Aika hazardia, ja ennen kaikkea mautonta

Kun Iltalehden kolumnisti Kaarina Hazard kirjoitti edesmenneestä Tony Halmeesta juttunsa 13.1.2010, vain muutama päivä miehen kuoleman jälkeen, ei tainnut nainen muistaa vainajan kunnioittamista koskevia hyviä tapoja. Onkoonkin Halme sekakäyttäjä, laittomiin aseisiin kajonnut ja räväkkä persoona, niin kyllähän Kaarinan olisi toimittajana pitänyt muistaa vanha sanonta: "De mortuis nil nisi bene". Tämä tarkoittaa vapaasti käännettynä, että jos kuolleista ei ole hyvää sanottavaa, ei kannata sanoa mitään.

Halu kirjoittaa menehtyneestä noin negatiivisesti kertoo mielestäni vain kolumnistin itsensä henkisestä lahjattomuudesta sekä halusta käyttää asemaansa valtamedian puikoissa aivan vääriin tarkoituksiin. Helppohan sitä on hiippakuntaa vaihtaneita dissata, koska he eivät ole itseään puolustamassa. Toivottavasti Julkisen Sanan Neuvosto tekee oikean ratkaisun, sillä mielestäni teksti oli kaikin puolin mauton.

Juuri menehtyneen ihmisen haukkuminen koko kansan Iltalehdessä, ja etenkin tuohon alempavaa sävyyn ja pelkkään ulkonäköön viittavaan argumentaatioon tukeutuen, oli kaikkea muuta kuin järkevää. Vai pitäisikö tässäkin tapauksessa puhua "räväkkyydestä"? Kuinka paljon tärkeämpää onkaan osata olla hiljaa, kuin huudella asiattomuuksia megafonilla. Vaikka olisi suotu kirjallisen ilmaisun lahjat, niin mielestäni niitä ei kannata koskaan käyttää vainajien ja heidän omaistensa häpäisyyn. En ymmärrä tuota Kaarinan tarvetta nöyryyttää ja halveksia ihmistä, jonka elämä ei muutenkaan ollut helppoa ja täysin hallinnassa.

Erityisen suurta myötähäpeää tunnen Kaarinan ilmaisusta, jolla hän niputti Halmeen aivovamman, sekakäytön ja kakkosluokan kansalaisuuden: "Mies oli huumeisiin ja laittomiin aseisiin uponnut sekakäyttäjä, joka oli saanut pysyvän aivovamman. Iso ukko, joka surkeana ja säälittävänä katkokäveli ja sammalsi viimeiset elinvuotensa, jotka päättyivät lehtitietojen mukaan oman käden kautta".

Luulisi Hazardin oppineen, että kaikesta muusta voi kirjoittaa rankkoja kolumneja, mutta juuri menehtyneet ihmiset ja heidän suruaikaansa viettävät omaiset kannattaa jättää rauhaan, just in case. Vaikka tämänkin tekstin tarkoitus oli kenties arvostella median Halmeesta välittämää kuvaa, eikä Halmetta itseään, lukijoita ei kannata tällaisissa tapauksissa yliarvioida. Ja sitä paitsi rakentavat ilmaisut, myös karkeat, ovat täysin eri asia kuin henkilökohtaisuuksiin meneminen, törkeät loukkaukset ja vakavan vamman seurauksista ivailu. Se, jos mikä on hazardia.Toivottavasti kolumnisti osaa edes jälkikäteen hävetä ja pyytää tahdittomuuttaan anteeksi julkisesti. Miten lasten loru menikään? "Joka toista haukkuu, on ite..."

Kolumni löytyypi täältä:
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/2010011310917932_k9.shtml