Helmettii...

Mietin tässä kovasti, millaisen turvakypärän hommaisin, etten satuttais itseäni enempää. Tänään muksasin nimittäin nuppini kaapin oveen ja viime viikolla rävelsin kynttilän ohimoon. Ei jälkimmäisen pitäisi olla mahdollista, mutta ON SE. ;) Ei onneksi tullut pysyviä vammoja, pieni hedari joo. Jotta välttyisin muksahduksilta jatkossa, päädyin tällaiseen ajattomaan ja tyylikkääseen pyykkikorista tehtyyn kypärään, jota kehtaa käyttää hienommissakin juhlissa. Kerrassaan nerokas ratkaisu. Vähän järeempi versio kiekkoilijoiden ristikkomaskeista...

Tein muuten tänäänkin töitä vaikkei pitänyt kuin AIVAN vähän. Ei ollut suojavarusten yllä. Juttelin jopa asiakkaan kanssa puhelimessa (vähänks hei suuri saavutus...;) ja totesin, että mulla on hiukkasen kirittävää tietovajeeni osalta. Vaikka oonkin kuluttanut aikani alan julkaisuja ja muita toimijoita Jenkkilässä ja Euroopassa kytäten, siltikin iski pakokauhu kaikista päivitettävistä asioista. Huokaus. Aivan kuin olisin ollut poissa 10 vuotta. Onneksi huomenna on sit lepopäivä. Ainakin silmille. Jotenkin oli lohdullista huomata, että eipähän ne isot jutut sitten kuitenkaan ole muuttuneet täysin. Suurimmat muutokset työelämässä liittyvät ihmisten asenteisiin ja suhtautumiseen, sekä siihen että olen nykyään kahdessa firmassa yhden sijaan.

Kaiken kaikkiaan yrittäjyys ja sen mahdollistama työaika- ja organisointijousto on ollut korvaamaton ratkaisu koko paranemistaipaleella. Koko ajan on ollut jotain, jonka pariin palata ja joka on pitänyt mielen virkeenä. Samalla pää on saanut harjoitusta ihmisten parissa työskentelystä sekä aivot jatkuvaa jumppaa isojenkin projektien parissa. Vähän tuo rasituskestävyyspuoli mietityttää edelleen, mutta ehkä se todella tulee ajan kanssa. Parhaani olen tehnyt ja enempäänkään en kykene. Jossei se riitä, niin sillehän ei sit voi mitään. Voisinpa muuten melkein sanoa, että aikoinaan varsin kestävälle pohjalle rakennettu PK-yrittäjyys ja uskomattoman joustavat ja ymmärtävät työkaverit ovat todella pelastaneet henkeni, monellakin tapaa. Suosittelen lämpimästi niskavammaiselle! Mutta mikroyrittäjyyttä en missään nimessä, koska silloin kaikki vastuu ja velvoitteet ovat vain yhden ihmisen kontolla, ja stressiltä ja paniikilta ei voi välttyä, mikäli tähän kuntoon onnistuu itsensä saamaan. Eli jos pitää jotenkin itsensä satuttaa, niin sit ei ainakaan hermovammaa eikä mielellään retkahdusta, koska nämä eivät invalidisoi tarpeeksi, jotta voisi olla työkyvytön ja saada jotain jelppiä yhteiskunnalta. Tätä blogia alusta asti seuranneet varmaan ymmärtää lievän antipatiani vakuutusyhtiötäni ja Kelaa kohtaan. Oon joskus funtsinut, lukeekohan niiden strategiassa jollain läpinäkyvällä musteella näin:

Visio:
Tehdä elämästä epävarmaa helvettiä ja pyrkiä riistämään ilo, onni, turvallisuuden tunne ja usko tulevaisuuteen.

Missio:
Minimoimalla korvaukset ja elämänmyönteisyys, sekä maksimoimalla byrokratia ja nöyryytys.

Ps. Tsiigatkaa tänään Puskuri klo 19.50, TV2. Joku uusi juontaja huhujen mukaan. Kuka lie.