Syntikka perberissä on hyvä jumpata

Sain fyssarilta ohjeeksi alkaa tehdä steppausta kevyessä etunojassa. Siedätetään niskarusetin pikkulihaksia. Elikkäs joka päivä saapi stepata max 5 kertaa 5-15 minuuttia kunnosta riippuen. Lisäksi muut harjoitteet. Vaihdettiin hartiarenkaan vahvistus tehtäväks sängyssä, koska yläniska ei ny halua tehdä sitä jumppapallolla.Muru viritti narut sängyn jalkaan ja kappas, homma rokkaa! ;)

Sain tänään uudet hiukset. Esivalmistelut varsinaiselle oikealle lookille. Valitettavasti jouduin sensuroimaan magean leikkaussessiokuvan, koska se oli liian antava ja Nokian paskakännykällä ei voi (tietääkseni) rajata kuvaa. Meikälle ei nyt ni oo väliä, näkyykö paskalaatuisessa känsäkamerassa joku ykstuhannesosanänniä, mut muille oli. Ja kunnioitan näiden ihmisten toiveita sen verran, et koitan pitää nännit, näppylät ja muut epämääräiset nahkanpalaset piilossa tässä blogissa ja keskityn esitteleen niitä muualla.

Ja uuden vuoden jälkeen tulee N900. Tilasin sen tänään. Sillä hoituu vaikka graafikon hommat rajauksista Photarointeihin. Melkein. ;) Pakko saada tehokkaampi tietokonekeskus kätösiin, josko sitä uskaltais joulun jlk yrittää duunia, joskin oikeammista asennoista. Hyvää yötä! Tossa vieressä pönöttää joku ihan mun näköinen ja oloinen tyyppi, joka väittää, et meillä ois sama sukunimi. Pamahti sisään, asensi jouluvalot, teki omenakaurapaistoksen ja tossa se ny pönöttää seurana. Ollaan taas vaihteeks valtionlaitosleskiä! <3

Jouluvalot!

Näitähän voi pitää vaikka ens jouluun asti. ;)

Pakko kehaista

Vielä tuli mieleen yllätyksistä, että pakko kehaista miestäni. Hän tietää, etten kaipaa ny mitään materiaa, enkä oikeastaan ole sellaista aiemminkaan arvostanut. Kuitenkin joka kerta, kun hän tulee kaupasta, niin tuo jonkun yllätyksen. Tai siis ei ne mitään yllätyksiä ole, vaan tuiki tavallisia elintarvikkeita, jotka hän kaivaa silmät kiiluen ja "suurin juhlapuhein" esiin kauppakassista.

Yleensä ne on jätskii, limppaa tai suklaata. Eikä mitä tahansa, vaan juuri niitä täydellisiä. Olen nääs suht tarkka siinä, mitkä herkuista kelpaa. ;) Hellyyttävä ele, kun jokaisesta kauppapäivästä tulee tuolla pienellä rituaalilla ikään kuin juhla/yllätyspäivä. Ja minä hölmö syytin aikoinani häntä tylsäksi/yllätyksettömäksi. Todellisuudessa olin itse sokea. Yllätykset oli läsnä jatkuvasti arjessa, mutta odotin niin isoja ylläreitä, etten nähnyt pienimpiä ja tärkeimpiä. No, oppia ikä kaikki. Nyt osaan arvostaa menneitä vuosia, ja tulevia etenkin, aivan eri tavalla. Ja itseasiassa jo se, että hän käy kaupassa hymyssä suin ja vain auttaakseen minua tervehtymään, riittäisi. Yllärit on extraa.

Nyt hyvää yötä!

Firman elämäntaulut

Katselin tänään duunipaikan pikkujoulukutsua ja totesin, että vain meidän Hesan pään ihmiset (ja tietty sen hetkinen miesystäväni) muisti mua viime jouluna kortilla ja/tai pikkuisella paketilla. Vai olikohan se synttärikortti? Ei pysty muistaan, eikä ole väliä. Ajatus tärkein! :) No, ei maailma kaatunut tuohon(kaan). Minä vain olen kovin tarkka, että pyrin muistamaan ihmisiä myös muutenkin kuin tarjoamalla korvauksen tehdystä työstä tai viemällä porukan kerran vuodessa johonkin syömään tai/ja mökille. Yleensä minun yllätykset ovat jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja ns. pienen budjetin mutta suuren sydämen projekteja. Tällaisiksi lukisin esim. lettukestit letunheittokisalla tai henkilöstöpäivän "mainoskuvaukset". Mukana olleet muistane molemmat kemut syistä, joita tarvitse julkisesti jakaa. ;)

Olennaisempaa kuin mässäily luksusravintoloissa tai suhteettoman suuret rahalliset kannusteet, joita nyt ei todellisuudessa voinut aloitteleva PK-yritys maksaakaan, oli yhdessä olo, elämysten tuottaminen ja me-fiiliksen kasvattaminen. Siinäpä muuten varsin haastata tehtävä, jota ei voi hoitaa ilman hyvää sydäntä! Yritin osoittaa vilpittömän kiitokseni hyvästä työstä noiden pikkuruisten juttujen muodossa. Ja ilmeisesti onnistuinkin siinä suht hyvin. :)
Viime joulu 2008 oli poikkeus. Sallittakoon se minulle, koska en muista siitä juuri mitään. Paitsi, että pää meinas räjähtää ja itkin varmaan kolme kuukautta putkeen.

Jouluna 2007 sen sijaan sorruin hieman liian suureen projektiin ja se jäikin messevästi kesken. Näen sieluni silmin itseni raahaamassa joululahjoja vuoden 2007 päättäjäisiin. Sain päähänpiston Leppävaaran Prismassa vieraillessani, ja siltä istumalta poimin syliini 7 kappaletta isoja tyhjiä taulukehyksiä/tauluja. Niihin oli tarkoitus tulostaa isoja värikuvia yrityksemme taipaleelta, pääasiassa ihmisistä. Tarkoituksenani oli tehdä jokaiselle työntekijäelämänpolku. Ikään kuin elämänkartta, jota voisi joka joulu täydentää uusilla kuvilla.

Halusin säilöä ihmisten mieliin sen, mitä olen aina pitänyt firmani tärkeimpänä kilpailukeinona ja motivaattorina: yhdessä tekeminen, pehmeät arvot kovassa maailmassa, erilaisten persoonien synnyttämät ja mahtaviksi tuotteiksi/palveluiksi mukautuneet hassut/hullunkuriset/luovat/oudot ideat, ajatukset, toimintamallit ja rakkaus "lajia" kohtaan. Halusin rakentaa jokaiselle oman kartan, joka palauttaisi simppelisti mieleen kaiken tärkeän, jonka olemme yhdessä rakentaneet ja jota olemme kovasti ja armotta pyrkineet kehittämään ja vaalimaan.

Kaikki muistot haalistuu ajan saatossa. Tai kenties tulee uusia, "tärkeämpiä" muistoja, jotka korvaisivat nuo alkutaivaleemme yhteiset huippuhetket. Osittain pelkäsin, että toiminnan kasvaessa ja organisaation eriytyessä, myös paineet, kiire ja toisten ihmisten kiittäminen, kunnioittaminen ja arvostus saattaisi vähentyä, hetkellisesti ainakin. Tällöin paskana tai kiireisenäkin työpäivänä voisi vain vilkaista tauluaan ja palauttaa helpommin mieleen yhteiset tähtihetket. Pienet, mutta tärkeät arkareet firman alkutaivaleelta, jolloin kaikki oli vielä niin kotoisaa, lähes tulkoon mukavaa "puuhastelua".

Nooh, projekti jäi kesken, ja lahjat vanhan toimiston perukoille makaamaan. Muutossa ne siirtyi uudelle toimistolle ja loput tiedättekin. Kuvat on edelleen muovitaskussa tossa viereisessä hyllyssä. Olen niitä kohta 24 kuukautta katsellut ja funtsinut, mitähän niille tekisi. Hitto sentään, etten koskaan saanut tauluprojektia tehtyä, vaikka yritin sairaanakin raapia lahjaa kasaan, pääsiäiseksi 2009. Ja juhannukseksi 2009.

Nyttemmin tauluista on tehty referenssien esittelyyn sopivia versioita. Muistaakseni joku minulta kysyikin, että mihin moiset ostokset on tarkoitettu ja voisiko niitä käyttää asiakastöiden esittelyyn. Meillä on melkein 200 neliöö tilaa, eli siinäpä sisustamista ihan riittävästi. No, tuolloin muuton aikaan ei suoraan sanoen hirveesti ollut väliä, mitä lahjoille tehtäisiin, koska tiesin, etten hetkeen ole elämänkarttoja väkertämässä.

Ehkäpä tänä jouluna repäisen ja väkerrän noista kuvista jotain kivaa koko porukalle. Toivottavasti hekin laittavat tänä jouluna kortin tai vaikkapa multsarin pikkujouluista. Nyt öitä. :)

Kiitos!

Monesti olen henkilökohtaisesti kiittänytkin jo Merziä, Nenyaa, LoisLanea, Fedjaa, DD:tä, Pandoraa, Marcoa, Odea, Lauria, puuseppää, kummitätiä, Jussi V.:tä jne. ystävällisiä ihmisiä, jotka ovat laittaneet minulle iloisia kannustuksiaa ! :) Vaikken jokaiseen meiliin/FB-viestiin yms. samantien vastaakaan, te tiedätte kyllä, että olette ajatuksissani. Erityisen paljon mieltä lämmitti myös työntekijöiltäni saadut positiiviset yhteydenotot julkaistuani uutisisen kuntoutumisestani meidän sisäisessä tiedotusfoorumissa.

Kiitos myös Pirkanmaan yrittäjänaisten puheenjohtaja Sointu Lanki! Kiva, että suhtauduit juttuehdotukseen positiviisesti. Kiitos myös Sefen päätoimittajalla mukavista sanoista tarinani luettuani. :) Niinikään kiitän myös SUL Julkaisujen Kalle Kotirantaa loputtomasta kärsivällisyydestä ja joustosta viime kevään artikkelieni kanssa. Saatiinpahan tehtyä! :)

Lisäksi paljon halauksia Helsingin päähän kaimalle ja Anikselle sekä tietenkin tänne kotitoimistolle luotettavalle ja empaattiselle osakasystävälleni sekä muullekin köörille. Rakkautta ja lämpöä tietty myös PH:lle, Lavinille, MamaSnakelle ja potralle. Ja pusuja ja kiitoksia mun omalle kymppikerholaiselle. Oon susta tosi ylpee, kuten tiedä! <3

Nyt, hyvää yötä ja parempaa huomista. :)

Korvat ja naapuri kenkkuilee

Aamulla heräsin siihen, ettei pystyny nieleen. Ja sit alkoi korvat kenkkuilemaa. Ei kuule kunnolla ja ratisee vaan. Perus. Kakkosväli. Onneks steppaus auttaa vähäsen. Täytyy pari pvää kattella rauhassa, josko hermot elpyis mut tuskin. Paska joulu tulossa tältä osin, mut eipä voi mittään.
Keitto oli ainakin hyvää, kiitos vaan! <3

Ylläri, naapuri aloitti taas rempan. Aamulla soitinkin eilisestä showsta isännöitsijälle. Ei kerrostalossa voi elää ku pellossa. Vituttaa tommoset tyypit, jotka ei kunnioita pätkän vertaa yhteisiä sääntöjä. Jos ois avannut eilen ovensa, ois saanut pikkusaarnan, jossa ei ois sanoja säästelty. Mut tajus omaks parhaakseen pysyä kämpässään avaamatta.

Perfect mix!

Jos tämän ostaisi kaffilasta, annos maksais ainakin 7 euroa! :)

Happy 6th of December!

Ja kiitos niille ihmisille, jotka tämän päivän mahdollistavat. :)

Tyhmäilyä itsenäisyyspäivän kunniaksi

Kuinka ajattelematon pitää olla, että aloittaa itsenäisyyspäivän aamuna remontin klo 10? Kuinka tyhmä saa olla, että poraa ja jyrää koko Tuntemattoman sotilaan ajan? Kuinka vähän järki pakottaa päässä, kun ei tajua lopettaa, vaikka yks jos toinenkin naapuri koputtelee pattereihin ja käypä jokunen soittamassa ovikelloakin? Ei avannut. Ei uskaltanut. Viedään sitten lappunen postiluukusta ja ilmoitetaan huomenna isännöitsijälle. Sunnuntairemppa alkaa olla nääs enemmän kuin tavallista tossa yläkerrassa! Sen vielä jotenkin ymmärrän, että remppaa arkisunnuntai, mutta että tänään... :(

Ruma ankanpoikanen

Tänään totesin, etten voi koko sairaselämääni näyttää pystyynkuolleelta tundramännyltä, jolla on aaveen kasvot. Jatkossa lupaan siis pestä hiukseni useammin ja esiintyä blogissa vähintään heleyttävässä meikkivoiteessa ja nypityissä kulmissa. ;)

Oikeesti ulkonäkö ny on viimeinen asia, mihin jaksaa sairaana panostaa, mut koska en ole enää kuolemankielissä, joudun ny tsemppaan. Kiitos sisko huomautuksesta, että mun pitää alkaa näyttää ihmiseltä taas. ;) ;) Ens viikolla, ku saan uudet kulmakarvapinsetit lupaan hoitaa kulmat kuntoon. Ny, hellurei ja hellät tunteet vaan itse kullekin!

Ei päätä, ei häntää - Just bullshit!

Hain (ja pääsin) pop-jazz-konsalle aikoinani. Olin tuolloin kovasti muuttamassa Hesaan, mutta valitettavasti kusin yliopiston pääsykokeet. Myöhästyin niistä. Pitkä tarina, mutta en voi sanoin kuvailla vitutuksen määrää, joten juttu jää tähän vaiheeseen. Luin kuitenkin puol vuotta psykalle itteeni sisään, mut en sit ikinä ehtinyt Hesaan asti, ku koe alkoi. Ja seuraavana vuonna olikin jo uudet suunnitelmat syystä XYZ. Nooh, ei Tamperekaan pöllömpi vaihtoehto ole. Päinvastoin. En lähde täältä paitsi muutamasta syystä ja ne syyt jääköön arvoitukseksi.

Takas musaan... Kaikista maailman biiseistä valkkasin pääsykokeisiin laulun, jossa laulettiin kadun aurinkoisella puolella kävelystä. Siitä, kuinka aina voi valita aurinkoisen puolen. Ja vaikkei ny paistais kummallekaan puolelle, aina voi valita paremman vaihtoehdon. Aikamoista. Jönssi sanois tähän, että "Olet sinä Dille aikamoinen vilosohvi"... ;)

No joo, tää ei ollut pointtini, tuli vaan mieleen, ku joku lauloi töllössä auringosta. Enpä enää muista, mikä oli ajatukseni, ku aloitin kirjoittaa. Jotenkin se tuli mieheni pitämästä juhlapuheesta mieleen... Hmm... Ja liittyi siihen, että tän kehon kanssa on oltava nöyrä. Ja siihen, kuinka lohdullista on huomata, ettei muutkaan retkulan asukkaat hallitse rasituksen säätelyä. Aina tulee innostuttua, tehtyä jotain rajat rikkovaa ja sit taas potkaisee takapakkia pikkuisen. Mut onneks kuilu ei ole niin syvä, kuin ihan alussa. Jeps, nyt nukkuun. Kokeillaan huomenna startata uudella energialla. Ehkä sit muistan, mitä olen kirjoittamassa, eikä tartte jaaritella pelkkää tajunnanvirtaa. Vaikkakin tajunnanvirran kirjoittaminen on hirvittävän mukavaa ja puhdistavaa! ;)

Btw: Hyvää itsenäisyyspäivää. Ens vuonna aattelin juhlia Ilveksessä, kuten viimeiset 5 vuotta ennen kaatumista. Ja ens vuosi onkin sitten eka, jolloin mulla on jonku toisen tekemä iltapuku. Yleensä oon askarrellut ne itse, mutta tolle ensimmäiselle ostetulle vihreälle unelmalle pitää saada jotain käyttöä, kun vielä mahdun siihen. Jossen jaksa seisoo juhlissa koko iltaa, sit seison puolikkaan. Jossen voi lähteä korkkareissa, sit meen noissa tasapohjaisissa kengissä (en kuitenkaan lenkkareissa, sen verran vielä mallimaisuutta löytyy) ja piilotan ne hameen alle. Ja jossen voi mennä ollenkaan, sit kyrvähtää varmaankin hermot, taas hetkeksi. Ne onneks palautuu. Siis psyykkiset hermot... Mikä termi tuokin oli. ;) Mutta, mutta, mutta... Kengät peittävä helma, johon ei kaadu, voi olla suht vaikea yhdistelmä. Kas tuotahan ehtii miettiä kyllä! Vuosi aikaa.

Jaa niin joo, pakko sanoa, että mulla on mun maailman ihanin mies. Ja perhe. Äiti-tatuointi on jo puoliks suunniteltu... <3

Öitä!

Se ois sit 2 min ja 32 sek

Ilman tärinää... Jostain pitäis saada minsa lisää, ni sit alkais ehkä kävelykin sujua! Eli eikun hinkuti hinkuti... ;)

Mut ei jumankeuta, et täytyy viel kehua stepperiä! On tuo loistava.

Päivän agenda

Step by step.

Stepperi

Tuo stepperi on äärimmäisen kätevä vehje! Jee, ei enää ikinä uimahalliin. :) :) Polkuliike avaa kalvoja todella hyvin. Oikein tuntee takaraivossa, kuinka kalvot liikkuu ees, taa, ylös ja alas. Vielä kun saadaan vinssattu nuppi auki, niin kyllä tää. Tosiaan nolla aukes hoidossa, mutta poikittaiskalvo jäi hiukan jumppeliin. Tuntuu kuin pitäis hikipantaa 24/7.

Fyssari selitti viime kerralla aika hyvin, mistä tuo päätunne syntyy. Kun pitää puhelinta kädessä ja katsoo silmillä alaspäin, yläniskaan tulee "eteentaivutus". Vaikka se onkin vain millin, se riittää. Ja tähän kun lisää sen, että kädetkin kiskoo yläniskan kalvoja alaspäin, jumi on suht varma.

Jaahas, josko sit pakkais valmistusjaislahjat ja kuuntelis vanhaa tv -viihdettä uusintana. Lopetti DVD yhteistyön eilen, mut onneks netti pelaa. No, kohtahan se auttaja tulee elvyttään töllönkin.

Steppii ja namuja

Pää on ollut parempi. Ei vielä normaali, mutta parempi. Pikkuisen vetää nenään, korvat on lukossa ja kurkkuun sattuu, mutta ehkä se saadaan vapautumaan ens kerralla sit. Mitä tästä opimme? Ei passaa painaa yläniskaa tyynyyn, eikä venyttää kalvoja turhaan.

Tänään otin stepperin käyttöön, kun ei viitti lähtee keräämään uimhalliin pöpöjä. Oikein jees ratkaisu! Ja kun ei päästä askelmaa rysähtämään, niin niska kestää tämän erinomaisesti. Ja lenkkarit ku pistää jalkaa, tuntuma on vieläkin parempi. Stepperissä on myös vastuskumit käsille, joten tuolla voi tehdä sitten myös C7:n vahvistusliikkeet. Ja itseasiassa seisoma-asento on paljon helpompi pitää, jos ottaa tukea vastuskumeista. Ihan niinkuin aluksi jumppapalollakin istuessa.

Ai että sain hyviä namuja fyssarilta... ;) Suomi-mustikka-itsenäisyyspäiväkonvehteja. Ei tosin jää ny montaa itsenäisyyspäivälle.