Aina sama kaava

Mä kun oon niin miettinyt, ettei tästä retkahdusvamman paranemisesta löydy mitään logiikkaa mutta nyt oon huomannut, että löytyyhän siitä. Joka kerta, kun olen melkein kunnossa (maa ei lähde jalkojen alta, ei huimaa niin paljon, epävarmuus on pienempää jne.) tulee se hetki, jolloin muut oireet ilmestyvät takaisin. Ilmeisesti keho ei vain vielä ole valmis paranemaan, vaan kahden erinomaisen viikon jälkeen tulee aina samat lisäoireet: korvat alkaa mennä lukkoon, rintalastaa alkaa ahdistaa, pää tulee kipeäksi ja alkaa väsyttää ihan pirusti. Kun lepää, niin oireet menee ohi mutta silti ärsyttävää. Tätä on todistetusti tapahtunut jo ainakin 5 samanlaista sykliä. Milloinkohan keho ois valmis ottaan sen seuraavan askeleen, niin että se ei heittäis noita muita oireita takas, vaan jaksais parantua kokonaan? Ärsyttävää elää koko ajan samaa sykliä, kun tiedät jo tasan tarkkaan, mitä tuleman pitää hyvien viikkojen jälkeen. Aina se saatanan sama pudotus... 10 viikkoa sairastelua tuli muuten tänään täyteen! Helvetin pitkä aika. Onneksi nyt olen pystynyt töllön katselun lisäksi jo lukemaan kirjoja. Vuorossa on helmi teos: Tyylikkään köyhäilyn taito, joka on avunhuuto kerskakulutukseen uponneiden ihmisten puolesta. Kirjailija on Aleksander von Schönburg ja täytyy myöntää, että kirja kyllä naurattaa oikeasti. =)