Mitäs sitä pienistä

Nitäs sitä pienistä hermovammoista. Hyvin vetää tämäkin plikka, vaikka kasvoista ja lauluelimistä toimii vain toinen puoli normaalisti. Ihailen suuresti näitä ihmisiä, jotka eivät anna fyysisten vammojensa rajoittaa unelmiensa toteuttamista.

Positiivista vertaistukea

Juttelin tänään hyvän ystäväni kanssa puhelimessa. Hän on kokenut saman vaivan kuin minäkin ja sen paraneminen vei häneltä 4 vuotta - ilman hoitoja.

Se taas antoi minulle lisätoivoa, sillä olen kuulemma toipunut 6 kuukaudessa 'todella nopeasti'... Ystäväni oli laskenut omaa paranemistaan puolissa vuosissa!

Sen verran pahasti oli käynyt, kun hän ajoi 120km/h päin seinää...

Olipa ihana saada vinkkejä siitä, miten tämmöisen kanssa selviää: sisulla, unohtamalla, siedättämällä ja treenaamalla. Että niillä mennään. Ja ajan kanssa. Kuulemma se on ainoa tie terveyteen, että muistaa joka päivä sanoa itselleen, että 'olotila loppuu kyllä joskus' ja että 'nauti ihan niistä pienistä iloista'. Hyvät eväät sinänsä!