Aktiivisuuden loppu ja notkuvat polvet

Minun aktiivisuus taisi loppua heti alkuunsa, kun on ollut sen verran pahat kiristykset jälkiseuraamuksena viikolta. Mennyt palautuessa eilinen ja tämä päivä. Ei tuo niska kestä autolla ajoa, vaan kiristyy ihan yläniskasta, kun sivuille vilkuilee.

No, nyt olen sitten päättänyt että keskityn siihen, etten innostu liikaa, vaan osaan lopettaa ajoissa, ettei tilanne mene kaoottiseksi. Tänään olin pari tuntia kylässä. Siitä tuli niin kauheat kiristykset päähän, että ei voi muuta kuin ihmetellä. Eikä auttanut verryttelyt. Tuntui, että kiristykset ovat niin kovat, etten saa niitä edes pois. Lopulta lähdin pyöräilemään, kun sama kai tuo mitä tekee, kun olo on hirveä joka tapauksessa. Merenranta on tuossa kohtuu vieressä n. 1km päässä. Aaltojan nuuhkin ja keltaista kuuta katselin. Sitten takaisin. Meinasin taas innostua pitemmälle retkelle, mutta päätin, että nyt olen järkevä ja menen kotia, kun pyöräillessä jalat alkoivat vähän tuntua taas hyytelöltä. Tulin kotiin. Tuntui, että polvet eivät oikein pidä, vaan notkuvat. Joskus muulloinkin tuo sama ilmiö. Johtuu Käpylän neurologin mukaan yläniskassa sijaitsevasta raajojen asentoa säätelevästä tumakejärjestelmähäiriöstä. Samasta syystä kädet/jalat saattavat "hävitä" tai luulee niiden olevan eri asennossa kuin ne oikeasti ovat. Pikkuhiljaa alkoi verryttely taas auttaa ja lopulta pääsin yläniskaakin "raksuttelemaan". Ennen verryttelyä niskan kierto oikealle 0 astetta. Verryttelyn jälkeen alkoi jo liikkua enemmän n. 40 astetta. Vasemmalle aina paremmat kierrot.

Sitten sisko soitti ja oltiin puhelimessa puoli tuntia ja paikat alkoi mennä jumiin taas. Varsinkin kun oli keskustelu melko synkistä asioista. Nuori mies, siskon miehen veli, oli väsähtänyt elämään ja päättänyt päivänsä. Surullista, että on niin paha olo, että ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Oli minullakin kausi, että en uskaltanut täällä kulkea kosken vierustaa, kun pelkäsin, että jos omassa synkyydessäni vahingossa hyppään koskeen. Mutta onneksi siitä selvittiin.

Toimintaa...

Onpas ollut kivaa, kun on pystynyt vikan viikon jo vähän tekeen jotain. Oon päässyt kaupungille parina päivänä, käynyt kaupoilla ja ajellut autoa. Vaikka hermosto hepaakin edelleen, niin oon silti yrittänyt noudattaa lekurin neuvoa ja toimia. Rest makes rusty and act as much as possible- kuului ohje. Lisäksi oon lähtenyt aktiivisesti siedättään huimausta.

Teen joka ilta kävelytreenit, pyörähdykset ja muut tasapainotreenit. Provosoin huimauksen esiin ja odotan, että se laantuu. Kun sen riittävän monta kertaa tekee, keho tottuu uuteen tilaansa. Ideana on säätää aivojen tasapainokeskukset uudestaan. Nyt tosin tilanne on hiukka hankala, kun viidestä tasapainoa (aivorunko, pikkuaivot, raajojen ja niskan asentotunto ja sisäkorvan tasapainojärjestelmä, joissa kolmessa vikassa on häikkää) säätelevästä osasta 3 on paskana, mutta kyl ne palautuu hiljalleen kuulemma.

Ainoa ongelma tossa siedätyksessä on tietty on, että tila muuttuu koko ajan, jolloin tottuminen on aika vaikeaa. Mutta hyvä, että muuttuu, koska silloin se menee ainakin parempaan. Ü