kontaktointiin. Pengoin webin antimet ja löysin lisää mieltä ilahduttavia herkkuja. Ja kas, yhtäkkiä olin kirjoittanut iskevän meilin, joka odottaa lähetä-napin painallusta ja uusittua esitettämme. Oi joi ja voi voi. :) Olen miettinyt tätä asiakasta varmaan puoli vuotta ja seurannut heidän bisnestään ja nyt löysin kulman, josta lähteä liikkeelle. Katsotaan kuinka käy.

Pää on kestänyt yllättävän hienosti kaiken aktiviteetin. Siksi pidänkin huomenna lepopäivän ja jatkelen taas hommia perjantaina. Viimeistelen tekemäni dokut, sovin paltsut ja sit viikonloppuna rennosti.

Tiedättekö tää N900-puhelin on taivaan lahja niskavaivaiselle! Voisin sanoa olevani rakastunut luuriini. Tää on aina auki, toisin kun läppäri, jota ei aina jaksa kaivaa esiin. Tää toimii pirun nopeesti. Parhaimmillaan on ollut 24 selainta ja 6 ohjelmaa päällekkäin auki. Moniajo tietty syö akkua mut sitä vartenhan on laturi. Kosketusnäyttö helpottaa hommien tekoa aivan mielettömästi. Lisäksi kaikki kontaktit on avoinna maailmaan myös silloin, kun niska ei jaksa istua. Ja lisäks tää on kevyt, eikä hartsu ole moksiskaan tän pitelystä, ainakaan vielä. Miettikääs, tää tukee uusimpia Javoja, eli tällä hoituu kaikki sosiaalisten medioihin pyörittämiset kuvien latauksista muihin kivouksiin. Ja mitä parasta, näytön saa lähes mustaks jos on huono silmäpäivä. Ja sokerina pohjalla, ihanin ystävien kans on huomattavasti helpompi pitää yhteyttä, koska tässä on loistava mikki, kajari ja headset.

Nyt puhelin pois, ettei käy vanhanaikaiset. Täytyy koko ajan muistaa, että jokainen askel on kuin heikolla jäillä kävelis. Miellyttävää viikontaitetta. :) Olkaa turvallisesti ja voikaa hyvin. Ja koska unohdan kuitenkin, tai oikeastaan en edes välitä mistään virallisista ystävänpäivistä, niin sanon jo nyt:

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Sehän voi olla vuoden jokaisena päivänä. :)

t

Matka sateenkaaren päähän

Minulla oli muutama tuttava, jotka elivät aina tulevaisuudelle. Nykyhetki ei koskaan kiehtonut, vaan kaikki keskustelumme kääntyivät siihen, kuinka jatkossa kaikki olisi paremmin. Tulevaisuus veisi huolet ja toisi menestyksen kaikilla elämän osa-alueilla. Näiden ihmisten lauseet alkoivat usein:
- Sitten kun minä...
- Kun minä joskus...
- Jahka joskus olen...
- Tulevaisuudessa minä...

He TODELLA elivät elämäänsä vain siksi, että tulevaisuudessa kaikki olisi toisin, paremmin. He laittoivat energian mahdollisimman ihanan tulevaisuuden tekemiseen.

Kun me olimme ala-asteella ja fillaroimme kimpassa kouluun, he halusivat jo olla yläasteikäisiä ja omistaa mopon. Kun yläasteelle sitten vihdoin päästiin, he jo miettivät, kuinka hienoa olisi olla lukiossa, amiksessa, tai ylipäänsä täysi-ikäisiä. Mopokin vaihtuisi kevariin, ja kevari autoon. Kun he vihdoin täyttivät lopulta kahdeksantoista ja tanssivat vanhojen tansseja, mielessä oli ylppäritkemut ja sitä myöten korkeakoulut ja myös jatko-opintojen tuoma lisäpätevyys ja arvostus. Lukioaikoina he myös valittivat kilpaa, kuinka halusivat muuttaa pois kotikaupungista, "jonnekin mahdollisimman kauas vanhemmista". Ja autokaan ei enää riittänyt, vaan piti saada myös prätkä tai vene. Mielellään lentolupakirjakin.

Jossain vaiheessa toinen heistä pääsi Jyväskylään ja toinen Ouluun opiskelemaan. Kun opiskelupaikan ovet oli vihdoin avoinna, alkoi jahkaaminen työelämään siirtymisestä, mielellään pikaisesti. Tällä kertaa virsi oli: "pitäisi päästä nopeesti töihin, tienata, hankkia omaisuutta, sijoittaa, ostaa asunnot, perustaa perhe ja luoda uraakin".

Kun toinen heistä valmistui ja oli päässyt unelmatyöpaikkaansa, löytänyt puolison, sijoittanut rahansa, ostanut asuntonsa, autonsa, veneensä ja kesämökkinsä, hän sairastui vakavasti. Meni joitain viikkoja, ja tuo ihminen oli poissa. Poissa ilman että hän elää tuota tulevaisuuttaan, jota oli niin kovasti rakentanut. Kaikki se, mitä hän oli odottanut, ei ikinä ehtinyt toteutua. Kaikki panostus, jonka hän oli sijoittanut, osoittautui turhaksi. Muutaman viikon, jos sitäkään, hän oli ehti olla oikeasti tyytyväinen itseensä, saavutuksiinsa ja elämäänsä.

Miettikää, hän kuitenkin eli vajaa 30 vuotta vain tulevaisuudelle, kun vaihtoehtona olisi ollut valita tyytyväisyys nykyhetkeen ja elää nuokin vuodet täysillä, tai ainakin suhteellisen tyytyväisenä elämänsä erilaisista pienistä onnen ja ilon hetkistä nauttien. Mutta ei. Hän oli tietoisesti valinnut suunnitelmallisen etenemisen kohti täydellisempää elämää, sijoittanut kaiken energiansa ja aikansa paremman tulevaisuuden tavoitteluun ja siellä odottaviin upeuksiin. Hän oli valinnut, että varsinainen eläminen alkaisi vasta silloin, kuin maallinen omaisuus olisi kunnossa, tittelit taskussa ja lapsuudessa asetetut tavoitteet saavutettu. Valitettavasti hän unohti iloita kaikista elämänvirran eteen heittämistä pienistä iloista ja nukkui pois tyhjin käsin, onnettomana ja katkerana.

Se, mitä tämä toinen tuttavistani teki tämän toisen pois lähdön jälkeen, onkin sitten oma tarinansa. Palaan siihen myöhemmin.

Millainen sinun matkasi on? Kumpi sinulle on tärkeämpään, päämäärä vai matka? Miten olet onnistunut yhdistämään reissusta nauttimisen ja systemaattisen kohteeseen pyrkimisen?