Lumpeita biitsillä ja pervo perässä

Olin vesikävelemässä toista kertaa tänään. Tällä kertaa siskokin oli mukana. Sisko, jota voisi luulla varusteiden perusteella lätkänpelaajaksi tai painonnostajaksi. Mutta ei.

Hän on vain niskavammainen korukaupan työntekijä. Siitä varusteet! ;) Kun se raukka on ollut duunissa 3 h, se joutuu käveleen koko seuraavan päivän Holeysit jalassa, koska sen jalkapohjia polttaa niin paljon. Mutta lekuri on sanonut saman hänelle: rest makes rusty. Act as usual.

Takaisin biitsille... Vaihdettiin vaatteita pyyhkeen sisässä, kun karvainen ahdistelija alkoi lähestyä. Hänen silmät tuikki intohimoa. Hän tuli kohti meitä sulavin liikkein. Olimme ihan varmoja, että hän oli saapunut ottamaan naista -juuri tänä iltana. Hänen iso suunsa päästi kiimaisia äännähdyksiä. Ja sitten se tapahtui. Tiputin pyyhkeen kriittisellä hetkellä. Olin varma, että ahdistelija kävisi meihin juuri nyt käsiksi.

Mutta ei. Kiinteä perä heiluen hän kääntyi ja ui takaisin ulapalle. Tuo ilkikurinen SORSA. Perkele.

Omituista on

Taas yksi ihmeellinen päivä puolessa välissä. Aamulla kun heräsin, askel alkoi painua maasta läpi. Uiminen helpotti oloa niin paljon, että pystyin käydä kävelemässä 'punaiselle postilaatikolle', eli 300 m. Sitten aloinkin katsoa Pekingin kisoja ja totesin, että iso telkka aiheutti hirveän migreenin. Nyt oonkin maannut illan sängyssä pimeässä. Ajattelin pyhittää illan työnteolle muttei mitään toivoa.

Tässä vaiheessa, kun on 6 kk sairastanut, luulis, että oireet alkais helpottaa mutta vielä mitä. Nyt sumenee näkö, korvat on alkanut tinnittää ja kävely on mennyt entistä vaikeemmaks.

Vaikka tasapaino on parantunut, niin tuntohäiriöt on muuttuneet mitä erikoisemmiksi. Kävellessä tuntuu, niinku koko selkäydin heiluis tai joku ottais siihen kiinni. Välillä putoaa maan läpi, välillä on normaali olo ja välillä huimaa päästä pirusti.

Mutta kaikki on kuulemma normaalia... Aika kauan saa varata paranemiseen, jos nyt on mennyt 6 kk ja ollaan vasta tässä vaiheessa. Eipä ois maaliskuussa uskonut, että seuraavat vuodet menee kuntoutuessa ilman pystyy käytännössä katsoen tekemään yhtään mitään. Aika perseestä!

Paralympialaisiin mars

Sisko keksi loistavan jutun, kun jälleen kerran mietittiin, miten päättäisi päivänsä, jos olisi pakko. Vanhaa kesätyöpaikkaa kunnioittaen päädyttiin LLV:n kattoon, joka 162 on metriä merenpinnasta. Siitä sit vaan roiskasis meneen 12 volttia kerien asfalttiin pää eellä huutaen samalla: Mä oon parempi kuin Joona Puhakka Pekingissä. Ei muuten tarttis ees haudata, kun tuskin jäis hirveesti osia jäljelle.

Mut olipa hyvä läppä. Nyt nää Wigwam-siskokset menee nukkuun... Ettei hermosto hepaa!

Reiki

Sain tänään reiki-hoitoa yhdeltä tutulta. Tosi pelottavaa, kuinka se vaikutti ihan samalla tavalla kuin CST-hoitokin. Keho reagoi hoitoon tosi voimakkaasti ja energiaa virtasi kuulemma todella paljon -> olen tosi sairas.

Keskushermosto tosin alkaa olla suht hyvässä kunnossa mut piru kun niska ei kestä ja pää painuu kaularankaan. Sit tulee kaikki mahdolliset oireet pintaan. Ärsyttävää...

Mut näin sen kyl huomaa, että vaihtoehtohoidot on ainoa tehokas hoitomuoto hermostoperäisissä oireissa. Ei perushieronnasta ja koululääketieteestä ole ollut mulle muuta kuin haittaa. Kaikki niskan kiskominen, venytys ja niksautus vaan pahensi tilannetta! Nyt sit ensin korjaillaan pahennetut viat ja sitten vasta keho alkaa parantua... Sitä ootellessa. Mutta ainakin tämä on ollut aikamoinen tutkimusretki, jollei muuta. Ja niin se pitää ottaakin tai hulluks tulee. Vielä kun pääsis duuniin, niin avot mutta toistaiseksi koneella istuminen tuntuu olevan se kaikista pahin juttu.

Paska päivä

Tänään oli taas yksi huonoimmista päivistä 6 kuukauteen. Olen ollut tällä viime ja viikolla koneella useita tunteja sekä yrittänyt liikkua ja kävellä mahd. paljon. Niinhän siinä kävi, että jouduin sitten makaamaan koko tämän päivän sängyssä, kun olo on ollut niin huono. Yleisesti tasapaino on parantunut hyvin mutta niska ei kestänyt rasitusta ja pää on painunut kaularankaan ja tipun taas maasta läpi ja huimaa niin pirusti. Lisäksi alkoi puutua kädet ja koko pää ja muutenkin kävelin päin seiniä. Että se siitä töihin paluusta...

Positiivista vertaistukea

Juttelin tänään hyvän ystäväni kanssa puhelimessa. Hän on kokenut saman vaivan kuin minäkin ja sen paraneminen vei häneltä 4 vuotta - ilman hoitoja.

Se taas antoi minulle lisätoivoa, sillä olen kuulemma toipunut 6 kuukaudessa 'todella nopeasti'... Ystäväni oli laskenut omaa paranemistaan puolissa vuosissa!

Sen verran pahasti oli käynyt, kun hän ajoi 120km/h päin seinää...

Olipa ihana saada vinkkejä siitä, miten tämmöisen kanssa selviää: sisulla, unohtamalla, siedättämällä ja treenaamalla. Että niillä mennään. Ja ajan kanssa. Kuulemma se on ainoa tie terveyteen, että muistaa joka päivä sanoa itselleen, että 'olotila loppuu kyllä joskus' ja että 'nauti ihan niistä pienistä iloista'. Hyvät eväät sinänsä!

Toimintaa...

Onpas ollut kivaa, kun on pystynyt vikan viikon jo vähän tekeen jotain. Oon päässyt kaupungille parina päivänä, käynyt kaupoilla ja ajellut autoa. Vaikka hermosto hepaakin edelleen, niin oon silti yrittänyt noudattaa lekurin neuvoa ja toimia. Rest makes rusty and act as much as possible- kuului ohje. Lisäksi oon lähtenyt aktiivisesti siedättään huimausta.

Teen joka ilta kävelytreenit, pyörähdykset ja muut tasapainotreenit. Provosoin huimauksen esiin ja odotan, että se laantuu. Kun sen riittävän monta kertaa tekee, keho tottuu uuteen tilaansa. Ideana on säätää aivojen tasapainokeskukset uudestaan. Nyt tosin tilanne on hiukka hankala, kun viidestä tasapainoa (aivorunko, pikkuaivot, raajojen ja niskan asentotunto ja sisäkorvan tasapainojärjestelmä, joissa kolmessa vikassa on häikkää) säätelevästä osasta 3 on paskana, mutta kyl ne palautuu hiljalleen kuulemma.

Ainoa ongelma tossa siedätyksessä on tietty on, että tila muuttuu koko ajan, jolloin tottuminen on aika vaikeaa. Mutta hyvä, että muuttuu, koska silloin se menee ainakin parempaan. Ü

Hassu päivä

Taas on ollut tosi hassu päivä. Aamu alkoi niin, että tipuin lattian läpi. Päivällä olo meni paremmaksi ja pystyin ajamaan autoa vesikävelemään. Illalla alkoi taas valskata ja yötä myöten olo meni ihan oudoksi. Välillä täysin kunnossa ja hetkessä taas aivan outo olo.

Musta tuntuu ihan siltä, niinku joku ottais kiinni välillä selkäytimeen ja painais sitä, joka taas aiheuttais sen oudon pudottavan tunteen. Kun ei tätä voi kutsua enää edes huimaukseksi vaan tää on vaan sellainen hassu olo, tasapainottomuuden tunne tai tunne siitä, että olo ei vaan ole luonnollinen tai että pään asento ja vartalon asento ei vaan synkkaa yhteen.

Jos positiivista haluaa etsiä, niin maa heiluu jalkojen alla yhä vähemmän, korvat soi vähemmän, jaksaa kävellä ja istua pidempään,pystyy seuraan liikettä telkasta nopeammin ja muutenki ylipäänsä välillä on jo normaalimpi fiilis.

Mutta silti edelleen noi erilaiset tuntohäiriöt on ihan kummallisia. En oikein tiedä, miten niihin pitäis suhtautua. Koittaa vaan unohtaa ja kestää ja luottaa fyssariin: mitä kummallisempi olo, sitä parempi ja lähempänä tervehtymistä ollaan. Mutta...

Hiphei

Taas ollaan Lahdessa. Ei ole jaksanut vähään aikaan kirjoittaa, kun ei ole ollut oikein sanottavaa. Ollut niin hirvee vitutus vaan tästä tilanteesta, joka voi jatkua vuosia, sanoi lekuri.

Huimaus häviää kuulemma itsestään mutta sitä pitää vaan siedättää ja treenata ja olla välittämättä siitä. Just... Aina kun alkaa huimaan, niin pitää vaan sanoa itselleen, että tää on tätä nyt ja tavallaan sulkea asia pois. Erityisen tärkeää on olla panikoitumatta, kun oireita ilmenee. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa!

Niinpä oonkin joka päivä mahd. paljon jalkeilla, teen kävely yms. treenejä, liikun ja puuhastelen mahd. paljon. Ja ens viikolla töihin sit aluksi 10h/vko. Ja vähitellen lisätään.

Positiivista on se, että nyt pystyn jo ajaan autoa. Tänäänkin vedeltiin siskon kans kahdestaan rantsuun vesikäveleen. Varmaan pystyn jatkos käydä polkemassa yksinkin. Joo, mut hidasta on paraneminen. Fyssari oli sitä mieltä, että 'anna mennä vaan' ja joku päivä huomaat, ettei sua enää huimaakaan...

Outoo...

Mä oon niin hämilläni välillä tän niskan kans. Äskön kun nousin taas vessaan, niin koko kroppa oli ihan kunnossa. Niinkun mitään vammaa ei oiskaan. Sitten toisessa hetkessä on huimaa taas niin pirusti... Täytyy kysyä, onko toi ihan normaalia. Outoo se on ainakin...

Aktiviteettia...

Taas on humpsahtanut 12 päivää edellisestä fyssarista! Ja niska on kuitenkin suht hyvässä kuosissa. Vielä tämänpäiväisenkin huhkimisen jälkeen pysyn sentään pystyssä, enkä enää kävele ihan päin seiniä. Se on edistystä.

Ylipäänsä kontakti maahan alkaa olla välillä kohdallaan, mikä on positiivista. Heinäkuun alkuun asti elämä oli enimmäkseen pelkkää steppaamista - siis kaikki liikkuminen ... Mut nyt liikkumista kehtaa kutsuu jo kävelyksi! Mut matkaa terveyteen on vielä paljon.

Sitä vaan haluis kaikki nyt heti... Niinkuin aina. Mutta hermosolujen palautuminen vie aikaa. Onneks on nuori, niin uusiutuminen on kuitenkin suht nopeeta. Mutta kyllä CST-terapia on nopeuttanut paranemista tosi paljon, jos miettii vaikka sitä frendiä, jolla kuntoon pääsy vei 3 vuotta. Olen kyllä niin etuoikeutetussa asemassa, että sattumalta löysin ko. paikan ja saan sieltä apua. Eihän sekään kaikkia auta.

Ei sitä tiedä, oisko se auttanut frendiäkään, mutta kuhan pohdin aina... Surullista sinänsä, että neurologi oli sanonut hänelle, että ko. vammaan EI ole muuta hoitoa kun aika, eikä tosta ole kun 6 vuotta. Todellakin whiplash-potilaita hoidettiin jo tuolloin, vaikkei ehkä CST:tä juurikaan tunnettu/mainostettu. No, turha sitä on murehtia. Se kaveri on täysin parantunut nyt. Tähtään samaan.

Siis toukokuun jlk...

... ajoin autoa ekaa kertaa! Ü Sen verran jänskäs, että kuukaudetkin meni sekaisin...

Jepujee!

Ajoin tänään ensimmäistä kertaa autoa elokuun jälkeen! Se meni oikein hyvin. Jossei ota huomioon sitä, että pää kääntyy toiseen suuntaan hieman rajoitetusti, niin mähän oon ihan hyvä kuski. Ja suht turvallinen liikenteessä. Aistit toimii jo!

Mutta niskat ja hartiat on kyllä paskat ja heikot. Vaikka kuinka yrittää pinnistää ja ponnistaa, et ne kestäis, niin paskan marjat. Kaularanka on taas ihan kasassa ja kävely alkaa mennä ihan vituiksi. Taas tipun iloisesti lattian läpi, niin että humpsahtaa! Mutta ei voi mitään... Täytyy vaan yrittää kestää ja aatella, että on se pitkään ollut välillä parempanakin ja toisaalta, oonhan mä koko ajan myös rasittanut sitä enemmän ja enemmän... Tää sitä turvallista itsepetosta... Vähän sama ku näyttäis norsun perseeltä ja silti vuosi toisensa jälkeen pyrkis Miss Suomeksi.

No, on tos rasituksen lisäämisessä vähän perää. Viime fyssarin jälkeen oon joka päivä kävellyt sen 500m, vesikävellyt ja muutenkin ollut pystyssä enemmän. Ehkä joku päivä vaan huomaa, että hei, nyt se EI ole painunut kasaan. Tai sitten ei. Harmi, että näin pieni asia pystyy pilaamaan totaalisesti koko ihmisen elämän. On se kyllä epäreilua, että muuten vois tehdä jo mitä vaan mutta perkele, kun ei pysy pystyssä...

Leffa

Korjaus vielä aiemmin mainitsemaani leffaan: se olikin Savages. Ü

Toinen, jonka katsoit ja jota vähän pelkäsin flopiksi, oli Ehdottomasti Ehkä, mikä osoittautui loppupelissä koskevaksi tarinaksi nuoren miehen Willin (Ryan Reynolds) kasvusta urallaan, naismaailmassa ja isänä. Leffan totuudet elämästä ja ihmissuhteiden raadollisuudesta johtivat ennalta arvaamattomaan loppuun ja erottivat tuotoksen perinteisen lässynlää-romanttisen komedian joukosta. Adam Brooksin käsikirjoitus oli erilainen ja hauskan outo...

Myös erilainen ja älykäs Jason Reitman -movie Juno sekä Perttu Leppä -leffa '8 päivää ensi-iltaan' yllättivät positiivisesti. Vaikkei Leppilampi ole koskaan sytyttänyt, niin tossa leffa roolisuoritus meni nappiin.

Hui, kylläpä Makuuni on saanut paljon multa rahaa... ;)

Loistavaa viihdettä ja uutta tekemistä

Oletteko kuullut känsään ladattavasta Mobitubia-ohjelmasta, jolla voi hakea ja katsoa You Tube-videoita? Aivan loistava softa. Kodin wlan-verkossa homma toimii viel suht ripeästi. Ei enää Make a Flakea ja googlea ja Wikipediaa pelkästään...

Tän sairauden aikana mun tietous asioista ja ilmiöistä on kasvanut aivan mielettömästi.

Ajan kuluksi ja ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi tulee kirjotettua lähes joka päivä markkinointiblogia, tutustuttua eri firmojen mainontaan sekä luettua kaikki alan julkaisut verkosta.

Lisäksi olen mm. löytänyt myös uudelleen nuoruuden suosikkimusani hardmetalin sekä tehnyt hyvin ei-minuntyylisiä suunnitelmia tulevaisuuteen. Kaikki tämä vain siksi, että on ollut ekaa kertaa vuosikausiin aikaa itselleen. Olen myös lukenut vallan monta tenttikirjaa, koska aion jossain vaiheessa repäistä sossun opinnotkin pois alta. Lisäksi oon kuunnellut tosi paljon Spiegel TV:tä ja Deutsche Welleä saksan taitojen ylläpidon hengessä, sekä innostunut ideoimaan ja piirtämään sarjista sekä työstämään elämänkertaani.

Viimeinen vasta on mielenkiintoista! Uskomaton määrä ihmisen muistista löytyykin asioita, fiiliksiä yms. Vaikka oon vasta 27 v. niin elämästäni voisi kirjoittaa 27 000-sivuisen kirjan. Niin paljon on tapahtunut ja nuorena kun on aloittanut...

Joutenolosta ja omasta ajasta vois jopa oppia nauttimaan, jos olis terve. Tekemättömyys ja rajoitukset liikkumisessa pakottaa ihmisen kehittään ihan uusia näkökulmia ja ratkaisuja elämän mielekkyyden turvaamiseen ja siihen, ettei kuole tylsyyteen ja pimahda. Ü