Sain kuntoutustuelle jatkoa vuodeksi. Huippu juttu! Tosi iso asia kyllä se, että on jonkinlainen tulolähde. Vaikka kitkuttaa saa noillakin tuloilla tosissaan.
Ei voi kun kehua tämänvuotista hakuprojektia. Entinen päätös oli voimassa tammikuun loppuun saakka.
Pe 16.tammikuuta olin lääkärissä kuntoutustutkimusyksikössä uutta B-lausuntoa varten
- Siellä sovin toimiston kanssa, että lausunto lähtee ykköspostissa, koska lausunnolla kiire tai tulen sen hakemaan itse
- Toimistolla sanottiin, että muistuta vielä lääkäriä, että lausunnolla on kiire
- Muistutin lääkäriä asiasta
Ma 26.1 tuli postissa lausunto. Huippu riuskaa toimintaa julkiselta taholta
- Soitin eläkeyhtiöön edellisen päätöksen tekevälle virkailijalla. En saanut kiinni. Sen sijaan toinen vastasi ja suositteli lausunnon laittamaan postiin ja mukaan viesti:
* B-lausunto kuntoutustuen jatkohakemusta varten. Pyydän käsittelemään asiaa kiireellisenä.
* Paperiversio tulee myöhemmin postitse
- Sovittiin sitten, että laitan mailitse liitteenä lausunnon
- 1. sähköpostiversio (pdf) ei mennyt perille. Se tulkittiin spammiksi ilmeisesti liian ison liitetiedoston takia
- Yritin zippinä. Ei onnistunut.
- Ei muuta kuin uusi soitto eläkeyhtiöön samalle virkailijalle, johon vastasi toinen henkilö. Olisin halunnut tietää mikä mättää, ettei postit tule läpi.
* Virkailija yritti selvittää asiaa, muttei saanut selvää muuta kuin sen, että heillä on aika tiukka liiteseulanta. Olisin odottanut, että mulle voidaan sanoa minkä kokoiset ja minkä tyyppiset liitteet menevät läpi.
* Ehdotti lausunnon kiikuttamista postiin ja laittamaan heille 1. luokassa
- En luovuttanut. Tallensin skannatut sivut paloina ja laitoin uudestaan menemään puhelimessa olleelle henkilölle. 2 ensimäistä osaa meni läpi ja viimeinen, Käpylän kuntoutuskeskuksen neurologin lausunto oli liian pitkä ja siitä tuli spam versio, joka ei mennyt vastaanottajalle.
- Soitto virkailijalle, tulivatko 2 ensimmäistä osaa perille. Siellä olivat perillä. Virkailija laittoi asian saman tien vireille ja minä olin tyytyväinen!
- Laitoin paperiversion perässä 2. postiin, kun postilaatikko on helpommin saavutettavissa kuin posti.
Eilen soitin eläkelaitokselle.
Myöntävä päätös on tehty Ke 4.2 ja on tulossa postissa
Hienoa päätöksentekoa! Tällaistakin siis löytyy.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoutustuki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. helmikuuta 2009
maanantai 10. marraskuuta 2008
Hämärää (Fedja)
Eilen kun lopulta siten aloin taas hoitamaan itseäni, illalla, kaikki meni hyvin jonkun aikaa. Olo helpotti ja keveni, kun kiristykset vähenivät. Lopulta kalvo alkoi löysätä jo päässäkin sen verran, että nenästä alkaa kulkua sellainen kalvon rapse. Rapsetta kuuluu koko ajan kallon sisältä, mutta sitten kun ollaan hyvässä jamassa, se alkaa kuulua nenästä, niin, että ulkopuolinenkin kuulee sen. Samalla alkoi väsyttää.
Mamma soitti ja oli energiaa täynnä. Meinasi, että laitetaan kuntoon nyt sinun eläkejuttusi. Minun tulevaisuuden eläkekertymä lasketaan yliopiston palkan mukaan, jossa olin töissä 1v 2kk opintovapaalla ennen vakityöpaikkaan palaamista. Kun palasin takaisin vakinaiselle, olin sen verran huonossa kunnossa, että tajusin 8-tuntisen työpäivän olevan utopiaa. Kuukauden sairasloman päätteksi hain aktiivisena mimminä työkokeilua. Enkä pystynyt siihenkään ja jäin sairaslomalle. Sairasloma-ajan päätteksi alkoi kuntoutustuki, joka on määräaikaiseläke. Tämän summa määräytyi työkokeilutapahtumapäätöksen mukaan. Työkokeilun liittyvä tuki l. minun määräaikaiseläkkeen kokoinen summa maksettiin työnantajalle ja minä sain täyttä palkkaa. Määräaikaiseläkkeen summan tulevan ajan eläke lasketaan opintovapaa-ajan työnantajan mukaan, koska se oli työnantajani 6kk:sta 5kk ennen työkokeilun hakua. Silloin minulla oli 1000 e pienempi palkka kuin vakityönantajalla, jossa olin ollut 3.5 ennen opintovapaata. Eli tässä nyt saatetaan kärsiä koko elämä siitä, että olin itse liian aktiivinen työkokeilutoimenpiteessä. Jos en olisi hakenut työkokeilua, olisin mennyt takaisin vakkarille töihin ja sairastanut heidän leivissään puoli vuotta, tulevaisuuden eläkekertymä olisi laskettu vakkarin palkan mukaan. Silmät luppasi puhelimessa ja ei jaksa kiinnostua asiasta. Valitus on vakuutusoikeudessa tosin ollut yli vuoden päivät. No, kaivelen paperit ja annan veljelle, mammalle ja papalle, jos haluavat niille tehtävän jotain. Itse ei jaksa joka asiaa huolehtia.
Niin ja tämä hämäryys. Tuohon asti kuntoilu oli ok ja ajattelin, että tässähän pääsee vielä kunnolla nukkumaan. Sitten vielä alkoin pumpata, kylläkin varovasti, rintarangan ongelmakohtaa. Kummallista. Kun pidän rintarangan jännittyyneenä, olo on ok. Tai jos laitan kädet pään päälle, niin r-ranka ihan ok. Kun lasken kädet ja myös hartiat alas, rintarangasssa tuntuu joku ihme tukos, iso sellainen. Tuota kohtaa sitten liikuttelin pikku hiljaa. Siitä tulee ihmeellisiä tuntemuksia koko pallean ja rintarangan kalvojen alueelle. Seurauksena oli sitten se, että kireys päässä meni taas hirveäksi. Älyttömät vedot päähän, hammassärkyä oikealle, pään päälle tuli kylmä alue. Jalat meni kylmiksi ja vasen jalka alkoi kouristaa tuolta nilkasta ja varpaista. Tuossa jalkaterässä on muulloinkin sellaista jännitystä, kun olen venytellyt ja välillä muutoinkin, että vartaat menee ihan kippuraan, mutta eilen oli muutamaa astetta voimakkaampi jännitys. Toinen vaihtoehto kouristelusta on se mikä oli eilen. Isovarvas jännittyy alaspäin ja muut varpaat ylöspäin tai toisin päin. Lisäksi eilen nilkka eli omaa elämänsä. Mukava tunne, kun jalka liikkuu itsestään ja varpaat kääntyilee ihan ilman käskyä. Sain jonkin verran raihoitettua tilannetta kallon painelulla l. CST:llä.
Siihen meni sitten yöunet, kun tuli tuo kova kiristys ja tabua haettiin joskus yöllä, kun uni ei tule. Tuo kiristys vie yöunet melko tehokkaasti. Mikäkähän siinäkin.

Tunnisteet:
CST,
kalvokiristys,
kuntoutustuki,
retkahdusvamma,
työkokeilu,
uni
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)