Kalvokoulukunta kommunikoi (Tahdonvoimaa)

(Eli jonkun mielestä hullu puhuu toiselle hullulle!;)

--

Moi,

Sulta voi kysyä, ilman, että saan Hullun leiman otsaan ja ehdotat psykiatrille siirtymistä. ;)

Eli kun rasitan rankaa, niin jossain vaiheessa tuntuu siltä, että tosta C7-kohdalta 'vetäytyy' jotain ns. suppuun ja tuntuu, niinkuin siinä kohdassa olisi jotain liian tiukalla, mutta toisaalta myös puuttuisi jotain. Se kohta alkaa sillain hassusti 'väpättämään', sama kohta, joka aiemmin mua pomputti. Ihan kuin näpäyttäis liian tiukalle kiristettyä kuminauhaa sormella ja se jäis sillain 'heilumaan' ees-taas. Samalla tavalla, kun viimeksi selitin siitä, että 'paine' jakautuu epätasaisesti putkessa, niin yleensä tuo kohta on just se, mistä ydin 'katkeaa'/tuntuu 'kireeltä' esim. kun tekee sitä 'peffareiälle valoa' -liikettä. ;)

Kysymys kuuluu, tunnenkohan mä sen, kuinka neuraalikudos on liian kireellä, vai tunnenko sen, kuin kalvo kiristää, vai onko ne sama asia? No, hyvää on se, että ennen koko ranka oli väpättävää kummaria, mut nyt se on sitä enää muutamista kohdista (C7, lonkka, korvat) tai sit ylirasituksen takia koko putki.

Kiitos hirveesti, jos viittit muutaman lauseen laittaa. Ja ei ole kiire. Oon miettinyt tota niin kauan, kun olen tässä 'vaiheessa' ollut mutta unohtanut aina kysyä. Voit vaikka antaa siskon mukana vastauksen, jos ehdit lukea meilit ennen kuin hän tulee hoitoon maanantaina.

Hyvää alkanutta viikkoa! Siksi toin jouluna enkelin, että sinä olet ollut sellainen minulle. :)

Voi vitun yläniska (Tahdonvoimaa)

Nyt sitten, kun C0 on kohdillaan, niin joku painaa siellä ihan saatanasti. Tai siis mikä joku, arpikudostahan se on saatana. Helvetti sentään, kun kasvot puutuu koko ajan oikeelta. Uhkaavasti alkaa vetää saman tien oikeeta puolta päästä jumiin. Vasen on fine. Puoli voittoa.

Ei auta, kun liikutella nuppia ja tehdä harjoitteita. Maanantaina, ja ylipäänsä ensi viikolla, meen väkisin altaalle, vaikka hermosto sanois mitä. Ihan pakko saada tonne yläniskaan liikettä tai tulee kuolema. Voi se nytkin tulla. Onkohan kukaan kuollut siihen, ettei veri kierrä päähän sidekudosarven takia?

No, onhan täs nyt oltukin jalkeilla kiitettävästi, joten ei ihme, että heti alkaa oireileen. Piti olla lepopäivä tänään, mutta frendi tule käymään, niin eihän sitä malttanut.

Ei voi sanoa kuin, että paskat syvät lihakset ja perkeleen pinnalliset revähtäneet lihaksen paskat. Kävelin himassa LENKKAREILLA 3 päivää ja niska on ihan lysyssä. Sen oikein tuntee, kuinka lähtee heti jumittaan. Mut nyt se on kyllä semmosta sidekudosjumissa-painaa-kalvoja -jumitusta, ei neuraalikudosjumitusta. Puoli voittoa sekin kai.

Herää kysymys, milloin on niin paljon voimaa, että pystyy kantaan päätänsä 24/7? Pitkä, kivinen tie eessä yhden onnettoman kaatumisen jälkeen... Ei helvetti voi olla mun tuuria. EIII!!!

Kuka laittoi Dominot pakastimeen - muistoja kesältä X (Tahdonvoimaa)

Ingman ne laittoi.

Olin tuona kesänä, kun kyseistä uutuutta keksittiin, ko. putiikissa duunissa. Joka helvetin aamu lähdin Mannerheimintie 146:sta uljaalla valkoisella ratsulla (ei ollut WBB vielä, vaan Mazda323, vm. 89, edelleen pelittää!) kohti Sipoon maaseutua. Aina sama juttu, kurvasin Kuusitieltä ekoista valoista Manskulle, enkä koskaan ehtinyt vihreällä aallolla Rokki-Mäkille, mistä sitten pääsi Nordensjöldinkatua kohti Itää. Välillä yritin ajaa jopa 80 km/h (rajoitus 40;) mutta aina joissain valoissa kökittiin. Ärsyttävää, koska matka-aika Söderkullaan tuplaantui tuon vajaan kilometrin liikennevalopätkän takia.

Oih, tuo oli hieno kesä! Lähdettiin silloisen siippani kanssa ex-tempore Hesaan. Tai siis hän lähti, ja minä menin perässä yhdessä kun asuttiin tuolloin. Sain kolme työpaikkaa neljästä hakemastani ja valitsin Ingmannin, koska siellä oli helpoin jobi, ja saatoin tehdä oman firman hommia rennon duunin ohessa.

Miehelläni asiat oli toisin. Hän oli itselleen täysin uudessa tehtävässä (hiton vaativassa sellaisessa) ja kyseenalaisella perehdytyksellä (ja palkalla työn vaativuuteen nähden!). Muistan niin elävästi, kuinka häntä enimmäkseen vitutti lähteä stressaavaan duuniin pankkimaailmaan joka helvetin aamu spåralla puku päällä kesähelteellä. No, mies onkin nyt ihan eri alalla. Ja eri mies muutenkin.

Meitsi puolestaan rallatteli Sipooseen Mazdan rämällä silloin, kun ehti. Mulla oli kevyt 2 tunnin liukuma - siis ihan laillisesti. Lisäksi työsopparissa luki, että sain tehdä kuvauksia, jos semmoisia sattui tulemaan. Kesällä niitä harvemmin yleensä on, mutta tuolloin taisin tehdä ainakin 10 keikkaa.

Tuona kesänä käytiin biitsillä kerran, vaikka hellettä piisas lähes joka päivälle. Kumpaakin kai stressasi asua saasteisen Manskun varrella, 'vieraassa' kaupungissa, ettei tehty muuta, paitsi töitä ja vittuiltiin toisillemme. ;) Jäi tuolta kesältä hyviäkin muistoja. Kävin mm. koko kesän ilmaisilla golftunneilla, joita Hiekkaharjun kentällä tapaamani nuori mies ystävällisesti antoi. ;)

Myös muutto takaisin Tampereelle oli ikimuistoinen.Tungin Mazdan niin täyteen tavaraa, että kun takaluukku avattiin Hyvinkään ABC:llä, sieltä tippui printteri ja lakanat suoraan parkkikselle. Samoin mieheni piti päästää minut pois etupenkiltä, kun olin pakannut syliini mm. lehtitelineet, roskiksen ja ompelukoneen, kun ei ne mahtunut muuallekaan. Siinä sujuvasti olivat rintakehän ja tuulilasin välissä. Ei paljon ollut kolareihin varaa, tai ois ollut ompelukoneen neulat ja lehtitelineen kehikot sydämessä.

Jaa, niin, asiaan!Olennaisempaa kuin asumisemme Hesassa, on kuitenkin tietää, kuka laittoi Dominot Ehrmannin rahkaan?
Vaikea arvata...

Tahdonvoimaa tietenkin. Pitkästä aikaa tuntui silti, että söisi jotain muuta kuin hapanta valkoista paskaa.

Niinhän siinä kävi (Tahdonvoimaa)

Että viimeiset viestit vaihdeltiin Fedjan ja DD:n kanssa vielä vajaa 03 yöllä. Yökukkujainen ei siis muuttanutkaan tapojaan, vaikka niin luulikin. Sen sijaan tänään kiskottiin ylös sängystä klo 9, kukonlaulun aikaan. Ei ois kannattanut nousta ollenkaan, se sanomattakin selvää, koska eilen tuli laiteltua pyykit yms.

C7 on taas ihan lysyssä, ja korvat ja se ei tykkää kommunikoida yhteen. Alempi vetäisi ylemmän heti jumiin, kun istuin aamupalalla. Ei tajua, mitä ton kanssa pitäis tehdä. Kai se sit alkaa pelittää, kun sinne joskus saa tukea. Jotenkin tuntuu siltä, että noi kaksi lähes yhteen sulautunutta nikamaa pitäis saada erikseen, suoraksi, niin ranka ja ydin vois alkaa toimi niinkuin pitää. Ehkä ne kovalla työllä siitä oikenee. Tai sitten ei, koska se kyttyrä on rakenteellinen viba. Äitiltä ja siskolta löytyy myös.

Jaahas, mitäs tekis tänään? Olisi kaverin synttärit, muttei ole kuntoa eikä halua mennä sinne. Muuten ois voinutkin piipahtaa, mutta ne järkätään semmoisessa raflassa, missä on kovat penkit ja ei viittis oman tyynyn kanssa lähteä. Tosin se tulee olemaan arkipäivää joskus, koska ei sitä jokapaikassa ole pehmeitä istuimia.

Siistii, saa aina small-talkin aiheen! ;) Oikein kätevä aloitus vaikka paltsuissa:
'Älkää ihmetelkö, laitan tän tyynyn penkille, kun muuten en voi istua. Jaa miksi? No, kaaduin kerran ja sain selkäydinvamman. Jaa miten se liittyy niskaan? Pitkä tarina. Ihmisen selkäydin... Plaah, plaah, plaah, kalvot... Hermojuuret... Oho, nytkö meidän palaveriaika loppui? Tuliko kaupat?'.

Yökukkujainen on ihmeissään (Tahdonvoimaa )

Väsyttää ihan hulluna, tähän aikaan! Outoa. Yritin herätellä kaffella + Dominoilla, neuraalikudosjumpilla ja parilla puhelulla. Ei auttanut. Pakko myöntää olevansa just normal human being, eli yli-ihminen, joka valvoo aina vaan. Ehkä se oli kokopäivän uurastaminen eli pyykit, safkat, pieni siistiminen yms. ;)

Nyt ois kroppakin suht hyvässä kuosissa. Vähän rasitettu, muttei liikaa. Kokeilen nyt seuraavat kaksi viikkoa uutta rytmiä: päivä aktiivista oloa, toinen lepoa. Josko se toimis paremmin, kuin jatkuva ylirasittaminen, josta seuraa katastrofi ja alirasitus.

Zzzz... Katotaanko vaan, niin klo 04 heilun taas blogissa!

Nyt on pyykit kuivumassa (Tahdonvoimaa)

Fysiatri ois tyytyväinen, kun olen ollut tänään kunnolla jalkeilla. Laittanut pyykit päältä täytettävään koneeseen, ottanut ne sieltä ja vähän siistinyt paikkoja, kun Isä Lavin ja Musti ois tulossa kyläileen sunnuntaina. Tiedän, ei kotijoukkoja varten tartte siivota, mutta halusin tarkoituksella vähän olla aktiiviinen. Musti aattelee taas, että nyt se vetää ittensä piippuun, mutta älä huoli, en vedä. Ei jaksa maata kahta viikkoa!

Kehokin on ihan hassu. Jotenkin tuntuu, että se jyskyttää kohti terveyttä, koska ei enää kiristä mistään, paitsi C0:sta, missä on sitä ylimääräistä. Kaiken järjen mukaan hermosto ois menossa parempaan silloin, kun ei kinnaa, mutta on tosi outoja fiiliksiä matkan varrella. Enemmänkin se on noista vanhimmista vauriokohdista (lonkka, C7 ja korvat) sellainen ihmeellinen 'pehmeän' tuntuinen. Ihan kuin sieltä puuttuisi jotain, joka antaa kyseiselle kohdalle sellaisen jämäkkyyden. Ja sitten se hakee tuen liikarasituttuaan niin, että heittää kalvon/hermokudoksen (mikä lie?) kireelle noista kohdista. Ei tajua... Ihan sellainen tunne, että periaatteessa menee parempaan, mutta jotenkin ei osaa olla tälläisessä kehossa ollenkaan. Ehkä se todella johtuu siitä, että on ollut 5 vuotta ydin enemmän ja vähemmän paineessa. Olo on semmoinen kumman letkunketku. Ihan kuin entiset sementit olisi nyt semmoista joustavaa elastaania. Siis ilmeisesti toi on hyvä, mutta en vaan meinaa tottua tohon millään. Sen verran vielä valskaa noita pahiten vaurioituneista kohdista, ettei oikein osaa 'nauttia' siitä, ettei kiristä mistään. Tuntuu vaan hassulta.

Jaahas, taas olis viikonloppu (Tahdonvoimaa)

Ja olo on yhtä paska kuin eilenkin. Eli eipä sit tehdä mitään lauantaina ja sunnuntaina. Ei sillä, että olisin edes odottanut voivani tehdä. Kun nyt vaan selviäis sinne seuraavaan ft-kertaan ilman sitä hirveetä pääjumia.

Meneehän se elämä näinkin. Kummallista, kuinka se on nyt lyönyt lonkat ja C7:n ihan totaalisen jumiin. Hyvä, että saa nostettua jalan syliin, kun pitäis tehdä persreiälle valoa -liikettä. Sama juttu käsien kanssa. Hartiannostotkaan ei meinaa onnistua. Siedätetään nyt kun on käsketty, ja lykätään pyykit koneeseen. Aamupalakin kesti jo 40 minuuttia, ihan että saa siedätystä. Sit pieni huili ja takas ylös siistimään paikkoja. Kyllä so called elämä voikin olla perseestä.

Ensi yönä täytyy kokeilla, vaikuttaisko olotilaan pehmeempi petari. Toi nykyinen on niin kova, että sekin voi aiheuttaa kropan jumituksen aamuisin. Mutta silloin aluksi ei taas kestänyt yhtään pehmeällä petarilla. Se heijas kuin laivassa ihan pienimmästäkin käännöksestä. Mietin välillä, onkohan muilla ollut silloin aluksi se tunne, että keinutti 24/7. Fyssarin kyllä mukaan moni kokee sitä.

Ex-kasvissyöjän tilitys (Tahdonvoimaa)

Jumankeuta, että meetwursti-leivät on hyviä. Niin kauan, kun vatsa toimii, syön kiloittain punaista lihaa ja ruisleipää. Sittenpähän on jotain, mitä muistella kaihoten, jos niistä joudun luopumaan. Meetwursti-leipähimo iski unessa, ja oli pakko käydä täräyttämässä 2 siivua. Nyt uudestaan tutimaan.

Ps. Todellakin oli 4 vuotta aikoinani kasvissyöjä, joista myös 2 vuotta absolutisti. Nyt jos voisin, joisin. Ja kasvariks en ala, jollei ole pakko. ;)

Minä olen hukassa (Tahdonvoimaa)

Isossa pahassa susihukassa. Oikeasti. En pysy kehoni perässä. Mitä nyt tehdään, kun selkä putoaa matkalle!? Koin tuon tunteen viimeksi Valintatalossa syys-lokakuussa 08, kun vielä aktiivisesti koitin käydä ulkona. Se tuli tosta C7:sta. Entä miksi kasvot puutuu tasaisen varmasti oikealta, vaikka C0 on oikeassa asennossa? Tuokin oli jo poissa pitkään. Korvat ei soi - outoa.

Muutenkin on hermostosta samanlainen olo kuin syyskuussa ennen kuin nämä ihmeelliset kokovartalojumitukset ja muut alkoi. Oonko mä nyt paranemassa siitä viimeisimmästä yläniskatöyssystä vai onko mun kunto laskemassa? 'Anna mulle ne vastaukset', laulais Irina. Ja mä toivon samaa... Hitto, mä pelkään jo valmiiksi huomista. Uskaltaakohan sitä edes herätä enää?

Päivän pähkinä (Tahdonvoimaa)

Mitä TV on tehnyt, jotta innostui ottamaan moisen kuvan? Mikä kuvassa on?

Tonttu (Tahdonvoimaa)

Piipahdin altaalla 15 minsaa. Tulipa samalla harjoiteltua koordinaatiota, kun auto oli lumessa. Putsasin sen sekä mennessä että tullessa ja seurauksena tietty tosi höntti olo. Hetken aikaa luulin, etten selviä kotiin asti, vaan joudun jäämään makaamaan hetkeksi sinne pukkarin penkille tai pyörryn matkalla rattiin. No, kummasti täällä ollaan taas. Höntti olo päästä oli pois jo kolmisen viikkoa, mutta nyt se tuli takaisin. Ja se on kaikista pahinta, kun päästä on höntti olo. Mä en käsitä, mistä se tulee. Kai se on toi rasittunut C7, mikä sen tekee. Kun tuntuu koko ajan, että siitä kohtaa vajoaa. Sitten on vaan sanottava aivoille, että EI me ei tiputa, me ei tiputa, me ei tiputa, niin pärjää himaan asti. Kuinka helvetin kauan nämä tuntohäiriöt voi kestää? Nyt on vuosi jo kärsitty, eikä loppua näy. Päinvastoin. Oikein kunnon annos takapakkia tullut. Ja nyt en keksi edes mitään syytä. Ihan vitun sama. Ei jaksa välittää. Vois pistää koko blogin kiinni, kun alkaa vaan vituttaa, että kunto kiertää kehää ja jutut siinä samalla.

Terve! (Tahdonvoimaa)

Joka tosin on aina yhtä ironinen otsikko. ;) Kumpa joku aamu voisikin vaan kirjoittaa tuon otsikon, eikä muuta. Turha toivo. Tänäkin aamuna heräsin remonttikolinaan siististi kasvot puutuneena, koko oikea puoli rankaa täysin kasassa. Sen lisäksi, että kasvot on puutunut, niin nyt puutuu myös takaosa päätä. Tosi vitun hienoa. Ja arpea tulee vaan lisää, kun ei pysty treenaan.

Persekin (siis sacrum) niin jumissa, että jalat tökkii maata kävellessä ja erityisen kipeä/jumppelissa on pääpaholainen C7. Seiska vetää istuessa korvat, jotka eilen saatiin auki, takaisin jumiin välittömästi. Sain just just aamupalan syötyä ilman, että meni koko putki uudestaan tukkoon. Nyt mietin kovasti, lähtiskö altaalle vai meniskö vasta huomenna. Kyllä mä lähden nyt. Jos sillä sais jotain vaikutusta tohon C7:aan.

Siis ei helvetti (Tahdonvoimaa)

Nyt mä oon pihalla tästä kropasta. Totaalisen ulkona. Kuinka on mahdollista, että olo on kuin syyskuussa? Miten hermosto voi olla ottanut näin paljon takapakkia? Putki tuntuu 'vettyneeltä'. Samalla tavalla antaa periksi C7 kävellessä kuin SYKSYLLÄ, kun tein pieniä kävelylenkkejä. Hermosto on totaalisen kilahtanut jostain. Tippuu, tippuu, tippuu joka askeleellä maan läpi... Kun seisoo, niin vajoaa...

Mistä se nyt rankaisee? Onko menty liian lujaa, oman jaksamisen yli? Vai johtuuko tämä siitä, etten ole pystynyt tekeen koukistajia ja käymään altaalla muutamaan viikkoon? Vai onkohan päällä joku perussairaus, jota en huomaa? Flunssaa ei ole, virtsaputkentulehdusta ei ole, mitä muuta vois olla? Ei kai nyt yksi tulehtunut näppy päälaella voi tehdä tätä?

Huomenna lepään - vaihteeksi - koko päivän ja toivon, että hoito alkaa vaikuttaa kuten ennenkin eli 1-2 pvää hoitosession jlk. Nyt mä alan oikeasti olla huolissani. Eihän tän näin päin pitäisi mennä! 'Paraneminen kiihtyy loppua kohti'. Todistetusti näin on mulle hoettu viimeiset 6 kuukautta. Ei hyvältä näytä!

SuMu on juuri perustettu - kops, kops, lyön nuijan pöytään. Hyvät yöt! Lääkitsen itteltäni nyt tajun pois Triptylillä ja toivon, että herään ensi heinäkuussa. Jos silloinkaan olen terve.

Sjögrenin syndroomasta muutama sananen (Tahdonv oimaa)

Tänään puhuttiin tästäkin, mistä lie tuli mieleen... Naurettiin vaan, että mä, sisko ja äiti saataisiin suoraan kyseinen diagnoosi, jos oireisiin tuijotettaisiin. Meillä on noita KAIKKIA!

Onneksi 2003 otettiin kokovartalomagneetti ja pää + selkäydinpunktiot ja muut, ja nytkin on käyty parin neuron konsultaatiossa, niin ei tartte pelätä turhaan. Mutta koomista on se, että jos haluisin, varmaan saisin tuon diagnoosin. Saiskohan sillä tukia Kelasta? Ja varmaan saisin MS-taudinkin diagnoosin, jos oikein alkais vänkään. Mutta semmosta ei sitten saakaan millään, kuin neuraalikudoksen säikähdystila.

Tossa linkki, jos haluatte lukea kootusti meidän perheen hermo-ongelmista. ;) Aika jännä juttu, että kukaan neurologi ei ole heittänyt tota pöytään, kun yleensähän ne pyrkii jonkun diagnoosin antamaan. 'Prkl, jos neurolle on tultu, niin täältähän ei ilman leimaa ottassa pois pääse'...

http://www.kolumbus.fi/sjogrenin.syndrooma/art/neurolog.htm

Uusi aluevaltaus :(LoisLane)

Tänään tajusin uuden asian selkäkivuistani. Kipualue on laajentunut radikaalisti viimeisen viikon aikana. Itse välilevyt taitavat olla kylläkin hieman rauhoittuneet (propsit siitä), mutta uusi tulokas on kahdesta alimmasta nikamasta selkeästi hieman oikealle ja ylös. Kipu ei ole ollut suuren suurta, joten en ole kauheasti tähän työkiireiden keskellä reagoinut. Tänään aamulla kuitenkin unen päätteeksi havahduin. Kipu. Ei saatana. Se kipuhan on paikallistunut kahden alimman nikaman lisäksi nyt mun oikeaan SI-niveleen. :S

Pystyn kuitenkin kävelemään ihan hyvin, mutta aika monessa tilanteessa tuo kipuilee. En jumalauta ala, jos se on tulehtunut. Alkaa taas se sama reumapaskalotto alusta. Tätäkö se tulee olemaan? Joka kerta kun tulehtuu joku nivel, niin jos niistä erehdyn jossain ääneen mainitsemaan, minut passitetaan suorinta tietä siihen samaan rumbaan. Ja Aktiaa tai Kelaa ei kiinnosta auttaa. EI TARTTE AUTTAA. Pitäkää tunkkinne! Minäkin pidän paskat niveleni. Onko nyt kaikilla hyvä mieli?

Mulla ei tietääkseni ikinä ole SI-nivelet tulehtuneet. Se onkin ollut oikeastaan se ainoa varma tekijä, joka mut on välttänyt reumadiagnoosilta. Sen vaan sanon, että jos tää perkele joskus tästä reumaksi menisi jalostumaan, niin Tahdonvoimaa ei oo ihan ainoa ku kiikkuis siellä suvannon kaiteella. Ja mulla on sinne sitten etuajo-oikeus. Työsuhde-etu ja kaikki. Täytyy nyt toivoa, että tää on vaan:

a) Jotain hetkellistä randomia.
b) Mun anatomian tuntemus on perseestä ja syytän väärää kohtaa.
c) Oon vaan kilahtanut ja kuvittelen kaikki kivut. (Niin kuin me kaikki vakuutusyhtiöiden ja Kelan mielestä ;)

Mikä vaan noista käy. Mutta jos se on oikeesti toi SI-nivel ku vammaa, niin en ala...