Hihat ylös tai tulee fudut

Kirjoitin eilen erehtymisestä, virheiden tekemisestä sekä tuomitsemisesta. Jatkan vielä juttua eräällä erikoisimmalla esimerkillä, mihin olen törmännyt. Toki suhtaudun eri tavalla eri tilanteissa tapahtuvaan mokailuun, mutta esimerkiksi työelämässä olen joutunut monesti selkä seinää vasten siitä, etten ole tarttunut riittävän vakavasti jonkun toisen mielestä tärkeään nyanssiin esimerkiksi työntekijän edustus- tai myyntitoimintaan liittyen. Usein nuo asiat ovat olleet sellaisia, jotka eivät mielestäni ole ratkaisevia tehokkaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Erikoisimpia debatteja on ehdottomasti keskustelu siitä, missä hellelukemissa pitkähihaisen (edustus)trikoopaidan hihat tulee kääriä ja millä tavalla toimenpide vaikuttaa myyntiin. Jep, luit oikein.

Kaikki sai alkunsa siitä, että yksi isomman tiimin myyjistä ei ollut käärinyt paidanhihojaan ylös, vaikka oli hellekeli. Kuulostaa todella koomiselta, mutta tästä aivan oikeasti tehtiin iso ja vakava ongelma. Sattui nimittäin niin, että eräs yhteistyökumppanin edustaja huomasi tämän piittaamattomuuden ja sääntöjen rikkomisen, kuten asia minulle ilmaistiin, ja tämän röyhkeän kukkoilun ja työnantajan ohjeita halventavan toiminnan lopettamiseksi minua vaadittiin rankaisemaan työntekijää välittömästi ja mielestäni turhan ankarasti. Kenenkään ei pidä menettää työpaikkaansa sopimattoman pukeutumisen takia. Jos aivan tarkkoja ollaan, niin lakikaan ei moista salli. Jostain syystä maailmassa kuitenkin on paljon ihmisiä, jotka ovat niin merkittäviä ja vaikutusvaltaisia (omasta mielestään), ettei he mitkään lait koske. He luulevat voivansa käyttäytyä miten huvittaa ja aiheuttaa siinä sivussa pahaa mieltä omalla ehdottomuudellaan.

Luonnollisesti en ajatellut hetkeäkään, että hihojen asento johtaisi keskusteluun työn loppumisesta, ja otinkin asian puheeksi aivan toisesta näkökulmasta kyseisen "hulttion" kanssa. Kerroin saadusta palautteesta sitä vähättelemättä tai suurentelematta ja kysyin, mitä mieltä myyjä itse oli tästä.Juttu jatkui hyvässä hengessä ja selvisi syykin, miksi hän halusi pukeutua pitkähihaiseen: palovammat ja niiden jättämät tolkuttoman kokoiset ja valolle herkät arvet molemmissa käsissä.

Vein sanoman toiselle osapuolelle, joka kuitenkin oli sitä mieltä, että kyseinen myyjä ei voisi tällaisessa tilanteessa edustaa heitä. Aluksi luulin jutun paisuneen jo typeräksi vitsiksi, mutta ei. Hän oli aivan tosissaan ja vaati minua korvaamaan käsiongelmaisen. Mielestäni hihojen asento ei ollut edelleenkään ratkaiseva tekijä myynnin kannalta. Ja paitsi että työtä ei voi riistää vaatehaasteiden vuoksi, ei sitä mielestäni voi riistää etenkään terveydellisten seikkojen takia - ainakaan tässä tapauksessa. Rehellisesti, pidin tuota ajattelutapaa aivan järjettömänä ja pikkusieluisena, mutta enhän voinut sitä noin tietenkään vastapelurille ilmaista. Jankkasimme tästä teemasta muutaman tunnin, ja keskustelukumppanini yleisti hihojen käärimisen yleiseksi piittaamattomuudeksi, uppiniskaisuudeksi sekä kunnioituksen puutteeksi. Tässä vaiheessa alkoi savu nousta korvista ja ajatteiin, että kohta pesee kovaa ja korkealta. Kärsivällisyys oli lähellä loppua, mutta sain pidettyä suurimmat typeryydet sisälläni enkä provosoitunut.

Lopulta keksin, että kysytäänpä asiaa soittamalla neuvottelupuhelu muutamalla hänen ja minun kollegalle. Mitä muut sanoisivat asiaan? Voi taivas, mikä helpotus mielen valtasi, kun ulkopuoliset olivat näkemykseni kannalla ja lähinnä naureskelivat keskustelukumppanini pikkusieluisuudelle. Debatti saatiin päätökseen, enkä joutunut sotkemaan työntekijää mihinkään erokeskusteluihin, koska jaksoin vääntää asiasta niin kauan, että yhteisymmärrys löytyi. Kuinka paljon aikaa ja vaivaa olisikaan mennyt toisen yhtä loistavan mutta hihansa käskystä käärivän löytämiseen, perehdyttäseen ja tiimiin sopeuttamiseen, jos olisin vain antanut periksi asiassa, jossa tiesin olevani vahvemmilla perusteluineni. Kuinka paljon olisinkaan joutunut häpeämään omaa käytöstäni, jos olisin joutunut sekoittamaan työntekijän asiattomiin keskusteluihin toisen ihmisen painostamana!

Koska tiesin, että pystyn ratkaisemaan tilanteen ilman että keskustekumppanini vetäisi herneet nenään (tai pahimmillaan lopettaisi suutuspäissään kaiken asioinnin kanssamme) uskalsin vääntää näkemyserosta, kunnes päädyttiin kohtuulliseen ratkaisuun. Ketään ei ristiinnaulittu, lopulta. Myyjä sai jatkaa pitkähihaisessa, keskustelukumppanini ymmärsi kenties jotain uutta elämästä ja minä naureskelen tälle episodille vielä tänä päivänäkin. Täytyy vissiin jatkossa vääntää patterin nupit kakkoon rekryissä, jotta hakijat käärii hihansa ja pääsen tarkastamaan käsien tilanteen ennaltaehkäisevästi. No, vitsi vitsinä. ;)

Errare humanum est - Kohtuutonta vai ei?

Kaikki tekevät virheitä. Jos joku väittää muuta, hän valehtelee tai harrastaa suuremman mittakaavan itsepetosta. Kaikkia sääntöjä ei koskaan voi noudattaa eikä kaikkia ihmisiä miellyttää, joten virheitä tulee tehtyä puolin ja toisin. Perinteisesti virheistä on totuttu rankaisemaan. Joskus raaemmin joskus hellemmällä kädellä. Itseasiassa monissa tapauksissa virheiden tekeminen onkin vasta nostanut pintaan varsinaiset keskustelut mm. siitä, miksi virhe sattui, miten samankaltaisista mokista tulisi rankaista jatkossa ja kuinka taattaisiin tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen toiminta kunkin mokaajan kohdalla tilannesidonnaisuutta unohtamatta. Siltikään yhtä yleistä tapaa tähän ei tule koskaan löytymään, siitä pitää huolen jo ihan se seikka, että ihmiset kokee ja tulkitsee eri tyyppiset mokailut hyvin erilailla.

Itse olen melko hellämielinen ja ymmärtäväinen tyyppi, ja tästä on ollut minulle monesti suoranaista haittaa. Olen antanut ihmisille useita mahdollisuusia korjata erehdyksensä ja saattaa asiat takaisin raiteilleen. Monille tuo tarkoittaa samaa kuin piittaamattomuus tai välinpitämättöyys. Jotkut taas kokee sen palauteenantokyvyn heikkoutena tai yleisesti ärsyttävänä yltiöpositiivisuutena, joka ei istu 2000-luvun nopea tulos tai ulos tai kertalaakista vainaa -ajattelutapoihin. Ymmärrän toki, että on virheitä, joita ei kahdesti tehdä. Kun virhe vaatii ihmishenkiä tai aiheuttaa järkyttävää kärsimystä, ei tietenkään kannata jäädä katsomaan, tapahtuuko erehdys uudelleen. Kun kyse on turvallisuudesta, terveydestä tai ihmishengistä, tottakai pelataan varman päälle. Muut arkisemmat erehdykset vaikkapa ihmissuhteissa ovat asia erikseen.

Haluan uskoa useimmissa tapauksissa ihmisen positiiviseen perusluonteeseen sekä siihen, että tyyppi voi todella muuttua ja kehittyä, mikäli hänelle anneteaan siihen aidosti mahdollisuus. Pelkkä sanktio/rangaistus ja asian vähättely eivät ole riittävä kehittävä rakentava palaute. Myöskään se ei kelpaa asian hautaamisen syyksi, ettei vaan jaksa tehdä omaa elämäänsä hankalammaksi tai vaivata päätänsä moisilla turhuuksilla kuin ristiriitojen ratkominen. Nuo toki on helppoja ratkaisuja, jotka säästää omaa mielenterveyttä. En tiedä mitään surullisempaa, kuin rangaista
- virheentekijää kohtuuttomasta yhdestä virhesuorituksesta muiden helmi tai ok-suoritusten joukossa, etenkään JOS asenne yleisesti on kunnossa ja kyseessä on ns. perusjärkevä tyyppi eikä mikään psykopaatti, joka ei kykene tuntemaan katumusta
- lopullisesti ja totaalisen ehdottomasti ilman, että asioista suostutaan keskustelemaan
- rangaista virheestä kohtuuttomasti vain siksi, että niin pitäisi tehdä, jotta vaikuttaisi muiden silmissä oikeudenmukaiselta
- rangaista virheestä nöyryyttämällä, alistamalla tai nolaamalla asianomainen tämän omalla nimellä julkisesti ja tietoisesti toisten edessä
- rankaista asianomaista kuulematta tai ns. ylivoimaperiaateella lyttäämällä

Nämä kaikki on itse koettu kerrat jos toisetkin ja voin todeta, että ei tunnu mukavalta. Ei niitä silti passaa liikaa jäädä murehtimaan. Ja ainahan voi omaa päätään hauskuuttaa ajatuksella, että kenties toinen osapuoli ei kertakaikkiaan ole tottunut ratkomaan konflikteja ja pakenee helpointa tietä koko tilanteesta. Useimmiten fiksumpaa on kuitenn katsoa peiliin ja miettiä pari kertaa ihan oikeasti, miten itse mokasi tai miksi muut ajattelivat itsensä mokanneen, vaikka hiljaa mielessään ei myöntäisikään tehneensä virhettä. ;)

Kuinka moni kohtuuton sanktio oliskaan tullut vältettyä, jos kulloinkin oli mietitty yhteiset pelisäännöt sekä luotu selkeät toimintamallit ja rutiinit ja palaute- ja rangaistusmenetelmät ennalta. Vaan kun ei mene niin aina. Itseasiassa usein keskustelyhteys aukeaa vasta siinä vaheessa, kun joku mokaa, ja valitavasti mokaaja tulee varsin helposti ja lopullisesti tuomituksi jo yhdestä kerrasta, vaikka virhe sinänsä olisi melko vähäpätöinen. Olennaisempaa kuin moka sinänsä on monesti virheen myöntäminen, seurauksiin suhtautuminen sekä tilanteen korjaaminen. Aina sekään ei välitettavasti riitä siihen, että mokaaja saisi anteeksi, virheistä opittaisiin ja että elämä jatkuisi tavalliseen tapaan myös tulevaisudessa.

Se on elämää se. :D