Suomalainen sisu saa järveen sateessakin

Kun saunaan ei voi mennä ja Sibeliuskin on kuollut, jäljelle jää sisu. Iltavesikävelyt suoritin kaatosateessa... Mutta treeniä ei jätetä väliin, koska se on kaikki takapakkia.

+ 10 metriä

Tänään tuli taas vedettyä treeniä oikein terveyden rajamailla. Aamulla vesikävelyä 15 min, 700m kävelylenkki (+10m edelliseen), illalla uudestaan vesikävelyä ja vielä lisäksi 3 h jalkeilla kotona, joista telkan ääressä puolet. Ja tämä kaikki matalammalla niskatuella...

Huomenna meen kuitenkin ostaan vesihanskat, koska minigripit täyttyy vedellä treenatessa, eikä toimi siis. ;) Mut hyvä idea oli kuitenkin. Saas nähdä, milloin elimistö hepaa, koska joskus se alamäkikin tulee varmasti... Mutta mennään nyt niin paljon, kun pystyy, kun niin on käsketty!

Tehoa treeniin

Teen vesikävelyn yhteydessä niska-hartiaseudulle tukea mm. pumppaamalla käsiä 90 asteen kulmassa sivulle-eteen-sivulle. Tässä taloudellisessa konkurssissa en pysty ostamaan vesihanskoja, räpylöitä, jotka tois lisäpainetta ko. liikkeeseen. Luovana ihmisenä kaivoin mutsin minigrip-pussit kaapista ja totesin, että ne kädessä vaikutus on sama.

Halleluujaa, et oon paikallinen nähtävyys kohta... Niskatuki, pussit, jäinen vesi, poistuminen rantsusta pyyhkeessä himaan (pääsee suoraan suihkuun), ei voi kumartua, ei pää käänny (mut ajaa silti autoa) jne.

Tasapainoilua ja temppuilua

Hermosolut oppii ja sopeutuu koko elämän. Nyt kun pysyn pystyssä ja hahmotan joten kuten maan, oonkin alkanut treenaan tasapainoa, hienomotoriikkaa ja liikkumista.

Rakensin porukoiden keittiöön tuoleista, banaaneista ja kengistä temppuradan, jota harjoittelen aina iltaisin. Treenaan niskan, raajojen ja silmien yhteispeliä. Viimeksi tein tota, kun olin 6-vuotiaana liikuntaleikkikoulussa!

Samoin aamulla ja illalla pakotan itseni istumaan tunnin, vesikävelen 2 kertaa ja teen kävelylenkin päivittäin läheisellä tiellä. Iltaohjelmaan kuuluu meditointi ja energian vapautustreenit. Jollei näillä parane, niin saa olla. ;) Kaikkea sitä, mikä on vaikea, pitää harjoitella.

Kaunis päivä taas

Olipa nätti päivä taas. Kävin pari kertaa vesikävelemässä ja nauttimassa Merrasjärvestä. Sorsia oli taas lampi täysi mutta ihmiset alkaa olla suht vähissä! Joitain nivelrikkoisia siel näkee, kun kylmä vesi tekee niille kuulemma hyvää.

Itsekin oon huomannut, et kylmä vesi rauhoittaa kivasti autonomista hermostoa, joka käy välillä ylikierroksilla. Jatketaan sitä syyskuuhun asti siis ainakin. Sit kun vaara sairastua flunssaan alkaa kasvaa, täytyy luopua ulkoilusta. Koska kaikki oireet pahenee ihan sikana, kun on kipeä, niin ei viitti ottaa riskejä.

Kävin tänään taas 10m pidemmällä kävelylenkillä, kun eilen. Kohtahan sitä tulee vedettyä jo 800metriä. ;) Oon päättänyt, et vedän lenkin joka päivä, oli sit hyvä tai huono olo. Siinä se suodattuu sit. Tänään pystyin jo katsoon telkkaakin ekaa kertaa 3 päivään. Himmensin kuvan, pienensin kontrastia ja katsoin kauempaa, ettei silmät hepaa. Ja niinpä pääsin nauttimaan Pekingin naisten korkeudesta ja miesten keihäästä. Itse koko elämän korkeutta hypänneenä laji kiinnostaa. Yks päivä yllätin itseni funtsimasta, voinkohan koskaan enää yleisurheilla tai golfata. Rakastan molempia...

Uusia oireita - hermot alkaa toimia?
- kädet on vuorotellen tuliset ja jäiset
- yläselkää kuumottaa iltaisin
- välillä tuntuu, niinku koko aivot ja selkäydin pääsis jotenkin hölskymään
- jalkapohjat on uimisen jälkeen tulessa
- kävely vaihtelee minuutista toiseen eri olotilojen välillä: normaali, putoaa, menee maan läpi, valskaa, heiluu ees-taas jne.

Fyssari sanos taas: toi on ihan normaalia! Mut nyt mä alan ymmärtää sen pointtia tutkimusretkestä hermostoon. Interesting!

Aihetta iloon!

Hiphei! Mä oon selkeästi paremmassa kunnossa kuin vaikka 2 kk sitten. Oon nyt tällä viikolla lisännyt vesikävelyt 2 kertaan päivässä ja pidentänyt pienokaista kävelylenkkiäni joka päivä 5 metriä. Nyt pääsen jo White Houselle, eli naapureiden valkoiselle talolle. Lisäksi oon tehnyt tietokonehommia 2h päivässä. Ja samoin huonot kaudet on lyhentynyt merkittävästi ja huonoinkin olotila on paljon parempi kun ennen. Nyt kosketus maahan alkaa olla välillä kuosissa, vaikka tuntohäiriöt muuten on ihan erikoisia. Kai se proprioseptiikka on viel jotenkin sekaisin. Mut siinä se tottuu, kun toimii vaan mahd. normaalisti ja sulkee pahat olot ulkopuolelle.

Nyt kun oon ottanut sen asenteen tähän hommaan, että meen vaan, vaikka välillä tuntuiskin pahalta, niin oon saanut vähän unohdettua koko sairautta. Se on selkeästi nopeuttanut paranemista.

Reiki-hoito oli siinä mielessä tosi hyödyllinen, että sain siitä henkistä lisävirtaa. Ja töihin tarttuminen kuluttaa päiviä mukavasti.

Täällä porukoilla aika menee muutenkin nopeammin, kun on seuraa koko ajan ja pääsee järveen tohon viereen milloin vaan ja takapihalle partsille, kun huvittaa! Ja vertaistukea toki on tarjolla koko ajan, kun sisko asuu tos ihan vieressä.

Miestä Tampereella on hirvee ikävä mutta nyt on pakko elää näin, jos tästä haluaa kuntoutua ja panostaa elämäänsä pitkällä tähtäimellä.

Mistä sais tukee...

... Mietinpä vain, että jos olisin toisen palveluksessa, niin olisin saanut aikoja sitten potkut! Funtsin jo vakavasti, että annan itse itselleni fudut, alan elään porukoitten luona (niiden pienessä kaksiossa), myyn auton ja firman, lopetan suhteeni miesparkaan, joka elää nyt myös minun keskushermostoni ehdoilla, alan markkinoimaan tätä blogia, että saan laskut maksettua ja hankin mulletoi.comistä neonvaloa hohtavan hirttoköyden siltä varalta, etten ole jouluna terveempi. Tai liityn siskon seuraan LLV:n katolle.

Pahinta on se, että tälle ei voi edes itkeä enää, kun homma on jo niin surkuhupaisaa. Elämä pyörii niskatuen, vesikävelyn ja blogin ympärillä... Ja kukaan tuskin ymmärtää, mistä on kyse, kun ei itsekään tajuu!

Hämärää

Tää on oikeestii ihan pirun sekava sairaus. Lähdin äskön vessaan ja nousin nopeesti sängystä. Hetken aikaa maailma keikkui ja sit se asettui täysin kohdilleen. Sitä kesti 20 min. ja sen jälkeen menin taas ihan pitkin seiniä. Eihän täs o mitään järkeä, mikä on pahinta. Toises hetkessä suunnittelet töihin paluuta ja lenkille lähtöä ja sitten 5 minuutin päästä makaat sängyssä, kun huimaa niin paljon, ettet pysty edes nouseen. Samalla tavalla, välillä kun istun koneella, pystyn oleen siinä jopa 4 h putkeen mutta toisina päivinä 2 minuuttia tuntuu mahdottomalta.

Osaakohan kukaan ikinä selittää mulle, mistä tässä on kyse? Tai miten ihmeessä tän kanssa muka pitäisi pystyä suunnittelemaan jotain, kun periodi, millä kuntoa voi ennustaa, on 5 minuuttia...

Herkät hermot vaatii 'herkät' varusteet

Kun menee pihalle puhelimeen, pitää olla kesälläkin pipo päässä ja kaula suojattuna. Muuten tulee AHH eli autonomisen hermoston hepaus. Yllä whiplash-potilaan normivarustus 10 min ulkona piipahtamista varten.

Lumpeita biitsillä ja pervo perässä

Olin vesikävelemässä toista kertaa tänään. Tällä kertaa siskokin oli mukana. Sisko, jota voisi luulla varusteiden perusteella lätkänpelaajaksi tai painonnostajaksi. Mutta ei.

Hän on vain niskavammainen korukaupan työntekijä. Siitä varusteet! ;) Kun se raukka on ollut duunissa 3 h, se joutuu käveleen koko seuraavan päivän Holeysit jalassa, koska sen jalkapohjia polttaa niin paljon. Mutta lekuri on sanonut saman hänelle: rest makes rusty. Act as usual.

Takaisin biitsille... Vaihdettiin vaatteita pyyhkeen sisässä, kun karvainen ahdistelija alkoi lähestyä. Hänen silmät tuikki intohimoa. Hän tuli kohti meitä sulavin liikkein. Olimme ihan varmoja, että hän oli saapunut ottamaan naista -juuri tänä iltana. Hänen iso suunsa päästi kiimaisia äännähdyksiä. Ja sitten se tapahtui. Tiputin pyyhkeen kriittisellä hetkellä. Olin varma, että ahdistelija kävisi meihin juuri nyt käsiksi.

Mutta ei. Kiinteä perä heiluen hän kääntyi ja ui takaisin ulapalle. Tuo ilkikurinen SORSA. Perkele.

Omituista on

Taas yksi ihmeellinen päivä puolessa välissä. Aamulla kun heräsin, askel alkoi painua maasta läpi. Uiminen helpotti oloa niin paljon, että pystyin käydä kävelemässä 'punaiselle postilaatikolle', eli 300 m. Sitten aloinkin katsoa Pekingin kisoja ja totesin, että iso telkka aiheutti hirveän migreenin. Nyt oonkin maannut illan sängyssä pimeässä. Ajattelin pyhittää illan työnteolle muttei mitään toivoa.

Tässä vaiheessa, kun on 6 kk sairastanut, luulis, että oireet alkais helpottaa mutta vielä mitä. Nyt sumenee näkö, korvat on alkanut tinnittää ja kävely on mennyt entistä vaikeemmaks.

Vaikka tasapaino on parantunut, niin tuntohäiriöt on muuttuneet mitä erikoisemmiksi. Kävellessä tuntuu, niinku koko selkäydin heiluis tai joku ottais siihen kiinni. Välillä putoaa maan läpi, välillä on normaali olo ja välillä huimaa päästä pirusti.

Mutta kaikki on kuulemma normaalia... Aika kauan saa varata paranemiseen, jos nyt on mennyt 6 kk ja ollaan vasta tässä vaiheessa. Eipä ois maaliskuussa uskonut, että seuraavat vuodet menee kuntoutuessa ilman pystyy käytännössä katsoen tekemään yhtään mitään. Aika perseestä!

Paralympialaisiin mars

Sisko keksi loistavan jutun, kun jälleen kerran mietittiin, miten päättäisi päivänsä, jos olisi pakko. Vanhaa kesätyöpaikkaa kunnioittaen päädyttiin LLV:n kattoon, joka 162 on metriä merenpinnasta. Siitä sit vaan roiskasis meneen 12 volttia kerien asfalttiin pää eellä huutaen samalla: Mä oon parempi kuin Joona Puhakka Pekingissä. Ei muuten tarttis ees haudata, kun tuskin jäis hirveesti osia jäljelle.

Mut olipa hyvä läppä. Nyt nää Wigwam-siskokset menee nukkuun... Ettei hermosto hepaa!

Reiki

Sain tänään reiki-hoitoa yhdeltä tutulta. Tosi pelottavaa, kuinka se vaikutti ihan samalla tavalla kuin CST-hoitokin. Keho reagoi hoitoon tosi voimakkaasti ja energiaa virtasi kuulemma todella paljon -> olen tosi sairas.

Keskushermosto tosin alkaa olla suht hyvässä kunnossa mut piru kun niska ei kestä ja pää painuu kaularankaan. Sit tulee kaikki mahdolliset oireet pintaan. Ärsyttävää...

Mut näin sen kyl huomaa, että vaihtoehtohoidot on ainoa tehokas hoitomuoto hermostoperäisissä oireissa. Ei perushieronnasta ja koululääketieteestä ole ollut mulle muuta kuin haittaa. Kaikki niskan kiskominen, venytys ja niksautus vaan pahensi tilannetta! Nyt sit ensin korjaillaan pahennetut viat ja sitten vasta keho alkaa parantua... Sitä ootellessa. Mutta ainakin tämä on ollut aikamoinen tutkimusretki, jollei muuta. Ja niin se pitää ottaakin tai hulluks tulee. Vielä kun pääsis duuniin, niin avot mutta toistaiseksi koneella istuminen tuntuu olevan se kaikista pahin juttu.

Paska päivä

Tänään oli taas yksi huonoimmista päivistä 6 kuukauteen. Olen ollut tällä viime ja viikolla koneella useita tunteja sekä yrittänyt liikkua ja kävellä mahd. paljon. Niinhän siinä kävi, että jouduin sitten makaamaan koko tämän päivän sängyssä, kun olo on ollut niin huono. Yleisesti tasapaino on parantunut hyvin mutta niska ei kestänyt rasitusta ja pää on painunut kaularankaan ja tipun taas maasta läpi ja huimaa niin pirusti. Lisäksi alkoi puutua kädet ja koko pää ja muutenkin kävelin päin seiniä. Että se siitä töihin paluusta...

Positiivista vertaistukea

Juttelin tänään hyvän ystäväni kanssa puhelimessa. Hän on kokenut saman vaivan kuin minäkin ja sen paraneminen vei häneltä 4 vuotta - ilman hoitoja.

Se taas antoi minulle lisätoivoa, sillä olen kuulemma toipunut 6 kuukaudessa 'todella nopeasti'... Ystäväni oli laskenut omaa paranemistaan puolissa vuosissa!

Sen verran pahasti oli käynyt, kun hän ajoi 120km/h päin seinää...

Olipa ihana saada vinkkejä siitä, miten tämmöisen kanssa selviää: sisulla, unohtamalla, siedättämällä ja treenaamalla. Että niillä mennään. Ja ajan kanssa. Kuulemma se on ainoa tie terveyteen, että muistaa joka päivä sanoa itselleen, että 'olotila loppuu kyllä joskus' ja että 'nauti ihan niistä pienistä iloista'. Hyvät eväät sinänsä!