Tahdonvoimaa: Roosa moi ja tervetuloa jengiin!

Tervetuloa Taistelemaan!

Heti ekana tässä porukassa kärtetään taustatietoa. ;)

Mistäs päin olet kotoisin ja onko sinua hoidettu mitenkään? Minkä ikäinen olit, kun jouduit kolariin? Mikä vointi nyt?

Eikö sinulla diagnosoitu retkahdusvammaa mitenkään onnettomuuden jälkeen? Vai teitkö itse diagnoosin, kuten niin monet muutkin potilaat, kun lekurit ei osaa.

Onko onnettomuuspyöräkirjaan/poliisipapereihin merkitty mitään hermostoperäisiä oireita, jotka sopis retkahdusvamman aiheuttamiksi?

Miksi Tapiola ei korvaa, vaikka oli liikennevahinko? Alkoiko oireet niin pitkän ajan päästä vammasta, ettei mennyt myöhäisdiagn. läpi vai ilmestyikö diag. retkusta sairaskertomukseen vasta pitkän ajan päästä?

Ü

Fedja: Päiväralli

Lievää sekoilua ilmassa. Kalenterissa oli syyskuu menneillään. Tiesin sen, mutten muistanut. Yhtäkkiä sitten huomasin, että 2pv jäljellä tätä kuuta. Ja minulla vielä muutama taksikyyti käyttämättä tälle kuulle, kun on ollut auto lainassa. No, pitihän se käyttää. Taksissa tajusin, että taitaa minulla olla kuut ja päivät sekaisin.

Päivällä 12:30 tärähti puhelimen hälytys pirisemään. Olin ihmeissäni. Mitä nyt. Kunnes muistin, että olen sopinut apuvälinelainaamoon tuolin sovitusta. Keittiössä minulla on ollut apuvälinelainaamosta tuoli, jossa satulaistuin, selkätuki, pyörät ja korkeussäädöt. Lattiapinta on pehmeä ja tuoli ei liiku siinä. Lopulta tilattiin uudenlainen tuoli, jossa on sellaiset pyörät, että tuoli liikkuu paremmin minun keittiössäni. Uusi hieno tuoli, mutta...tuolin jalat oli siellä, missä jalkojen olisi pitänyt olla, joten...palasin alkuperäiseen vanhaan tuoliin, jonka istuinsäädöt olivat parhaimmat.

Viimeksi kun tulivat uudempaa versiota tuolissa sovittamaan tänne asunnolle, olin häippässyt kävelylle ja unohtanut koko asian. Yllätyksekseni olivat odottamassa ovella tuolin kanssa, kun tulin takaisin ja juuri lähdössä pois, koska asunnollani ei ollut kukaan.

Aivotoiminta tökkii ja välillä sitä söhlää melkoisesti, mutta toisaalta ei ihme, kun on jo monta vuotta nukkunut niin huonosti. Tuo hirveä kiristys eli neuraalikudoksen kova ärsytystila vie unet. Mitä vähemmän kiristää, sitä paremmin nukun. Välillä käytän illalla Oxamin:ia, jonka avulla saan unen päästä kiinni, mutta se on benzo, joten en viitsi käyttää liiemmälti. Nyt testaan Doxalia. Ei ole niin tehokas kuin Oxamin, mutta ehkä turvallisempi säännöllisesti käytettynä.

Tahdonvoimaa: Lokakuun lopun kuulumisia

Täältä tullaan fyssari. Huomenna tönätään taas C0:aa paikoilleen. Nyt se voi mennäkin/pysyäkin, kun on niska rentona ja hermoston separit rauhoittunut. Katotaan vaan, niin huomenna on taas hirvee jakitus päällä. ;)

Tää päivä on ollut suht positiivinen. Aamulla ei jumittanut juurikaan. Ihme. Oon huomannut, että vatsojen myötä lonkat ja alaselkä ei ole niin tiksissä, kun yleensä. Samoin kaulan koukistajat pystyy taas tekemään.

Korvissa nyt on painetta koko ajan, mutta se on enemmän normaalia kuin outoa. Ei ne tosin samaan malliin huuda kuin pahimmillaan. Välillä on ihan outo tunne, kun korvissä ei kitise. ;) Oudon hiljaista, siihen kun on niin tottunut vikan 5 vuoden aikana. Istumisesta korvat ei tykkää. Kai se pukkaa paineen sinne. Pääkin kääntyy nätisti sivuttain, eikä enää niin huimaakaan käännellessä.

Tietyistä kohdista kaularankaa kinnaa edelleen, ei ole helpottanut vaikka mitä tekee. Samoin hartiat/yläselkä (C6) elelee ihan omiaan - välillä naksuu ja yliliikkuu ja sit on ihan jumissa.

Muuten ois niin kiva taas alkaa vähän kävellä mutta kun se käppäily on sellaista ihmeellistä 'pehmeetä' ja sitten yhtäkkiä tippuu alaspäin, niin eipä se hirveästi houkuttele. Nyt oon taas koittanut pikkusen istua kaulurin kanssa koneella, että saa tatsia ja voimaa lihaksiin. Vika 7 vrk:tta menikin maaten. Mutta näyttää aika heikolta, että pääsis koskaan istumatyöhön 8h/pvä. Sen verran kovasti kolahti.

Mutta tylsäähän tämmönen elämä on. Vähän sellainen häkkilintufiilis, kun ei pääse mihinkään. Ja jos lähtee riekkumaan tietää, että siitä kärsii seuraavan viikon. Ehkä vielä joskus...

Musti: Kiitos armahduksesta...

Kyllä oli mukava lukea että Tahdonvoimaa anto Mustille oikein kirjallisen armahduksen, ettei minun tarvi känsäisillä käsilläni naputella niin paljon tekstiä.
Voi, kunpa minäkin voisin antaa sinulle terveytesi takaisin, se olisi parasta mitä tässä maailmassa voisi tapahtua. Mutta perittyäsi herkän hermoston minulta, niin aikaa kuluu ennenkuin olet simppelissä kunnossa ja se aika tuntuu todella matelevan... Mutta kuten olen sanonut Tahdonvoimalle ainakin sata kertaa, tuntemukseni perusteella tiedän hänen kuntoutuvan lähes ennalleen. Tuon tiedon avulla pystyn minäkin elämään elämääni eteenpäin, vaikka välillä, lue lähes aina, ajatukseni ovat kaikkea muuta kuin onnen täyttämiä...
Nuo kaikki kurjat hermosto-oireet, jotka vaihtelevat koko ajan eri puolilla kehoa saavat sitkeimmänkin taistelijan ala vireeseen, mutta sieltä pohjalta on vain pakko ponnistaa ylöspäin, muuten elämälle ei tule jatko aikaa.
Ja kun seuraa mitä kaikkea Tahdonvoimaa on tehnyt saavuttaakseen menettämänsä terveyden, voin sanoa että kyllä tuollainen sisukas, peräksiantamaton toiminta palkitaan jonain päivänä ja voi jatkaa siitä mihin elämä pysähtyi eräänä talvisena työ päivän aamuna.
Päivä hämärtyy iltaan ja se tietää sitä, että askeleeni suuntautuvat terassille, jonne sytytän eri värisiin lyhtyihin (saatu Tahdonvoimalta) kynttilöitä luomaan tunnelmallista lämmintä valoaan.

Tahdonvoimaa: Susana Spearsista mallia - äänestys?

Ihan ok näkönen sporttinen ex-malli (oisko Venäjältä?) päätti kuvata videoita jumpastaan Youtubeen (hikinen vartalo, vähän vaatteita, erootisväritteiset liikkeet) ja tienata samalla rahaa ja sponssiopimuksen Niken kanssa.

Pitäisköhän mun tehdä sama, mutta vedän vaan hermostoliikkeet ihan totally naked. Tuli mieleen, kun nostelen täs koipiani teknon taktiin puolialasti. Onhan mulla mallitaustaa 10 vuotta ja kroppa huippukunnossa - poislukien hermosto! Hmm...

Mutta mitä mä niillä rahoilla tekisin, jos tähän kuntoon jään? ;) Sano mielipiteesi ja äänestä oikealla puolella olevassa palkissa!

Tahdonvoimaa: Musti, saat armahduksen

Sulle riittää, että kirjoitat otsikkoa ennen vain Musti. Eikö ole jaloa. ;)

Ja siis tiedoksi, jos joku ihmettelee juttuja mun ja Mustin välillä, niin Musti on mun äiti.

Se on se tyyppi, jota syyttävä sormi geneettisen perinnön (ja yliherkän hermoston siis) suhteen osoittaa. ;)

Mäkin meen keittään kahvit. Nythän on just hyvä aika... Ketä täs nyt nukuttais...

Tahdonvoimaa: Käytäntö astuupi voimaan heti

Hyvät yöt! :)

Nimimerkki kokonaan otsikon eteen jatkossa

Heips,

Ehdotus hyvä ja uskon, että nimi otsikon edessä on riittävä. Luopukaamme pelkästä aakkosesta. Eihän sitä tiedä, milloin saamme toisen F:n, T:n tai M:n kirjoittamaan. :)

Mites on SI-nivel S62, haluatko sä kanssa kirjoittaa 'alapäästäs' vai ootko jo liian kunnossa meidän jengiin? ;)

Hämähämähäkki kiipes kädelle...

Moi!

Vaali päivä on illassa ja surkeeta sanoa että ei päässyt minunkaan ehdokkaani vaikuttamaan, mut ei voi mitään, pää asia että on käyty äänestämässä. Koska jos kuuluu nukkuvien puolueeseen, ei voi valittaa tehdyistä päätöksistä.
Tultiin tänään mökiltä koti tantereelle, tuntu niin mukavalta palata tänne muutaman päivän jälkeen. Kyllähän mökilläkin on ihan mukavaa, mutta kun siellä on niin turkasen pimeää et joka hetki ulkohuussiin mennessä pelkää karhun syöksyvän kimppuun. Yleensä mulla on kaasi (seuraa) mukana, mut siitä huolimatta vilkuilen koko ajan sivuille kuin vauhko kani. Koskaan en ole nähnyt siellä kumminkaan hiirtä isompaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
Suurin pelon aiheeni on kumminkin hämähäkki, joita melkein joka mökki reissulla tulee jossain lakanan mutkassa vastaan. Ennen kun menen nukkumaan ravistelen huolellisesti kaikki peti vaatteet ja sitten kun suljen silmät näen takuu varmasti unta, jossa niitä tulee iso liuta sänkyyni. Herään itseni huutoon ja tietty koko muutkin mökki eläjät, jotka luulevat että vähintään haulikolla varustautunut murhaaja tuijottaa meitä hullun kiilto silmissään.
Mieheni tietää kyllä mistä on kysymys ja saa minut rauhoittumaan, kunnes oikeasti tunnen jonkun ryömivän kädelläni - iiiiiiikkkkk - räväytän valot palamaan, mutta missään ei enää näy mitään. Yritän saada unen päästä uudestaan kiinni, huonolla menestyksellä, sillä koittavan aamun kajo tunkeutuu jo huoneeseen.
Nyt alkaa silmiä lupsottaan siihen malliin, että on vaan kaksi vaihto ehtoa, menen juomaan kupin höyryävän kuumaa kahvia, tai heitän itseni sängylle toivoen unen tänä yönä tulevan helpommin. Ensimmäinen vaihtoehto voittaa, siispä kahvin keittoon, ja ehkä jossain vaiheessa unikin tulee varmaan ajankohtaisexi.
Hyvää yötä ja huomenta kaikille blogissa kävijöille ja olkoon huominen päivä parempi kuin tämä päivä.

F: Tinnittää

Ehdokas ei mennyt läpi, mutta elämä jatkuu :>. En kyllä tuntenut ehdokasta kuin ihan vähän ja puoluevärikin on tällä hetkellä hakusalla. Ei oikein löydy sopivaa puoluetta tällä hetkellä.

Sain kiristystä niskassa helpotettua ja samalla koko olotila helpottaa. Tosin vielä on paljon jäljellä vetoa ja painetta päähän. Samalla kun kiristää päähän kovasti, on isossa varpaassa vasemmalla puristus ja kylmyyden tunne.

Tinnittää, niittää, äiti, inttää, täi, nätti, täti, ääni :......................................:

Tahdonvoimaa: Mielenkiintoista

Tajusin just, että korvat ei ole muuten soinut pariin päivään ihan hirveästi. Ehkä se viimekertainen leuan mobilisointi todella sai taas tän kaiken aikaan ja nyt alkaa hermot olla niinkuin pitäisi? Hmm. Yritän olla positiivinen!!! ;)

Ps. Heikolta näyttää mun ehdokkaan pääseminen valtuustoon... Varasijalla! Mutta toinen ystävä (Lempäälästä) pääsi kuitenkin. Jee, jee.

Tahdonvoimaa: Ja taas paukkuu - ei ovet tällä kertaa

Tällä kertaa paikkaansa hakee vasen leukanivel. Aamuisen säryn jäljiltä se on edelleen vähän arka muttei enää kipeä. Lisäksi siihen on ilmestynyt samanlainen patti, mitä oli oikeallakin puolella aluksi.

F: Ylirasitusta ja mökkeilyä

Hohhoijaa. Kiristää niin ihanasti ja korvat soittaa niin kaunista melodiaa että...Energiat niin nollilla, ettei jaksa muuta kuin pyöriä netissä jotain yksinkertaista viihdyttävää etsimässä. Kiristys on kamala tämän viikon reissun jälkeen, mutta alkuun pääseminen jumpassa reissun jälkeen ei tahdo onnistua.

Tiistaista lauantaihin olin Lestijärvellä kaverin kanssa. Ja nyt paketissa. Rasitus-lepo rytmi meni kintturalleen ja lopulta yöunetkin täysin katkonaiset. Tasapainon ylläpitämiseksi minun pitäisi joka päivä olla 2 x 2-3h putkeen ittekseen. Rentoutua ja venytellä. Tuntui, että koko reissu meni siihen, että ruokataukojen ja lyhyitten kävelyjen yms. jälkeen aina venyttelin, mutten missään vaiheessa kunnolla. Tällä hetkellä sitä on tuomittu tämän oireiston kanssa vankilaan ilman oikeudenkäyntiä ja kaltereita. Mitä järkeä on lähteä kaverin kanssa mökille, jos ei pysty perillä olemaan kaverin kanssa, vaan pääosin viettää ajan ittekseen. Aamulla mää tarvitsen normaalisti 2-3h jumppaa ja venyttelyä, että yökiristykset saa pois. Mökillä sitä alkaa sitten aamusta räpättään kaverin kanssa ja päivä lähtee menemään päin katastrofia heti. Sitä ei malta mennä venyttelemään tarpeeksi pitkäksi aikaa ja usein, koska jonkun verran kiinnostaa jutustellakin, kunnes on tilanteessa, että makaa huoneessa monta tuntia ja yrittää puolitoista päivää saada tilanteen uudestaan tasapainoon ja ei saa.

No, totesin, että jatkossa voin lähteä reissuun vain todella tutun ihmisen kanssa, joka tietää minkälaista reissaaminen on minun kanssa. Ja seuraavalla kerralla kerron kaverille, minkälaista on olla reissussa minun kanssa ja sen jälkeen kysyn, että haluaako vielä lähteä. Reissukaverin pitää viihtyä todella hyvin yksinään. Huomasin muuten, että olen alkanut viihtyä yksin todella hyvin, kun ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Nyt olin reissussa hyvän ystävän kanssa, joka kyllä tiesi tämän vamman, mutta ei tiennyt minkälaista se on ihan käytännössä. Sanoi kyllä, että oli kyllä ihan tärkeä nähdä se, kuinka kipeä oikeasti olet. Ja minä pöljä otin kaiken lisäksi siitä paineita, että miten kaveri viihtyy, kun en pysty juurikaan olemaan seurana, vaikka hänet seuraksi tahdoin. Osasi onneksi olla paljon yksinäänkin.

Oli muutama mukava hetki. Lähdimme n.10km päähän etsimään kallioita, jotka muistin lapsuuden marjareissuilta. Ne olivat upeat. Otimme kuvia ja siellä hetkeksi unohdin tämän jatkuvan kiristyksen. Toinen aika antoisa hetki oli, kun kaveri lähti 2h lenkille ja minä jäin mökkiin. Lepäsin ensin ja päätin sitten testata tilan akustiikkaa ja sitä minkälaisia ääniä minusta pääsee. Se oli hauskaa. Huusin ja karjuin ja välillä lauloin suu ammollaan. Tiesin, että niska ja pää kiristyy moisesta paljon, mutta pakko irroitella ja kestää seuraamukset. Mukavaa oli myös, kun aloin leikkimään kaverin kameralla ja pitkillä valoitusajoilla kuvaten yhtaikaa ikkunan heijastuksia ja iltaruskoa järvenselällä. Nauru- ja itkuterapiaa kokeilimme kanssa. Kun nauraa ensin teennäisesti, niin lopulta sitä kikattaa ihan oikeasti. Tuollaisestakin menee jumiin, mutta ihan pakko tehdä tuollaistakin, että kestää elää ja välillä tuntee elävänsä.

Pitää pakottaa nyt itseni muutaman tunnin jumppa-venyttely sessioon. Aloitan sen nyt!!

Nyt mä hiffasin

Niinhän se menee: ensin niksuu, naksuu ja on auki paikat eli ns. kunnossa. Nivelet pyörii nätisti ympäri ja muuta kivaa. ;) Sitten kun nivelet ei saa tukea ja niitä rasittaa, ne hakee sen tarvitsevansa tuen pintalihaksista ja taas ollaan ihan jumissa. Ja tämä johtuu siitä, että hermotus ei toimi, niinkuin pitäis, koska se on saanut sätkym. Näinhän se on ollut koko ajan! Ja mitä enemmän tukea tulee, sitä vähemmän paikat paukkuu jumiin.

Tahdonvoimaa: Sunnuntaita ja kunnallispolitiikkaa

Tein juuri vaalikoneen testin ja lähinnä minua oli Keskustan ja Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaat. Paatuneena Kokoomuslaisena nauratti.

Mitäs kysyvät jotain pirun pikaratikan ja autotunnelin rakentamista, jotka ei teemana liikuta meikäläistä yhtään. Mä oon sitä mieltä, että Pirkkalan lentokentälle pitäis saada elämää ja tehdä sitä edellyttävät toimenpiteet.

Saas nähdä, jaksaako sitä lähteä uurnille. Pitäis kai. Olotilassa ei ole kehuttavaa mutta se nyt yllätä. Olin nukkunut jotenkin huonosti ja aamulla kun heräsin, niin vasen polvi ja leuka/korva oli aivan tajuttoman kipeitä! Vieläkään ei saa suuta kunnolla auki. Ja luonnollisesti kaikki paikat on ihan jumissa. Kävely oikein sattuu, samoin kumartelu.

Alaselkä ja lantio jumittaa huolella, samoin hartiat. Pää kyllä kääntyy sivulle ihan hyvin. Mutta kaiken kaikkiaan aika tuskallinen olotila. Tähän mä oon tottunut. Aloitan aamut itkemällä tilaani hetken ja sitten on vaan pakko nousta ja koittaa tehdä jotain. Se on tosin ihan sama, mitä tekee, kun heti on niin jumissa, ettei vaan pysty oleen pitkään ylhäällä. Kaikki kuinka haluais, niin koko keho vaan menee ihan tiksiin, kun yrittää.

Täytynee puhua fyssarille asiasta ja miettiä, mitä sille voisi tehdä vai onko se nyt niin, että tähän jäätiin. Tätä se on ollut nyt 3 kuukautta. Henkisesti oon jo niin valmis hyväksymään kohtaloni, että en edes osaa odottaa parempaa. Kattelen tätä aikani.

Toivottavasti muilla on parempi sunnuntai. Olkaa onnellisia, että saatte herätä terveinä, iloitkaa ihan pienistäkin asioista ja toteuttakaa itseänne. Ettei käy niin mulla. 27-vuotiaana joutuu miettimään, mitä kaikkea kivaa on saanut tehdä ja funtsii katkerana, kuinka kaikki vietiin niin viattoman näköisen kaatumisen seurauksena. No, onneksi ehdin puuhastella vaikka mitä ennen kuin elämä loppui. Nyt ei harmita niin paljon olla 'kuollut', kuin ettei olisi ehtinyt tehdä mitään ennen kaatumista.