Lonkka sijoiltaan

Tuttavallani oli marsu nimeltä Antero. Kelpo marsu olikin. Elinvoimainen, vielä nuori ja kaunis valioyksilö. Eräänä kauniina päiväänä kun tuttani ruokki Anteroa, Anterolla sekosi kuuppa ja se päätti haukata palan ruokkivasta kädestä. Voi Antero-parkaa, kun se olisi tiennyt mihin tämä suupala johtaisi.

Ruokkiva käsi vedettiin salamana pois häkistä, ja Antero tiukkoine leukoineen seurasi perässä sormessa roikkuen. Ruokkivan käden matka päättyi ruokkijan pään korkeudelle, mutta Antero-paran matka jatkui takana olleeseen seinään, aika kovaa sinne pläsähti. Siitä Antero tipahti maahan selälleen ja jäi siihen makaamaan liikkumatta, aivan hiljaa.

Ruokkiva käsi meni tarkistamaan, olisiko maassa makaava Antero vielä hengissä ja millaiset vammat olisivat. (Toim. huom! Antero lienee saanut retkun ja ehkä päävamman?) Ruokkiva käsi tökki Anteroa ja Antero nousikin pian jaloilleen. Mutta meno ei ollut enää normaalia, vaan Antero nilkutti omituisesti, todella pahan näköisesti. Kulku oli suorastaan tuskallista. Anteroon sattui jokaisella askeleella.

Ruokkiva käsi mietti, mitähän nyt pitäisi tehdä ja päätyi seuraavaan: Koska Anteron lopettaminen maksaisi eläinlääkärillä 50 euroa, hän odottaisi Anteron tekevän luonnollisen kuoleman" tuon lonkkavammansa myötä. Voitteko te käsittää?! Antero oli hengissä kuukauden kärsien järkyttävistä kivuista, jotka jalan sijoiltaan meno aiheutti, vain ja ainoastaan siksi, että ruokkiva käsi ei raaskinut maksaa Anteron eutanasiaa.

Erityisen surulliseksi tämän tekee se, että ruokkiva käsi on kuitenkin vauraasti ruokkiva raaja, ja myös perheen pienimmät, ruokkivan käden lapsukaiset, olivat sitä mieltä, että "Antero kuolisi kuitenkin ens kesällä, koska marsut elää vaan muutaman vuoden, joten ei sitä tarvitse lopettaa". Tänään, 4 viikkoa ilmalennon jälkeen, Antero oli poissa. Ja kylläpä oli ruokkiva käsi onnellinen. Ei siksi, että marsu olisi päässyt kärsimyksestään vaan siksi, että hän säästi 50 euroa. Mistä näitä julmia ihmisiä sikiää, mietinpä vaan?

Tarinan opetuksen voi jokainen miettiä itse.

Ihmiset, kunnioittakaa kaikkea elämää, mutta antakaa eläimille armahdus silloin, kun tilanne niin vaatii, eli kun ne kärsii. Se, että Antero oli pienikokoinen ja vaatimattoman oloinen jyrsijä, ei tarkoita sitä, etteikö se olisi tuntenut hirvittäviä kipuja tuon kuukauden ajan, mitä se makasi lähes liikkumatta häkkinsä pohjalla. Lihoneena, syömättä ja kykenemättä ulostamaan.

R.I.P. Antero.