Nukkumaanmenoyritys oli taas hyvä. Mutta uni ei sitten yrittänytkään tulla. Sen sijaan tuli niin kova nälkä, että oli lähdettävä köksään. Meni 5 leipäpalaa putkeen kananmunan ja tonnikalan kera. Kädet tärisi ja jalat. Luulin, että nälästä, mutta ei tärinä ole vieläkään kokonaan häipynyt. Päivällä oli tätä samaa tärinää ja viime viikon alussa. Vähän sellainen olo, että olisi Parkinson tai MS-tauti, mutta oli mitä oli. Luulen, että kunhan tässä aletaan toipuileen, tärinä vähenee.
Kumma kun kuuden aikaan olin niin väsynyt, että näin valveunia ja torkahdin syvään uneen tunniksi. Miksi alkaa vireystila heittää taas näin yöllä ihan pyrstölleen.
tiistai 6. tammikuuta 2009
Uskon asia (Musti)
Monta kertaa olen miettinyt kuinka paljon lapsena elämämme kietoutui uskon asioiden ympärille. Jo pienestä, jotain neljä vuotiaasta aloin käydä siskojeni ja kartanon tyttären kanssa pyhäkoulua. Uskollisesti joka ainoa sunnuntai, koska saimme aina kultaisen kruunun liimattavaksi pyhäkoulu vihkoomme. Ja voittaja oli se tietenkin kellä oli vihkonen ensimmäisenä täynnä.
Pikku kuumeet ei haitannu pyhäkouluun menoa ja käden selkään pyyhkästiin liika räkä.
Kun vuosia tuli lisää uskovainen pyhäkoulu täti alkoi houkuttelemaan meitä kinkereille laulamaan.
Ja siellä me tytöt veisattiin hengellisiä, kuin kirkkokuorolaiset ikään. Mummojen ja pappojen silmät kostuivat ja laulun päätteeksi saimme muutaman kolikon pikku kätösiimme. Iloisina juoksimme kauppa-autolle josta saimme ostettua viikon ainoan tikkunekun, oli se niin ihanaa.
Vuosia kului, olimme ehkä kahdentoista ikäisiä kun meitä pyydettiin eri puolille Suomea esiintymään uskovaisten teltta juhliin. Pari vuotta veisasimme taas hartaasti, mutta sitten virret vaihtuivat iskelmiin... Monesti jälkeen päin olen miettinyt, ettei siitä pitkä matka olisi ollut siirtyä seurakunta nuoriin, mutta ei edes rippikoulu aikana usko saanut meistä enää sellaista otetta kuin pieninä.
Menimme kihloihin ja muutimme yhteen, olimme uskovaisen tätini silmissä susipari, synnissä elävä. Mutta meitä se ei haitannut, olimme onnellisia ilman papin aamentakin. Kunnes eräänä päivänä puhelin pirahti ja tätihän se siellä jutusteli niitä näitä, kunnes vihdoin kysäisi koska aioimme mennä naimisiin. Muistan puhuneeni jotain parista vuodesta, johon tätini paheksuva vivahde äänessään, ehdotti et jos avioituisimme heti hän voisi kustantaa häämme. Sanoin kohteliaasti ei kiitos ja täti sulki puhelimen vihaisena. Ajattelin, ettei tuollainen käytös sovi tosi uskovaiselle. Melkein tasan kahden vuoden päästä tanssittiin häitämme, ihan itse kustantamiamme, ilman uskovaista tätiämme.
Uskon asia on mielestäni jokaisen oma asia, siihen ei voi pakottaa, se on oma valinta. Jokainen uskoo johonkin, minäkin uskon, mutta ei minusta koskaan tule apostolia.
Pikku kuumeet ei haitannu pyhäkouluun menoa ja käden selkään pyyhkästiin liika räkä.
Kun vuosia tuli lisää uskovainen pyhäkoulu täti alkoi houkuttelemaan meitä kinkereille laulamaan.
Ja siellä me tytöt veisattiin hengellisiä, kuin kirkkokuorolaiset ikään. Mummojen ja pappojen silmät kostuivat ja laulun päätteeksi saimme muutaman kolikon pikku kätösiimme. Iloisina juoksimme kauppa-autolle josta saimme ostettua viikon ainoan tikkunekun, oli se niin ihanaa.
Vuosia kului, olimme ehkä kahdentoista ikäisiä kun meitä pyydettiin eri puolille Suomea esiintymään uskovaisten teltta juhliin. Pari vuotta veisasimme taas hartaasti, mutta sitten virret vaihtuivat iskelmiin... Monesti jälkeen päin olen miettinyt, ettei siitä pitkä matka olisi ollut siirtyä seurakunta nuoriin, mutta ei edes rippikoulu aikana usko saanut meistä enää sellaista otetta kuin pieninä.
Menimme kihloihin ja muutimme yhteen, olimme uskovaisen tätini silmissä susipari, synnissä elävä. Mutta meitä se ei haitannut, olimme onnellisia ilman papin aamentakin. Kunnes eräänä päivänä puhelin pirahti ja tätihän se siellä jutusteli niitä näitä, kunnes vihdoin kysäisi koska aioimme mennä naimisiin. Muistan puhuneeni jotain parista vuodesta, johon tätini paheksuva vivahde äänessään, ehdotti et jos avioituisimme heti hän voisi kustantaa häämme. Sanoin kohteliaasti ei kiitos ja täti sulki puhelimen vihaisena. Ajattelin, ettei tuollainen käytös sovi tosi uskovaiselle. Melkein tasan kahden vuoden päästä tanssittiin häitämme, ihan itse kustantamiamme, ilman uskovaista tätiämme.
Uskon asia on mielestäni jokaisen oma asia, siihen ei voi pakottaa, se on oma valinta. Jokainen uskoo johonkin, minäkin uskon, mutta ei minusta koskaan tule apostolia.
maanantai 5. tammikuuta 2009
Lyhyt versio mielipiteestä
Ilta-Sanomissa 3.1.09 käsiteltiin elämää paperilääkärien armoilla. Artikkelissa kerrottiin, kuinka sairaat ihmiset julistetaan työkykyisiksi, ja näin ollen tukimuotojen ulkopuolelle, vakuutuslääkärien ja Kelan ”asiantuntijalääkäreiden” taholta. Päätökset perustuvat papereihin, eikä niitä tarvitse perustella. Pelottava esimerkki tästä oikeusturvaa loukkaavasta käytännöstä on jääkiekkoilija Markus Helasen tapaus. Erikoislääkärien julistaessa Helasen aivovamman ja niskavamman takia työkyvyttömäksi vakuutusyhtiön mukaan hädin tuskin ilman luistimia pystyssä pysyvä mies on valmis kaukaloon. Tunnen myös retkahdusvammapotilaan, joka ajaa työkseen taksia. Välillä häneltä lähtee liikenteessä voimat sekä tunto käsistä, ja diagnosoimattoman aivovammansa takia hän unohtaa väistää jalankulkijoita ja nukahtelee rattiin. Vakuutusyhtiön ja Kelan mukaan hän on työkykyinen.
Suomessa syntyvien whiplash- eli piiskaniskuvammojen, sekä niiden yhteydessä saatujen aivovammojen, määrää on vaikea arvioida. Merkittävä osa jää diagnosoimatta terveydenhoitohenkilökunnan puutteellisen tietämyksen ja/ tai skeptisen asennoitumisen vuoksi. Oirekuvauksia ei uskota, ja monet saavatkin diagnoosiksi nettisairauden tai ”pöpipään”. Suomesta löytyy onneksi myös whiplash-spesialisteja, jotka tunnistavat vamman aiheuttaman oireiston huimauksesta näkö-, kuulo- ja autonomisen hermoston häiriöihin sekä hermosärkyihin. Koska hermoston mikrovauriot eivät juuri koskaan näy magneettitutkimuksissa, vamman olemassaolo ja tarvittava kuntoutus voidaan kuitenkin evätä ”tieteellisen näytön puuttuessa”.
Uusimpien tutkimusten valossa whiplash-potilaan positiivinen asenne ja usko paranemiseen nopeuttavat palautumista. Mutta miten pysyä optimistisena, kun invalidisoivia oireita ei tunnisteta tai potilas leimataan hulluksi ja kuntoutuksesta ja tukiasioista joutuu riitelemään jatkuvasti? Elämä paperilääkärien armoilla on aiheetonta kärsimyksen pidentämistä.
Suomessa syntyvien whiplash- eli piiskaniskuvammojen, sekä niiden yhteydessä saatujen aivovammojen, määrää on vaikea arvioida. Merkittävä osa jää diagnosoimatta terveydenhoitohenkilökunnan puutteellisen tietämyksen ja/ tai skeptisen asennoitumisen vuoksi. Oirekuvauksia ei uskota, ja monet saavatkin diagnoosiksi nettisairauden tai ”pöpipään”. Suomesta löytyy onneksi myös whiplash-spesialisteja, jotka tunnistavat vamman aiheuttaman oireiston huimauksesta näkö-, kuulo- ja autonomisen hermoston häiriöihin sekä hermosärkyihin. Koska hermoston mikrovauriot eivät juuri koskaan näy magneettitutkimuksissa, vamman olemassaolo ja tarvittava kuntoutus voidaan kuitenkin evätä ”tieteellisen näytön puuttuessa”.
Uusimpien tutkimusten valossa whiplash-potilaan positiivinen asenne ja usko paranemiseen nopeuttavat palautumista. Mutta miten pysyä optimistisena, kun invalidisoivia oireita ei tunnisteta tai potilas leimataan hulluksi ja kuntoutuksesta ja tukiasioista joutuu riitelemään jatkuvasti? Elämä paperilääkärien armoilla on aiheetonta kärsimyksen pidentämistä.
Kelasta taas (Tahdonvoimaa)
No niin, nyt selvis. Sain puhelimeen toisen virkailijan Kelasta. Ja kyllä näin, Kela on siis hylkäämässä sairauspäivärahahakemustani ajalta 1.8-31.11. siksi, että olen täysin työkykyinen. Ja nyt sitten pitää lisäselvittää omaa työnkuvaa ja oireita ja perustella, etten ole työkykyinen. Taidan olla ensimmäinen retkupotilas, joka tässä vaiheessa joutuu jo tähän. Mitäs tohon kirjoittelis? Huh, huh... Aika pahan lykkäs.
Helasesta (TV)
Jos joku myöhäiskiinnostui, niin tossa viel yksi videohaastis herrasta. Surkeeta, as always.
Valmis ver1(Tahdonvoimaa)
Niskan retkahdusvamma – Kiistetty oirekokonaisuus
Ilta-Sanomissa 3.1.09 käsiteltiin mielenkiintoista aihetta, elämää paperilääkärien armoilla. Artikkelissa kerrottiin, kuinka vakavasti sairaat ihmiset julistetaan työkykyisiksi/terveiksi, ja näin ollen kaikkien tukimuotojen ulkopuolelle, vakuutuslääkärien ja Kelan ”asiantuntijalääkäreiden” taholta. Päätökset perustuvat potilasta näkemättä papereihin, eikä niitä tarvitse perustella. Pelottava esimerkki tästä oikeusturvaa loukkaavasta käytännöstä on runsaasti julkisuudessa puitu jääkiekkoilija Markus Helasen tapaus.
Erikoislääkärien julistaessa Helasen aivovamman ja niskavamman takia työkyvyttömäksi, vakuutusyhtiön mukaan hädin tuskin ilman luistimia pystyssä pysyvä mies on valmis hyppäämään kaukaloon. Tunnen myös retkahdusvammapotilaan, joka ajaa työkseen taksia, vaikka häneltä lähtee liikenteessä välillä taju sekä voimat ja tunto käsistä. En haluaisi olla kyseisen kuskin kyydissä, sillä diagnosoimattoman aivovammansa takia hän myös unohtaa väistää jalankulkijoita, ei hahmota vasemmalta tulevaa liikennettä ja nukahtelee rattiin. Vakuutuslääkäreiden ja Kelan mukaan hän on työkykyinen.
Suomessa syntyvien whiplash- eli piiskaniskuvammojen, sekä niiden yhteydessä saatujen aivovammojen, määrää on mahdoton arvioida. Merkittävä osa jää diagnosoimatta terveydenhuoltohenkilökunnan puutteellisen tietämyksen ja/tai skeptisen asennoitumisen vuoksi. Potilaiden kertomiin oirekuvauksiin ei uskota, ja monet saavatkin diagnoosiksi nettisairauden tai ”pöpipään” sekä naurut päin naamaa. Suomesta löytyy kuitenkin whiplash-spesialisteja fysiatrian puolelta, ja sana pätevistä lääkäreistä kiirii kaularankavammaisten tuki- ja vertaisryhmiä pitkin netissä.
Nämä fysiatrit tunnistavat vamman aiheuttaman monimuotoisen oireiston huimauksesta näkö-, kuulo- ja autonomisen hermoston häiriöihin sekä hermosärkyihin ja mahdollisiin aivovamman tunnusmerkkeihin. He osaavat ohjata potilaat oikeisiin hoitoihin, joita vakuutusyhtiöt ja Kela eivät kuitenkaan halua kustantaa. Vakuutuslääkärit voivat mitätöidä alan asiantuntijoiden antamat selkeät whiplash-diagnoosit ja evätä korvaukset jo muutenkin epätoivoisilta, työ- ja toimintakykynsä menettäneiltä potilailta ilman perusteluita. Koska hermoston mikrovauriot eivät juuri koskaan näy edes MRI-kuvissa, vamman olemassaolo on helppo kieltää ”tieteellisen näytön puuttuessa”. Ja vaikka löydöksiä olisikin, selitetään ne johtuvaksi ”jostain muusta”.
Potilaan valitettua kielteisestä vakuutuspäätöksestä seuraa lähes poikkeuksetta hylkäys. Asian edetessä vakuutusoikeuteen tai tapaturmalautakuntaan käsittelyaika on vähintään 6 kuukautta. Tämän ajan hoidot maksetaan itse taistellen samalla korvauksista vuorostaan Kelan kanssa. Pahimmillaan kuntoutusta ei päästä aloittamaankaan, koska potilaan talous on miinuksella ja läheisten lomapakkokin tyhjä. Noin 10 prosentilla retkahdusvammapotilaista oireisto pitkittyykin vuosien mittaiseksi.
Uusimpien tutkimusten valossa whiplash-potilaan positiivinen asenne ja usko paranemiseen nopeuttavat palautumista. Mutta miten pysyä positiivisena, kun useat ammattilaiset eivät tunnista invalidisoivia oireita tai leimaavat hulluksi? Myös tutkimuksista ja hoidoista saa vääntää kättä, ja tuntuu, että tukipäätökset heitetään nopalla. Elämä paperilääkärien armoilla on aiheetonta kärsimyksen pidentämistä. Valitettavia esimerkkejä on lähipiirissäni lukuisia.
Ilta-Sanomissa 3.1.09 käsiteltiin mielenkiintoista aihetta, elämää paperilääkärien armoilla. Artikkelissa kerrottiin, kuinka vakavasti sairaat ihmiset julistetaan työkykyisiksi/terveiksi, ja näin ollen kaikkien tukimuotojen ulkopuolelle, vakuutuslääkärien ja Kelan ”asiantuntijalääkäreiden” taholta. Päätökset perustuvat potilasta näkemättä papereihin, eikä niitä tarvitse perustella. Pelottava esimerkki tästä oikeusturvaa loukkaavasta käytännöstä on runsaasti julkisuudessa puitu jääkiekkoilija Markus Helasen tapaus.
Erikoislääkärien julistaessa Helasen aivovamman ja niskavamman takia työkyvyttömäksi, vakuutusyhtiön mukaan hädin tuskin ilman luistimia pystyssä pysyvä mies on valmis hyppäämään kaukaloon. Tunnen myös retkahdusvammapotilaan, joka ajaa työkseen taksia, vaikka häneltä lähtee liikenteessä välillä taju sekä voimat ja tunto käsistä. En haluaisi olla kyseisen kuskin kyydissä, sillä diagnosoimattoman aivovammansa takia hän myös unohtaa väistää jalankulkijoita, ei hahmota vasemmalta tulevaa liikennettä ja nukahtelee rattiin. Vakuutuslääkäreiden ja Kelan mukaan hän on työkykyinen.
Suomessa syntyvien whiplash- eli piiskaniskuvammojen, sekä niiden yhteydessä saatujen aivovammojen, määrää on mahdoton arvioida. Merkittävä osa jää diagnosoimatta terveydenhuoltohenkilökunnan puutteellisen tietämyksen ja/tai skeptisen asennoitumisen vuoksi. Potilaiden kertomiin oirekuvauksiin ei uskota, ja monet saavatkin diagnoosiksi nettisairauden tai ”pöpipään” sekä naurut päin naamaa. Suomesta löytyy kuitenkin whiplash-spesialisteja fysiatrian puolelta, ja sana pätevistä lääkäreistä kiirii kaularankavammaisten tuki- ja vertaisryhmiä pitkin netissä.
Nämä fysiatrit tunnistavat vamman aiheuttaman monimuotoisen oireiston huimauksesta näkö-, kuulo- ja autonomisen hermoston häiriöihin sekä hermosärkyihin ja mahdollisiin aivovamman tunnusmerkkeihin. He osaavat ohjata potilaat oikeisiin hoitoihin, joita vakuutusyhtiöt ja Kela eivät kuitenkaan halua kustantaa. Vakuutuslääkärit voivat mitätöidä alan asiantuntijoiden antamat selkeät whiplash-diagnoosit ja evätä korvaukset jo muutenkin epätoivoisilta, työ- ja toimintakykynsä menettäneiltä potilailta ilman perusteluita. Koska hermoston mikrovauriot eivät juuri koskaan näy edes MRI-kuvissa, vamman olemassaolo on helppo kieltää ”tieteellisen näytön puuttuessa”. Ja vaikka löydöksiä olisikin, selitetään ne johtuvaksi ”jostain muusta”.
Potilaan valitettua kielteisestä vakuutuspäätöksestä seuraa lähes poikkeuksetta hylkäys. Asian edetessä vakuutusoikeuteen tai tapaturmalautakuntaan käsittelyaika on vähintään 6 kuukautta. Tämän ajan hoidot maksetaan itse taistellen samalla korvauksista vuorostaan Kelan kanssa. Pahimmillaan kuntoutusta ei päästä aloittamaankaan, koska potilaan talous on miinuksella ja läheisten lomapakkokin tyhjä. Noin 10 prosentilla retkahdusvammapotilaista oireisto pitkittyykin vuosien mittaiseksi.
Uusimpien tutkimusten valossa whiplash-potilaan positiivinen asenne ja usko paranemiseen nopeuttavat palautumista. Mutta miten pysyä positiivisena, kun useat ammattilaiset eivät tunnista invalidisoivia oireita tai leimaavat hulluksi? Myös tutkimuksista ja hoidoista saa vääntää kättä, ja tuntuu, että tukipäätökset heitetään nopalla. Elämä paperilääkärien armoilla on aiheetonta kärsimyksen pidentämistä. Valitettavia esimerkkejä on lähipiirissäni lukuisia.
Jos tahdot (Fedja)
On tuota yritettyä nukustella, mut ku ei niin ei.
Onneksi jumitus alkoi vähän helpottamaan illalla, kun sai yhden pätkän ihan hiljennyttyä ja rentouduttuakin.
Ihan hyvä sanoitus. Jos ei ihan konkreettisesti sanoja käsitä. Vaikka kuinka tahtoisi ei tätä vaivaa saa pois tahtomalla pelkästään. Mutta ehkä se, että voi voittaa sairautensa. Ei anna sen nujertaa ja viedä elämänvoimaa.
(Pave Maijanen)
"Hän sanoi:
Jos tahdot - sä osaat lentää.
Jos uskot - sä osaat lentää.
Ja hän jatkoi lujin lausein
sieluani raastaen:
Miksi kaiken jätät kesken
kaikki jäljet peittäen.
Miksi myötävirtaan soudat
vastatuulta väistäen,
vaikka aukaista voit haudan,
missä makaat vaieten.
Hän sanoi:
Jos tahdot - sä osaat lentää.
Jos tahdot - sä osaat lentää.
Jos tahdot, sä voit voittaa
juuri sen, joka pahin on.
Ilmaiseksi mitään et saa,
mut jos teet sen saat palkinnon.
Vihollinen seisoo siinä
sinun omissa vaatteissasi.
Mene nyt ja katso peiliin
ja näet vastustajasi. "
Onneksi jumitus alkoi vähän helpottamaan illalla, kun sai yhden pätkän ihan hiljennyttyä ja rentouduttuakin.
Ihan hyvä sanoitus. Jos ei ihan konkreettisesti sanoja käsitä. Vaikka kuinka tahtoisi ei tätä vaivaa saa pois tahtomalla pelkästään. Mutta ehkä se, että voi voittaa sairautensa. Ei anna sen nujertaa ja viedä elämänvoimaa.
(Pave Maijanen)
"Hän sanoi:
Jos tahdot - sä osaat lentää.
Jos uskot - sä osaat lentää.
Ja hän jatkoi lujin lausein
sieluani raastaen:
Miksi kaiken jätät kesken
kaikki jäljet peittäen.
Miksi myötävirtaan soudat
vastatuulta väistäen,
vaikka aukaista voit haudan,
missä makaat vaieten.
Hän sanoi:
Jos tahdot - sä osaat lentää.
Jos tahdot - sä osaat lentää.
Jos tahdot, sä voit voittaa
juuri sen, joka pahin on.
Ilmaiseksi mitään et saa,
mut jos teet sen saat palkinnon.
Vihollinen seisoo siinä
sinun omissa vaatteissasi.
Mene nyt ja katso peiliin
ja näet vastustajasi. "
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Outoa ois (Tahdonvoimaa)
Jos pääsis duuniin! :) Muttei toivoa. Tai siis oon mä hommissa koko ajan, koska en jaksa hakee keltään muulta lekurilta saikkuakaan tähän väliajalle 1.-14.1, kunnes sit on oman lekurin aika jo. Eikä ne mitään Kelasta maksa kuitenkaan. ;) Tosin aion kyllä vääntää niin loppuun asti niiden kanssa, ettei hyvä tosi. Huomenna pyydän Marjaanan esimieheltä ne perustelut mun lisäselvitykseen. Ja sit teen sen pirun oman selvityksen vasta. Aah, onneksi tämä päivä meni nopeammin kuin eilinen... Enää 9 päivää. Se on pitkä aika vaan olla pää pinteessä. On kyllä niin dille olo, ettei koskaan.
Välillä on ihan normaali ja sit taas joku uus paikka lukkeutuu. Aamulla en saanut suuta auki ja leuat ja tärykalvot oli liisteriä. Ei ole enää. No, nyt on sit C0 liisteriä, kun sattuu pirusti hampaisiin. Outoa on. Tänään kävely oli leijumista (uusi oire!) ja illalla sellaista pomppimista. Mutta kyllä kehon hallinta silti muuten on parempaa. Mutta outoa, outoa...
Tosi outoa (Musti)
Nimittäin se että on mentävä kohta yrittään nukkumista, koska aamulla kello soittaa ennen kuutta. Silloin on lyötävä kuteet niskaan ja lähdettävä töihin. Onhan se todella mukavaa kun keski-iässä saa työpaikan, mutta tuo illalla aikaisin nukkumaan meno ja aamulla nouseminen ottaa koville.
On totuttanut itsensä tähän yö valvomiseen, niin ei millään malttas mennä nukkuun, se tuntuu ajan tuhlaukselta, mutta tiedän myös miltä tuntuu aamulla kun silmiin on laitettava tikut, jotta ne pysyvät auki ja suuta revityttä niin, että leukaperissä kolina käy.
On siis lähdettävä sänkyyn, vaikka oon melko varma et kohta kömmin sieltä ylös ja huomaan laittavani yö sumpit ja nakertavani pikkuleipää.
Mites vanha koira tapojaan muuttas... ;)
On totuttanut itsensä tähän yö valvomiseen, niin ei millään malttas mennä nukkuun, se tuntuu ajan tuhlaukselta, mutta tiedän myös miltä tuntuu aamulla kun silmiin on laitettava tikut, jotta ne pysyvät auki ja suuta revityttä niin, että leukaperissä kolina käy.
On siis lähdettävä sänkyyn, vaikka oon melko varma et kohta kömmin sieltä ylös ja huomaan laittavani yö sumpit ja nakertavani pikkuleipää.
Mites vanha koira tapojaan muuttas... ;)
Callgirl (Tahdonvoimaa)
Hahaa, klo 15.30 soi ekan kerran. Hmm. Exän äiti. Pitkästä aikaa! Olipa kiva kuulla hänestä. Me kun olemme aina tulleet niin erinomaisesti toimeen. Juteltiin siinä sitten niitä näitä ja hups, 1,5 tuntia mennyt.
Sitten soi puhelin uudelleen. Lähes heti perään. Hmm, outo numero. Muistuttaa kovasti yhden meidän työntekijän Minnan numeroa. No, vastasin omalla nimelläni, mikä oli hyvä. Soittaja kyllä kuulosti ihan Minnalta ja oli myöskin Oulusta mutta hei, se olikin Fedja!
Hassua kuulla toisen ääni livenä, kun on vaan lukenut tekstejä. Mut kas, kas, ääni oli ihan kirjoitusten oloinen. Juuri tuon kuuloiseksi olin Fedjan kuvitellutkin. :) Turistiin siinä sitten hyvän aikaa. Ja tullaan varmaan turimaan toistekin.
Kiva, kiva! Nyt lähden päivittäiselle liikkumishetkelleni eli vessaan ja juomaan. Onneksi nuppi on antamassa hiljalleen armoa! Kun vielä hetken magoilee, niin kyl se taas tästä. Jos vaiks pääsis jo altaalle ylihuomenna? En ole kyllä enää ihan varma, olenko flunssassa vai en. Vähän nenä vuotais mutta se voi olla, että ukko on taas kääntynyt patterin kylmässä... Pirulainen sitä! :)
Kone ei taas sammu (Fedja)
Olen joulun aikana ja tällä viikolla rasittanut itseni taas täysin jumiin ja ylikierroksille. Vitsit, ja taas en saa konetta sammumaan ja aloitettua toipumista. Joku tabu kyllä pitää joskus löytää, josta saa vähän apua, että pääsee alkuun.
Paahdetut riisinjyvät (Fedja)
Jos on tylsää, voi kokeilla seuraavaa.
Keitä täysjyväriisiä keskiviikkona. Osa raakoista riiseistä lipsahtaa kattilan viereen, ja jää siihen, koska kokki ei jaksa aktivoitua hellan siivoukseen. Sunnuntaina hellalla keitetään kananmunia. Kun kananmunat ovat valmiita, hella hohkaa kuumana. Tällöin levy pois päältä. Ja yks kaks hoks hoks. Kuinkas käy täysjyväriisijyville kuumalla rautahellalla. Ensin kokeillaan yksi jyvänen. Jyvänen on hetken hiljaa, mutta alkaa sitten liikahdella muistuttaen vahvasti jotain elävää olentoa, joka liikkuu. Jyvänen pullistuu. Hei, tää on hauskaa. Laitetaan lisää jyviä hellalle. Siinä alkaa toukka tai matoarmeija liikkua. Tekee pikkusen ilkeätä kyllä katsella. Pari poksahti vienosti muistuttaen hiukan popcorneja. Kääntelin jyväsiä vähän. Palasin 10min päästä ja popsin paahdetu toukat tai mitä nyt olivatkaan suihini. Kohtuu hyvää. Samalla kyllä huomasin, että hella on ihan karmeassa kunnossa. Rasvaroiskeissa ynnä muuta. Mutta sehän unohtuu, kun vaihtaa huonetta.
Keitä täysjyväriisiä keskiviikkona. Osa raakoista riiseistä lipsahtaa kattilan viereen, ja jää siihen, koska kokki ei jaksa aktivoitua hellan siivoukseen. Sunnuntaina hellalla keitetään kananmunia. Kun kananmunat ovat valmiita, hella hohkaa kuumana. Tällöin levy pois päältä. Ja yks kaks hoks hoks. Kuinkas käy täysjyväriisijyville kuumalla rautahellalla. Ensin kokeillaan yksi jyvänen. Jyvänen on hetken hiljaa, mutta alkaa sitten liikahdella muistuttaen vahvasti jotain elävää olentoa, joka liikkuu. Jyvänen pullistuu. Hei, tää on hauskaa. Laitetaan lisää jyviä hellalle. Siinä alkaa toukka tai matoarmeija liikkua. Tekee pikkusen ilkeätä kyllä katsella. Pari poksahti vienosti muistuttaen hiukan popcorneja. Kääntelin jyväsiä vähän. Palasin 10min päästä ja popsin paahdetu toukat tai mitä nyt olivatkaan suihini. Kohtuu hyvää. Samalla kyllä huomasin, että hella on ihan karmeassa kunnossa. Rasvaroiskeissa ynnä muuta. Mutta sehän unohtuu, kun vaihtaa huonetta.
Vauvan ja vatsan hoitelua (Fedja)
Onhan tuota aikoihin eletty, kun meikä nousee sängystä vasta 13:30. Ja oli vielä ylläri, että kello on niinkin paljon, kun lopulta siihen vilkaisin. En tiedä varsinaisesti kuinka paljon on tullut nukuttua, kun aamulla taisin mietiskella pari tuntia ja ennen nousemista välillä mietiskellä ja torkahdella.
Viime yönä muuten vähän aikaa omistin ison vatsan. Oli olevinaan vauva vatsassa. Ja jotenkin se liittyi kaveriin, joka sai toukokuussa vauvan. Aivan kuin olisi ollut sen vatsa "lainassa", irtovatsa siis. Liikkuminen vatsan kanssa oli aivan älyttömän vaikeaa ja lähes puuskutusta. Olihan "vatsa" viimeisillään. Siis vauva syntymässä. Unessa sitten sanoin tälle kamulle, että nyt mää vasta ymmärrään minkälaista tämä vauvan odotus voi loppuajasta olla. Eli empatiakyky kasvoi odottavan suurta vatsaa kohden. En jaksanut olla seisallaan. Piti istua. Samalla ihmetytti, että miten se vatsa voi olla näin suuri. Sitä tuli naureskeltuakin. Tuli myös esille ajatus samanaikaisesti (tämä mahdollista vain unessa) etten pystyisi olemaan tämän vamman kanssa raskaana, kun en kertakaikkisesti pystyisi ja jaksaisi kannatella kroppaani ison vatsan kanssa. Eli lähinnä oli ilmeisesti virtuaalikoe aiheesta. Hyvähän tuo on, ettei ihan elävässä elämässä tarvitse kokeilla, kun nyt tietää ihan kokemustasolla mitä se on.
Seuraavassa hetkessä hoisin sitten sellaista pikkulasta. Taisi olla vuoden ikäinen poikalapsi. Pikkuvesselille oli kova pettymys se, ettei isä töiltään jaksanut huomioida sitä ja purki mulle pettymystään. Minähän pidin kidistä ja hoitelin sitä. Äiti oli jokseenkin välinpitämätön, mutta lapsi ei jostakin syystä kiinnittänyt tähän huomiota. Lopulta, kuten arvata saattaa, lapsi kiintyi minuun, kun niin tiiviisti sitä hoitelin ja sen äiti ja iskä olivat toissijaisia tärkeysjärjestyksessä.
Viime yönä muuten vähän aikaa omistin ison vatsan. Oli olevinaan vauva vatsassa. Ja jotenkin se liittyi kaveriin, joka sai toukokuussa vauvan. Aivan kuin olisi ollut sen vatsa "lainassa", irtovatsa siis. Liikkuminen vatsan kanssa oli aivan älyttömän vaikeaa ja lähes puuskutusta. Olihan "vatsa" viimeisillään. Siis vauva syntymässä. Unessa sitten sanoin tälle kamulle, että nyt mää vasta ymmärrään minkälaista tämä vauvan odotus voi loppuajasta olla. Eli empatiakyky kasvoi odottavan suurta vatsaa kohden. En jaksanut olla seisallaan. Piti istua. Samalla ihmetytti, että miten se vatsa voi olla näin suuri. Sitä tuli naureskeltuakin. Tuli myös esille ajatus samanaikaisesti (tämä mahdollista vain unessa) etten pystyisi olemaan tämän vamman kanssa raskaana, kun en kertakaikkisesti pystyisi ja jaksaisi kannatella kroppaani ison vatsan kanssa. Eli lähinnä oli ilmeisesti virtuaalikoe aiheesta. Hyvähän tuo on, ettei ihan elävässä elämässä tarvitse kokeilla, kun nyt tietää ihan kokemustasolla mitä se on.
Seuraavassa hetkessä hoisin sitten sellaista pikkulasta. Taisi olla vuoden ikäinen poikalapsi. Pikkuvesselille oli kova pettymys se, ettei isä töiltään jaksanut huomioida sitä ja purki mulle pettymystään. Minähän pidin kidistä ja hoitelin sitä. Äiti oli jokseenkin välinpitämätön, mutta lapsi ei jostakin syystä kiinnittänyt tähän huomiota. Lopulta, kuten arvata saattaa, lapsi kiintyi minuun, kun niin tiiviisti sitä hoitelin ja sen äiti ja iskä olivat toissijaisia tärkeysjärjestyksessä.
Tietty pitsaa (Tahdonvoimaa)
Alistin pitsasta löytämäni 'jutun' omalle elintarviketestille ja totesin sen olleen jalopenon narumuotoon keriytynyt sisus. Söin tyytyväisenä juuri loput pitsapalat. ;)
Jos pystyis liikkuun, ois suklaajädeä viel pakastimessa. Mutta taidan mennä nukkuun, kun ei tuo nuppi tykkää musta.
On muuten vähän hämärä olo (no, ylläri;). Vuorotellen keho ihan jumissa ja sit hetkessä normaali. Siis maatessa! Sieltä se C0:sta, C3:sta tulee. Nuppi ja leuat/korvat jumissa ja C6 antaa periksi kävellessä.
Mitäs seuraavaksi? Paskaahan se on kuitenkin mutta mitä lie?
Ps. Tampereella todistin yhdessä välimeren kasvattien omistamassa pitseriassa, kuinka ensin hinkattiin käsiä hikisiin paidan kainaloihin, koska oli kuuma kesä ja paitaa piti löyhytellä. Tämän jälkeen kädet meni suoraan taikinaan ja syntyi pitsapohja. Onneksi eri kaveri teki mun pohjan. Ja se kyl pesi käsiä koko ajan... Onhan noita epeleitäkin siis! ;)
Pizzaa vai perunaa (Musti)
Tahdonvoimaa oli maistellut paikallista pizzaa ja todennut löytäneensä sieltä hammaslankaa, onkohan muun maalaisilla tapana antaa jo syönnin yhteydessä kylkiäinen. Joka kyllä on hyvinkin tarpeeseen ruokailun jälkeen, mutta että pizzan täytteenä, siitä voidaan olla montaa mieltä...
Kyseinen paikka ei varmaan ole enää lista ykkösenä Tahdonvoimaalle ja onneksi yrittäjiä on pilvin pimein, ainakin täällä Lahden seutuvilla.
En pidä ihmeenä etteikö se tosiaan olisi ollut hammaslankaa, sillä kuulin jokin aika sitten Hollolan puolelta tapauksen joka sai minut melkein oksentamaan. Siskoni tuttava oli käynyt "karvakäsien" omistamassa paikassa ja tilannut tapansa mukaan pizzan. Ensimmäisen suupalan jälkeen hän oli todennut siinä olevan oudon lisä maun, pakannut tuotteen laatikkoon ja vienyt sen Lahdessa sijaitsevaan elintarvike laboratorioon. Tutkimuksen tulos, aitoa spermaa!! :( Hyi hitto, oikein puistattaa, pitikö pizzan tekijän todella tumputtaa keittiön puolella...
Mutta nuo edellä mainitut ovat onneksi harvinaisia, suurin osahan ulkomaalaisten omistamista liikeyrityksistä toimii täysin moitteettomasti ja niissä on hyvä ja ystävällinen palvelu. Itse olemme tykästyneet aiemman asuntomme lähiössä toimivaan pizzeriaan, josta olemme aina saaneet nopeasti, loistavan makuiset, edulliset kebabit ja pizzat. Ystävällinen hymy tervehtii ensimmäisenä tulijoita ja kupillinen kahvia tarjoillaan odottaessa. Joka kerta heitetään muutama sana ja lähtiessä toivotetaan hyvät päivän jatkot. Sen verran monta kertaa ovat jo koti ovella käyneet, ettei tarvitse kysellä osoitettakaan.
Vaikka meillä on pelkästään myönteisiä kokemuksia "karvakäsien" toiminnasta, silti uuden vuoden lupauksen tein, että teen kunnon koti ruokaa perunasta. Siihen en vaan koskaan kyllästy ja siitä saa niin monenlaista herkkua, keittäen, paistinperunoita, ranskalaisia, muusia, laatikkoa, keittoa, uuniperunoita ym.
Kaipa tuo rakkaus perunaan on jäänyt lapsuudesta, koska siihen aikaan peruna oli ehdoton ykkönen ruokapöydässä. Koulustakin saimme oikein luvan jälkeen olla pois, koska oli joka vuotiset perunan nosto talkoot. Vaikka vapautus koulusta tuntui ensin kivalta, varsinkin matikka tunnilta, niin kyyristely pellolla alkoi kohta tuntua hartioissa ja selässä. Mutta ei siinä auttanut muu kuin noukkia pitkät vaot tyhjiksi ja kylällä oli turkasesti peruna peltoja...
Ja kun selästä kirjoitin, niin nyt alkaa todellisuudessa selkä oleen sen verran huonos jamas, että on parempi sanoa, heipparallaa huomiseen!
Kyseinen paikka ei varmaan ole enää lista ykkösenä Tahdonvoimaalle ja onneksi yrittäjiä on pilvin pimein, ainakin täällä Lahden seutuvilla.
En pidä ihmeenä etteikö se tosiaan olisi ollut hammaslankaa, sillä kuulin jokin aika sitten Hollolan puolelta tapauksen joka sai minut melkein oksentamaan. Siskoni tuttava oli käynyt "karvakäsien" omistamassa paikassa ja tilannut tapansa mukaan pizzan. Ensimmäisen suupalan jälkeen hän oli todennut siinä olevan oudon lisä maun, pakannut tuotteen laatikkoon ja vienyt sen Lahdessa sijaitsevaan elintarvike laboratorioon. Tutkimuksen tulos, aitoa spermaa!! :( Hyi hitto, oikein puistattaa, pitikö pizzan tekijän todella tumputtaa keittiön puolella...
Mutta nuo edellä mainitut ovat onneksi harvinaisia, suurin osahan ulkomaalaisten omistamista liikeyrityksistä toimii täysin moitteettomasti ja niissä on hyvä ja ystävällinen palvelu. Itse olemme tykästyneet aiemman asuntomme lähiössä toimivaan pizzeriaan, josta olemme aina saaneet nopeasti, loistavan makuiset, edulliset kebabit ja pizzat. Ystävällinen hymy tervehtii ensimmäisenä tulijoita ja kupillinen kahvia tarjoillaan odottaessa. Joka kerta heitetään muutama sana ja lähtiessä toivotetaan hyvät päivän jatkot. Sen verran monta kertaa ovat jo koti ovella käyneet, ettei tarvitse kysellä osoitettakaan.
Vaikka meillä on pelkästään myönteisiä kokemuksia "karvakäsien" toiminnasta, silti uuden vuoden lupauksen tein, että teen kunnon koti ruokaa perunasta. Siihen en vaan koskaan kyllästy ja siitä saa niin monenlaista herkkua, keittäen, paistinperunoita, ranskalaisia, muusia, laatikkoa, keittoa, uuniperunoita ym.
Kaipa tuo rakkaus perunaan on jäänyt lapsuudesta, koska siihen aikaan peruna oli ehdoton ykkönen ruokapöydässä. Koulustakin saimme oikein luvan jälkeen olla pois, koska oli joka vuotiset perunan nosto talkoot. Vaikka vapautus koulusta tuntui ensin kivalta, varsinkin matikka tunnilta, niin kyyristely pellolla alkoi kohta tuntua hartioissa ja selässä. Mutta ei siinä auttanut muu kuin noukkia pitkät vaot tyhjiksi ja kylällä oli turkasesti peruna peltoja...
Ja kun selästä kirjoitin, niin nyt alkaa todellisuudessa selkä oleen sen verran huonos jamas, että on parempi sanoa, heipparallaa huomiseen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
