Kirjallinen kysymys (Tahdonvoimaa)

Lukaisin uudelleen linkeissä olevan vuoden 2006 kirjallisen kysymyksen whiplash-vamman tunnistuksesta, hoidosta ja kuntoutuksesta eduskunnan puhemiehelle. Silmiin pompsahti silloisen Sosiaali- ja terveysministeri Haataisen vastauksen lause, joka on sisällöltään perustelematonta diipadaapaa:

Korvausta ei voida lain mukaan maksaa sellaisista vammoista, sairauksista tai oireista, joiden 1) syy-yhteyttä työtapaturmaan tai liikennevahinkoon ei voida 2) lääketieteessä hyväksytyin tutkimusmenetelmin osoittaa. Korvausta maksetaan 3) tarpeellisista tutkimuksista.

1. Eikö syy-yhteys ole selkeä, jos aikaisemmin terveestä tulee työkyvytön whiplash-vamman jälkeen heti tai myöhemmin, jos merkinnät niskavammasta ja pään retkahtamisesta saadaan kirjattua poliisitutkinnassa tai lääkärin haastattelussa ylös?

2. Lääketieteellisesti hyväksyttyjä tutkimusmenetelmiä ei ole sitten neurologiset ja neurosykologiset testit? Taatusti on. Ei ainoastaan kuvantamistutkimukset ole sellaisia.

3. Mm. WAD-hoitosuosituksen mukaan, johon ministerikin viittasi, potilaalla epäiltäessä hermovammaa (tai muuta vakavaa pehmytkudosvauriota) on tehtävä MRI-tutkimus. Ja herovammaa on syytä epäillä, kun/jos neurologia oireita ilmenee. Loogista.

Käytännössä toi lause siis on kokonaan potaskaa.
Jaahas, jospas menisi sitten nukkuun.

Rintarangan mobilisointi (Tahdonvoimaa)

Myös rangan etupuolella on pehmytkudoksia, mm. lihaksia ja hermoja, jotka ottaa damagea röörin retkahtaessa. Mikään ei ole turvassa, kun pää vääntyy vauhdilla taaksepäin. Koko putki venyy. Loogista.

Testaa vaikka sukallasi jalkaterä suorana, josset muuten usko. Kun vedät sukan varresta riittävän lujaa, niin lopulta teräkin venyy. Ja mitä lujempaa vetäset, sen enempi koko putki venyy.

Etuosassa sattua voi mm. ruokatorven ja rintarangan lihaksiin ja hermoihin. Niitäkin voi mobilisoida itsenäisesti.
Pistäppä käsi rintakehälle alimpien kylkiluiden kohdalle, mistä alkaa luinen koppa. Sitten pyörittelet KEVYESTI noin 5 g:n painolla alhaalta kurkunpäähän asti myötäpäivään jokaisen nikaman. Älä nosta kättä ihosta koko aikana, vaan siirry nikamasta toiseen liuuttamalla. Keep it simply. Mm. kylkivälihermot tykkää.

Muista:
- kyse ei ole hieronnasta, vaan enemmänkin hermojen sivelystä
- 3-4 pyöräytystä per nikama on riittävä määrä
- voipi tehdä n. 3 kertaa/pvä

Neurolipideistä (Tahdonvoimaa)

Jos joku muukaan ei tiedä, niin tossa nyt on jotain perustietoa. Tossa vielä jotain keskustelua aiheesta mm. Suomi24- ja Tukiaseman palstoilla. Löytyypi myös nisvammafoorumilta kohta...

Menixjoulujohän? (Tahdonvoimaa)

Antaa muiden olla leffassa, saunomassa, syömässä ja bilettämässä. Onhan nyt viikonloppu. Mä kuvaan kaakaomukia ja joulupipareita näin lauantai-illan aktiviteetikseni. Joku vois väittää, että tämä on tylsää. Kyllä, oikeaan osui se joku. ;)

Kieltämättä sitä vois olla yhtä hyvin olla kuollut, kun viettää kaikki päivät keskenään neljän seinän sisällä, jos katsoo asiaa omasta näkövinkkelistä. Ainoa eroa noiden kahden välillä on se, että ekassa tilanteessa multa ei tulisi blogitekstejä, enkä vastaisi puhelimeen tai vilahtaisi Hotelli Kaupin respassa tai fyssarilla. Muutenhan mua ei ole olemassa tällä hetkellä.

Se on aika jännää, kuinka ihminen voi totaalisesti lakata olemasta, vaikka se kuitenkin hengittää, paskoo ja syö. Aivot on ollut pakko pistää totaalisen nollalle, koska silloin vitutus on pienempi, kun ei ajattele liikaa. Aluksi yritin itkeä paskan olon pois, mutta pää tuli vaan kipeemmäksi. Sitten yritin motivoida itseäni vaikka millä asioissa ja iloita pienistäkin jutuista. Aivan turhaa itsepetosta. Olin iloinen, koska olin päättänyt olla niin. En sen takia, että olisin oikeasti tuntenut iloa. Loppuipa sekin. Nyt vaan olen. Neutraalin tasapaksusti, seesteisesti ja enempiä höntyilemättä. Päivä kerrallaan.

Aluksi tuli pidettyä frendeihin ja töihin yhteyttä, mutta sitten huomasi, ettei pysty tekemään mitään, ja muut ei taas ymmärrä sitä, niin mitäpä sitä turhaa virittelemään suuria kimppameditointihetkiä selällään porukalla. Mieluummin on sitten kipeenä vaan ittensä tai ihan läheisimpien ihmisten kanssa.

Mulla on pari frendiä, jotka on ottanut elämän tehtäväksi saada mut ulos kotoota. Ne vaan unohtaa pari faktaa: hervoton pakkanen ja hervottoman huono olo 2-3 pvää sen jälkeen, kun oon lähtenyt johonkin. No, kun mä en lähde niille, niin sitten ne tulee tänne. Enhän mä kehtaa kieltääkään. Ja kivahan se välillä nähdä ystäviäkin. En mä erityisemmin niistä hetkistä pysty nauttiin, mutta sitähän frendit ei onneksi tajua. Ne on vaan iloisia, että nähdään edes joskus. Ne ajattelee piristävänsä mun päivää. Mutta kun näitä päiviä ei muu piristä, kuin paraneminen. Ei kerrota niille.

No sitten istutaan täällä, ja käytännössä jutut on sillä tasolla, että 'ootpa sä laihtunut, wau' ja 'no, mimmoinen vointi'. Ja aina vastaan samalla tavalla: 'Ottaisin saman tien sun läskit ja terveyden, ja olo paska. Ilmoitan, jos muuttuu'. Sit alankin jo saneerata porukkaa ulos mahd. pian, ennen kuin hermosto hepaa staattisesta asennosta. Tämmösessä tilassa ei jaksa muiden seuraa koko ajan. Kun ei jaksa omaansakaan.

Paskanpuhumiselle on myös toinen vaihtoehto, eli se hirvee voivottelu. Kaikki leikkii ymmärtävänsä, miltä musta tuntuu ja elävät siinä mielikuvassa, että koko ajan pitää jutella, kerta ollaan näin nyt porukassa. Sit ne on ihan ihmeissään, kun entisellä suupaltilla ei olekaan joka hihan varressa vitsejä ja hauskoja tarinoita. Vitsaile siinä nyt sitten, kun persreikä puutuu tai tärykalvoa painaa. On se kyllä tosin aika huvittavaa, mutta ei se ehkä iske sellaiseen suht sivistyneeseen kahvipöytäkeskusteluun.

Toki välillä on ihan kiva, että on porukkaa ympärillä, koska silloin tuntee edes sen pienen hetken elävänsä. Muistaa, miltä tuntui, kun kaikki oli hyvin. Oli jotain muuta tekemistä, kun sen oman paskana olevan kropan antamat tuntemukset. Mutta sitten onkin taas edessä paluu nykyiseen normaaliin tilaan, valekuolleeksi. Aika kova pää saa olla, että tällä tavalla voi elää pidemmän aikaa. Nostan Fedjalle hattua. Ja sille mun frendille, joka vietti porukoiden luona alakerran vanhassa huoneessaan käytännössä katsoen koko sairastelunsa ajan eli 3,5 vuotta. Mulla ei olisi kanttia.

Oon nyt jo ihan kyllästynyt ja mietin, ettei mun elämällä ole arvoa - mulle. Muille kyllä on. Jollekin mä olen tytär, sisko, pomo tai ystävä. Itselleni vain olen. Testaan ihan piruuttain, kuinka kauan näin nollalla jaksaa 'elää'. Semmoisesta elämänilosta ja energisestä draivista, mitä mulla on ollut, ei ole tietoakaan. Ehkä saan ne joskus takaisin.

Jaahas, alkaisko sit nukkuun?

Tahdonvoima toimii (Tahdonvoimaa)

Puhuttiin fyssarin kanssa viimeksi, kuinka mun hermo-oireiden pitäis alkaa hiljalleen valua alaspäin, rintarankaan, alaselkään jne. No, nehän oli valumassakin sinne marraskuussa, mutta sitten tuli se autotöytäys ja pam, nuppi jumahti uudelleen.

Tänä aamuna puolestaan heräsin rintaranka ja alaselkä aivan jumissa. Kroppa totteli siis fyssarin käskyä. Hienoa. Saan nimittäin seuraavat liikkeet vasta, kun yläniska ei ole kilahtanut kuukauteen. Voe morjens. ;)

Yläniska on nytkin ihan outo. Siis en ole tuntenut tällä tavalla mun takaraivoa koskaan. Varmaan ihan hyvä, että se on olemassa. Sehän on ollut sellaista kovaa korppua aina. Nyt se tuntuu niinkuin, öö, pehmeeltä iholta, eli just siltä 'liisteriltä', mitä yritin selittää yhdessä tekstissäni. Vaikea kuvailla. Jos ne tuntohermot kerta on ollut kuormittunut vikat 5 vuotta, niin ei ihme, että tuntuu hassulta, kun pää tunteekin nyt jotain.

On kyllä muutenkin ihan ihme olo. Siis ihan kun ois jonkun toisen kroppa. Tai siis niinhän mul onkin. Se kroppa, joka oli ennen 03 kaatumista. Keho oli niin tottunut siihen shokkiasentoon, että nyt tuntuu ihan oudolta tämä uusi, terve asento. Fyssari selitti jotenkin, että menee 1-2 vuotta, ennen kuin sidekudoskalvot ja hermosysteemi tottuu taas 'uuteen' oikeeseen asentoon. Kuulemma sidekudoksella (siis kalvoilla) on ihan käsittämätön ominaisuus mukautua aina uudelleen ja uudelleen.

Kai tota niskan alueen kalvojen venytystä vois siis omalla tavalla verrata raskauteen, jossa vatsakalvot yms. venyy (ei äkillisesti tosin) ja sit ne myös palautuu yhtä hiljaksiin takaisin. On kyllä ihmiskeho hieno kokonaisuus. On meillä herkkiksillä aikamoinen etu, kun saadaan kokea kaikki tämmöset oudot jutut, joista suurin osa ei tiedä mitään. Toki ois kiva, että tervehtyis joskus, mutta onhan tämä ainutlaatuinen tutkimusmatka.

Mietin kerran, että jos on kerta näin herkkä hermosto, niin pystyyköhän sitä tunnistamaan esim. alkavan syövän paljon aikaisemmin, kuin mitä se antais fyysisiä merkkejä. Pohdinkin tätä joskus CST-hoidon aikana. On mullakin aiheet, mitä pohdin. ;) Eipä täs muutakaan tekemistä ole kun ajattelu.

En saa selvää (Fedja)

Tahdonvoimaa,

Kipaiseppa Hippokampuksen keskustelupalstalle.

Siellä on sinisellä pohjalla punaista tekstiä. Tuota en pysty katsomaan. Punainen teksti on kumman epäselvää. Onko samoin, kun sinun silmillä asiaa tutkii.

Kävin vähän katsastamassa Hippokampuksen sivuja. Siellä on muissakin osissa väritys sellaista voimakasta, joka ei minun silmille sovi. Valkoinen sinisellä pohjalla menee. Mutta voimakkaat siniset, keltaiset ja punaiset aiheuttavat harmaita hiuksia. Pääsivulla Uutiset-otsikon alla olevista punaisista saan selvää, mutta nekin alkaa olla jo hiukan muuttua blurriksi.

Tässä ei ole tarkoitus saattaa Hippokampusta negatiiviseen valoon, vaan tää on vain esimerkki Tahdonvoimalle, kun on jonkun verran puhuttu aivovammaisen visuaalistiikasta (:>) ja minkälaiset väritykset tai muut visuaaliset ominaisuudet voivat aiheuttaa aivovammaiselle ongelmia tekstin erottamisessa, sivun hahmottamisessa yms.

Jatkossa tutustun myös sivuston sisältään, että odottakaas vaan Jokinen&kumppanit.

ULTT1-3 +++

Hei PowerGirl. Sinä se aina löydät noita juttuja jostakin.

Minä tiesin käytännössä mitä lekuri tarkoitti testillä ja tiesin 3+++ tarkoittavan sitä, että hermorunkojen liukuminen vahvasti rajoittunut. Hyvä on faktaakin löytää. Aloitin aiheesta ketjun niskavamma-foorumille: Testejä neuraalikudoskireyden havaitsemiseksi, ULTT .

Käytkö päivittämässä Tahdonvoimaa sinne, että mistä löysit kuvan. Mulla testi tehtiin makuultaan.

Pahin ohi (Fedja)

Ihanaa. Nukkuin viime yönä. Oli jo toinen nukuttu yö tälle viikolle. Tosi hieno fiilis. Olen niin paketissa, kun voi olla, mutta on siistiä, kun lataaminen onnistui. Ja hieno sääkin ulkona.

Tulehdustilakin lähti helpottamaan sitten keskiviikon jälkeen. Huippu juttu, tosi huippu ettei sitä pitempää kauhua tarvinnut elää. Siistiä joka kerta, kun sen saa torpedoitua. En tiedä sitten onko syynä neurolipidien tukeva vaikutus hermostolle ja aivoille. Todellista niskan tilannetta en vielä tiedä, kun olen ollut paketissa koko viikon, mutta tänään ja huomenna venytellään ja jumpataankin. Ainakin kokeillaan seurauksia.
Tällaista karmean kuuloista tavaraa syön. Nisäkkäiden hermokudoksesta uutettua. Aika karmean makuista.
Neurolipidi - tuoteseloste
Löysin vielä pari lausetta:
NEUROLIPIDI/NEUROGLANDIN
- tarvitaan vaurioituneiden limakalvojen korjauksess
- hyviä ärtyneen suolen hoidossa
Hyvä, hyvä, jos vielä suolistoonkin vaikuttaisi. Minä uskon ainakin vakaasti, vaikka ei olisi näyttöön perustuva. Oli kalliskin 90e, tätyy silloin vaikuttaa, pakko. Ja koska uskon vakaasti, että vaikuttaa, niin ei voi olla vaikuttamatta :>. Näinhän se menee.

Hoitojakso pääsee siis kaiken todennäköisyyden mukaan alkuun maantaina.

Heureka (Tahdonvoimaa)

Siis ULNT on = Upper Limb Neurodynamic Test. Niinpä niin. Kyllä mä tiesinkin. Testi yläraajojen radikulaarisen oireiston selvittämiseen. Mutta monesti se tehdään selällään eikä istuen, niinkuin kait olisi järkevämpää. Tuo testiläinen siis selittää mun oikean käden kivut ja rintarankaongelmat, kun hermojen liukuminen oli estynyt. Jeah. Pässinlihaa.

Kuvan lähde:blogista, joka löytyy täältä mutta alun perin:
Figs 12.2D, 12.2E, 12.2F, 12.2G From Butler DS 2000 The Sensitive Nervous System, Noigroup, Adelaide

ULTT1-3+++ (Tahdonvoimaa)

Piti muuten kysymän, että onko toi joku lyhennelmä niistä hermoista, jotka hermottaa yläraajoja? En ole sen fiksumpi, kuin kuntoutuslaitoksen lekurikaan mutta sama termi oli meitsilläkin. Tosin tais olla ULTT1-3+. En ole varma.

Ai niin joo, mutta mähän oon kaupan alan sossu. Ei mun tarttis tietää tästä mittään. Ja silti tiedän enemmän kuin moet lekurit. ;) On meitin fysiatri kyl pätevä. Ei ne muut fysiatrit osannut mitään tommosia kirjoitella. Eihän ne edes koskenut kun yläniskaan. Ei niille tullut mieleenkään, että mulla olisi alarangassa neuraalikudos kyrvähtänyt.

Niinpä niin. On siinä pirusti eroa, mihin sen 100 - 150 e laittaa! Kuvistakin totes vaan, että ei oireita selittäviä löydöksi, kun viimeisin kirjaili sen 2 sivua juttua.

Uusi rakas (Tahdonvoimaa)

Haikealta tuntui, kun suhde Läheiseen (ensimmäinen kaulatuki) loppui 15.1. Enhän mä sitä paljon pidä, kun kasvatan niitä lihaksia (hah) mutta kyllä se aika ihanasti istui jo mun kaulalle. Hyvillä mielin siitä luovuin kuitenkin. Olihana se likainen ja madaltunutkin niin, ettei siitä varmaan ole hyötyä ollut. Olen vain kuvitellut pitäväni tukea.

Nyt on nimittäin uusi hieno, puhtaan valkoinen kaveri. Ihan 10-senttinen. Edellinen oli vaan madaltunut 8-senttinen. Nyt kelpaa pöhistä, jeah. Voi ukkoparkaa. Yleensä sen tyynyllä on läppäri, mut nyt se on patjalla ja kaulatuki vienyt tyynyn. ;)

Parjattu allas ja kuntoutumisen filosofiaa (Tahdonvoimaa)

Paljon parjattu allas toi kuitenkin hyvän olon. Jos maanantaiksi pakkasukko suo pienemmän Siperian, menen silloinkin. Jospa vesipolkemisella pystyis ehkäisemään kudoksen arpeutumista, kun niska saa siinä liikettä ja tukea. Tuo oikea puoli tuntuu nykyään jatkuvasti kuormittuvan, eli on alkanut arpea muodostuu. Ottaisinko tatskan 'Scar Neck'? Aika räheä.

Niinhän se pehmytkudoksen paraneminen menee, että siinä kilpailee samanaikaisesti uuden kudoksen muodostuminen/työntyminen arpikudoksen läpi vs. pelkän arpikudoksen muodostuminen. Kaikki liikunta, eli mikä tahansa kudoksen liikuttelu, vähentää arven muodostumista, koska kollageenisyyt asettuu linjaan kasvaen arpikudoksen läpi rasituksen ansiosta. Tän prosessin takia retkahdusvammapotilaille hoetaan koko ajan sitä, että 'palaa normaaliin elämään' ja 'liikuta niskaa normaalisti'.

Mutta kun ongelma onkin siinä, että miten löytää se sopiva liikkumisen määrä niin, ettei hermosto hepaa. Mä hyppisin niskallani vaikka twistinaurua sisäpihalla, mutta kun hermosto ei anna. Siksi pitää olla tosi tarkka, että tietää, missä menee tekemisen ja touhuamisen vs. levon suhde. Jos touhuaa liikaa, hermosto rankaisee heti tai seuraavana päivänä, ja tulee pakollisia palautus- eli makauspäiviä. Jos taas touhuaa liian vähän, rasituskestävyys ei parane tippaakaan, ja viimeisetkin lihakset häviää. Mutta itse ne rajansa on jokaisen löydettävä. Niitä ei voi paraskaan fyssari tai lekuri antaa paperilla nokan eteen. Tarvitaan kehonluku- ja kuuntelutaitoa, sekä halua kuunnella sitä, mitä se sanoo. Vanhana kilpaurheilijana mulla on onneksi molempia.

Kun on näin herkkä ihminen, niin kehon kuuntelu on simppeliä. Ihan pienimmästäkin jutusta aistii, milloin on menossa tai mennyt överiksi. Se onkin eri asia, kuin sitä tahtoo noudattaa... ;) Mä en ainakaan halua lopettaa siihen, kun pitäis, vaan vedän aina 'pikkusen yli'. Seurauksena on sitten yleensä turhan raju alamäki ja psyyken tilapäinen pragaaminen. Aina sama virsi: 'Mulla ei ole koskaan ollut näin huono olo'. Ja ei olekaan, kun on ollut PALJON pahempi.

Toi mun tekniikka on henkisesti raskaampi, kuin että menisi koko ajan under radar, tutkan alla. Mutta se on mun tyyli ja kelpaa mulle. Kyllä minä kestän ne 1-2 päivää, jolloin viikatemies istuu heti aamulla kaffipöydässä. Ja seuraa mua kun kärppä, mitä ikinä teenkin. Aina se on levolla onnistuttu häätämään.

Mä oon lopulta sitä mieltä, että jossei koskaan mee sen oman mukavuusrajan yli, niin ei sitä saa toleranssiakaan saa nousemaan. Ja sitä paitsi omien rajojen hakeminen on helpompaa parin suuren töppäyksen jälkeen. Sitten nimittäin ainakin muistaa, mitä EI kannata tehdä. Ja kun nyt koko kuitenkin enemmän ja vähemmän kituu ja kärsii, niin huomaa, että ei se nyt niin haittaa, jos pari päivää on vielä kauheampi olo. Hirveä sanoa näin, mutta kipuun ja huonoon oloonkin lopulta turtuu, JOS se pysyy tietyissä rajoissa.

Joku toinen toimii erilailla ja on päässyt sillä yhtä hyvään lopputulokseen. Mitä pidemmäksi taisteluksi tämä muuttuu, sen varovaisemmin sitä kyllä elää. Välttelee tietoisesti aiheuttamasta pahaa oloa. Mulla tosin seuraa siitä alirasitus. Enhän mä ees tiedä, olisinko työkykyinen enemmän kuin 2 tuntia päivässä, koska en yksinkertaisesti viitsi kokeilla, käykö mulle niin kuin syyskuussa, eli grande catastrofo. Ei varmaan edes kävis, mutta se lokakuun pää ruuvipenkissä -fiilis oli jotain niin hirveää, etten voi edes muistella sitä.

Kaiken tämän paskanjauhannan lopputuloksena todettakoon, että menen siis maanantaina kilti Siperiaan. Ehkä lainaan sen todella sen kuivapuvun frendiltä. Jos hermoilla kerta on sellainen millin sadasosan kokoinen aukko, mistä ne syöksähtää ulos, niin ei sinne ole arpea varaa syntyä. Tosin mulla sitä tulee jokatapauksesa, kun akuuttivaihe hoidettiin päin persettä, ja kudoksen paranemisedellytykset ihan alussa oli aika heikot. Ei paljon tajunnut ekan lekurit ja fyssarit muistutella kylmä, koho, kääre, koti -säännöstä.

Mun kohdalla sovellettu setti oli:
- Sattuko mua vai? Häh? Ja eikun pelaan sulkkista pari viikkoa kaatumisen jälkeen. Kyl mä tietty vähän ihmettelin, kun lapa tuntui olevan irti, mutta ainahan se on tuntunut tolta. Ja lekuri oli samaa mieltä. Terve kuin pukki. Pää-ä.
- Takaisin reppu selkään ja töihin vaan tyttö, ei sua mikään vaivaa. Terveisin yleislekuri ja 2 'muka' fysiatria.
- Paskat levosta, rasituksella se paranee, sanoi OMT-fysioterapeutti ja hieroi shokissa olevia hermoja. Auts.
- Kylmäpussi, mikä helvetti se on? Jäät kuuluu Battery-Kossuun.
- Venytä perkele venytä, sillä lähtee kaikki Berninpaimenkoiraa pienemmän pöpöt ja vammat, terveisin se toinen OMT-fysioterapeutti.

Hyi, oikein oksennus tulee kurkkuun, kun aattelen, mitä mun kudosparka on joutunut kestämään. Anteeksi keho. Saat kyllä olla kyllä vihainen, mäkin olisin, jos ois kohdeltu noin. Mutta älä nyt koko loppuelämää mökötä. Ethän?
Mä oon niin helvetin realistinen, mutta jos tommosen törppöilyn jälkeen voi pehmytkudos parantua, niin oon lääketieteellinen ihme. Onneksi on nuori. 70-vuotiaana mentäis nimittäin hautaan huimaten spinaalishokissa 100-prosenttisen varmasti.

Taas alkaa syyttävä sormi osoittaa mua, auttakaa. Miten sitä ei kilpaurheilijana tajunnut, että samalla tavalla niskan pehmytkudosvammat pitäis hoitaa, kuin vaikkapa nilkan nivelsiteet aikoinaan? Ei vaan tajunnut ei. Kun oli koko keho niin spinaalishokissa. Laitetaan sen piikkiin.

Hyvät yöt. Nyt kyllä nukuttaa, kun on viikonloppu ja töllöstä tulis vaikka mitä.

Sama paska, eri kuukausi (Tahdonvoimaa)

Juu, kyl mun altaalla käynnit on käyty tältä talvelta. Ei tonne kukaan voi lähteä. Jäinen auto, jäinen allas, kylmä keli, herkkä hermosto. Kiitti mut ei kiitti. Kun pääsin kotiin mulla ei ollut sormia eikä varpaita. Eli se siitä altailusta. Kattellaan sit, kun on plussaa.

Kyllä mä aika heikkoon jamaan sitten sainkin itseni pikkuisella kaatumisella. Ei voi muuta todeta, kun että kevyesti vituttaa, että on 27-vuotiaana tässä tilassa. Kai se täytyy vaan käppäillä neurologille ja homma sieltä parempi diagnoosi, vaikka selkäytimen venähdys, niin saa ees jotain tukia ja voi lopettaa turhan sinkoilun ja kuvittelun, että pääsis duuniin takas. Kyllä nyt näyttää siltä, että mun työelämään, ja ylipäänsä elämään, paluupäivä ei mahdu tälle vuosikymmenelle.

Ainoa positiivinen asia tässä päivässä on, että yks aikakausilehti osti mun jutun retkahdusvammasta. Menettämällä oman elämänsä voi ehkä pelastaa muutaman muun välillisesti. Ja nyt haluaa suoraa tykitystä ja mun henkilökohtaisen tarinan. Ehkä jatkojuttuna jonkun toisenkin!

Kuntoutustutkimusyksikön lekuri (Fedja)

Nyt on sitten käyty lekurilla. Saa nähdä minkälainen lausunto tulee. Vähän höntti olo oli kyllä. Kun oikeastaan toinen ei tajua yhtään mitään tästä vammasta ja teki jonkunlaista ristikuulustelua H.Huhmaren lausunnon perusteella, että vieläkö on näitä ja näitä oireita ja minkälaisia... Minä tunnin nukkuneena vastailin.

Kysyin, että ymmärtääkö hän Tampereen fysiatrin lausunnosta mitään. Sanoi ymmärtävänsä. Sen verran ymmärsi, että fysiatri on samoilla linjoilla Käpylän neurologin kanssa. Se on jotain. Käytännössä ei taida ymmärtää ollenkaan.

Lopussa testasin hänen ymmärrystään uudestaan. Fysiatrin lausunnon 2 olennaisinta lausetta: Yläraajaneurodynamiikka on vahvasti häiriintynyt. Molemmin puolin hermorunkojen liukuminen rajoittuu vahvasti (ULTT1-3+++). Kysyin tietääkö hän mitä tarkoitaa ULTT1-3+++? Ei tiennyt. Ei ymmärtänyt myöskään mitä koko lause tarkoittaa. Se siitä. Miten voi ymmärtää, jos ei kerran tiedä ja ymmärrä. Ei mitenkään.

Hän haluaa vastaisuudessa laittaa minut neurologille, koska kokee, että hänen osaamistasonsa ei riitä. Sovittiin, että kokeillaan toista neurologia. Tämä lekuri aikoo alustaa mun tapauksen neurologille. Sanoin, että onko niitä sellaisia neurologeja tässä talossa, jotka pystyisivät edes kuuntelemaan. Sanoin myös, että minun ei ole mitään järkeä mennä sellaiselle neurologille, joka diagnosoi minulle tension neck:n. Sovittiin, että hän keskustelee neurologin kanssa. Mikäli neurologilta liikenisi ymmärrystä ja kiinnostusta tähän vammaan, niin sitten sille. Muuten sanoin, että haluan pysyä hänen potilaanaan. Ja asiantuntemus haetaan sitten yksityiseltä neurologilta ja fysiatrilta.

Keskusteltiin myös taas siitä, että vammaa ei ymmärretä sairaalassa. Hän ei oikein kunnolla tiedä olisiko lojaali omille neurologeille vai luottaisiko Käpylän ammattitaitoon. Paras anti lääkärin suusta oli, että pitää keskustella heidän siellä, että joku ottaisi hommaksi tutustua tähän vammaan. Oho, joku on keikahtanut vähän eteenpäin ja olen omalta osaltani ollut vaikuttamassa siihen, kun en ole suostunut OYS:n diagnooseihin, vaan hakenut lausunnot niiltä, jotka vammasta jotain ymmärtävät.

Tunti siis pallossa ja tietenkin olo pirteä. Ei väsytä tippaakaan. Tätä rataa jatkuisi, jos vaan jatkaisi, mutta taidan yrittää nollausta joka tapauksessa.

Yö on ystäväni (Fedja)

Ystävystyn yön kanssa. Yö, olet ystäväni. Miksi yöllä pitäisi nukkua? Voinhan alkaa nukkumaan myös päivisin. Mikä helpotus. Kunhan nukkuu. Sama milloin ja kuinka pitkään.Vincin väitetään nukkuneen vartin joka neljäs tunti. Noin se kuulemma olisi tehokkainta, sanoi fyysikko-ystäväni. Joo. Olla tehokas. Onkohan se päämääristä jaloin ja suurin itselle tällä hetkellä? Tehokas, päämäärätietoinen...aktiivinen, ajassa kiinni, ajan hermolla, ajassa mukana, pysyä työkuviossa mukana, olla kärryillä, pysyä kärryillä, ei saa puota kärryiltä, pitää yrittää pysyä. Putosin jo hei, aikoja sitten :->....Lehdetkin on lukematta kolmelta vuodelta vähintään. Kun tarpeeki kauan oli lukematta, tajusi, että ihan hyvillä mielin voisi aloittaa lukemaan vuoden takaisia lehtiä tämän päivän lehtien sijaan.

"Joillekin riittää muita vähempi uni. Tunnetuin esimerkki lienee muutaman tunnin yössä nukkunut Napoleon. Leonardo da Vinci nukkui 15 minuuttia joka neljäs tunti. Arvo Ylppö ei hänkään liikoja nukkunut satavuotisen elämänsä aikana; jo opiskeluaikoinaan hän tuli varsin hyvin toimeen viiden tunnin yöunilla. " Tästä linkkiin

"Yoshirō NakaMats on myös erikoinen henkilö. Nukkuu alle 4 tuntia vuorokaudessa ja syö vain kerran päivässä. Onko tietoa että onko hänellä joku sairaus? Miten voi olla mahdollista että ihminen nukkuu vain neljä tuntia ja syö kerran päivässä ja kuitenkin on ruumiillisesti ja varsinkin henkisesti kykenevä kaikkeen mihin normaali ihminen?
Onko totta että on ihmisiä jotka eivät nuku ollenkaan? Eikö kaikki eläimet nuku?

Eiköhän vain ihminen voi olla suuri tiedemies tai taiteilija /...
.../Yoshirõ NakaMats on varmasti erikoinen mutta ei ainutlaatuinen. Monista kuuluisista henkilöistä on kerrottu, että he ovat selvinneet hyvin lyhyellä unella. Seuraavalta sivulta löytyy esimerkkejä:Klikkaa tästä
Sivuston mukaan esim. Florence Nightingale, Michelangelo, Napoleon ja Thomas Edison ovat selvinneet neljän tunnin yöunella. Sivuston tietoihin voisi lisätä, että Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689) kertoi muistelmissaan, että hänen tarvitsi nukkua vain 3 tuntia."

"Hän nukkui päivisin ja ajeli öisin loisteliailla vaunuilla linnojensa ympäristössä" Ludvig II

Aamulla on lekuri 8:15. Herätys olisi 6.30. Tässä on sellainen 3h aikaa "rentoutua".

Kirjoitin itselle lekuria varten muistilapun, jonka aion hänelle kuitenkin ojentaa. Siitä tuli 3 sivua pitkä. Tarkoitus oli yhden sivun mittainen tehdä.

Kesti 5 tuntia ladata akkuja ja helpottaa kiristystä, että pystyi keskittymään dokun tekoon. Siinä meni sitten puolitoista tuntia. Ja tässä palkka seisoo taas. Aina ja taas, ja sama, ja aina. Niin kova puristus päähän, ettei kertakaikkiaan voi nukkua. Jotakin osasin odottaa, mutta hiukka pettymys näin kova slaagi oli.