Helvetillistä henkilöstöpolitiikkaa, osa II

4. BESSERWISSER-PSYKOANALYYTIKKO-JOHTAJA

Työskentelin yliopistoaikoinani pienemmässä palvelualan yrityksessä, jota johti lupsakka keski-ikäinen jokapaikanhöylä. Kaveri oli pärjännyt ihan ok omalla toimialallaan ja minut palkattiin tuohon muutaman hengen firmaan kehittämään asiakassuhteita, tekemään uusasiakasmyyntiä ja markkinointia suunnittelemaan. Työ on mukavaa, vaativaa ja kehittävää, mutta työnantajassani minua häiritsi yksi asia ylitse muiden. Tällä ihmisellä oli pakonomainen tarve tietää kaikesta kaikki. Hän osasi tulkita niin suomalaista, puolalaista kuin venälaistäkin kirjallisuutta, analysoida näyttelijöitä, laulajia ja suurmiehiä. Hän tunsi lakikirjat, lääkärikirjat ja taloustieteen perusteokset unohtamatta tanssitietoutta, ajoneuvo-osaamista, rakennusalaa ja psykologiaa.

Etenkin psykologiassa tyyppi oli todella kunnostautunut. Hän analysoi jokaisen tapaamansa uuden ihmisen vahvalla nollakoulutuksellaan, ja Freudin ja kumppaneiden psykoanalyyttisiä käsitteitä tökerösti lainailleen. Kun tähän kaikkitietäväisyyteen ja psykoanalyyttiseen näkemykseen yhdisti erittäin alkeellisen sosiaalisen ilmaisun taidot, lähes poikkeuksetta seurauksena oli väärinymmärrys, riita, loukkaus tai täydellinen katastrofi.

Kun jäimme hänen kanssaan kahden, alkoi tämä tohtorimainen kysely ja sen jälkeen johtopäätösten esittely. Siis hän todella rakasti analysoida minua minulle, joka oli mielestäni hieman kummallista. Vaikka sanoin tuosta asiasta suhteellisen monta kertaa, kuulin jokaisella työmatkalla saman virren: millainen persoona minä olen, mihin suuntaan minun pitäisi kulkea ja mitä polkuja pitkin. Niin rasittavaa kuukausia jatkuessaan. Ja voitte vain kuvitella, millaiseksi analyysi muuttui, kun tämä ihminen sai hieman viinaa koneeseensa.

Vaikka olimme paljon tekemisissä työpäivän aikana, tuo ihminen ei kuulunut elämääni vapaalla kuin aivan satunnaisesti. Emme myöskään olleet ystäviä entuudestaan, joten rehellisesti sanottuna emme oikein edes tunteneet toisiamme. Olimme puhtaasti työkavereita. Kuinka monta kerta kihisinkään kiukusta, kuinka törkeää kaupallisen alan ammattitutkintoon perustuen on arvostella muita ihmisiä Freudilta ja muutamilta muilta psykoanalyytikoilta lainatuilla termeillä ja teorioilla. Ja ne hetket, kun hän ei analysoinut minua itselleni, hän analysoi lähipiiriäni ja muita yhteisiä tuttujamme.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että tuon ihmisen sosiaaliset taidot olivat muutenkin suhteellisen vaatimattomat esimerkiksi moniin häneen kollegoihinsa verrattuna ja huomasin, että tämä taipumus analysoida muita oli tapa pitää edes jonkinlaista vuorovaikutusta ja keskustelua yllä. Mutta siinä vaiheessa, kun hän alkoi tehdä tiukkoja johtopäätöksiä jopa puolisostani, muutamista erittäin läheisistä ystävistäni ja lapsuuden perheestäni, ymmärsin etten ikinä saa muutettua tätä ärsyttävää tapaa ja antaa ihmisen pitää hupinta. Minä en kuitenkaan aikonut yrityksessä mitään uraa luoda muutenkaan.

Minusta oli niin surullista, että analyysit ja johtopäätökset noudattivat aina samaa kaavaa. Yleensä tulkinta persoonan syvimmistä rakenteista perustui nimittäin analysoitavan ulkonäköön tai siihen, miten tämä analyysin kohde sattui suhtautumaan tähän kyseiseen hellapsykologiin. En voi vieläkään olla hymyilemättä mm. näille tulkinnoille:

"Sussa asuu selkeästi sisällä villi bisnestiikeri, joka vaan odottaa sitä hetkeä, että joku avaa häkin oven ja päästää sut runtelemaan ja raatelemaan asiakkaat".

"Teidän parissuhteessa miehesi on se rauhallinen Järki&Aivot ja sinä se Kauneus&Impulsiivisuus, mutta kombinaatio varmasti toimii, koska olette tavallaan balanssissa, mutta tavallaan ette".

"Osittain palkkasin sinua sen vuoksi, että teet varmasti enemmän, mitä käsketään, etkä sano koskaan ei. Tiedätkö, kuinka helppo tuollaisesta tyypistä on saada kiksit? Oot niin viehättävä nuori nainen ja upea persoona kaikessa intohimossasi ja nuoruuden hulluudessasi".

Siis, mitähän helvettiä? Voinette arvata, että minä en ollut lopulta hirveän viehättävä persoona, sillä oioin erittäin suorasukaisesti ja sanojani kummemmin miettimättä itse oppineen Freudin tulkinnat. Onneksi hellapsykologiset analysoinnit loppui samalla kuin määräaikainen työsuhteeni, kun päätin perustaa oman yrityksen. Nyanssina kerrottakoon, että odottelen muuten edelleen loppupalkkaani samaisesta firmasta. ;)

Helvetillistä henkilöstöpolitiikkaa

En pystynyt nukkumaan viime yönä. Valvoin 05.24 asti ja syynä ei ollut uusi vuosi eikä tällä kertaa niskakaan, vaan huono henkilöstöpolitiikkaa. Koko illan ajan ketutti, kuinka ala-arvoisesti työntekijöitä voidaankaan kohdella firmoissa. Ja kun tällaiseen käytökseen ei puututa, siitä tulee sallittua ja lopulta jopa jonkinasteinen virallinen toimintakulttuuri. Toisinaan tuntuu, ettei työntekijöihin liittyvällä vähättelyllä ja epäkohteliaisuudella ole mitään rajoja. Juuri kun sitä on kuvitellut kuulleensa pohjanoteerauksen, joku pistää vielä pahemmaksi.

Aloin miettiä aiempia työpaikkoja ja negatiivisia kokemuksiani työntekijänä. Jos kirjoittaisin kaikki mieleeni tulevat vääryydet, jatkaisin tätä ensi vuoteen asti, mutta tässä valitettavimmat pettymykset, joita olen joutunut kokemaan. Jatkan juttua taas joku toinen päivä, mutta startataanpa tähän ensimmäiseen osaan kronologisesti vanhimmista kokemuksista. Mitäpä olette mieltä?

1. LUPAUSTEN RIKKOMINEN

Olin muistaakseni seitsemännellä luokalla, kun sain ensimmäisen satunnaista pidemmän kokemukseni työelämästä. Kyseessä oli siis TET-harjoittelu ja minut oli valittu urheilukauppaan myyntiharjoittelijaksi. Muistan, kuinka kävin kysymässä myyjän paikkaa yrityksen johtajalta ja hän lupasi sen oitis minulle. Odotin ensimmäistä työpäivä kuin kuuta nousevaa, ja olinkin liikkeessä puoli tuntia ennen virallisen työaikani alkua. En ollut nukkunut koko yönä, koska mietin osaisinko käyttää kassaa, miten asiakkaita pitäisi kohdella ja kuinka paljon kehtaisin kysellä kokeneemmilta myyjiltä lisätietoa.

Turhaan olin jännittänyt kaikkea, sillä toisin kuin minulle oli luvattu pesin tuon kaksiviikkoisen yrityksen pakettiautoa kellarikerroksessa, missä ei ollut pelkoa törmätä yhteenkään asiakkaaseen saati työtoveriin. Ja kun auto oli puhdas, pumppasin myyntiin menevien pyörien renkaisiin lisää ilmaa sekä pyyhin vanhimmista malleista pölyä. Voitte arvata, että hieman vitutti, mutta eipä tuon ikäisenä untuvikkona uskaltanut sanoa kellekään mitään. Otin käskyt, solvaukset ja rikotut lupaukset vastaan hymy korvissa, ja kaunistelin totuutta tehtävistä myös opinto-ohjaajalleni. Kotonakin tyydyin mainitsemaan vain ohi mennen, ettei harjoittelu ollut ihan sellaista, mitä minulle ole luvattu. Seuraavana vuonna kävi onnellisemmin, kun työllistyin Lahden Ahkeran seuratoimistoon TETin ajaksi.

2. EPÄSELVÄT TAI PUUTTUVAT TYÖOHJEET JA TUKI

Ensimmäinen varsinainen palkkatyöni oli toimia suuren tehtaan siistijänä. Pääsin työhön isäni kautta, kuten lukuisat muutkin ikäiseni nuoret. Kuinka onnellinen olinkaan, että saisin tienata 7 euroa tunnissa tehdassiistijänä. Suurin osa ystävistäni ei nimittäin saanut töitä tuona kesänä. Vaikka toisin väitetään, niin kaupungin tarjoamat paikathan menevät perinteisesti kaupungin työntekijöiden lapsille, ja se mitä jää jäljelle, jaetaan haaskana muille.

Ensimmäisenä päivänä ilmoittauduin tasan kello 6.45 kunnossapitopäällikön toimistoon ja odotin innolla perehdytystä. Mutta kappas, talon toinen siistijä, oletettu esinaiseni ja opastajani, olikin kesälomalla ja toinen sairastunut äkillisesti. Kieltämättä pisti hiukka jännittämään, että kuinkahan työssä tulisi käymään, kun piti selvitä täysin yksin. Parin viikon päästä saisin kuulemma kokeneen kesätyöntekijän parikseni.

Niinhän siinä sitten kävi, että kantapään opin, mikä ero on kuiva- ja märkämoppitekniikalla, miksi johtoryhmän tiikkistä kokouspöytää ei saanut pyyhkiä vahvasti emäksisellä aineella tai miksi telehuoneessa oli kiellettyä käyttää alumiinisia mopinvarsia. Kokemuksen kautta myös opin, että kaihtimien säleitä ei tarvitse pyyhkiä yksitellen, vaan ne voi pestä tietyillä apuvälineillä puolet nopeammin ja helpommin. Lisäksi sain karvaan opetuksen, että lattivahaa ei koskaan saa jättää "hautumaan" ruokatunnin ajaksi, eikä miesten vessojen pönttöjä putsata ilman vuotamattomia kumihanskoja ja hengitysuojainta.

Voitte arvata, kuinka paljon paskaa ja aiheettomia loukkauksia sain niskaani tuosta mokailusta? Ja kun puolustin itseäni esimiehelleni, vastauksena oli harvasanainen murahdus: "toivottavasti oot fiksumpi ens kesänä tai ei tartte tulla enää. Tällaisia tilanteita nyt vaan sattuu ja sillä sipuli". Minun mielestäni ei kyllä saisi sattua. Tällä kertaa minulla oli onni matkassa, enkä tappanut itseäni tai muita. Isossa tehtaassa olisi päässyt suht helposti hengestään, koska työhön opastus oli puutteellinen ja työ sisälsi paljon turvallisuusriskejä, väärin toteutettuna. Ilouutisena kerrottakoon vielä, että olin muuten tehdassiistijänä lopulta neljänä kesänä, joista viimeisenä kahtena olin kesistiimin vastuuhenkilö ja uusien tulokkaisen opastaja. Niinä kesinä untuvikot saivat sellaisen perehdytyksen, että vanhemmatkin vakkarisiivoojat kuuntelivat sitä haltioituneena.

3. TÖKERYYKSIÄ JA TURHAUMIA RANSKASSA

Kun täytin 18, minut bongattiin lukuisten sattumien kautta töihin pariisilaiseen mallitoimistoon. En vieläkään käsitä, millä avuin sinne pääsin, koska olen kaikkea muuta kuin huippumalliainesta. Tällainen malliksi "pätkä", enkä riittävän laiha ja ajatusmaailmakin oli jotain aivan muuta kuin itäblokista Pariisiin tienaamaan tulleilla tylleröillä. Jos ollaan rehellisiä, lähdin ulkomaille kolmesta itsekkäästä syystä: ilmainen matka ja asunto, työ olisi jotain muuta kuin siivoamista ja halusin kapinoida äitini ylihuolehtivaisuutta vastaan.

Tuolla työmatkalla kaikki meni alusta asti päin persettä. Ensimmäisessä asunnossamme oli hometta ja pian yskimme keuhkot pihalle ystäväni kanssa. Myös asunnon omistajassa oli jotain todella hämärää ja salaperäistä, joka selvisi meille myöhemmin puolivahingossa. Vuokraisäntämme kävi meidän kiertäessämme castingeissä ja testikuvauksissa nuuhkimassa alusvaatteitamme. Ja kyllä, niitä käytettyjä. Hyi saatana. Viikon ruikutuksen jälkeen saimme onneksi uuden asunnon. En muuten ikinä unohda, miltä tuntui raahata 33-kiloinen matkalaukku Pariisin 40 asteen helteessä talon 13 kerrokseen noin puoli metriä leveää portaikkoa, joka oli liukas kuin jää.

Valitettavasti Ranskassa tökeryydet ei jääneet ainoastaan asuntoasioihin, vaan kaikki mikä saattoi epäonnistua, myös epäonnistui. Ehdottomasti huvittavinta oli, että mallitoimisto lähetti minulle neljä vuotta reissun jälkeen laskun, jossa he halusivat veloittaa täysimääräisinä kaikki asumis- ja matkustuskulut. En tietenkään maksanut laskua, koska olimme sopineet muuta. Suomalainen mallitoimistoni hoiti asian ystävällisesti puolestani, eikä minun tarvinnut sillä päätäni vaivata. Mutta olipas kuultaa opettavainen matka! Tuskin olen oppinut missään ulkomailla yhtä paljon varovaisuutta ja huolellisuutta, kuin toimiessani ranskalaisten malli- ja mainostoimistojen heittosäkkinä. Sanaakaan en muuten puhu ranskaa - saksaa, englantia ja ruotsia kylläkin - mikä saattoi myös hieman vaikeuttaa kanssakäymistä Ranskanmaalla. ;)

Jatkuu joskus...