Huolestuttavasti pätkii (Fedja)

Muisti pätkii. Melkein meinaa jo huolestuttaa. Eilen vielä muistin, että tänään tulee kirjastokassi kirjastopalvelusta, mutta sitten se jotenkin unohtuu. Bing,bong ovikello soi ja mää olen yllättynyt, että ketäs nyt tulee. Kirjastokassissa tuli tällä kertaa useampi musiikki-Cd. Innostuin soittamaan Hija de la Luna kappaletta Monserrat Caballen laulamana. Sitten alkoi tietenkin kiinnostaa laulun sanat. Ei muuta kuin nettiin. Siellä sitten eksyinkin tutkimaan, että ketkä kaikki ovat kappaleen levyttänyt ja kuka laulaa sen parhaiten. Ja yritin myös löytää versio, jossa sanat englanniksi. Kunnes puhelin pärähäti soimaan ja kummipoika soitti.

Eilen soitin kummipojalle, että voisiko tulla hakemaan mun soffan ja viemään sen entisöitäväksi samalla kun haetaan entisöity nojatuoli pois. Sanoin, että soitan heti aamulla Setlementille ja kysyn voimmeko tuoda soffan kolmen jälkeen. Jos ei, niin kummipoika ei hae peräkärryä kaupungista. No. kummipoika soitti siis kolmelta. Oli tulossa peräkärryn kanssa. Minä olin unohtanut ihan kokonaan, että jotain sellaista piti tapahtuman tänään. Ei muutaku sitten soittamaan Setlementille, että voiko soffan tuoda vielä tänään. No. Ei siellä oltu enää varsinaisesti paikalla, mutta saatiin lupa tuoda soffa aulaan. Siellä se nyt on aulassa odottamassa maantaita. Siinä voi käydä istuskelemassa, jos joku haluaa.

Lisäksi olen nyt huomannut, että kirjoja kuunnellessa en enää oikein kunnolla muista mitä juonessa tapahtui viimeksi kun lopetin kuuntelun esim. 2h sitten tai edellisenä päivänä. Tuntuu, että kirjan henkilötkin ovat kuuntelusession aluksi hakusessa. Ei ole kyllä tällaista ollut ennen.

Oli pienoinen pettymy tuo nojatuolin entisöinti. Olin valinnut vaaleat lakkaukset puisiin jalkoihin ja ei passannut ollenkaan punaisen kankaan kanssa, vaikka olin mielessä luonut siitä hienon kuvan. Harmittaa, mutta ei voi mitään.

Nojatuolin kangas (Fedja)

Oli pakko lähteä kangaskauppaan, kun ensi maanantaiksi pitää olla kangas valittuna nojatuoliin ja sohvaan. Mulla menee melkein koko ajan överiksi, siis liikarasitusta, mutta on hankala oppia siitä pois, kun vuosikausia on harjoittanut huonossa kunnossa oloa. Olen kyllä viime vuosina oppinut hiljentämään tahtia melkoisesti, mutta edelleen pitäisi. Lääkärin johtopäätös minun jatkuvasti huonontuneesta toimintakyvystä on se, että olen kuntoutuksista huolimatta mennyt huonompaan kuntoon. Tietenkin se näyttää siltä, kun on alkanut tajuamaan mikä pahentaa tätä jumia ja yrittää rasittaa itseään kohtuuden rajoissa, joka näkyy sitten toimintakyvyn laskemisena. On niin paljon mukavampi olo, kun ei jumita nääs ääripaljon.

Torstai-iltana viimeinen kynttilä paloi loppuun. Perjantaina tuli yllärinä käymään kamu ja hänen 4kk pikku-tilli. Tosi suloinen napero. Hoitelin sitä vähän ja hän jutteli minulle. Enimmäkseen hän kertoili sellaisia vähän suruvoittoisia tarinoita. Sellaista suloista itkuvirsi-jokeltelua. Ja arvatkaa mitä kamu toi tuliaisiksi? No kynttilöitä tietenkin. Mistä se tiesi, että ne olivat päässeet loppumaan.

Perjantaina 1.5h päästä kaverin tulosta alkoi taas jumittaa. Siinä vaiheessa olisi pitänyt potkaista vieraita persuuksiin ja sanoa, että häipykää. Malttaako? No melkein sanoin, että nyt mua alkaa väsyttämään, voitteko lähteä. Lähtivät tunnin päästä. Olisin voinut tosin mennä lepäämään heti kun siltä tuntuu, muttei sitä aina osaa. Olisiko pitänyt sanoa, että sammuttakaa valot sitten kun lähdette, minä menen nyt lepäämään. Mun kamut kyllä tajuaa aika hyvin tämän homman ja en usko, että heitä häiritsisi, jos menisin lepäämään. Kyllä eilinenkin kamu sanoi, että voit mennä lepäämään. Pitää vielä opetella tätä omin ehdoin elämistä.

Tuo siis olisi ollut tarpeeksi, mutta...olin sopinut menon illaksi. Siinä sitten vierähtikin 3h. Ja sen jälkeen kaikki paikat olivat jo niin jumissa, että että. Sitten vielä eksyminen nettiin pariksi tunniksi. Olin vain aikonut tsekata täältä foorumit läpi :>. Yhtäkkiä sitä huomaa kirjoittavansa tekstiä suurella sauhulla. Tämän jälkeen sitten ravasin vain ympäri kämppää ja etsin mitä voisi vielä tehdä. Kunnes sitten lopulta sain aloitettua koneen alasajon ja lopulta jumpan ja venyttelyn. Tuollaisen rasituksen jälkeen sitä palautusaikaa pitäisi olla vähintään puoli vuorokautta. Illalla venyttelin tunteroisen. Menin nukkumaan. Kiristys oli kova. Olin vielä 3 aikaan hereillä. Piti mennä hakemaan tabua, että saa unenpäästä kiinni. Auttoihan se, mutta kun kiristys on tällainen, herätys on sitten 4-5h päästä. Tsellaista.

Mää opettelen, opettelen, opettelen elämään tämän vamman kanssa. Uskoisiko, että tämä vamma on ollut mulla jo 11 vuotta ja edelleenkään en ole tasapainossa rasituksen/levon kanssa. Tosin varsinaisesti mun opettelu elämään tämän vamman kanssa alkoi vuonna 2005 ja näitten vireystilaongelmien + väsyvyyden kanssa vasta viimeisen vuoden aikana, joten pitää olla vaatimatta liikaa.